Suomen talous kuralla, työttömiä tulee VIIMEISIMPIEN tietojen mukaan yli 100,000.
Niinistö puhuu että NÄILLÄ NÄKYMIN menee AINAKIN 6 vuotta ennekuin mitään positiivista odotettavissa.
Hienosti demokrattinen Eu-Suomi hoiti Euroon siirtymisen ja perustuslain äänestyksen. Eipä saatu äänestää kuten moni muu.
Kansahan olisi voinut sanoa EI.
Työttömiä tulee taas kuin rännistä, mitä hallitus tekee??? Lisä budjetti armeijalle??????????
EU:n taktiikkakin on aivan p**seestä. Nyt mennään hiki päässä kysymään Islantia EU:hun kun sikäläinen pankki järjestelmä koki pahan kolauksen. Käytetään ns. toisten hätää hyväksi.
Norjalta ei kysytä koska sillä ei ole hätää.
Eikö täydelliseen demokratiaan kuuluisi että äänestetään esim. 10v välein halutaanko enää kuulua EU:hun vai onko EU ikuinen vankila?
Suomi voisi myös ottaa maan omistuksessa ns. Tanskan mallin eli sinun pitää 6v asua Tanskassa ennenkuin voit sieltä maata ostaa tai sinulla pitää olla erityinen side sinne. Muutoin on ihan sama kun olisimme luovuttaneet suomen 1945 kokonaan N-liitolle.

Vastaukset 3
Vanhimmat
on päättäjinä vellihousut jotka eivät pidä suomen ja suomalaisten eduista kiinni. Tämä porvarihallituksen juipithan ovat aivan jees-henkilöitä, joita huolettaa mitä muut samnalaiset heistä EU;ssa ajattelevät. Vitun nössöjä, ja siksi meillä eletään EU;n haittoja kovennettuna ... siis porvaripäättäjiemme vaatimuksesta ja päätöksellä. Turha siitä on EU;ta syyttää.
Mutta talouspoliittiset faktat tällä hetkellä kertovat että EU:n ja EMU:n takia meillä ei ole niitä itsenäisen valtion oman valuutan käyttö mahdollisuuksia,joilla voisimme vientiä tukea!Kun EU vielä määrää ettei saa vapaan kilpailun vuoksi suosia ja julkisesti kehottaa suosimaan kotimaisia yrityksiä,niin sekin eväs halttaa!Julkiselle sektorille voisi työllistää ja saada kalliin toimimattoman terveydenhuollon halvemmaksi ja toimivaksi,kuten koulut,julkisen liikenteen jne.jne, mutta emme voi kun EU määrää että julkisen sektorin on oltava pieni ja yksityiosen suuri...luetteloa voisi jatkaa kuinka paljon tahansa,mutta ensin on luovuttava uskosta ja sitten faktojen kautta katsottava mitä pitää tehdä!
EUn ulkopuolella Somaliassa ja Irakissa on Suomen lähetystöissä kovaa ruuhkaa. Maahamme on tulossa tuhansia ehkä kymmeniätuhansia pakolaisia tänä vuonna. Miten me selviämme tästä rasitteesta? Jo nyt ovat kaikki heille pakolaisille varatut paikat täynnä. Kaksi hotellia Helsingin ydinkeskustassa muutetaan heidän asunnoikseen. Keskustassa siksi, että olisi lyhyt matka "paikkoihin ja ostoksille".
Omien maamme kansalaisten ongelmien hoitoonkaan ei raha riitä. Palveluja ja sos.huoltoa on ajettu alas kovalla kädellä.
Tähän pakolais asiaan tuntuu vaan riittävän rahoitusta. Se on rahoitusta ilman tuottoa. Suunnatkaa pieni osa nyt käytettävästä valtavasta rahamäärästä Somaliaan ja Irakiin. Silloin vasta autamme pakolaisia.