Tasa-arvo/eriarvoisuus hoidoissa

Luin sattumoisin pitkästä aikaa tätä palstaa ...
Itse syövän sairastaneena en malttanut olla kommentoimatta hoitojen eriarvoisuutta varsinkin kun luin tästä Jungerin tapauksesta ja satuin näkemään TV-ohjelmankin.
Itse sairastin syövän vuonna 2002. Siitä on jo pitkä aika. Sain hyvää hoitoa ja näihin asti kaikki on mennyt hyvin. Mika Waltaria lainatakseni niin 'huomisestahan ei tiedä'.
Tästä eriarvoisuudesta ...
Tuolloin jo vuonna 2002 hakeuduin terveyskeskuslääkärille epäillessäni rintasyöpää ja sainkin välittömästi ajan tutkimuksiin ja myös hoidot. sillä sitä syöpäähän se oli. Leikkauksen jälkeen oli tiedossa sytot, säteet ja hormoonihoidot.
Sytohoidoissa käydessäni naapurivuoteessa oli samaan aikaan tiputuksessa eli lääkitystä saamassa naapurikunnan asiakas. En tunne tarkkaan taustoja, mutta siinä jutellessamme selvisi, että hän oli joutunut omassa kunnassaan jonottamaan hoitoihin pääsyä, jonka seurauksena oli hakeutunut yksityiselle vastaanotolle. Sitä kautta hän oli päässyt leikkaukseen. Tutkimukset ja leikkaus olivat tuolloin maksaneet 16 ooo! Ja minä vastavassa tilanteessa olin selviytynyt julkisen puolen terveydenhuollossa muutamalla satasella. Tieto tästä veti kyllä hiljaiseksi, varsinkaan kun tässä ei ollut kysymys mistään julkkiksista. Jäin vaan miettimään, ja mietin edelleenkin sitä, että olemmeko me potilaat, rivikansalaiset, todellakin näin eriarvoisessa asemassa hoitojen suhteen riippuen siitä missä satumme asumaan.
Jos näin on, niin asialle pitäisi tehdä jotakin.
Onkohan Teillä muilla vastaavanlaisia kokemuksia.
1232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikki ei missään tapauksessa "pääse" hoitoihin pian koska riippuu täysin lääkäristä kenelle satut pääsemään.Kokematon tai muuten epäpätevä lääkäri tai kunnan talous voivat vaikuttaa lääkärin päätöksiin lähettää potilas esim.tarkempiin tutkimuksiin.
Rahalla on suuri merkitys myös,jos et ole rikas ja joudut käyttämään julkisia palveluita,niin et varmasti saa sitä hoitoa mikä kohdallasi olisi se nopein ja helpoin tie.
Valitettavasti meillä täällä ns.hyvinvointi maassa
ihmiset on eriarvoisessa asemassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omakohtainen kokemus kirjoitti:

Luin sattumoisin pitkästä aikaa tätä palstaa ...
Itse syövän sairastaneena en malttanut olla kommentoimatta hoitojen eriarvoisuutta varsinkin kun luin tästä Jungerin tapauksesta ja satuin näkemään TV-ohjelmankin.
Itse sairastin syövän vuonna 2002. Siitä on jo pitkä aika. Sain hyvää hoitoa ja näihin asti kaikki on mennyt hyvin. Mika Waltaria lainatakseni niin 'huomisestahan ei tiedä'.
Tästä eriarvoisuudesta ...
Tuolloin jo vuonna 2002 hakeuduin terveyskeskuslääkärille epäillessäni rintasyöpää ja sainkin välittömästi ajan tutkimuksiin ja myös hoidot. sillä sitä syöpäähän se oli. Leikkauksen jälkeen oli tiedossa sytot, säteet ja hormoonihoidot.
Sytohoidoissa käydessäni naapurivuoteessa oli samaan aikaan tiputuksessa eli lääkitystä saamassa naapurikunnan asiakas. En tunne tarkkaan taustoja, mutta siinä jutellessamme selvisi, että hän oli joutunut omassa kunnassaan jonottamaan hoitoihin pääsyä, jonka seurauksena oli hakeutunut yksityiselle vastaanotolle. Sitä kautta hän oli päässyt leikkaukseen. Tutkimukset ja leikkaus olivat tuolloin maksaneet 16 ooo! Ja minä vastavassa tilanteessa olin selviytynyt julkisen puolen terveydenhuollossa muutamalla satasella. Tieto tästä veti kyllä hiljaiseksi, varsinkaan kun tässä ei ollut kysymys mistään julkkiksista. Jäin vaan miettimään, ja mietin edelleenkin sitä, että olemmeko me potilaat, rivikansalaiset, todellakin näin eriarvoisessa asemassa hoitojen suhteen riippuen siitä missä satumme asumaan.
Jos näin on, niin asialle pitäisi tehdä jotakin.
Onkohan Teillä muilla vastaavanlaisia kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu