Ovatko

papit tai kirkon työntekijät yhtä oikeaoppisia kuin parralliset?

Olen aktiivinen ortodoksivaikuttaja ja minulla ei kunnolla kasva parta. Koen tästä aika ajoin masennusta ja minulle on tästä kehittymässä itsetuntohäiriö. Tarkkailen kaikkia miehiä koko ajan sillä silmällä, kasvaako heillä parta. Minua on lisäksi joskus syyllistetty siitä, että en ole kunnon ortotoksimiehen näköinen kun en kasvata partaa.
Miksi me ortodoksit olemme niin tuomitsevaisia?
Pidän pitkää tukkaa mutta se ei kompensoi tätä.
Olen harkinnut tekoparran hankkimista, että voisin olla oikean ort. miehen näköinen.

Epätoivoinen
7408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

parempi kuin yksikään parrallinen ortodoksi! Ei ole partaan katsominen. Jeesuksellakin oli kuvien mukaan
liuhuparta.

Äänestä

Turha huoli kertakaikkiaan. Ei meitä mitata partaisuuden perusteella. Huolesi on kokolailla turha. Itse höylään naamani joka toinen päivä, enkä halua kasvattaa monikirjavaa partaa isoon naamani.

Äänestä

voi mittään.

Minunkaan pojilleni ei parta ole kasvanut. Toinen heistä on jo yli kolmekymppinen, toinen 20v. Pitäisikö minun parrattomien miesten äitinä hävetä, kun olen periyttänyt tämän ominaisuuden pojilleni?

Minulla ei itsellänikään ole juuri muita ihokarvoja kuin pitkä erittäin runsas tukka. Samoin on poikieni laita. Hassua, että muuten karvattomilla ihmisillä voi olla niin paksu tukka. Mongolivertako? :)

Äänestä
  • parta. Joudun nyppimään sitä tämän tästä pois. Se on kovin kiusallista sillä olen nainen. kirkkokahvillakin istun yleensä miesten seurassa koska naiset tekevät tukalia tiedusteluja. Tukkani on paksu. En ole monkooli.

    Äänestä

  • taas on kirjoitti:

    parta. Joudun nyppimään sitä tämän tästä pois. Se on kovin kiusallista sillä olen nainen. kirkkokahvillakin istun yleensä miesten seurassa koska naiset tekevät tukalia tiedusteluja. Tukkani on paksu. En ole monkooli.

    Onkos pukki ortotoksinen? Sillä on parta ja tukkaa. Kai se on kun se on se pyhä Niilo, eikös juu.

    Äänestä

  • onko se kirjoitti:

    Onkos pukki ortotoksinen? Sillä on parta ja tukkaa. Kai se on kun se on se pyhä Niilo, eikös juu.

    kaksoisveli. ortodoksinen pukki eroaa katolisesta siinä että hän tulee ovesta, ei savupiipusta. Molemmilla on parta. Tämä ei velvoita muita parrallisiksi.

    Äänestä

älä hanki tekopartaa, se olisi yhtä naurettavaa kuin tekorintakarvojen hankkiminen.
Leikkaa tukka lyhyeksi, jos haluat näyttää miehekkäältä.
Kun kuitenkin olet maallikko, mitä ihmettä sinä parralla tekisit nykyaikana. Joillakin on hyvä parrankasvu mutta joillakin ei ole, turha sitä on sen enempää miettiä.
Ortodoksit eivät ole tuomitsevia, vain jotkut fanaatitkot ovat, mutta fanaattisuus on suuri synti.
Kaikesta päätellen et ole oikein tosissasi tätä kaikkea kirjoitellessasi, mutta tässä on kuitenkin rehellinen vastaus. Ainakin minä pidän enemmän parrattomista miehistä, vaikka olenkin itse miehekäs mies. Tämä viimeinen huomautus on kirjoitettu aivan tahallaan kaikenlaisia yhteys-hörhöilijöitä ärsyttääkseni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


parrattomat kirjoitti:

papit tai kirkon työntekijät yhtä oikeaoppisia kuin parralliset?

Olen aktiivinen ortodoksivaikuttaja ja minulla ei kunnolla kasva parta. Koen tästä aika ajoin masennusta ja minulle on tästä kehittymässä itsetuntohäiriö. Tarkkailen kaikkia miehiä koko ajan sillä silmällä, kasvaako heillä parta. Minua on lisäksi joskus syyllistetty siitä, että en ole kunnon ortotoksimiehen näköinen kun en kasvata partaa.
Miksi me ortodoksit olemme niin tuomitsevaisia?
Pidän pitkää tukkaa mutta se ei kompensoi tätä.
Olen harkinnut tekoparran hankkimista, että voisin olla oikean ort. miehen näköinen.

Epätoivoinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu