Raamatun alkulehdillä Jumala ilmoittaa, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin, ja siksipä Hän teki Aatamille vaimon. Jumala kehoitti miehen ja vaimon liittymään toisiinsa, jolloin he tulivat yhdeksi lihaksi. Tuossa Jumala asetti avioliiton.
Mutta jos tarkastelemme lähemmin mitä silloin tapahtui, niin mies ja vaimo yhtyivät toisiinsa Jumalan silmien edessä, ja näin heistä tuli (avio)pari. Yksinkertaisudessaan se tapahtui noin.
Nykyisin arvostellaan avoliitossa eläviä pareja, joita ei ole "vihitty virallisesti" avioliittoon.
Raamattu ei kuitenkaan opeta, että miehen ja vaimon on käytävä vihkitoimituksessa ollakseen "virallinen" aviopari. Myöskään se ei opeta, että ollakseen virallinen avioliitto, on pidettävä häät. Ne ovat ihmisten säätämiä ja keksimiä tapahtumia, joten ilman niitäkin mies ja vaimo ovat avioliittossa, jos he ovat sen päättäneet ja luvanneet yhdessä Jumalalle. Se on miehen, vaimon ja Jumalan välinen asia, kuten Hän se alunperin tarkoittikin.
Mies ja vaimo ovat vastuussa liitostaan vain Jumalalle, ei lainsäätäjille, sukulaisille ja kanssaihmisille.
Mielestäni rehellinen kahden ihmisen rakkauteen perustuva vilpitön avoliitto on lähempänä Jumalan tarkoitusta, kuin papin taikka tuomarin edessä virallistettu pakkoavioliitto. Eihän Jumala joka itse on rakkaus, sellaista tarkoittanut.
Mutta jos tarkastelemme lähemmin mitä silloin tapahtui, niin mies ja vaimo yhtyivät toisiinsa Jumalan silmien edessä, ja näin heistä tuli (avio)pari. Yksinkertaisudessaan se tapahtui noin.
Nykyisin arvostellaan avoliitossa eläviä pareja, joita ei ole "vihitty virallisesti" avioliittoon.
Raamattu ei kuitenkaan opeta, että miehen ja vaimon on käytävä vihkitoimituksessa ollakseen "virallinen" aviopari. Myöskään se ei opeta, että ollakseen virallinen avioliitto, on pidettävä häät. Ne ovat ihmisten säätämiä ja keksimiä tapahtumia, joten ilman niitäkin mies ja vaimo ovat avioliittossa, jos he ovat sen päättäneet ja luvanneet yhdessä Jumalalle. Se on miehen, vaimon ja Jumalan välinen asia, kuten Hän se alunperin tarkoittikin.
Mies ja vaimo ovat vastuussa liitostaan vain Jumalalle, ei lainsäätäjille, sukulaisille ja kanssaihmisille.
Mielestäni rehellinen kahden ihmisen rakkauteen perustuva vilpitön avoliitto on lähempänä Jumalan tarkoitusta, kuin papin taikka tuomarin edessä virallistettu pakkoavioliitto. Eihän Jumala joka itse on rakkaus, sellaista tarkoittanut.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ja taivaallisen avioliiton.
Avioliitto vihkitoimituksena on toki täysin
maallinen sopimustoimenpide jolla määritellään
omaisuusasiat, lasten elatukset, lapsilisät,
tarhamaksut, verot jms. sangen maalliset asiat.
Ei kai kukaan tosissaan väitäkään asiaa Jumalan
säätämäksi?
Esivaltakin on Jumalan säätämys, jonka tehtäviin on aina kuulunut määritellä avioliiton kaavat ja mahdolliset seremoniat. (Room.13:1-) Eikä siinä ole mitään merkitystä vaikka vihkimyksen suorittaisi kuka, jos esivalta on niin säätänyt, se on pätevä Jumalan edessä.
Avioliiton ulkopuolella tapahtuva seksi on Raamatun opetuksen mukaan huorintekoa, mistä pitää tehdä parannus. Jumala on laittanut jopa käskyn. "älä tee huorin" Jeesus vahvisti nämä 10 käskyä UT:ssa.
Mark. 10:19
"Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'.""
Luuk. 18:20
"Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'.""
Joh. 15:10
"Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.""
Matt. 19:17
"Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt." "
Tosin ensimmäisen käskyn pitämisestä seuraa oikea suhde asenne Jumalaan, että käskyt eivät ole raskaat.
Ilm. 14:12
"Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."
1. Joh. 3:23
Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
1. Joh. 3:24
"Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut."
1. Joh. 5:3
"Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;"
Merkki uskosta minkä Jumala on antanut:
1. Joh. 2:3
"Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä."
onko sinun mukaan avioliitto on täysin maallisiin lakeihin, sääntöihin, tapoihin ja rituaaleihin perustava sopimus, jossa Jumalalla ei ole mitään roolia?
Toisin sanoen, Jumalan alkuperäisellä tarkoituksella ei ole Aatamin ja Eevan tapauksesssa mitään merkitystä, vaan ihmisten avioliiton virallisuudesta ja seksikäyttäytymisestä päättääkin ajan saatossa muovattu laki ja esivalta.
Esittelet yleensä omasta päästäsi juttuja ja nytkin teet vain turhia aloituksia, vaikka vieressä on samasta aiheesta keskustelu?
Olemme monia kertoja tämän saman mohikaanin ym. kassa sinulle selvittänyt, mutta kyselet aina samoja kysymyksiä.
Taas kerran:
Esivalta säätää, kysyy, julistaa, todistaa, mutta Jumala yhdistää:
Matt. 19:6
"Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.""
Mark. 10:9
"Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
Edes yksi asia Raamatusta menisi jo perille, mutta huomennako taas kysyt samaa asiaa? Olet varoittava ja valaiseva esimerkki, miten ihmiselle käy jos ei anna elämäänsä Jeesukselle, vaan lähtee tietoisesti harhaoppeihin.
Yhtään lasta ei syntynyt avopareille tuossa viattomuuden tilassa. Eli yhtään viatonta ja synnitöntä lasta ei ole syntynyt paratiisissa.
Synti tuli väliin ja vei kaikki synnin ja kuoleman alle. Sinä päivänä, jona te siitä syötte, te kuolette.
Lihasta syntyy liha eli lapsi tähän maailmaan. On synnyttävä uudesti.
Nimimerkki "hirvas" ei edusta kristillistä opetusta, eikä tervettä opetusta, eikä ole helluntailainen.
________________________________________________
Jeesus vahvisti asian UT:ssa puhuessaan avioliitosta. "alussa ei ollut niin"
Matt.19:3-6
"3 Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?"
4 Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi'
5 ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?
6 Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.""
Jeesus Jumalana oli paikalla ja vahvisti ensimmäisen avioliiton.
1.)"joku meistä" Jumalan kolme persoona olivat paikalla!
1. Moos. 3:22
"Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin JOKU MEISTÄ"
2.) Kol. 1:16
"Sillä hänessä (Jeesuksessa)luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,"
3.) Joh. 8:54-59
"54 Jeesus vastasi: "Jos minä itse itselleni otan kunnian, niin minun kunniani ei ole mitään. Minun Isäni on se, joka minulle kunnian antaa, hän, josta te sanotte: 'Hän on meidän Jumalamme',
55 ettekä tunne häntä; mutta minä tunnen hänet. Ja jos sanoisin, etten tunne häntä, niin minä olisin valhettelija niinkuin tekin; mutta minä tunnen hänet ja pidän hänen sanansa.
56 Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi."
57 Niin juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!"
58 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut".
59 Silloin he poimivat kiviä heittääksensä häntä niillä; mutta Jeesus lymysi ja lähti pyhäköstä.""
4.) Joh. 1:1-2, 10-11, 14
”1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. 2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
4 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
Adam ja Eva vertaus. Se on puppua samoin kuin hölmöläisten talonteko ilman ikkunoita. Minä en käsitä miten nykyihmiset menevät tieten tahtoen halpaan, uskoessaan paratiisitarinaan. Raamattu kärsii siitä vain uskottovuudestaan.
Joku taas sanoo, että se on vertauskuvallinentarina ihmiskunnan synnystä.
Mieleeni tulee Tuntemaon sotilas-kirjassa Hietasen ja Lahtisen väittely tähtien ja ihmisten synnystä. Kuulkka mitä Yrjöpoikka puhu, Ihmine o ollu alusk ahave! heh heh. No kyllä sen on tiedemiehetkin tutkinut, sanoo Lahtinen,nyh,nyh. Ota siitä nyt sitten selvää.
tavalla väitteesi muuttivat Jumalan paratiisissa asettamaa (avio)liiton käytännössä tapahtuneita puitteita?
Minä edustan Raamatussa esintyvää Jumalan sanan todistuksia, en uskonnollisia puolueita.
Et taida olla lukenut Raamattua. Raamatussa selvästi sanotaan, että Eeva ja Adam kävivät ostamassa sormukset Edenin Kulta ja Kello Oy:stä.
Lueppas sitä Raamattuasi tarkemmin!
lisääntyä ja "täyttää maa". Tämä pätee kaikkien lajien kohdalla eikä vain ihmislajin. Sama "Jumalan" määräys joka saa kanit ja apinat lisääntymään toimii sisäisenä lajinsäilytysvietttinä ihmisessäkin.
