€ - Kenen sorkka?

Kauppojen hintalappuihin on viime aikoina alkanut ilmestyä ikään kuin sorkan jälkiä ja jäljen perään on merkitty kyseisen tuotteen hinta EU:n rahana. Tarkoituksena on opettaa suomalaiset mieltämään Unionin rahaa.

Mutta mistä tulee tuo sairaannäköinen sorkka? Molempien kynsien sisäosa on märkinyt pois. Ulkopinta ulottuu ohuena kaarena kohti päästään katkennutta kärkeä. Sisäpinnasta on jäljellä vain lyhyet suikaleet aivan tyvessä. Katsotaan Suuresta eläinkirjasta, mutta sieltäkään ei löydy. Mikä lienee henkimaailman olento, kun pääsee hintalapuillekin tepastelemaan.

Tuosta maailmastapa se löytyy, se itse, pääpaholainen, Saatana. Täytyy myöntää, että oikeaan osuvan tunnuskuvan EU on valinnut rahalleen, tahattomasti tietenkin, mutta useinhan totuus paljastuu tahattomasti.

Nytpä saamme EU:n rahayksiköille kunnon nimitykset: viralliset ovat harhaanjohtavia. Euro-nimellä väitetään käyttäjäksi kokonaista maanosaa, vaikka sen pinta-alasta on Unionin vallan alla vain vajaa kolmannes; sentti taas on meillä pituusmitta, eikä käy rahan nimeksi. Nimittäkäämme miehitysvallan pakkorahaa herransa ja tunnuskuvansa mukaan saatanaksi ja pienempää yksikköä piruksi. Unionin rahan lyhyt kuvaus kuuluu silloin: yksi saatana on sata pirua.

http://www.vapaansuomenliitto.fi/
296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"sentti taas on meillä pituusmitta"

Heh, vai on sentti pituusmitta. Ei taida olla oppikoulu käytynä.

Sentti tarkoittaa sadasosaa, joten se sopii rahayksikköön erinomaisesti.

Onko tosiaan niin että Eurosta on jo kaivettava joku onneton sorkkavertaus. Eikö enää puhti muuhun riitä?

Äänestä

et taida tuntea jälkiäsi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi: Ei-EU kirjoitti:

Kauppojen hintalappuihin on viime aikoina alkanut ilmestyä ikään kuin sorkan jälkiä ja jäljen perään on merkitty kyseisen tuotteen hinta EU:n rahana. Tarkoituksena on opettaa suomalaiset mieltämään Unionin rahaa.

Mutta mistä tulee tuo sairaannäköinen sorkka? Molempien kynsien sisäosa on märkinyt pois. Ulkopinta ulottuu ohuena kaarena kohti päästään katkennutta kärkeä. Sisäpinnasta on jäljellä vain lyhyet suikaleet aivan tyvessä. Katsotaan Suuresta eläinkirjasta, mutta sieltäkään ei löydy. Mikä lienee henkimaailman olento, kun pääsee hintalapuillekin tepastelemaan.

Tuosta maailmastapa se löytyy, se itse, pääpaholainen, Saatana. Täytyy myöntää, että oikeaan osuvan tunnuskuvan EU on valinnut rahalleen, tahattomasti tietenkin, mutta useinhan totuus paljastuu tahattomasti.

Nytpä saamme EU:n rahayksiköille kunnon nimitykset: viralliset ovat harhaanjohtavia. Euro-nimellä väitetään käyttäjäksi kokonaista maanosaa, vaikka sen pinta-alasta on Unionin vallan alla vain vajaa kolmannes; sentti taas on meillä pituusmitta, eikä käy rahan nimeksi. Nimittäkäämme miehitysvallan pakkorahaa herransa ja tunnuskuvansa mukaan saatanaksi ja pienempää yksikköä piruksi. Unionin rahan lyhyt kuvaus kuuluu silloin: yksi saatana on sata pirua.

http://www.vapaansuomenliitto.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu