mites nyt

kirkosta erottajilla on entistä suurempi urakka edessään: miten saatte suomen kirkot tyhjennettyä ulkomaalaisista?
euran kirkko oli täpötäys roomalaiskatolisia atomivoimalatyöntekijöitä messussaan , osa polvillaan käytävällä?

kommunismikaan ei saanut puolalaisia erotettua kirkosta ja se oli hiukan uhkaavampi erottaja kuin te arvoisa eroakirkosta.fi
18513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kirkot ovat puolalaisista komennusmiehistä, kunhan vaan kirkko ja valtio erotetaan toisistaan. Ja voitte itsekin messuta niin paljon kuin haluatte, mutta tehkää sen omilla rahoillanne.

Pitäkää huolta niistä kirkoistanne, niin muutkin uskonnolliset yhteisöt tekevät. Mutta ei, teidän on pakko saada yhteiskunnalta mielettömiä summia rahaa, että pääsette kerran pari vuodessa näytille kirkon penkkiin, kun on joku joululaulutilaisuus. Muuten kirkot kumisevat tyhjinä.

Äänestä
  • rukoilee, ettei ole tyhjää kuminaa uskon puolella meilläkään mutta puolalaiset miehet on polvillaan Euran kirkossa niin niitä minä kunnioitan

    Äänestä

  • suomalaisistakin kirjoitti:

    rukoilee, ettei ole tyhjää kuminaa uskon puolella meilläkään mutta puolalaiset miehet on polvillaan Euran kirkossa niin niitä minä kunnioitan

    siitä suuri osa alaikäisiä pakkoliitettyjä.

    Huikea väite, että 80 prosenttia rukoilisi. Mutta milloinkas uskikset eivät olisi valehdelleet. Sehän käy teiltä luonnostaan.

    Äänestä

  • on kirkon jäseniä kirjoitti:

    työksenne tällä kanavalla
    vanhemmilla on oikeus päättää lastensa kasvatuksesta
    eivätkö sinun vanhempasi opettaneet sinua, että anna ihmisten elää rauhassa kunkin omaa elämäänsä
    mikä sinä olet viisastelemaan kenenkään uskosta ?

    täydeltä tyhjäpäältä ja kasvatusta vaille jääneeltä vaikutat
    tyylilläsi et pääsisi mihinkään puolueeseenkaan, yritä marttakerhoon

    Äänestä

  • olette kristittyjen kimpussa kirjoitti:

    "vanhemmilla on oikeus päättää lastensa kasvatuksesta"

    Vain osittain!

    Esim. kurinpito väkivallalla ei ole sallittua, vaikka monet vanhemmat sitä haluaisivatkin käyttää. Lisäksi kaikilla lapsilla on velvollisuus mennä kouluun 7 vuotiaana. Laissa on säädetty lasten elinoloista tiettyjä asioita. Jos nämä eivät täyty, otetaan lapsi huostaan. Yhteiskunnan näkemys lasten kasvatuksesta siis ajaa ohi vanhempien näkemysten, tarvittaessa.

    "tyylilläsi et pääsisi mihinkään puolueeseenkaan, yritä marttakerhoon "

    Omalla kirjoitustyylilläsi et pääsisi mihinkään, missä edellytetään kirjoitustaitoa. Pyri oppikouluun.

    Äänestä

  • big_banggggg kirjoitti:

    sitten pieksätte akkanne ja lapsenne ?Ootte euroopan väkivaltasin kotihirviölauma?Veisitte lapsenne pyhäkouluun.

    Uskontokunta tulee lapselle äidin uskontokunnan mukaan, se on laki, ja siitä sinun on paha yli kävellä.
    Kirjoitin laudaturaineen yo-kirjoituksissa, siinä ei ollet virheit. täällä on matalampi taso.

    Äänestä

  • on kirkon jäseniä kirjoitti:

    siitä suuri osa alaikäisiä pakkoliitettyjä.

    Huikea väite, että 80 prosenttia rukoilisi. Mutta milloinkas uskikset eivät olisi valehdelleet. Sehän käy teiltä luonnostaan.

    tutkimuksissa niin korkea, etten minäkään meinannut uskoa.

    se todistaa sen, että vaikka aamujumalanpalvelus kello 10 su aamuna ei saa liikkeelle, TÄRKEÄMMÄT asiat kuten spiritualiteetti, syvähenkinen uskonnollinen elämä on suomalaisille tuttua ja ARVOKASTA

    Äänestä

  • ateistit ja muut kirjoitti:

    sitten pieksätte akkanne ja lapsenne ?Ootte euroopan väkivaltasin kotihirviölauma?Veisitte lapsenne pyhäkouluun.

    Uskontokunta tulee lapselle äidin uskontokunnan mukaan, se on laki, ja siitä sinun on paha yli kävellä.
    Kirjoitin laudaturaineen yo-kirjoituksissa, siinä ei ollet virheit. täällä on matalampi taso.

    ei ole akkaa eikä lapsia. Enkä ole koskaan piessyt kenenkään lapsia enkä akkoja.

    Kun minulla toivottavasti aikanaan on lapsia, en vie heitä pyhäkouluun. Ehkä johonkin tähtitiedekerhoon tai vast. jos sellaisen kivan lapsille suunnatun löydän. No, se ei ole vielä ajankohtaista.

    Äänestä

  • prosenttin oli kirjoitti:

    tutkimuksissa niin korkea, etten minäkään meinannut uskoa.

    se todistaa sen, että vaikka aamujumalanpalvelus kello 10 su aamuna ei saa liikkeelle, TÄRKEÄMMÄT asiat kuten spiritualiteetti, syvähenkinen uskonnollinen elämä on suomalaisille tuttua ja ARVOKASTA

    Mitä arvokasta on mielikuvitusolentojen palvomisessa.

    Varo! Saatana väijyy sinunkin ovesi takana ja enkelit lentää liihotta sinne tänne. Jumalan pojat naivat ihmisten tyttäriä ja neitsyt synnyttää "kylähullun". Jumala tappaa kansoja valittujensa tieltä ja uhkailee kaikkia helvetin tulella.

    Rukoile, että minäkin sekoaisin ja alkaisin uskomaan olemattomiin!

    Äänestä

  • big_banggggg kirjoitti:

    ei ole akkaa eikä lapsia. Enkä ole koskaan piessyt kenenkään lapsia enkä akkoja.

    Kun minulla toivottavasti aikanaan on lapsia, en vie heitä pyhäkouluun. Ehkä johonkin tähtitiedekerhoon tai vast. jos sellaisen kivan lapsille suunnatun löydän. No, se ei ole vielä ajankohtaista.

    lapsille

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Mitä arvokasta on mielikuvitusolentojen palvomisessa.

    Varo! Saatana väijyy sinunkin ovesi takana ja enkelit lentää liihotta sinne tänne. Jumalan pojat naivat ihmisten tyttäriä ja neitsyt synnyttää "kylähullun". Jumala tappaa kansoja valittujensa tieltä ja uhkailee kaikkia helvetin tulella.

    Rukoile, että minäkin sekoaisin ja alkaisin uskomaan olemattomiin!

    samalla järkiisi.

    Ja vaikka tutkii tätä kanavaa vain tältä illalta, te ateistit niistä mielikuvitusolennoista puhutte, emme me kristityt tiiä semmosista mitään.

    Äänestä

  • olette kristittyjen kimpussa kirjoitti:

    työksenne tällä kanavalla
    vanhemmilla on oikeus päättää lastensa kasvatuksesta
    eivätkö sinun vanhempasi opettaneet sinua, että anna ihmisten elää rauhassa kunkin omaa elämäänsä
    mikä sinä olet viisastelemaan kenenkään uskosta ?

    täydeltä tyhjäpäältä ja kasvatusta vaille jääneeltä vaikutat
    tyylilläsi et pääsisi mihinkään puolueeseenkaan, yritä marttakerhoon

    Rupesit sitten sättimään etkä vastannut kysymykseen miksi valehtelet.

    On puppua ettäkö 80% suomalaisista rukoilisi.

