Säästäkää edes

Olen jokseeenkin samaa mieltä Nina Mikkosen kanssa tästä nykyisestä järjestelmästä, että yhteiskunta kasvattaa lapset. Väärinhän se on. Kyllä kasvatustehtävä kuuluisi vanhemmille ja isovanhemmille. Nyt kun taas pohditaan, että nostetaan eläkeikään niin lapsenlapsilta viedään myöskin isovanhemmat vanhempien lisäksi? Mikä ihme mättää? Kuka isovanhempi jaksaa työn ohjella lapsenlapsista pitää huolta ja tukea vanhempia. Perhe hajooa yhteiskunnan toimesta. Eikö sitä yhteisöllisyyttä kaivattu jo päättäjienkin taholta?
2148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hoitaisin mielelläni tytäreni poikaa, jos vain jaksaisin. Oman lapseni retuutin sydäntä särkien päivähoitoon. Hoitoon josta jäi hänen sieluunsa elinikäinen vamma. Pakko oli mennä töihin.
Jos kierteen saisi jotenkin poikki, olisin iloinen siitä.
Akateemistä velalista ei niin vain voi jättää kotiin. Niin raadolista kuin se onkin.
Ehdotus olisi 2 mumin vuorotelu.

Äänestä

Pahasti menevät ristiin päättäjien puheet joka asiassa. Kaikki mikä on vuosien aikana saatu kuntoon pitää romuttaa ja pilata. Jos ei muuten niin tuomalla ulkomailta lisää elätettäviä sosiaalijärjestelmää tuhoamaan. Suomi on nykyisellään rikollisten,huijareiden ja loiseläjien paratiisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mummula kirjoitti:

Olen jokseeenkin samaa mieltä Nina Mikkosen kanssa tästä nykyisestä järjestelmästä, että yhteiskunta kasvattaa lapset. Väärinhän se on. Kyllä kasvatustehtävä kuuluisi vanhemmille ja isovanhemmille. Nyt kun taas pohditaan, että nostetaan eläkeikään niin lapsenlapsilta viedään myöskin isovanhemmat vanhempien lisäksi? Mikä ihme mättää? Kuka isovanhempi jaksaa työn ohjella lapsenlapsista pitää huolta ja tukea vanhempia. Perhe hajooa yhteiskunnan toimesta. Eikö sitä yhteisöllisyyttä kaivattu jo päättäjienkin taholta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu