Jos itse voittaisin lotossa, jakaisin voittamani rahat läheisteni, Punaisen Ristin, Unicefin ja Pelastakaa Lapset Ry:n kesken, niin että jokainen saisi yhtä paljon.
Vaikka en itse olekaan kovin rikas ja joudun tekemään paljon töitä pärjätäkseni, en voi valittaa elämäntilanteestani. Jos minulta loppuisi tulot, eikä olisi rahaa esimerkiksi ruokaan, minulla on aina joku, jonka puoleen kääntyä, kuten ystävät ja sukulaiset. Valitettavasti vain murto-osalla maailman väestöstä asiat ovat näin hyvin.
Siksi antasin rahani hyväntekeväisyyteen, sillä mielestäni on suuri vääryys, että ihminen, olla on kaikkea, mitä eläminen edellyttää, kuten ruokaa, vettä, vaatteita ja katto pään päällä, käyttäisi kaikki rahat itseensä, kun maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka eivät tiedä, milloin saavat seuraavan kerran vettä juodakseen.
Nimin.
Ylioppilas -08
Paras onni on jaettu onni.
1
830
Vastaukset 1
- blackmagictiger
mä taas yllättäisin monet ex-koulukaverini menemällä naimisiin < ja monet tutut ja sitten viettäisin niin komeat salahäät että hääjuhla alkaisi aamulla kello 07.15 ja päättyisi päivällä 12.45 ja päivä olisi Lauantai. Morsiolla Olisi Valkea Prinsessa Puku ja Mulla taas Musta smokki < Valkoinen paita ja rusetti ja mustat housut ja itse maksaisin Puvusta 150 120-270 120-390 euroa ja sitten Morsio 500 euroa hääpuvusta ja sitten menisimme naimisiin kello 08.15 oikeasti < salaa ja Tyylillä ja Aikas Upeasti ja sitten menisimme Morsion Tädin Luo Tapanilaan kun Häät Olisivat pyhän laurin Kirkossa Vantaalla ja sitten pitäisimme pippalot morsion tädin luona Tapanilassa taikkas oikeasti salaa ja sitten siellä soisi markku aro.taiska.hurriganes.kari tapio.frederik.mudin crazy ja sitten vielä moni muu artisti ja sitten soisi jopa danny ja armikin ja monien ex-koulukaverien ällistykseksi olisimme jopa stokkallakin ostoksilla 150 eurolla 500 eurolla - 650 eurolla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1253153Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.161101Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63903Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke54884- 52819
- 48709
- 58685
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍82682- 80636
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35624