uskonto-palsta

on käsittääkseni foorumi jossa voi esittää uskontoon liittyviä ajatuksia ja ideoita ilman, että kukaan vetää siitä hernettä nenäänsä. Minä tähän asti vakaumuksellisena kirkosta jo ammoin eronneena ateistina olen alkanut tässä keski-iässä ajattelemaan, että minulla pitäisi olla jokin uskonto johon voisi uskoa. Kävin läpi muutamia yleisempiä ja ei niistä mikään kolahtanut. Niinpä noudatan sovellettuna vanhaa sanontaa; "jos haluat itsellesi mieleisen talon niin rakenna se itse". Muutaman talon olen rakentanut. Onnistuuko oman uskonnon rakentaminen? Tässä sitä tulee. Kommentteja! Mä oon sporaisti, eli uskon siihen, että sporien eli raitiotievaunujen liikkeet vaikuttavat meidän kohtaloihimme. Me palvotaan erityisesti 10-sporaa joka on pääspora tässä meidän uskonnossamme. Meidän sporaistien seurakunta kokoontuu hengellisiin tilaisuuksiin aina koff-ratikassa jossa nautitaan ehtoollinen. Me ollaan järkeistetty tää, ettei tarvitse olla erikseen ehtoollisleipää ja viiniä vaan ehtoollinen on kätevintä nauttia panimotuotteena. Tulee ikäänkuin molemmat siinä, tosin tää meidän ehtoollisviini ei symbolisoi kristuksen verta vaan 10-sporan akseliöljyä. Seurakunnan väkimäärä kasvaa päivittäin. Sitten meidän sporalinjojen varsilla on pieniä hiljentymispaikkoja missä ihmiset ovat hiljentyneet rukoilemaan sporaa tai oikeammin sporan tulemista. Ja sitten kun rukoukseen vastataan ja spora tulee niin lopuksi mennään sporan mukaan jolloin päästään nirvanaan eli päämäärään ja siellä sitten poistutaan virkistyneenä. Tää on erittäin suosittu uskonto, katselkaa vaikka kaupungille. Joka päivä kymmenet tuhannet sporaistit vaeltavat uskonnollisessa hurmostilassa ja heitä näkee pieniin ryhmiin kertyneenä näillä pienillä hiljentymispaikoilla. Joskus kuulee heidän rukouksiaan tai kysymyksiään. "tulis jos se spora" "onko 10-spora mennyt jo". Onhan meillä ylipapistoakin. N.Mustelin ja skepsis.Sporaismissa kuoleman jälkeinen elämä on samanlainen kaikille. Ei ole olemassa taivasta tai helvettiä. 10-sporaan pääsevät kaikki mukaan kuoleman jälkeen. Valaistukaa ja liittykää tekin meihin sporaisteihin sillä se on tuleva. 10-spora ja joka ei meihin usko ei pääse kyytiin. Tai ei ainakaan saa istumapaikkaa.

Onnistuuko oman uskonnon rakentaminen? Olenko uskossani yksin? Onko dösälogia paha kilpailija sporaismille? Kuinka onnistuu lähetys-toiminta? Myönnän, että sporaismi keskittyy lähinnä pääkaupunkiseudulle mutta eihän kristinuskokaan vaadi israelissa asumista. Kerrohan mielipiteesi ja onko tällaiselle uskonnolle tilausta? Ja ennenkaikkea muista, että älä ota tätä kovin vakavasti ;=) T.Repa, itse itsensä nimittänyt sporaismin soihdunkantaja
192622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Saako me Ruotsissa asuvat olla mukana kun meillä on Norrköpingissa ja Göteborgissa sporat?

Äänestä
  • on katto korkealla ja seinät leveällä. Tottakai uskonsisaret ja -veljet myös muualla voivat osallistua. Ainoa kysymys on, että onkio teillä paikkaa missä nauttia ehtoollista?

    Äänestä

  • repa kirjoitti:

    on katto korkealla ja seinät leveällä. Tottakai uskonsisaret ja -veljet myös muualla voivat osallistua. Ainoa kysymys on, että onkio teillä paikkaa missä nauttia ehtoollista?

    Täällä Göteborgissa sporaisteilla on yleensä ehtoollinen mukana, kun täällä ei ole niin hyvää palvelua kuin Helsingissä.

    Äänestä

  • Leena kirjoitti:

    on vain kätevää, että on ehtoollinen mukana. Kuten sanoin "katto korkealla ja seinät leveällä". Kunhan ehtoollinen on sellaista josta pidät. Muulla ei ole väliä. Ja pääasia on tietysti uskoa 10-sporaan. Onko teillä Ruotsissa sellaista?

    Kyllä meillä on 10-spora joka kulkee Eketrägatanin ja D:R Sydows gatanin väliä, niin että edellytykset on hyvät uskon harrastukseen. Monesti löytyy hartaita sporaisteja ehtoollisen jälkeen pyhässä nirvanassa.

    löytyy yhteispohjoismaista yhteistyötä tämänkaltaisessa hengellisessäkin asiassa. Oli suuri yllätys itsellekkin, että siellä teillä Ruotsissa olisi markkinarakoa tämänkaltaiselle uskonnelle. Kerroppa ystävällisesti ystävillesi. På svenska också? Ja voisinko jopa nimittää sinut sporaismin vastaavaksi lähetystoiminnan johtajaksi Ruotsissa. Siellähän tuntuu olevan tilausta tämänkaltaiselle uskonnolle.

    Var så god!

    Äänestä

  • Unohdin Mölndalin (kaupunki) kiinni kasvanut Göteborgin kanssa, sinne kulkee 4-spora.

    Äänestä

1. Kunnioita aina kanssaihmisiä
2. Jos kohtaat tiukkapipon ks. käsky 1.
3. Ole ystävällinen muille ja kunnioita heitä heidän uskossaan.
4. Älä koskaan lyö, loukkaa, ivaile tai hauku ketään.
5. Auta ystäviäsi, sukulaisiasi jos he apua tarvitsevat.
6. Älä koskaan tyrkytä apua jos he eivät sitä halua.
7. Ota välillä pari koffia(muukin merkki käy, jopa siideri tai lonkero, jopa jaffa). Mutta vain pari.
8. Älä kannata ehdottomasti mitään puoluetta, urheiluseuraa, uskontosuuntausta(jopa sporaismia)
9. Silitä aina kissaa tai koiraa joka antaa sen tehdä ja joka pitää siitä,
10. Elä ihmisiksi äläkä hötkyile.

Äänestä
  • Näitä hienoja käskyjä pitäisi kaikkien noudattaa ihan luonnostaan.

    Äänestä

Hauska lukea tällaista. Mut jos ei tarvii käyttää 10-ratikkaa niin käykö joku muukin valaistumiseen? 10-ratikka ei oikein osu työmatkan varrelle.

Äänestä
  • käyttää ihan mitä sporaa haluat. Tärkeintä ei ole liike vaan päämäärä.

    Äänestä

  • syytä käydä kympissäkin, ainakin joskus.
    On tuota tilaakin kun konsanaan kirkoissakin pyhä-aamuisin.

    Äänestä

Aattelinkin kun katoin ekaa viestiäs ja kellonaikaa kun olit sen lähettänyt et vieläkö susta kuuluu, mut niin ku sanonta sanoo "mikä se pahan tappais". Ei vaineskaan. Itte oon jt ja must oli aika hauskaa lukea sun juttus. Se kuvasti hyvin Suomalaista nyky-yhteiskuntaa. Monille kirkko on ollu pettymys ja ateismi tarjoo liian vähän, niin mikä ettei -suomalainen sananlaskukin sanoo "jokainen tulee uskollaan autuaaksi!"(Täm tosin ei ole Raamatusta vaikka niin ihmiset yleensä luulevat!)Mutta jos tästä jotain hyvää oikein hakemalla hakee niin se että sulla vielä on mielenkiintoa johonkin suuntaan -et oo täysin tylsistynyt niin kuin suurin osa suomalaisista. Huurteista alkutalvea ja parempaa sisältöä elämään toivoo eräs lukija.

Äänestä

sekoilla ihan niin paljon kuin lystäät.

Äänestä

vähän aikaa otin ihan todesta. Mutta ei kai spora-uskoa voi ihan oikeaksi uskonnoksi sanoa?