    Kirkkoon kuuluminenkin vaihtelee ja tuo noin 80% on koko Suomen luku. Helsingissä kirkon jäseniä on päälle 60%. Moniko heistä rukoilee?

    "Kirkkoonkuulumisprosentit Helsingin seurakuntayhtymän suomenkielisissä seurakunnissa vaihtelevat Paavalin seurakunnan 62,4 prosentista Munkkiniemen seurakunnan 80,7 prosenttiin." (2006 tieto)

    Äänestä

  • ateistit ja muut kirjoitti:

    sitten pieksätte akkanne ja lapsenne ?Ootte euroopan väkivaltasin kotihirviölauma?Veisitte lapsenne pyhäkouluun.

    Uskontokunta tulee lapselle äidin uskontokunnan mukaan, se on laki, ja siitä sinun on paha yli kävellä.
    Kirjoitin laudaturaineen yo-kirjoituksissa, siinä ei ollet virheit. täällä on matalampi taso.

    automaattisesti äidin mukaan määräydy. Lapsi otetaan kirkon jäseneksi kasteessa ja jos lasta ei kasteta, vaikka äiti kirkkoon kuuluisikin, niin silloin lapsi ei ole kirkon jäsen.

    Äänestä

  • uskoa tulet kirjoitti:

    samalla järkiisi.

    Ja vaikka tutkii tätä kanavaa vain tältä illalta, te ateistit niistä mielikuvitusolennoista puhutte, emme me kristityt tiiä semmosista mitään.

    Jos uskovaisuus tekee järkeväksi, selitä minulle, mitä järkeä on siinä, että kaikkivoivan olennon piti uhrata itsensä itselleen, jotta voisi antaa ihmisille anteeksi sen, että loi heidät epätäydellisiksi?

    Äänestä

  • ateistit ja muut kirjoitti:

    sitten pieksätte akkanne ja lapsenne ?Ootte euroopan väkivaltasin kotihirviölauma?Veisitte lapsenne pyhäkouluun.

    Uskontokunta tulee lapselle äidin uskontokunnan mukaan, se on laki, ja siitä sinun on paha yli kävellä.
    Kirjoitin laudaturaineen yo-kirjoituksissa, siinä ei ollet virheit. täällä on matalampi taso.

    jotka vetelevät vaimojaan pitkin korvia. Onhan noita juttuja julkisuudessakin ollut, että se siitä.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Mitä arvokasta on mielikuvitusolentojen palvomisessa.

    Varo! Saatana väijyy sinunkin ovesi takana ja enkelit lentää liihotta sinne tänne. Jumalan pojat naivat ihmisten tyttäriä ja neitsyt synnyttää "kylähullun". Jumala tappaa kansoja valittujensa tieltä ja uhkailee kaikkia helvetin tulella.

    Rukoile, että minäkin sekoaisin ja alkaisin uskomaan olemattomiin!

    Melkein rukoilisinkin, että sekoaisit, jos se on edellytys uskoontulemisellesi.

    Äänestä

Paljonkos nämä roomalaiskatoliset työläiset maksoivat kirkollisveroa tuosta ilosta Suomen evankelis-luterilaiselle valtiokirkolle?

Äänestä

Tässäkö on siis ratkaisu kirkon laskevaan jäsenmäärään?

Tuodaan ulkomailta uskovaisia?

Harmi vain, että halukkaat tulijat ovat enimmäkseen muslimeja, katolilaisia ja ortodokseja. Ei niistä saa pirullakaan luterilaiselle laitoskirkolle uskollisia veronmaksajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suu pannaan? kirjoitti:

kirkosta erottajilla on entistä suurempi urakka edessään: miten saatte suomen kirkot tyhjennettyä ulkomaalaisista?
euran kirkko oli täpötäys roomalaiskatolisia atomivoimalatyöntekijöitä messussaan , osa polvillaan käytävällä?

kommunismikaan ei saanut puolalaisia erotettua kirkosta ja se oli hiukan uhkaavampi erottaja kuin te arvoisa eroakirkosta.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu