http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000014845201
Niin me olemme sairastuneet siksi, että määrätyt mikrobit ovat tuottaneet ns. sekundaarisia metaboliitteja (ei saa sotkea haihtuviin mikrobien aineenvaihduntatuotteisiin eli M-VOC:hin), jotka ovat tuhonneet NK-lymfosyytit. Sairastumisen jälkeen tulemme myös herkiksi aktinobakteereiden ja todennäköisesti vain Aspergillus fumigatuksen (itiön koko tarpeeksi pieni päästäkseen keuhkojen perifeerisiin osiin) ITIÖIDEN kuorikerroksen beta-D-glukaanille. Glukaanin on jo kauan tiedetty aiheuttavat tulehdusta keuhkoissa, mutta koska kosteusvauriossa on niin vähän itiöitä, niin on ajateltu, että glukaanista ei olisi ongelmaa. Siitä on totta kai, jos mikrobimyrkyt ovat vaurioittaneet varsinaisen immuunipuolustuksen.
Niin sairautemme on aluksi immuunikato, koska NK-lymfosyytit ovat tuhoutuneet. Tätä tilannetta voi jo kutsua keuhkorakkulatulehdukseksi eli allergiseksi alveoliitiksi, vaikkei olekaan vielä tulehduksesta johtuvaa valkosoluylimäärää. Jossain vaiheessa keuhkoihin syntyy valkosoluylimäärä, kuten on esim. homepölykeuhkossa. Kyseessä ei ole kuitenkaan ns. perinteinen homepölykeuhko, koska sairauttamme ei alunperin puhkaise mikrobien ITIÖT !
Niin sairastuminen kosteusvauriossa saataisiin HELPOSTI selville mittaamalla NK-solujen määrä verestä. Normaalisti niitä on n. 15 % valkosoluista. Valitettavaa on se, että ei oikeastaan ole kunnon vertailuarvoja, koska KENELTÄKÄÄN kosteusvauriossa sairastuneelta EI OLE VIELÄ KOSKAAN MITATTU NK-SOLUJEN MÄÄRÄÄ. HIV-posittivisilla tämä lymfosyyttien erittelylaskenta on rutiinitoimenpide.
TÄMÄ ON ERITTÄIN TÄRKEÄ TIETO:
"Jo 1% vähenevää aktiivisten NK-solujen määrässä pidetään merkittävänä tautivastustuskyvyn heikkenemänä (Timonen 1997)."
LAINAUS PÄÄTTYY
Lähde: M S-S, Myrkylliset mikrobit sisätiloissa, sivu 54.
Kuka lieneekään herra Timonen, mutta hänen etunimensä alkaa T:llä? Kirjan lädeviiteluettelossa lukee sivulla 93, että kyseessä on henkilökohtainen tiedonanto. Siis T. Timonen on kertonut tämän asian sullisesti M S-S:lle vuonna 1997.
Spirometrin ns. restriktio-käyrä paljastaa myös helposti tulehduksen keuhkojen perifeerisissä osissa. Tämän keuhkotautien poliklikat sivuuttavat siten, että syöttävät laiteeseen ns. Viljasen viitearvot, jolloin laite pysyy "mykkänä", eikä tulosta paperille, että kyseessä olisi restriktio. Toinen konsti on kalibroida laite näyttämään väärin.
Maamme keuhkorautien poliklinikat ja erityisesti Työterveyslaitos, ovat TARKOITUKSELLA olleet mittaamatta NK-solujen määrää.
Huvittavaa tässä koko VALEHTELUSSA ja peittelyssä on se, että TTL:n vakuutuslääkärimafioosojen valitsema astma-diagnoosi, on kaikkein eniten epätodennäköisin sairaus, joka syntyy suomalaisessa ns. normaalissa kosteusvauriossa. Kaikki muut sairaudet tulevat kyllä ennen ASTMAA. Kävi miehillä sanoisinko erittäin huono säkä.
Asia on aivan yksinkertainen: ns. homegurut ovat tienneet asian todellisen laidan koko ajan, mutta ovat vaienneet asiasta. MIKSI ?
ystävällisin bakteerimyrkky- ja glukaaniterveisin
Pekka Nikkola

Vastaukset 8
Vanhimmat
asiat. Kertakaikkiaan järkyttävää, kuinka taas vääristelet totuutta.
Me sairastumme edelleen KOSTEUSVAURIORAKENNUKSESSA
USEIDEN homeiden ja ehkä muutaman mukana olevan bakteerin yhteisvaikutuksesta.
Ei sellaista tilannetta olekaan tosielämässä, että meillä olisi vain af haittanamme.
Sinulle on linkitetty päivittäin tietoa myös USEISTA homelajeista, jotka kehittävät toksiineja
jne jne
MUISTA ETTÄ USEAT HOMELAJIT JA MUUTAMA BAKTEERILAJI!!!
Näin se menee ihan siellä kirjallisuudessakin.
Viljasen arvoista sen verran, että TAAS VALEHTELET.
Monet keuhkolääkärit eivät nimittäin edes diagnosoi Viljasen arvojen mukaan, vaan katsovat kokonaisuutta, joten harhaluuloa jälleen.
Se mikä on todennäköisin sairaus kosteuvauriorakennuksesta, sitä sinun on turha yrittää ratkaista.Muista taas siellä kopiointiesi keskellä
ETTET OLE ASIANTUNTIJA
ET OLE LÄÄKÄRI
olet ollut atk-tuntiopettaja, nyt olet työtön sellainen
HYVÄÄ TIETOA INSPECTORIN SIVUILTA:
Vauriomikrobit
Rakennusten haitalliset vauriomikrobit ovat sieniä ja bakteereita. Vauriomikrobeja, joita ei esiinny terveessä rakennuksessa, kutsutaan indikaattorimikrobeiksi. Indikaattorimikrobeja tunnetaan 20-30 kappaletta, joista osa on erittäinkin vaarallisia. Nykyiset asumisterveyssuositukset perustuvat mikrobimäärien vertailuihin hometalon ja vauriottoman talon välillä. Terveysriskien arvioiminen ja osoittaminen on hyvin kiistanalaista, koska ohjeet ja raja-arvot perustuvat lisääntymiskykyisten mikrobien määrään, ei vaarallisuuteen.
Vauriomikrobien tärkein kasvuvaatimus on kosteus. Lisäksi ne tarvitsevat ravintoa, mutta mikrobit eivät nirsoile: lähes kaikki eloperäinen materiaali kelpaa, huonepölykin. Homesienet ovat yleensä kosteusvaurion ensimmäisiä mikrobeja. Homeita seuraavat bakteerit ja lahottajasienet.
Indikaattorimikrobit ( osa näistä on myrkyntuotantomikrobeja):
http://www.inspectorsec.fi/docs/Indikaattorimikrobit.pd f
Mykotoksiineja syntyy yleensä SIENTEN aineenvaihdunnan sivutuotteena ja tuoton voimakkuuteen vaikuttaa mm kasvualusta,pH, lämpötila ja kosteus.Mykotoksiinien tuotanto alkaa tavallisesti
varsinaisen homekasvun päätyttyä. Toksisten yhdisteiden on todettu esiintyvän erityisesti
HOMEITIÖISSÄ, joten voimakkaimmin mykotoksiineille altistutaan sisäilman välityksellä.
SIENIÄ:
Aspergillus-toksiinit:
Aspergillus niger :solumyrkkyjä (verenvuotoja,maksa- ja munuaisvaurioita)
Aspergillus fumigatus (vapinaa estämällä hermosolujen toimintaa)
Aspergillus versicolor: tuottaa alfatoksiinien ja sterigmatokystiinien esiastetta,vuosia kestävä altistus lisää keuhko,maksa ja virtsateiden syövän riskiä
Aspergillus ochraceus :tuottaa okratoksiinia,munuaisvaurio hengitysaltistuksen kautta sekä karsinogeeninä vaurioittaa munuaisia ja maksaa sekä on todettu olevan sikiölle myrkyllinen ja epämuodostumia aiheuttava,mahdollisesti vaurioittaa myös perimää
Penicillium lajit
Penicillium chrysogenum: tuottaa penisilliinihappoa joka on solumyrkyllinen yhdiste
Penicillium expansum: tuottaa kahta mykotoksiinia; sisäistä verenvuotoa aiheuttavaa patulliinia
sekä sitriniiniä, joka on munuaismyrkky
Fusarium: trikotekeeniryhmän toksiineja, myrkyllisyys vaihtelee rakenteesta riippuen.
Kaikki tämän ryhmän yhdisteet ovat ihoa ja limakalvoja ärsyttäviä.
Ruansulatuskanavan kautta ne aiheuttavat muutoksia verisolujen ja verihiutaleiden määrässä
sekä pidentävät veren hyytymisaikaa (HUOM! oma kommenttini: hb nousee altistumisen jälkeen)
Lisäksi ne alentavat immuniteettia ja altistavat infektioille.
Trikokeenit ovat proteiini ja makromolekyylisynteesin estäjiä (löydetty mikrobivaurioisten toimistojen ilmastointijärjestelmästä
Stachybotrus chartarum (ent. atra),varsinainen myrkkykone, tuottaa satratoksiinia, mutta
Suomessa ei ole löydetty vielä niin suuria pitoisuuksia että sillä selittyisi ihmisten sairastelu.
On kylläkin ollut väsymystä,päänsärkyä,iho-oireilua,nuhaa, hengitysteiden limakalvoärsytystä.
Stachybotrus chartumin ITIÖIDEN on todistettu olevan myrkyllisiä.
Hiirikokeilla solunekroosia,hallitsematonta solujen joukkokuolemaa ja jopa eläinten kuolemaa.
Pieninä määrinä aiheuttivat keuhkoissa verenvuotoa.
Acremonium, tuottaa akreboli, aiheutti solukuolemaa ja mitokondrioiden tuhoa
(tämä tieto oli eri kohdass
http://www.homejaterveys.net/index.php?option=com_content&view=article&id=70&Itemid=69
http://yliopistolehti.helsinki.fi/yl12vait.htm
Sivun loppupuolella on kohta:
"Luonnollisen tappajasolun liikkumiskyky ja säätelytehtävät"
Tämä lause selvittää sen, miksi spesifinen immuunipuolustus ei pystykkään pitämään kosteusvauriossa sairastuvia terveinä:
"Tutkimuksessa havaittiin myös, että aktivoiduttuaan migraatioon nopealiikkeiset NK-solut toimivat suunnannäyttäjinä erikoistuneen immuunivasteen T-soluille, NK-solut aktivoivat erikoistuneempia T-soluja hakeutuman tulehduskohtaan."
Kun NK-solut ovat tuhoutuneet myrkyllisten aminohappoantibioottien vuoksi, niin tuo yllä kuvattu toiminto puuttuu ja näin sairastuu.
Tämä sairastumismekanismi on tiedetty jo kauan, mutta ei vain ole kerrottu. Valehdeltu, että ei tiedetä. Mutta YHDESTÄ ASIASTA ON OLTU MUKA 100% VARMOJA: siis ASTMASTA ja siitä, että KORTISONI PELASTAA KUOLEMALTA ! Tuohan on niin päin honkia kuin voi olla mahdollista. Siis ei ole tiedetty, mutta onkin tiedetty ! Suomi on pahempi maa kuin kommunistinen N-liitto Stalinin aikana.
Pekka Nikkola
siinä sinä olet tosiaan asiantuntija.
OPETTELE ihmeessä sitä tietoa mitä sinulle jaetaan
ihan oikeiden asiantuntijoiden tutkimana.
Ei sen pitäisi niin vaikeaa olla.
sairaudet meillä on mielestäsi ollut.
Meneekö vielä viikkoja, kunnes olet oppinut että astmaa syntyy myös kosteusvauriorakennuksissa, kuten asiantuntijat myös rajojemme ulkopuolella ovat todenneet.
Voisitko mennä luennoimaan maamme keuhkolääkäreille heidän vuosittaisilla keuhkolääkäripäivillään, että heidän tulisi SINUN MIELESTÄSI todeta krooninen alveoliitti JO NK-solualimäärän ja restriktiokäyrän perusteella.
Kun KROONISEN alveoliitin (olkoonpa sen aiheuttaja mikä tahansa) hoitoon kaytetään sen toteamisen alkuvaiheessa Prednisolonia (kortisoni) 1mg/per kilopaino 2-4 viikkoa ja sen jälkeen 10-15 mg/vrk useita kuukausia, niin kertoisitko heille noilla päivillä, että kun SINUN MIELESTÄSI KORTISONI TUHOAA LOPUTKIN IMMUUNIPUOLUSTUKSEN RIPPEET, niin sitä ei missään tapauksessa saa hoitokeinona käyttää.
Muuten mikäli KROONINEN alveoliitti on etenevä eikä Prednisolon auta keuhkolääkäri määrää lisänä käytettäväksi SOLUNSALPAAJAhoitoa, joka tuhoaa immuunijärjestelmää aiheuttamalla infektiotautien vastustuskyvyn heikkenemistä.
AIDS:in yhteydessä puhutaan IMMUUNIKADOSTA ja sillä tarkoitetaan T-auttajasolujen (CD4 ) tuhoutumista, tuhoajana retrovirus, joka tuho altistaa kaikenlaisille INFEKTIOtaudeille, myös syövälle.
Tuolla aikaisemmin jutustelit, että kun BAL-näytteen perusteella T-auttajasolujen ja T-tappajasolujen suhde (eli CD4 /CD8 ) on 1,5 tai sen alle, niin kyseessä on AINA KROONINEN ALVEOLIITTI.
Kun lääketieteen mukaan CD4 /CD8 suhde ALENEE KROONISTEN DIFFUUSIEN KEUHKOSAIRAUKSIEN YHTEYDESSÄ, ja kun krooninen alveoliitti on vain yksi niistä monista, niin tuokaan väittämäsi ei pidä paikaansa.
KROONISTEN diffuusien keuhkosairauksien tosihyvä mittari on DIFFUUSIOKAPASITEETTI, jonka arvon alenemaan keuhkolääkärin tulee puuttua sairauden diagnostiikkamielessä KELA-astmasta huolimatta.
Keuhkopolilla otetaan aina myös diffuusiokapasiteettiarvo.
Mainitsemasi restriktioarvon voi aiheuttaa myös lihavuus.
Aikaisemmissa kirjoituksissasi esittelit, että KEUHKOLÄÄKÄRIN tulisi todeta KROONINEN ALVEOLIITTI jo INTERLEUKIINI 6:sen (IL6) nousun perusteella.
IL-6:s nousua on tavattu myös lihavilla, koska lihavan ihmisen RASVAKUDOKSESSA on todettu olevan MAKROFAGEJA PUOLET KUDOKSEN KAIKISTA SOLUISTA (Lähde HS 30.12.2008 Tiede/Luonto palsta).
Koululääketiedetutkimusten mukaan KROONISEN KEUHKOPUTKITULEHDUKSEN aiheuttamassa keuhkoahtaumataudissa (COPD) on havaittu MYÖS IL 6:sen, IL-8:sin ja tuumorinekroositekijä-alfan (TNF-a) KOHONEITA PITOISUKSIA (Lähde: OYS Hanna Rinne 12.10.2006), joka löytyy netistä hakusanalla COPD.
Ja kuten varmaan tiedät niin KROONISEN KEUHKOPUTKITULEHDUKSEN hoitoon keuhkolääkäri määrää astmalääkityksen ja mikäli kroonisesta keuhkoputkitulehduksesta aiheutuu astma ja/tai COPD, niin lääkitys on sama.
