Adventismista on sikinyt kummallisia vaikutteita ja uusia oppeja mm.
- jehovantodistajat
- Urantia-usko
- Ainut sapattia viettävä virallinen homokirkko
- Daavidin Oksa (mukana olleet olivat adventisteja)
- Amerikan kuuluisin sarjamurhaaja
Adventismissa on omat riskinsä mutta pelastaako vilpitön adventismi ja usko väärään profeettaan?
Nykyajan kummallisimpia uskonnollisia eepoksia on massiivinen, yli 2000 -sivuinen Urantia-kirja, joka väittää olevansa viides ihmiskunnalle annettu jumalallinen ilmoitus (siv. 1007). Nämä 'jumalalliset ilmoitukset' eivät ole - Jeesusta lukuun ottamatta - Raamatussa kerrottuja, vaan täysin kirjan omaa keksintöä. Toisaalta kirja esittää Jeesuksen opetuksistakin oman versionsa.
Miten kirja sai alkunsa? Sen syntyprosessista on hieman toisistaan poikkeavia versioita, joista kannattajajoukonkin keskuudessa edelleen kiistellään. Yhtä ja toista kirjan syntyvaiheista kuitenkin tiedetään.
Päävastuussa Urantia-kirjan synnystä oli ADVENTISTIPASTORI ja lääkäri, tri William S. Sadler, joka toimi psykiatrina ja professorina Chicagon yliopistossa sekä opettajana McCormickin teologisessa seminaarissa. On ironista, että hän oli aiemmin kuluttanut yli kymmenen vuotta spritististen ilmiöiden vastustamiseen ja paljastamiseen. Hänen tunnettuja teoksiaan ovat The Truth About Spiritualism (Totuus spiritualismista, 1923 ) ja The Mind at Mischief : Tricks of the Subconscious Mind (1929), joka voitaisiin suomentaa vaikkapa: 'Oikutteleva mieli: alitajuisen mielen harhat'. Hänen näkemyksensä tuolloin oli, että spiritistiset ilmiöt ovat pääasiassa alitajunnan aiheuttamia harhoja. Hän oli perehtynyt silmänkääntötemppuihin, oli itsekin harjoitellut joitakin temppuja ja antanut mm. taikuri Harry Houdinille neuvoja spiritististen huijareiden paljastamiseksi.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Eksyttävä liike tarvitee oman raamatunväännöksen
- se on kirjoitettu kuin Raamattu
- painottaa taitavasti oman liikkeen oppia
a) Jehovan todistajien raamatunkäännös
b) Adventistinen raamatunväännös
- tukee puhtaasti ns. ellenismiä
- muistuttaa erehdyttävästi Raamattua
- tehokkaat levityskanavat USA:ssa
- Ilmestyskirja seminaari ja Amerikasta johdetut sapattiläksyt
perustuvat pitkälti tähän Clear World Bible:en.
- kukaan suomalainen adventistiteologi ei ole sanonut tätä CW-Bibleä harhaoppiseksi vaan sitä puolustellaan mustasukkaisesti
Päätä sinä adventistina ihan itsenäisesti että onko vai eikö ole Ellen White oikea vai väärä profeetta?
Onko sinut ihan oikeasti valittu adventtikirkon raamatunopettajaksi?
Montako ramatunopetustilaisuutta pidit viime vuonna adventtikirkossa?
jokaiselle ihmiselle kuului sitten eri kirkkoihin tai oli kuulumatta mihinkään kirkkoon.
Raamattu v.1903 Joh.Ilm.22:14 Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
15. Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalan palvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
Ihmiset tuomitaan yksilöinä, jotenka yksilöinä seisomme Jumalan tuomioistuimen edessä.
Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.
Ahdas porttisi:
- Luja usko että Ellen White on oikea profeetta
- Usko pelastavaan ellenistiseen sapattisinettiin ja kadotukseen vievään sunnuntai pedonmerkkiin (=ämmäin uninäkyjä)
- usko että sapatilla kerskaaminen korottaa Jeesusta
- ym. ym. kristinuskoon kuulumattomat opin erikoisuudet
Adventtikirkon johtokaan ei ole noudattanut lakia ja pitänyt Jumalan käskyjä.
löytävät, joka elämään vie, sillä se on kaita tie, ja portti ahdas.
Näin oli Nooankin aikana, Nooa saarnasi kansalle evankeliumia, mutta kansa ei tahtonut tulla arkkiin suojaan, vaan he kaikki hukkuivat ja Nooa perheineen vain pelastui.
Sama toistuu tänäkin päivänä, niinkuin Nooan päivinä evankeliumi ei kelpaa, kuin harvoille.
Vastailen hiukan:
Laitan suhteesta jehovantodistajiin pikku kirjoiutukseni loppuun. Lue se, ja muukin, saat vastaukset.
- Olen lukenut ja ainakin nähnyt kaikki mahdolliset Adventtikirkon kirjat, ja en ole koskaan nähnyt ja kuullut mistään "Urantia" uskosta?!
- Mistä tuo "homokirkko" tuli?
Asiaa siunataan kyllä aivan muissa kirkoissa, ei A-kirkossa syntiä siunata, mutta syntiset tekevät tosin siellä toki parannusta.
- Lepopäivä kuuluu siveyslakiin eli 10- käskyn lakiin, ja adventtilaiset haluavat pyhittää raamatullisen viikon 7 päivää, joka osuu launtaille. Kalenterimuutoksia on tehty ihmiskäskyin, kuin myös lepopäivän muutto viikonpäivältä toiselle.
- Olen aivan varma ettei Daavidin oksilla eikä sarjamurhaajilla ole tekemistä kirkon kanssa, eivät olisi saaneet pitää jäsenyyttään kirkossa, ja eivät ole halunneetkaan, eli eivät ole kirkon jäseniä olleet.
Daavidin oksa usko ei sano kirkkolaisille yhtään mitään.
Ymmärräthän että kuka tahansa saattaa luopua kirkon jäsenyydestä, ja ryhtyä tekemään mitä tahansa kirjoja omissa nimisään.
Ei kirkko sellaista siunaa, ja on syytön ko. asioihin.
Olen joskus kirjoittanut suhteesta jehovantodistajiin, mutta ei ole päivitetty, ja kun olen vaihtanut konetta, on siansaksaa tiedostokin. Onneksi on paprilla kaikki myös, mutta nyt ei skanneriin tule virta.
Joka tapauksessa JT seurakunnan perustaja kävi joskus "sapatin viettäjien" kokouksissa, mutta lähti pois ja perusti oman seurakunnan.
Adventtikirkko ei tuolloin ollut vielä.
Euroopassa olivat uskonpuhdistukset ja -vainot, ja Amerikka oli ainut maa jossa oli uskonnonvapaus.
Uskovaisia pakeni sinne, ja ei ihme että hengellisiä liikkeitä syntyi.
Nuo kaikki ovat uskonpuhdistuksen seurausta, ja tehneet paljon hyvää.
Ajatella jos eläisimem vielä keskiaajan paavinkirkon aikoja, olisi sitten toinen vaihtoehto.¨
Noissa hengellisissä liikkeissä on tänään yksilöinä Herran kansaa, ja liikkeet ovat yksi toisensa jälkeen löytäneet uutta valoa Raamatusta.
Ei noilla yhdelläkään väitöksilläsi perää ole.
Hassuja. Ihmiset uskomattomat ovat saaneet aikaan yhtä ja toista, ymmärtääkseni näitä on jäseninä muissa piireissä paremminkin, A-kirkossa on mahdotonta istua pidempään kirkon penkillä ja osallistua jäsenenä samaan aikaan, kun elää julkisynnissä, eli moiset jutut olisivat kirkon jäsenille mahdottomia asioita elää samaan aikaan kirkossa ja olla aktiivijäsen.
Jumalan siunausta
jari laurila
Kiitos nimimerkille "napanuorapoikki"!
Esitit tärkeää taustatietoa adventismin yhteyksistä.
Tuo Urantia-seurahan ajaa myös mikaeljeesus-oppia.
Omalla tavallaan vesittää Raamatun silläkin lailla.
sulla ei ole kaikki okei. hakeudu hoitoon.