Väestörekisterin mukaan tosiaankin 3246.
Mormoneita on
3246
15627
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Monet kirkkoon liittyneet eivät ole siirtäneet kirjojaan Väestörekisterin MAP-kirkon osastoon. Jotkut ovat jääneet myös entiseen rekisteriinsä. Joissakin seurakunnissa ei ole hoidettu asiaa. Seurakunnasta tarvitaan todistus, että henkilö otetaan rekisteriimme. Asiaa korjataan.
saman verran mutta kun he laskevat kuulemma kirkon ulkopuolisetkin seurakunnat mukaan on paljon enemmän, siis ortodoksit,luterilaiset jne.. ;-) Mites MAP kirkko? Laitatteko muita mukaan?
Helluntaiseurakuntiin kuuluu suomessa n. 46000 jäsentä, ilmeisesti enemmänkin jos laskataan ruotsinkieliset suomalaiset seurakunnat mukaan.
Taisit puhua nyt helluntaikirkosta, johon ei ole halunnut liittyä kuin tuo vähän yli 3000 helluntalaista.
Pitääkö helluntaiseurakuntaan kutsuvia kutsua helluntailaisiksi vai helluntalaisiksi? Molempia olen nähnyt käytettävän.
mainitaan vain helluntaikirkko jonka väkiluku on lähes täsmälleen samaksi ilmoitettu kuin MAP kirkolla. Vaikea sanoa kuinka paljon on helluntai seurakunnissa kun ei niitä ole ilmoitettu viralliseen rekisteriin.
on hihulit tai hellarit.Miten he muuten tietävät keitä he ovat kun eivät edes rekistöröidy virallisesti.
Rekistöröityä yhdistystä ja väestörekisteriä toisistaan.
tarkat luvut kuinka paljon helluntalaisia oikein on, jos ei väestörekisteristä?
Kyllä ne Vrk:n luvut ovat tarkimpia mahdollisia.
"Vapaakristilliset" seurakunnat ovat vuosien ajan julkaisseet sellaista vuosittain ilmestyvää kirjaa tai lehtistä, jossa on seurakuntien vastuuhenkilöiden nimet ja yhteystiedot. Kirjassa on myös seurakuntien jäsenmäärät. Jäsenmäärät perustuvat seurakuntien omaan ilmoitukseen / jäsenrekisteriin. Suurin osa on ilmoittanut jäsenmääränsä yhden henkilön tarkkuudella. En osaa sanoa, ilmoittavatko jotkut kymmenen tarkkuudella.
Mutta joka tapauksessa; jokainen seurakunta on ilmoittanut oppaaseen jäsenmääränsä, joten siitä kirjasta pystytään laskemaan Suomen helluntaiherätykseen "tunnustautuvien" ja tunnustettujen seurakuntien jäsenmäärä. Ja se on muistaakseni tuo 46000.
Helluntaikirkko liittyy siihen, että muutama vuosi sitten päätettiin perustaa uskonnollinen yhdyskunta, jonka nimeksi annettiin Suomen helluntaikirkko. Sitä ennen helluntaiseurakunnat ovat olleet yhteiskunnan edessä yhdistyslain alaisia. Nyt osa helluntaiseurakunnista on päättänyt rekisteröityä uskonnonvapauslain mukaisesti. Jokaisen seurakuntalaisen on kuitenkin sen lisäksi itse tehtävä päätös liittymisestä tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan. Siksi Suomen helluntaikirkon jäsenmäärä oli vuosi sitten vain tuo vähän yli kolme tuhatta. Olettaisin, että vuoden 2008 lopun tilanne tulee olemaan jotain neljän ja viiden tuhannen välillä.
Että helluntaikirkon jäsenmäärä on junnanut hyvin hitaan kasvun tiellä, eli tuo neljä- viisituhatta on enenpi kuin tuulen tavoittelua. Ennenkaikkea kun heidän toimintansa on lähinnä yritystä värvätä helluntaiseurakuntien jäseniä joukkoihinsa.
>>>Virallinen nimitys on hihulit tai hellarit. Miten he muuten tietävät keitä he ovat kun eivät edes rekistöröidy virallisesti.
Helluntalainen vai helluntailainen on oikein?
Pelastuvatko he ijankaikkiseen elämään,ovatko uudesti synny vedestä, ja hengestä.Ei voi päästä sisälle jumalan valtakuntaan.
Tampereen varna alua.