Äänestä
  • tämä on, mutta miksi ei sporaismia voisi sanoa oikeaksi uskonnoksi. Mitkä oikean uskon määritelmät siitä puuttuvat? Sporaismissa on jokin mihin uskoa (10-spora) ja matka sillä. Ehtoollisella voi käydä ja sporaismin 10:ä käskyä noudattamalla maailma on parempi paikka meille kaikille.

    Äänestä

tarkoitat kaljan juontia.
Ilman ehtoollista koko sporaismilla ei ois yhtään kannattajaa.
Kaljanjuonti on ainoa vakavasti otettava uhka kirkolle?
Käytännössä mikään tuskin horjuttaa viinan asemaa uskontona siks paljon sen nimeen vannovia Suomessakin on.

Äänestä
  • Onhan se uskonto sullakin ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

repa kirjoitti:

on käsittääkseni foorumi jossa voi esittää uskontoon liittyviä ajatuksia ja ideoita ilman, että kukaan vetää siitä hernettä nenäänsä. Minä tähän asti vakaumuksellisena kirkosta jo ammoin eronneena ateistina olen alkanut tässä keski-iässä ajattelemaan, että minulla pitäisi olla jokin uskonto johon voisi uskoa. Kävin läpi muutamia yleisempiä ja ei niistä mikään kolahtanut. Niinpä noudatan sovellettuna vanhaa sanontaa; "jos haluat itsellesi mieleisen talon niin rakenna se itse". Muutaman talon olen rakentanut. Onnistuuko oman uskonnon rakentaminen? Tässä sitä tulee. Kommentteja! Mä oon sporaisti, eli uskon siihen, että sporien eli raitiotievaunujen liikkeet vaikuttavat meidän kohtaloihimme. Me palvotaan erityisesti 10-sporaa joka on pääspora tässä meidän uskonnossamme. Meidän sporaistien seurakunta kokoontuu hengellisiin tilaisuuksiin aina koff-ratikassa jossa nautitaan ehtoollinen. Me ollaan järkeistetty tää, ettei tarvitse olla erikseen ehtoollisleipää ja viiniä vaan ehtoollinen on kätevintä nauttia panimotuotteena. Tulee ikäänkuin molemmat siinä, tosin tää meidän ehtoollisviini ei symbolisoi kristuksen verta vaan 10-sporan akseliöljyä. Seurakunnan väkimäärä kasvaa päivittäin. Sitten meidän sporalinjojen varsilla on pieniä hiljentymispaikkoja missä ihmiset ovat hiljentyneet rukoilemaan sporaa tai oikeammin sporan tulemista. Ja sitten kun rukoukseen vastataan ja spora tulee niin lopuksi mennään sporan mukaan jolloin päästään nirvanaan eli päämäärään ja siellä sitten poistutaan virkistyneenä. Tää on erittäin suosittu uskonto, katselkaa vaikka kaupungille. Joka päivä kymmenet tuhannet sporaistit vaeltavat uskonnollisessa hurmostilassa ja heitä näkee pieniin ryhmiin kertyneenä näillä pienillä hiljentymispaikoilla. Joskus kuulee heidän rukouksiaan tai kysymyksiään. "tulis jos se spora" "onko 10-spora mennyt jo". Onhan meillä ylipapistoakin. N.Mustelin ja skepsis.Sporaismissa kuoleman jälkeinen elämä on samanlainen kaikille. Ei ole olemassa taivasta tai helvettiä. 10-sporaan pääsevät kaikki mukaan kuoleman jälkeen. Valaistukaa ja liittykää tekin meihin sporaisteihin sillä se on tuleva. 10-spora ja joka ei meihin usko ei pääse kyytiin. Tai ei ainakaan saa istumapaikkaa.

Onnistuuko oman uskonnon rakentaminen? Olenko uskossani yksin? Onko dösälogia paha kilpailija sporaismille? Kuinka onnistuu lähetys-toiminta? Myönnän, että sporaismi keskittyy lähinnä pääkaupunkiseudulle mutta eihän kristinuskokaan vaadi israelissa asumista. Kerrohan mielipiteesi ja onko tällaiselle uskonnolle tilausta? Ja ennenkaikkea muista, että älä ota tätä kovin vakavasti ;=) T.Repa, itse itsensä nimittänyt sporaismin soihdunkantaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu