uskovaiset eivät kunnioita ihmisoikeussopimuksia

Uskovaiset jättävät järjestelmällisesti perustuslaissa jokaiselle taatut oikeudet, kuten oikeus omatunnon ja uskonvapauteen huomioimatta. Samalla uskovaiset sortavat kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia vastaan.

Suomessa jokaisella on uskonvapaus, mikä ei merkitse sitä, että jokaisella on automaattisesti oikeus häiritä esimerkiksi kotirauhaa uskon nimessä. Eräät uskontokunnat kiertävät ovelta ovelle häiritsemässä ihmisiä, jotka haluavat uskonvapauden nojalla olla rauhassa uskonnoilta.

Uskovaisten pitäisi sisäistää se, että uskonvapaus antaa vain oikeuden harjoittaa rauhassa omaa uskoaan, mutta ei käydä kenenkään kimppuun uskonnollisesti. Henkinen alistaminen, pakottaminen, tuomitseminen, solvaaminen ja fyysinenkin väkivalta kaikissa muodoissaan on arkipäivää uskovaisissa piireissä. Ketään ei jätetä rauhaan vaan uskontoa yritetään väkisin tyrkyttää kaikille.

Tiedossani on tapaus, jossa poliisi poisti uskovaiset nuorisotalon alueelta lastensuojelulain mukaisesti, etenkin kun vartijat olivat komentaneet uskovaiset jo kertaalleen poistumaan.

Uskovaiset pitäisi pakottaa noudattamaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja uskovaisia pitäisi saada oikeuteen tuomittaviksi rikoksistaan ihmisoikeuslainsäädäntöä vastaan. Jättäkää yksinkertaisesti ihmiset rauhaan ja harrastakaa uskontoa omissa noitapiireissänne omissa oloissanne.
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Omista oikeuksista ei tingitä tuumakaan ja niitä korostetaan näkyvästi. Asiallinenkin kritiikki katsotaan helposti uskonnonvapauden loukkaamiseksi.

Itse kuitenkin eletään kuin siat pellossa kintaalla viitaten muiden oikeuteen omatunnon vapauteen ja vakaumukseen.

"Toisuskoisia" lyödään armotta mutta auta armias, kun joku arvostelee omaa uskoa. Se on sitten niin perustuslain vastaista ja majesteettirikos Jumalaa vastaan.

Omaa ideologiaa yritettään tuputtaa ihmisille, jotka eivät sellaisia arvoja kykene hyväksymään. Uhkausten kera.

Äänestä

§§§ Syyllistyit juuri uskonrauhan häirintään, kunnianloukkaukseen ja kiihotukseen kansanryhmää (uskovia) vastaan! Haluatko käräjille? §§§

Äänestä
  • Antaa tulla vaan. En ensinnäkään syyllistynyt uskonrauhan häirintään tuodessani epäkohdan esille. En loukannut henkilökohtaisesti kunniaasi. Kunnianloukkaus kun sattuu olemaan asianomistajarikos. Kiihotuksen kansanryhmää vastaan tunnustan oikein mielelläni ja aion syyllistyä siihen jatkossakin. Mutta mennään vaan käräjille niin saat sinäkin tuomion oikeuden halventamisesta, väärästä valasta ja uskonrauhan rikkomisesta koska rikot ateismiani vastaan. Kunnianloukkauksesta voin teitenkin syyttää myös sinua.

    Noin etukäteen kerron sinulle ihan suoraan, että jos tuomio tulee niin en muuten istu sitä. Pakenen maasta hyvin liukkaasti. Enkä maksa kyllä sakkojakaan.

    Äänestä

raamatun nimissä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


faktat pöytään kirjoitti:

Uskovaiset jättävät järjestelmällisesti perustuslaissa jokaiselle taatut oikeudet, kuten oikeus omatunnon ja uskonvapauteen huomioimatta. Samalla uskovaiset sortavat kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia vastaan.

Suomessa jokaisella on uskonvapaus, mikä ei merkitse sitä, että jokaisella on automaattisesti oikeus häiritä esimerkiksi kotirauhaa uskon nimessä. Eräät uskontokunnat kiertävät ovelta ovelle häiritsemässä ihmisiä, jotka haluavat uskonvapauden nojalla olla rauhassa uskonnoilta.

Uskovaisten pitäisi sisäistää se, että uskonvapaus antaa vain oikeuden harjoittaa rauhassa omaa uskoaan, mutta ei käydä kenenkään kimppuun uskonnollisesti. Henkinen alistaminen, pakottaminen, tuomitseminen, solvaaminen ja fyysinenkin väkivalta kaikissa muodoissaan on arkipäivää uskovaisissa piireissä. Ketään ei jätetä rauhaan vaan uskontoa yritetään väkisin tyrkyttää kaikille.

Tiedossani on tapaus, jossa poliisi poisti uskovaiset nuorisotalon alueelta lastensuojelulain mukaisesti, etenkin kun vartijat olivat komentaneet uskovaiset jo kertaalleen poistumaan.

Uskovaiset pitäisi pakottaa noudattamaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja uskovaisia pitäisi saada oikeuteen tuomittaviksi rikoksistaan ihmisoikeuslainsäädäntöä vastaan. Jättäkää yksinkertaisesti ihmiset rauhaan ja harrastakaa uskontoa omissa noitapiireissänne omissa oloissanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu