Yle luotettavin uutislähde?

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/01/yle_edelleen_luotetuin_uutislahde_504024.html

Tähän sopiikin seuraava, V M Hakola nimisen henkilön kirjoitus Uuden Suomen mielipidepalstalta.

**************************************

"Vuonna 2004 Helsingissä pidettiin Lähi-idän uutisointia koskeva seminaari, jossa käsiteltiin Israelin ja PA:n ja niiden geopoliittisiin alueisiin liittyvää tiedottamista. Paikalla oli tuolloin YLE:n ulkomaanuutisten johtava toimittaja Jarmo Mäkelä, joka piti alustuspuheen ko. aiheeseen. Yleisön tiukkojen ja asiantuntevien kysymysten johdosta toimittaja joutui myöntämään ”markkinavoimien ehdoilla luodaan kuvaa Israelista”. Tiedusteluihini ko. asiasta toimittaja Mäkelä kieltää muistamasta kyseistä lausuntoaan. Kuitenkin kolme eri henkilöä, jotka olivat läsnä tuossa tilaisuudessa, muistavat Mäkelän lausunnon ja erityisesti sen mitä tuolla lauseella tarkoitettiin.
Journalisti Leena Reikko, joka teki YLE:lle 2000-luvuvun alusta vuoteen 2006 useita raportteja Israel/ Palestiina konfliktista, juoksi karkuun kiireineen suomalaista turistisryhmää Jerusalemissa vuonna 2006, kun häneltä vaadittiin tasapuolisuutta ja asiallista tietoa raportteihinsa.
TV1, Aamu-TV:ssä 14.06.06 YLE:n entinen pitkäaikainen, nyt edesmennyt, Lähi-itä-toimittaja Sinikka Arteva kertoi konfliktialueiden raporteista omin sanoin: ”Tärkeintä on nopeus. Kuka ehtii ensin lähettämään uutisen riippumatta sen todellisuudesta”.
Entinen YLE:n toimittaja kertoi allekirjoittaneelle, ”bisnestä se mediakin vain on.” Raaka kuva myy paremmin kuin sydäntä hellyttävä kuva. Samoin raaka sanoma on herättävämpi kuin kauniit sanat elämästä. Montako kaunista uutiskuvaa ja hyvää sanaa olette kuulleet ja nähneet Lähi-idästä viimeisen 30 vuoden aikana tai edes tämän 2000-luvun aikana? Aihetta kyllä löytyy, mutta se ei ylitä uutiskynnystä"
6229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kiitos aloituksestasi, joka nosti tämän palstan tasoa 100 %.

Äänestä

luotettava uutislähde eikä floppeja ole ollut. Samoin tykkään heidän dokumentti- ja asiaohjelmistaan jossa on mukana riittävästi kriittisyyttä joka suuntaan. Patrialahjusselkkaus oli oivallinen osoitus kuinka korruptiovaltioita saadaan heräteltyä pieneltä osaltaan.

Lylykin halusi että YLE puhuisi maksajan suulla eikä kritisoisi mutta onneksi puolueettomuus tällaisella yleisellä tiedotusvälineellä on säilynyt. 70-luvun juttuja on turha enää kaivella, kyllä niistä on kulunut jo riittävästi aikaa. Samoin yksittäisten lauseiden kaivaminen kritisoidessa luo väärää kuvaa kokonaisuudesta. Pitäisi kuulla koko hastattelu. Onhan Halla-Ahonkin lauseita irroitettu kokonaisuudesta ja vedetty vesiperä. On ollutkin hyvin perusteltua ja asiaa. Iltapäivälehtien lööpit lienevät tuoreessa muistissa.

Äänestä
  • Olipas hupaisa viesti! Ja ilmeisesti olet 'oikeassa'? Lähi-idän konfliktissa Yleltä tulee valhetta solkenaan tuutin täydeltä.

    Äänestä

  • !!!!! kirjoitti:

    Olipas hupaisa viesti! Ja ilmeisesti olet 'oikeassa'? Lähi-idän konfliktissa Yleltä tulee valhetta solkenaan tuutin täydeltä.

    ei tarvi olla kanava ykkösellä,silloin ku haluaa uutisia katsoa,on internet ja kaikki ne
    sadat tv kanavat

    Äänestä

Aivan varmasti monet ovat samaa mieltä. Kun tulee uutinen Lähi-idän tapahtumista, kuten nyt viimeksi, tietää jo etukäteen, minkä puolella 'toimittaja' on. Täysin yksipuolista ja väritettyä roskaa! Tässä joku päivä sitten 'toimittaja' haastatteli gazalaista tunnelintekijää (joilla on kuulemma jopa oma salanimi jokaisella), niin juttu oli täysin valheellinen. Siinä annettiin ymmärtää, että tunneleita parhaillaankin rakennetaan entisten, tuhottujen tilalle, siksi että ruokaa saadaan, ei niinkään paljon aseiden salakuljetusta varten. Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa. Samana päivänä eräs maamme lehti päinvastoin sanoi, että Israel vie kuorma-autoittain ruokaa Gazan puolelle. Mitenköhän Ylen 'toimittaja' tämän selittäisi, olisi mielenkiintoista tietää. On niin ristiriitaista tietoa nimittäin! Eikä tämä yksityinen tapaus ole lainkaan ensimmäinen, muttei myöskään todennäköisesti viimeinen tieto. Tiedot kun ovat niitä 'toimittajan' ns. 'palestiinalaisten' lähteitä.

Tässä muuta tietoa, siltä toiselta osapuolelta:

http://www.infolive.tv/en/middle-east

Äänestä
  • sitä puolueetonta tietoa saa? Voi herranjestas sentään, ettet vaan olisi joku jeesususkoinen hihhuli!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Olavi Oriatsalo kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/01/yle_edelleen_luotetuin_uutislahde_504024.html

Tähän sopiikin seuraava, V M Hakola nimisen henkilön kirjoitus Uuden Suomen mielipidepalstalta.

**************************************

"Vuonna 2004 Helsingissä pidettiin Lähi-idän uutisointia koskeva seminaari, jossa käsiteltiin Israelin ja PA:n ja niiden geopoliittisiin alueisiin liittyvää tiedottamista. Paikalla oli tuolloin YLE:n ulkomaanuutisten johtava toimittaja Jarmo Mäkelä, joka piti alustuspuheen ko. aiheeseen. Yleisön tiukkojen ja asiantuntevien kysymysten johdosta toimittaja joutui myöntämään ”markkinavoimien ehdoilla luodaan kuvaa Israelista”. Tiedusteluihini ko. asiasta toimittaja Mäkelä kieltää muistamasta kyseistä lausuntoaan. Kuitenkin kolme eri henkilöä, jotka olivat läsnä tuossa tilaisuudessa, muistavat Mäkelän lausunnon ja erityisesti sen mitä tuolla lauseella tarkoitettiin.
Journalisti Leena Reikko, joka teki YLE:lle 2000-luvuvun alusta vuoteen 2006 useita raportteja Israel/ Palestiina konfliktista, juoksi karkuun kiireineen suomalaista turistisryhmää Jerusalemissa vuonna 2006, kun häneltä vaadittiin tasapuolisuutta ja asiallista tietoa raportteihinsa.
TV1, Aamu-TV:ssä 14.06.06 YLE:n entinen pitkäaikainen, nyt edesmennyt, Lähi-itä-toimittaja Sinikka Arteva kertoi konfliktialueiden raporteista omin sanoin: ”Tärkeintä on nopeus. Kuka ehtii ensin lähettämään uutisen riippumatta sen todellisuudesta”.
Entinen YLE:n toimittaja kertoi allekirjoittaneelle, ”bisnestä se mediakin vain on.” Raaka kuva myy paremmin kuin sydäntä hellyttävä kuva. Samoin raaka sanoma on herättävämpi kuin kauniit sanat elämästä. Montako kaunista uutiskuvaa ja hyvää sanaa olette kuulleet ja nähneet Lähi-idästä viimeisen 30 vuoden aikana tai edes tämän 2000-luvun aikana? Aihetta kyllä löytyy, mutta se ei ylitä uutiskynnystä"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu