Vammaiset lapset tavalliseen

En tiedä, mitä tarkoitat mongoilla, mutta tutkijat ovat sitä mieltä, ettei yksi vammainen luokassa haittaa yhtään, päinvastoin:

"5. ERITYISOPPILAAT HAITTAAVAT MUITTEN OPPIMISTA. Tämä vastaväite tuntuu itsestään selvältä. Vaikuttaa ilmeiseltä, että jos erityisoppilas vaatii opettajan aikaa, se on muilta pois. Samoin käytöshäiriöiset oppilaat häiritsevät opetusta. Kuinka siis voitaisiin vakavasti väittää, että opettaja muka pärjää yhtä aikaa viiden vammaisen ja kolmen käytöshäiriöisen kanssa, kun muitakin pitäisi opettaa? Vastaus on se, että erityisoppilaita ei ole näin paljon. Peruskoulun keskimääräinen luokkakoko on noin 18 oppilasta (Korkeakoski, 2005, s.140). Erityisoppilaiden keskimääräinen lukumäärä Euroopan maissa on vajaat 2%. Jos vakavia tapauksia on tämä määrä myös Suomessa, useimpiin luokkiin ei riittäisi edes yhtä erityisoppilasta vaikka kaikki integroitaisiin. Kun ottaa tämän huomioon, ei ehkä ole enää yhtä yllättävää kuulla, ettei integraation ole havaittu hidastaneen muitten oppimista (Dyson ym, 2004). Joissakin tutkimuksissa on tuotu esille niitä etuja, joita erityisoppilaan läsnäolosta on koko koululuokalle.

Selvää on, että käytösongelmat tavallisessa luokassa häiritsevät kaikkia. Vaihtoehtona ei kuitenkaan tarvitse olla oppilaan poistaminen, vaan häiriöiden korjaaminen. Kasvatuspessimistinen käsitys, jonka mukaan lapsen käyttäytymiseen ei pystytä vaikuttamaan, on paitsi virheellinen myös vahingollinen ja lasta kohtaan julma. Peruskoululain ja lukiolain 2 § nojalla opettajat ovat luokissaan ensisijaisesti kasvattajia ja vasta toissijaisesti opettajia. Laki antaa siis opettajille valtuudet käyttää riittävästi aikaa kasvatukseen. Ainakaan koululainsäädännön näkökulmasta se ei ole ylimääräistä työtä. Oppilaiden käytösongelmia voidaan tehokkaasti korjata niin, että se häiritsee vain vähän muuta opetusta (esim. Saloviita: Työrauha luokkaan, 2007)."

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

vitsikäs? kirjoitti:

En tiedä, mitä tarkoitat mongoilla, mutta tutkijat ovat sitä mieltä, ettei yksi vammainen luokassa haittaa yhtään, päinvastoin:

"5. ERITYISOPPILAAT HAITTAAVAT MUITTEN OPPIMISTA. Tämä vastaväite tuntuu itsestään selvältä. Vaikuttaa ilmeiseltä, että jos erityisoppilas vaatii opettajan aikaa, se on muilta pois. Samoin käytöshäiriöiset oppilaat häiritsevät opetusta. Kuinka siis voitaisiin vakavasti väittää, että opettaja muka pärjää yhtä aikaa viiden vammaisen ja kolmen käytöshäiriöisen kanssa, kun muitakin pitäisi opettaa? Vastaus on se, että erityisoppilaita ei ole näin paljon. Peruskoulun keskimääräinen luokkakoko on noin 18 oppilasta (Korkeakoski, 2005, s.140). Erityisoppilaiden keskimääräinen lukumäärä Euroopan maissa on vajaat 2%. Jos vakavia tapauksia on tämä määrä myös Suomessa, useimpiin luokkiin ei riittäisi edes yhtä erityisoppilasta vaikka kaikki integroitaisiin. Kun ottaa tämän huomioon, ei ehkä ole enää yhtä yllättävää kuulla, ettei integraation ole havaittu hidastaneen muitten oppimista (Dyson ym, 2004). Joissakin tutkimuksissa on tuotu esille niitä etuja, joita erityisoppilaan läsnäolosta on koko koululuokalle.

Selvää on, että käytösongelmat tavallisessa luokassa häiritsevät kaikkia. Vaihtoehtona ei kuitenkaan tarvitse olla oppilaan poistaminen, vaan häiriöiden korjaaminen. Kasvatuspessimistinen käsitys, jonka mukaan lapsen käyttäytymiseen ei pystytä vaikuttamaan, on paitsi virheellinen myös vahingollinen ja lasta kohtaan julma. Peruskoululain ja lukiolain 2 § nojalla opettajat ovat luokissaan ensisijaisesti kasvattajia ja vasta toissijaisesti opettajia. Laki antaa siis opettajille valtuudet käyttää riittävästi aikaa kasvatukseen. Ainakaan koululainsäädännön näkökulmasta se ei ole ylimääräistä työtä. Oppilaiden käytösongelmia voidaan tehokkaasti korjata niin, että se häiritsee vain vähän muuta opetusta (esim. Saloviita: Työrauha luokkaan, 2007)."

http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Joutavaa roskaa kirjoitat. Näkee, että olet vieraantunut oikeasta elämästä ja käytännön opetustyöstä ja vetäytynyt idealistisiin utopioihisi. Mongoloidit eivät sovi normaalien oppilaiden joukkoon.

Yleishäiriköt ja kovikset?

Tuo on kyllä rehellinen mielipide ja valitettavasti usein erityisluokkien perustamisen todellinen syy.

Kysymys on ns rikollismetaforasta, joka saattaa vielä näin anonyymillä keskustelupalstalla tulla esiin. Kukaan ei onneksi omilla kasvoillaan perustele tuolla tavalla erityisluokkia.

Lapsen käytöshäiriöihin on mahdollista vaikuttaa muutenkin kuin siirtämällä rangaistukseksi toiselle luokalle. Tarkkailuluokalle siirtämisessä on kyse voiman käytöstä ja rankaisemisesta, ei niinkään lapsen omasta edusta.

Saloviidan artikkelista lainaus:

"Samasta ongelmasta kirjoitti kansakouluntarkastaja A.V. Laitakari jo vuonna 1919: tuhannet "puupäät", "tylsät" ja "kankeaoppiset" tulevat olemaan opettajien vaivana ja mieliharmina tulevassa oppivelvollisuuskoulussa. Niinpä heidän pääsynsä tavallisille luokille tulee estää."

" Inkluusioajattelun ero nykyisin vallitsevaan kuntoutusmalliin on selvä. Kuntoutusmalli kehittyi vanhan laitosmallin perustalle palveluyhteiskunnan syntymisen myötä 1960-luvun lopulla. Julkishallinnon tuen varassa laajeneva palvelusektori levittäytyi silloin uusille aloille. Palveluammattien asiakkaiksi löydettiin myös vammaiset henkilöt, joille alettiin järjestää entistä monipuolisempia palveluja, kuten opetusta, asumista ja päivätoimintaa. Uusi "kuntoutusmalli" merkitsi lisääntyvää hyvinvointia ja enemmän integraatiota, mutta tärkein rajoituksin. Keskeinen idea oli porrastaa palvelut tukitoimien mukaan siten, että tuen lisääntyessä myös segregaatio lisääntyi. Tämän kytkennän avulla toteutettiin poikkeavien yksilöiden valikoiva lajittelu pois yhteiskunnasta. Kun aikaisemmin oli käytössä vain yksi lajitteluporras, laitoshoito, nyt luotiin "porrasteinen palvelumalli", joka teki lajittelusta entistä tehokkaampaa ja hienojakoisempaa.

Normaaliyhteisöön oltiin valmiita järjestämään vain vähän tukitoimia. Eniten resursseja pantiin edelleen laitoksiin. Vammaisten henkilöiden erottelua alettiin perustella "kuntouttamisella". Jokainen porras kuntoutti seuraavalle (tai ainakin oli kuntouttavinaan). Henkilön oli määrä siirtyä kuntoutuessaan paikasta toiseen. Retoriikan 1990-luvulla hienostuessa ei enää haluttu edes puhua laitoksista; niistä tuli "kuntoutuskeskuksia". Poikkeavuuden rikollismetafora korvautui sairausmetaforalla, ja lääketieteelliset diagnoosit valtasivat myös erityisopetuksen. Tässä palvelumallissa oikeus kuulua yhteisöön eli integraatio jäi ehdolliseksi ja riippuvaiseksi henkilön omista taidoista. Jokaisen oli ansaittava oikeutensa kuulua normaaliin yhteiskuntaan. Luonnollisesti suurin osa juuttui portaisiin.

On helppo nähdä, että tämä integraatio- ja kuntoutusmalli, vaikka sisältääkin paljon kiitoksen arvoista, on samalla näppärä keino oikeuttaa vammaisten henkilöiden peitelty syrjintä: "Älä tule tänne, täällä ei ole sitä, mitä sinä tarvitset." Ulkopuolelle jääminen voitiin panna henkilön omaksi viaksi, koska kuitenkin periaatteessa ovet olivat kaikille avoimet. Nykyslangilla sanoen vammaiset "syyllistettiin". Teknisesti tietyt ryhmät pelattiin ulos muun muassa lakien ensi- ja toissijaisuusperiaatteilla. Kun ei-toivotuille ryhmille laadittiin erillislait, heidät voitiin pyyhkiä pois yleisten lakien nojalla annetuista palveluista. Esimerkiksi kehitysvammaisilla lapsilla ei ollut asiaa kouluun, koska heidän palvelunsa oli jo järjestetty kehitysvammalain nojalla. Perustuslain yhdenvertaisuusperiaatetta on lakiteknisesti näinkin helppo kiertää.

Syrjintä kätkeytyi auttamiseksi. Se ei onnistunut ilman tiettyjä huvittavia piirteitä. Vammaisia kuntoutettiin normaaliyhteiskuntaan sijoittamalla heidät sen ulkopuolelle. Syrjäytymisvaaraa "ehkäistiin" siirtämällä oppilaita pois tavallisilta luokilta. On tietysti vaikea kuntoutua yhteiskuntaan sen ulkopuolella. Monet kaatuivatkin tähän kuntoutuksen portaille heitettyyn banaaninkuoreen. Uimaopetukseen sovellettuna periaate kai tarkoittaisi uimataidon hankkimista kuivalla maalla."

Vuonna -85 olin 15-vuotias ja olin kesäleirillä jossa oli myös vammaisia. He eivät mitenkään häirinneet muita. Päinvastoin, ihan samanlaisia he pohjimmiltaan olivat kuin muutkin.