Uskovat viittaavat usein tälläkin foorumilla erilaisiin tutkimuksiin, joiden katsovat puoltavan näkemyksiään. Tutkimukset ovat useimmiten uskonnollisista lähtökohdista käsin räätälöityjä. Ne tunnistaa helposti mm. seuraavista seikoista:
Lähdeviitteet puuttuvat tai ne viittaavat sivustoille, joihin myös pätevät alla luetellut pseudotieteen tuntomerkit:
Viitataan nimeltä mainitsemattomiin 'tunnettuihin tutkijoihin' tai 'tiedemiehiin.' Usein tässä yhteydessä mainitaan myös korkeita oppiarvoja.
Näillä ei niissä tapauksissa ole juurikan merkitystä, kun tutkimus johon viitataan ei liity ko. henkilön oppiarvoon ja/tai alaan. Hyvä kotimainen esimerkki on Pekka Reinikainen, jonka lääkärin koulutus aina mainitaan vaikka se ei mitenkään liity Reinikaisen puuhasteluun biologian ja kosmologian saralla.
Tieteelliseen etikettiin viitata tutkimuksiin kuuluu:
- Ilmoittaa tutkijan/tutkijoiden nimet, oppiarvot ja missä ne on suoritettu
- Kertoa mistä tutkimuksesta on kysymys, milloin ja missä tehty
- Tutkimusmenetelmät on kyettävä selittämään
- Kertoa missä ja milloin tutkimus on julkaistu
- Ilmoittaa millaisia vertaisarvioita ja keiden toimesta niitä on tutkimukseen on kohdistettu
Eli vähintään näiden seikkojen tulisi ilmetä sivustolta, jolla väitteet esitetään. Muutoin väitteet ovat melko arvottomia, koska niiden todentaminen on muutoin täysin mahdotonta.
Ne jäävät vain väitteiksi väitteiden joukkoon.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Pitäähän faktat tunnustaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000061&posting=22000000031776386
"Tutkijan oman arvion mukaan "
Tieteellisen tutkimuksen tekijän on tehtävä arviota tutkittavasta aineistosta, jotka vastaväittäjät selvittävät ja tutkivat.
Vai löytyykö sinulta parempaa lääketieteellistä näyttöä, kuin lääk.trin väitöskirja on?
sillä hän teki sen itse.
"Tutkijan oman arvion mukaan"
Jos tietää jostan asiasta totuuden, niin ei tarvitse arvioida, että: "mikähän mahtaa olla totuus."
Jos taas alkaa arvioimaan, niin saa arvioida ihan vapaasti.
...nimenomaan on. Uskova ei sano, että joku parani Jumalan avulla minun arvioni mukaan vaan massoille väitetään, että näin varmasti kävi.
Miettisen kirja on kuitenkin alistettu arvioitavaksi, onhan kyseessä väitöskirja.
Toisekseen: Miettinen pn lääketieteen tohtori, joten tuntenee ala, josta kirjoittaa.
Miettisen arvio omasta mielipiteestään.
Jokainen tutkimus on tutkijan/tutkija ryhmän oma näkemys asiasta. Voisiko se olla jotakin muuta?
Miettisen tutkimusmetodit on kuitenkin arvioitu ja valideiksi havaittu ja väitöskirja hyväksytty.
Miettisen loppupäätelmä oli: "Kokonaisuutena ei tullut esiin mitään tavanomaisesta ennusteesta poikkeavaa."
Eli tilastollista poikkeamaa ei löytynyt. On mahdoton tulkita, onko yksittäistä selittämätön parantuminen ihme vai ei. Tilastollisesti poikkeamia ei siis kuitenkaan löytynyt vaan ne korreloivat yleisiä tilastoja eri sairauksien ennusteista. Yhtään lääketieteellisesti selittämätöntäkään parantumista elimellisistä sairauksista ei kuitenkaan löytynyt. Psyykkisten sairauksien osalta löytyi joitakin tapauksia, joissa tilan voitiin katsoa parantuneen.
Kun lääkäri ei löydä syytä parantumiselle tulkitaan se aika heppoisin perustein ihmeeksi vaikka kyseessä voi olla esimerkiksi lääkärin virhe diagnoosissa, normaali (tilastollisesti havaittava) mutta harvinainen parantuminen, jonka syytä lääketiede ei tunne tai vaikkapa sairauden vähemmän aktiivinen vaihe. Tämä on yleistä esim. useissa syöpäsairauksissa. Siksi potilas tietyissä syöpätyypeissä julistetaan parantuneeksi vasta niinkin pitkän seurantaajan kuin viiden vuoden kuluttua, koska tilastollisesti tiedetään, että uusiutumisriski on huomattava.
Lisäksi unohdetaan se tosiseikka, ettei lääketiede tiedä kaikkea sairauksien synnystä, taudinkulusta ja parantumiseen/kuolemaan johtavista syistä.
Helluntailaisten tutkijoiden, jotka käyttivät yleisesti tutkimuksessa käytettyjä metodeja suorittama tutkimus ei myöskään löytänyt todisteita ihmeparanemisista vaikka vilpittömästi kuvittelivat niitä löytävänsä helpostikin.
Tutkimuksen yhteenveto löytyy täältä:
http://www.markushirsila.com/content/files/herra_tekee_ihmeita_ilman_maaraa.pdf
Ihmeiden toteennäyttäminen tieteelle on ilmeisen vaikeaa. Uskoville sen pitäisi olla helppoa mikäli tarinat sokeista, joilta puuttuu verkkokalvot saavat näkönsä takaisin tai selkäydinvammautuneista, joilta ovat hermot katkenneet kävelevät jne. ovat tosia.
Puhumattakaan Downin oireyhtymästä tai musta synnynnäisestä kehityshäiriöstä parannetut.
Nämä ovat sen kaltaisia ihmeitä, joita kaivataan. Niiden todistusarvo on kumoamaton. Ne itseasiassa todistaisivat Jumalan olemassaolon.
Eikös katolinen kirkko tutki kaikki ihmetapaukset ensin ja vasta sitten kun asia on tieteellisesti ja puolueettomasti todennettu eli verifioitu, voidaan puhua ihmeestä.
Jeesuskin käski parannettuja menemään ja näyttäytymään papeille (jotta ihme todistettaisiin oikeasti tapahtuneen.
...ja seula on hyvin tiukka. Ihmeeksi julistamiset ovat hvin harvinaisia mutta niitä kuitenkin tapahtuu. Mitään jokapäiväisiä tapahtumia ne eivät siis ole, kuten helluntailaisuudessa.
Et kai sinäkään nyt jumaliste rupea missään kahvipöytäkeskustelussa luetteloimaan joka helvetin lauseesi perään tuota dokumentointilitaniaa? Herää nyt ARKITODELLISUUTEEN! Ihmiset nyt vain eivät oikeassa elämässä toimi kuin zombiet. Sinä taidat olla juuri sellainen pölyisessä kirjastossa asuva kuivikki joka ei ymmärrä elämästä yhtään mitään. Osaatkohan edes kattolamppua vaihtaa?
...joihin viitataan. Mikäli tutkimus on tehty tarkoituksena saada sille uskottavuutta ilmenevät nämä tiedot sieltä ilman muuta.
Hyvä esimerkki lähdeviitteiden käytöstä on niinkin arkipäiväinen asia kuin Wikipedia. Ilman lähdeviittauksia se olisi täysin arvoton tiedonlähteenä.
äläkä tutkimuksiin, vaan tutki itse raamatusta.