Katsokaa noita säälittäviä pienissä joukoissa pyöriviä ihmisiä, heidän elämänsä pyörii vain toistensa ympärillä. Isoissa joukoissa vain muutama on johtajana ja muut joukon jäsenet tottelevat kuin koirat. Yksin he eivät ole mitään, mutta he uskaltavat joukolla hyökätä yhden ainoa ihmisen kimppuun. Reilua peliä ei ole odotettavissa, joten taistelu on henkistä laatua.
He yrittävät pilata kaiken elämässänne, vain saadakseen lisää kannatusta joukossaan. Älkää luottako valheellisiin lupauksiin, uskokaa minuun, he syövät aina sanansa. Vaikka he leikkivät hetken aikaa ystäviänne, he tekevät sen vain tehdäkseen teistä naurun alaisen.
Yksin te olette valtiaita, eikä kukaan käske teitä. Miksi haluaisitte liityä joukkoon, erotkaa mielummin kaikista joukoista. Yksinäisillä ihmisillä on yleensä niin kutsuttu vaikea persoonallisuus, joka tarkoittaa sitä, että ei tule toimeen juuri kenenkään kanssa. Tätä ihmisluonnetta ei kyetä muuttamaan ja tästä syystä olette ihmisjoukoissa aina uhrin asemassa.
Etsikää voima pimeydestä itsenne sisältä ja halveksinnasta ihmisjoukkioita kohtaan. Tulette voimakkaammiksi ja itseluottamuksenne kasvaa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
pöpön
Kun yrittää asiallisesti keskustella asioista, niin saa epäasiallisia vastauksia.
muuta sano
"Maistettuaan yksinäisyyden ja rauhan suloutta,vapaana surusta ja synnistä,ihminen saa maistaa totuuden hurmaavaa makua.On parempi kulkea yksin,sillä henkisesti kypsymättömien kanssa ei synny kumppanuutta."
Minusta on vaan paljon parempi olla yksin kuin kiusattuna. Jos haluaa apua uskovaisista, niin silloin Jeesus on se hirttoköysi, joka pitää uskovaiset "ystävät" aina valppaina kiusaamaan. Todellisuudessa apu ei tule Jumalalta, apu tulee jokaisesta itsestään. Kun ymmärtää, että "jostain" tuntemattomasta syystä aina kiusataan, voi syy olla ihan mitätönkin.
Saatana, Jumala, Jeesus eikä Budhakaan voi auttaa ketään yksinäistä, jota kiusataan tulemaan suosituksi ja hyvin kohdelluksi. Jos on kiusattuna Jeesus-uskovaisten parissa, niin paraneeko asia saatana-uskovaisten piirissä?
Unettomuuden ja jaksamattomuuden hetkinä voi maata sängyssä ja pohtia muitten ihmisten arvottomuutta: minkälaisia nämä ihmiset ovat, kun he eivät mitään muuta minulle halua kuin kiusata!
"Etsikää voima pimeydestä itsenne sisältä ja halveksinnasta ihmisjoukkioita kohtaan. Tulette voimakkaammiksi ja itseluottamuksenne kasvaa."
En kyllä kehoita etsimään ja käyttämään mitään pimeyden voimia, itsessä tai ulkopuolella. Ja toisten halveksunnasta ei kostu lopulta mitään.
Parempi ideologia on "Elä ja anna toisten elää". Minua ei kukaan pakota menemään massoihin ja elämään niiden mukaan - elän mieluusti omaa, omanlaistani arkipäivää ihan keskenäni. Vihaamatta ja halveksimatta ketään. Näin säilyy hyvä ja tasapainoinen mieli. Yksinäisyys voi tosiaan olla voimanlähde, kun sen oikein ymmärtää.
"En kyllä kehoita etsimään ja käyttämään mitään pimeyden voimia, itsessä tai ulkopuolella."
Ei niitä maitokaupasta saakaan, eikä niitä loitsumalla tule. Nämä ovat ihmisen omia voimia, joita tarkoitin, enkä black magic ooooooh juttua.
Kun näkee kiusaajat huonoina ihmisinä, jotka kiusaavat tyyliin jonkun karkin taikka keksin takia ihan jatkuvalla syötöllä, niin näkee totuuden. Totuus on NE ihmiset, jotka tämän langettivat yllenne. Ne ovat niitä, ketkä ovat "ystäviänne" ja keihin luotatte.
tärkeämpää olisi antaa niille ihmisille anteeksi, kuin nähdä heidät huonoina ihmisinä ja vihan kohteina, koska muuten et pääse asiasta koskaan yli.
"tärkeämpää olisi antaa niille ihmisille anteeksi, kuin nähdä heidät huonoina ihmisinä ja vihan kohteina, koska muuten et pääse asiasta koskaan yli. "
Tärkeää on olla antamatta anteeksi ihmisille, koska muuten he tekevät sen uudestaan! Kaikkea ei voi, eikä tule antaa anteeksi!!!
Muttei sekään auta.