Avioliito instituutiona on ihmisyhteiskunta-jumalan säätämä sukupuolivietin ja jälkeläisten tuotannon hallitsemiseksi ja ohjaamiseksi yhteiskunnan tarpeiden ja valtarakenteiden säilyttämisen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla.
menemällä Kannaan häihin! Kyllä avioliitto on Jumalan säätämä! Kun he tulevat yhdeksi lihaksi, siinä se on Jumalan säätämys. Maallinen laki vain velvoittaa virallistamaan liiton, ja se takaa sen että molemmat ovat vastuusa siitä liitosta, tapahtuipa siinä sitten mitä tapahtuukin!
* Ja kyllä Israelissa oli selvästi jo VanhanTestamentin aikana avioliiton tietoisuus, koska Jeesus sanoo, "Mooses antoi luvan erota vaimostaan? Ja myös oli kihlajaisia ja häitä, että ei avioliitto Raamatulle vieras asia todellakaan ole.
häät ovat ihmisten järjestämiä juhlatilaisuuksia. Jeesus oli Ihmisen Poika ja ihminen kuten muutkin, joten miksei Hän ei olisi mennyt sinne, minne muutkin menivät.
Niin, ei Jumala varmaan tarkoittanut, että televisioonkin pitää tehdä oikein ohjelmia "Meidän häät" tai "Satuhäät", jotta ihmisten avioliitto on Jumalan silmissä viimeisen päälle "virallistettu".
Ja kuten tarkkaavaiset lukijat Mohikaania lukuunottamatta huomasivat, minä en kieltänyt Jumalan asettamaa avioliittoa.
Maallinen laki ei VELVOITA (pakota) virallistamaan liittoa. Ja vaikka se olisi papin tai tuomarien edessä "virallistettukin", niin se ei velvoita ketään pysymään avioliitossa. Sen todistavat vuosittain avioerojen hurjasti nouseva määrä.
>>"Maallinen laki ei VELVOITA (pakota) virallistamaan liittoa. Ja vaikka se olisi papin tai tuomarien edessä "virallistettukin", niin se ei velvoita ketään pysymään avioliitossa."
halua erottaa Jumalan tahtoa ja maallisia asioita? Minä en kiusaa ketään, mutta peräänkuulutan keskustelua siitä, onko alkuperäinen Jumalan tahto ja säätämys muutettu aivan muuksi maallisilla lailla ja tavoilla, joita ihmisten pitäisi noudattaa Jumalan säätämyksenä..??
Kun Jumala itse asetti avioliiton Aatamille ja Eevalle, niin sen liiton puitteet muistuttivat käytännössä nykyistä avoliittoa.
Ihminen vastaa avioliittonsa pyhyydestä ainoastaan Jumalalle, ei maalliselle esivallalle.
Ja turhan kyselijä.
Avioliitto on julkinen lupaus olla yhdessä ja uskollinen puolisolleen.
Eevan ja Adamin aikaan ei ollut muita ihmisiä, joten julkisuudella ei ollut samanlaista merkitystä kuin myöhemmin.
Häät ovat raamatulliset. Muistatko missä Jeesus teki ensimmäisen ihmetekonsa?
Onko sinun mielestä avoliitto ja avioliitto sama asia?
Jos näin on, niin toinen joutaa heittää romukoppaan.
Voisit ottaa yhteyttä kansanedustajiin avioliiton korvaamiseksi avoliitolla. Varmaan suurin osa kansanedustajista on samaa mieltä kanssasi.
Ne jotka ovat ehtineet mennä avioliittoon, niin heistä tulisi juridisesti avopari.
Miltäs kuulostaa?
häitäkään aina järjestetty.
Missä väitin hääjuhlan olevan vihkimistä?
Olen naimisissa, siis vihitty ja hääjuhlan viettänyt, joten älä neuvo minua näissä asioissa.
alkukielelä puhuta vaimosta vaan naisesta, Aatami sai naisen.Näin se jatkuu VT:ssä koska sanaa vaimo ei edes, ole muutaman kerran sanotaan miehen nainen, useimmiten siis vain nainen.
16 "Jos joku viettelee neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja makaa hänet, maksakoon hänestä morsiamenhinnan ja ottakoon hänet vaimokseen".
Ihmisten kertomana raamatun alussa tosiaan noin on. Voihan sitä kutsua vaikka "avio- tai avoliitoksi". Se mitä sen jälkeen tapahtui, on jokaisen oma asia, kun kaikkitietävyyden hedelmästä tuli haukattua ennen minkäänlaista fyysistä kanssakäymistä lainkaan..
Siinä teille älymystöhelluntalaiset pohdittavaa..
Jumala on ja oli taustalla tuomarina kaiken aikaa. Emme ole yksin maailmassa vaikka niin voisi kuvitella..