Stubin suvulta jäi kartano Venäjälle josta johtuen Alexin Venäjä viha on imetty äidinmaidosta.
Stubb on katkera
Venäjälle..
8403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Suomalainen, jolta on tapettu isä, eno tai setä. Heitä on kymmenin tuhansin.
on perheitä, joissa joku perheenjäsen kuollut MS2:ssa. Silti vaan valtioiden pitää tulla toimeen ja tehdä yhteistyötä.
En nyt halua loukata ketään. Välillä vaan vaikuttaa siltä, että katkeruutta eniten tuntevat ovat joutuneet koko ikänsä sodasta kuuntelemaan. Sodan vika on ollut kaikki: rahattomuus, työttömyys jne.
Joskus syytä muistaa, että me oltiin paremmassa asemassa kuin joku Puola tai Ranska. Me voitiin sentään itse päättää, lähdetäänkö mukaan sotaan vai ei.
Päätös tehtiin Kremlissä.
NL aloitti meidän kanssa neuvottelut jo vuonna 1938, mutta meidän hallitus ei silloin suostunut NL:n ehdotuksiin.
Neuvostoliitolla oli pelko, että joku muu maa hyökkäisi Suomen kautta Leningradiin (nyk. Pietari).
NL halusi uusimman tiedon mukaan myös (ja ehkä ennenkaikkea) suomen puolella olevia voimaloita ja muuta infraa itselleen). Huomioitavaa on myös -47 solmitus lopullisen rauhansopimuksen yhteydessä lisävaatimus lapissa sijaitsevasta voimalasta jota ei oltu aiemmin tajuttu vaatia. Noh, eipä ne ole paljoa omaa saaneetkaan rakennettua luovutetuille alueille sodan jälkeen mitään omaa.
Kerropa, mistä kyseinen tieto on?
Mutta eihän se mikään ihme ole, jos NL olisi halunnut Suomelta jotain hyötyä sodan aikana. Ihan maalaisjärjellä ajateltuna, parempi hyötyä itse kuin antaa viholliselle (tarkoitan Saksaa).
Mikä voimala Lapista? Mistä kunnasta?
Kaikki hävitettiin Venäjällä. Karjala ja Venäjä ovat miehitettyjä. Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa).
"Rikolliset raiskasivat ja ryöväsivät Karjalaa, leikkasivat vapauden kaipuun pään pois, häpäisivät kirkot ja vainosivat murhaten länsimielisiä".
Sinne pitää mennä ajoissa. Vain jäävuorenhuippu näkyy.
Natomaat yrittävät pitää rikollisia rauhallisina, mutta toimittaja toisensa jälkeen surmataan julmasti. Lännen business-alue on rakennettu ikäänkuin autiomaahan, kun stalinistit ovat hävittäneet infran. Lähes koko Venäjä on yhä slummia.