Kun PALSTAKIRJOTUKSISTASI PÄÄTELLEN SINÄ ITSE OLETAT ITSELLÄSI OLEVAN KROONISEN ja vieläpä hitaasti etenevän, eli kuolemaan johtavan MYRKKYALVEOLIITIN, niin olettamuksesi kuuluu luulotautiluokkaan niin kauan, kunnes pystyt todistamaan sairautesi keuhkolääkärisi määräämien mittatikkujen pohjalta.
TTL:hän ei suorittamiensa ensimmäisten kolmen HOMEKEUHKOALTISTUSTEN JÄLKEEN (siis normaalit A.fumigatus-, Cladosporium- ja AcremoniumALTISTUKSET) TODENNUT KOHDALLASI minkäänlaista HOMEammattitautia.
Totesi vasta pyytämäsi toisen A.fumigatusaltistuksen jälkeen TUON ALTISTUKSEN AIHEUTTANEEN SINULLE AKUUTIN allergisen alveoliitin (korkea kuume altistuksen jälkeen) kuin myös sen kroonistumisen, CD4 /CD8 -suhde 1,5 sekä AKUUTINA keuhkoputkitulehduksen, joka kroonistui (paraneminen pitkittyi) ja johon kroonistumiseen Piipari määräsi sinulle astmalääkityksen.
Ja kun tuo krooninen keuhkoputkitulehus parani kohdallasi, niin astmalääkitystä ei enää tarvita.
TTL:n A.fumigatusaltistuksen jälkeen keuhkolääkäri määräsi minullekin tuon altistuksen aiheuttamaan ja kotiudututtuani päivystävän tk-lääkärin toteamaan spastiseen? keuhkoputkitulehdukseen 50 pv:n kortisonipiipun, kun keuhkoputkitulehdus oli jatkunut altistuksesta jo kolmen viikon ajan.
Toki mikäli keuhkolääkärini olisi ollut ajan tasalla, niin hän olisi määrännyt otatettavaksi myös diffuusiokapasiteettiarvoni ilmoittamani altistuksen jälkeisen kuumeilun (pari viikkoa punkkaa) ja rasitushengenahdisukseni takia siksi koska hänen käytössään oli E-lausunnoissa todettu diffuusiokapasiteettinotkuma jo ennen TTL:n altistusta.
Mitä omien NK-solujeni toimintaan tulee, niin hyvinvoivilta näyttävät.
NK-solut, Tk-solut (CD8 ) ja makrofagit näyttävät kohdallani ALLERGEENIALTISTUKSEN laukaisemana toimivan todella vilkkaassti, aivan kuten KOULULÄÄKETIEDEOPPINEET, ei siis biologit, ovat niiden todennet toimivankin VIIVÄSTYNEISSÄ YLIHERKKYYSREAKTIOISSA epätarkoituksenmukaisesti, eli PÄIN SEINIÄ.
Immunijärjestelmäni TOIMI VIIME LAUANTAINAKIN PÄIN SEINIÄ nostaessaan paripäiväisen kuumeen nilkan sidekudosvaurion takia, jonka vaurion sain lumikengillä liikkuessani vesomisalueella ja astuessani kannon päälle (liian vähän lunta), joka aiheutti kaatumisen ja oikean nilkan vääntymisen.
Kun polven nivelsidevamma aiheutti aikaisemminkin kuumeen lisänä PPP:n ja toisen PPP:ni aiheutti penkin kaatuminen jalkaterälleni, niin vähän sydäntä kylmäsi nukkuvan PPP:nikin herääminen. Nilkka on onneksi jo OK. Alkaa kestää kävelyäkin, kuumettakaan ei tänään ole ja PPP:kin nukkuu yhä.
Muuten jos et santu tietämään, niin PPP:n syynä pidetään neutrofiilipommitusta, joka tuhoaa 7-kertaista ihokudosta. Hoitona VAHVA kortisonivoide JA JOS EI TEHOA, niin aletaan käyttää esim. solunsalpaajahoitoa.
No kuinka se sinun myrkkyalveoliittisi jakselee?
Kiitos Homeherkkä että jaksat "järjen äänellä" kommentoida noita sekavia päätelmiä joita Nisuiisu tänne palstalle suoltaa.