Väkivaltakulttuureissa syntyy vähän keksintöjä

Mitäs se tatu kirjoittikaan ?
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tulkintakysymys tietysti tämäkin. Yk tilastojen valossa maailman väkivaltaisin valtio saattaisi olla tänä vuonna esim. Kolumbia, Meksiko, Venäjä tms. Ovatko ne olleet aina väkivaltaisia ja onko niissä syntynyt vähän vai paljon keksintöjä, yhtä mieltä siitä ei varmasti voi olla. Se on varmaa että kaikissa maailma valtioissa on ollut ja tulee olemaan keksijöitä ja keksintöjä.

Yleisesti väkivaltaisina pidetyistä maista nousee esiin kuitenkin Yhdysvallat, joka on historiansa ajan sotinut. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen se on osallistunut lähes kaikkiin maailaman konflikteihin tavalla tai toisella. Se on käynyt sotaa vuoden 1914 jälkeen avoimesti yli 20 valtiota vastaan. Se on syyllistynyt siviilien joukkomurhiin kaikilla mantereilla, myös omallaan. Se on myös monikulttuurinen. Ja sillä on musta presidentti. Ja nykyvaltiosta mikään muu ei yllä keksintöjen ja keksijöiden määrässä lähellekään, edes sinne päin.

Keksintöihin liittyvät "argumentit" ovat ras..maahanmuuttokriitikoille rakkaita. Ainoa yhteinen asia mikä niitä leimaa, on se, että ne ovat tyystin vailla keksintöjen historian tuntemusta. Kun tarkastelee keksintöjen historiaa koko ihmiskunnan ajalta, huomaa ettei mikään keksintö ole syntynyt tyhjästä, vaan on edellisten keksintöjen tulosta.

Ja mitä tulee vielä väkivaltaisuuteen, niin Suomihan rankattiin tässä joitain vuosia sitten Euroopan väkivaltaisimpien maiden joukkoon. Suomesta ei tosin ole mitään merkittäviä keksintöjä koskaan tullutkaan.

Äänestä
  • Jenkki nimimerkki kirjoittelee omiaan autuaalisen tietämättömänä Suomen keksintö intensiviteetistä. Suomalaisia kekisntöjä on patentoitu eniten maailmassa per capita. Tässä tilastossa Suomi on suvereenisti ykkössijalla.
    Mainitsenpa muutaman maailmanlaajuisen keksinnön tähän lopuksi:

    1. Mikropiirit, joita käytetään miltei kaikissa maailman sähkölaitteissa. Ne keksi Helsingin psykologian laitoksella aikanaan jo 30-luvulla laitoksen johtaja von Fiandt.Vahinko vain, ettei hän keksintöään tuolloin patentoinut. Suomi olisi sen seurauksena nykyisin maailman ylivoimaisesti rikkain maa.

    2. Pure-Pak maitotölkki. Tämäkin maailmanlaajuisesti levinnyt keksintö on alkujaan suomalainen.(Sitä ei suostuttu patentoimaan Suomessa, koska "eihän pahvin taittelua voi patentoida"), mistä syystä se patentoitiin Yhdysvalloissa.

    3. AIV- rehunvalmistus/säilöntämenetelmä.

    4. Suomalainen viestintäjärjestelmä, joka on käytössä kaikissa Nato-maiden aluksissa.

    5. Kranaatinheittimistön ja tykistön tulenjohtajan "saapas", minkä avulla laskija antaa heittimille/tykeille suuntimaohjeet.

    6. Kaikkien mailmassa lentävien matkustaja lentokoneiden strobovilkut ja niiden elektoninen ohjausjärjestelmä.

    7. AMA-mittalasereiden maalmanlaajuisesti patentoitu ohjainpiirilevy.

    ym.ym.

    Eli jokaista suomalaista kohden on enemmän rekisteröityjä patentteja kuin missään muussa maassa.

    Yksinomaan viihdyttäjä/monitaituri Spede Pasanen on tehnyt kymmenittäin keksintöjä mm. linkomäen, veneen keulan tasoitussuksen ym.ym.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


En tunne yhtään kirjoitti:

Mitäs se tatu kirjoittikaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu