Onko Ufoilla

Onko ufoilla joku uskonollinen sanoma mukanaan, sanokaa ateistit kun te tiedätte kaiken. Vai minkätakia niitä parveilee koko ajan enemmän.
Jotkut veikkailevat massalaskeutumista tapahtu-
vaksi, osa pitää koko asiaa humpuukina. Kaikki meedioita viisammat, vastatkaa
8202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

palsta. Kokeile sitä.

Äänestä

Ufot eivät kuulu meidän todellisuuteemme, eivät Jumalan luomakuntaan. Nykyisin ei tosin ole lainkaan tavatonta, että Beelzebub ottaa omakseen "ufon" hahmon harhautusmielessä.

Äänestä

esiintyy käyttäytymistä jota kutsutaan parveiluksi? Voitko kertoa missä ne parveilee vai luuletko että uskon niiden parveilevan vain siksi että sinä niin sanot? Kenen parvella ne käyvät? Kai voit edes nimen kertoa.

Äänestä

Sana UFO tarkoittaa vain tunnistamatonta lentävää esinettä (Unidentified Flying Object), eikä mitään alienien avaruusalusta.

Sitten kun tämä tunnistamaton lentävä esine on tunnistettu, ei se enää ole Ufo.


Yleisimpiä virhehavaintoja:

Kuu: Vaikka Kuu onkin erittäin helposti taivaalta tunnistettava kohde, voi sitä joskus sopivissa olosuhteissa luulla joksikin muuksi - joskus Kuu näkyy vain valopisteinä metsän takaa tai pilvien takaa. Autossa Kuu voi "seurata" havaitsijaa pitkän matkaa.
Pilvet: Niin kutsutut mantelipilvet ovat sikarinmuotoisia ja melko teräväreunaisia pilviä, joista aina silloin tällöin tulee ufoja. Eritoten Auringon laskiessa ovat nämä pilvet matalalla horisontissa ollessaan vakuuttavan näköisiä, kun viimeiset auringonsäteet valaisevat niitä vielä kirkkaasti.
Auton tai valonheittimen valokeila pilvissä.
Tähdet, planeetat yms. taivaankappaleet: Joskus Siriusta voi luulla tunnistamattomaksi lentäväksi esineeksi, vaikka tähti itsessään onkin paikallaan. Virhehavaintoa edesauttaa vielä se, että tähti tuikkii voimakkaasti ja vaihtelee väriään ollessaan melkein horisontissa. Kirkas Venus on yksi yleisimmistä ufohavaintojen aiheuttajista.
Linnut: Eräitä tavallisimpia väärien ufohavaintojen aiheuttajia. Lintua voi luulla ufoksi, jos vain linnun vatsapuoli valaistaan ja lintu on korkealla pimeällä yötaivaalla.
Lentokoneet: Yöllä lentokoneesta erottuu vain vilkkuvia valoja. Tuuli voi joskus viedä lentokoneen äänen pois. Lentokone voi olla laskeutumassa lentokentälle ja sitä katsotaan kiitotien päästä. Yhdysvalloissa on mainoslentokoneita, jotka hinaavat valaistua kylttiä perässään.
Satelliitit: Tasaisella nopeudella liikkuvia, usein vilkkuvia valopisteitä, jotka katoavat joutuessaan Maan varjoon yleensä korkealla taivaalla. Maahan syöksyvä satelliitti näyttää joskus jopa kipinätulipyrstöiseltä sikarimaiselta avaruusalukselta.
Ilmapallot: Pyöreitä esineitä, jotka voivat ajautua tuulen mukana hyvinkin kauas. On mainospalloja, säähavaintopalloja ja ilmalaivoja.
Rakettilaukaisut: Suomessa nähtiin 1970-luvun alussa lukuisia ns. Pudasjärven ufoja. Osa näistä on voinut olla neuvostoliittolaisten rakettien laukaisuja Plesetskistä. Rakettilaukaisut näyttävät pyöriviltä valopalloilta tai sikarin muotoisilta esineiltä, joiden päässä on valopallo. Monesti erästä rakettilaukaisun vaihetta kuvataan maneettia muistuttavaksi. Ruotsista Kiirunasta on laukaistu yläilmakehään bariumpilviä, jotka ovat hehkuneet "ufomaisesti". Niitä voi nähdä Suomenkin Lapissa sopivalla säällä.
Kangastukset: Jäällä, vesillä tai autiomailla havaitaan sopivissa oloissa kangastuksia, jotka ovat vääristyneitä väärin päin olevia esimerkiksi saaren kuvia horisontin lähellä.
Virvatulet: Suoalueilla on joskus virvatulia, jotka hyppelehtivät maan pinnan lähellä.
Maavalot: Maavalot voivat näyttää ilmassa liikkuvalta valopallolta. Ne ovat luonnollisiksi oletettuja valoilmiöitä, joita kuitenkaan nykytiede ei kattavasti selitä.
Bioluminesenssi eli eliöiden biologinen valontuotanto: Esimerkiksi eräät pimeässä lentävät valoilmiöt ovat paljastuneet tornipöllöiksi, joiden rintapuoli hohtaa.[1]
Pallosalamat
Kepposet: Joskus ihmiset järjestävät erilaisia kepposia, esim. ilmapalloon kiinnitetty taskulamppu näyttää ufolta. Laserosoittimen valokiila pilvessä.

Äänestä

Suurin osa ufoista on meteoriitteja ym. Kuitenkin saatana tekeytyy valheen enkeliksi ja matkii kaikkea eksyttääkseen ihmisen. Ennen uskottiin riihitonttuihin ja menninkäisiin - tämän ajan ihminen tarttuu mieluummin modernimpaan harhaan. Jeesuksen Kristuksen takaisin tulo on lähellä ja vihollinen yrittää saada ihmiskunnan uskomaan valheen, että tempauksen tapahduttua meidät on siirretty ufoilla toisille planeetoille!
Ei ne mitään toisen aurinkokunnan edustajia ole. En ole nähnyt koskaan henkilökohtaisesti ufoja ja en osaa antaa muuta selitystä. Ateistit eivät usko ufoihin tai selittävät, että nille löytyy aina jokin järjellinen selitys, meteoriitti ym.

Äänestä
  • moderniksi harhaksi, onhan jeesuksessa harhailtu jo melkein 2000 vuotta.
    "tämän ajan ihminen tarttuu mieluummin modernimpaan harhaan. Jeesuksen Kristuksen takaisin tulo on lähellä"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JOKU tietävä kirjoitti:

Onko ufoilla joku uskonollinen sanoma mukanaan, sanokaa ateistit kun te tiedätte kaiken. Vai minkätakia niitä parveilee koko ajan enemmän.
Jotkut veikkailevat massalaskeutumista tapahtu-
vaksi, osa pitää koko asiaa humpuukina. Kaikki meedioita viisammat, vastatkaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu