http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Vain noin kymmenen vuotta sitten maassamme uskottiin taloudellisen hyvinvoinnin jatkuvan vaikka kuinka kauan sillä edellytyksellä, että suhteemme naapurimaihin säilyvät hyvinä ja saamme pitää itsenäisyytemme. Sitten tulivat lama, suurtyöttömyys, sosiaaliturvan heikennykset, pankkituet jne. Sen aikaisilla EU-sopeutuksella ja EU-jäsenyydellä on oma varsin huomattava osuutensa siinä, että hyvinvointivaltiota ryhdyttiin ajamaan alas. Kehityksen suunta kääntyi tuolloin takaisin kohden industrialismin alkuaikoja, kiristyviä työehtoja ja leipäjonoja.
Emme toki vielä ole lähelläkään sitä kurjuutta, joka Euroopassa vallitsi industrialismin alkuajoista aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Samanlaiseen yhteiskuntaan ei ole paluuta, mm. teknologian huiman kehityksen vuoksi. Kuitenkin ihmisten väliset tuloerot kasvavat. Osa kansasta on syrjäytynyt tai syrjäytymässä kokonaan. Työelämän pelisääntöjä uudistetaan ihmisten hädänalaista tilannetta hyväksikäyttäen. Suurtyöttömyys, heikentynyt työttömyysturva ym. eivät anna paljon vaihtoehtoja niille, jotka ovat pakotettuja myymään työvoimaansa. Uusi luokkajako A-, B- ja C-kansalaisiin syvenee poliittisten johtajiemme suosiollisella myötävaikutuksella.
Suurkapitalismin henki
Industrialimin alkuaikoina kapitalistinen talous painotti vapaata kilpailua, vapaakauppaa, työvoiman ja pääomien vapaata liikkuvuutta ja julkisen vallan vähäistä puuttumista talouselämän asioihin eli täsmälleen samoja asioita kuin EU-järjestelmä nykyisin.
Työvoimansa kapitalistit ovat aina halunneet mahdollisimman halvalla. Edellisten vuosisatojen kapitalistit eivät yleensä kaihtaneet lapsityövoimankaan käyttöä eivätkä muutenkaan piitanneet työntekijöittensä työolosuhteista. Suurten yhteiskuntaryhmien taloudellinen turvattomuus oli tyypillistä noille ajoille. Tämän ns. suurkapitalistisen tuotantotavan tarkoitus oli pääomien kasaaminen niille, joilla sitä oli ennestäänkin. Taloudellisia riippuvuussuhteita luotiin tuolloin myös maailmanlaajuisesti valtaamalla siirtomaita ja hallitsemalla niitä kovalla kädellä.
Nykyaika ei poikkea kapitalismin alkuajoista tässäkään. Maailmantalous globalisoituu eli ylikansalliset suuryhtiöt valtaavat markkina-alueita kaikkialta maailmasta. Suomessa niille myydään jopa kansallisomaisuuttamme valtionyhtiöitä ym. Samaan aikaan, kun ulkomainen pääoma tulee tänne keräämään voittoja, kotimainen pääoma sijoittaa ulkomaille halvan työvoiman maihin.
Alunperin kapitalismi tehtiin kansan silmissä hyväksyttäväksi vetoamalla tiettyihin moraalisiin arvoihin, jotka kansa hyväksyi kristillisen uskontonsa perusteella. Max Weberin tutkimuksen mukaan protestanttinen etiikka synnytti kapitalismin hengen. Protestanttiseen etiikkaan katsotaan kuuluneen ahkeruuden, säästäväisyyden, kuuliaisuuden maallisille isännille jne. Kapitalismi onkin parhaiten menestynyt juuri protestanttisissa maissa. Kapitalismin henki oli kuitenkin sellainen, että alkuaikojen todelliset protestantit tuskin ovat voineet olla kauhistumatta kaikkea sitä mitä uskonnon nimissä puolusteltiin.
Jeesus opetti rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Riistokapitalismi, joka pyrki pelkkään ahneeseen saalistukseen köyhimpien lähimmäisten kustannuksella, ei voinut olla sen paremmin Jumalan kuin lähimmäisenrakkauttakaan. Köyhien armoton riisto rakkaudesta mammonaan oli kristinuskon hengen vastaista, vaikka sitä puolusteltiin uskonnon nimissä. Kukaan ei voi rakastaa sekä Jumalaa että mammonaa yhtäaikaa.
Sosialismin tarjoama vaihtoehto
Karl Marx muiden muassa kiinnitti huomionsa kapitalistisen tuotannon epäkohtiin. Hän näki miten rikkaudet kasaantuivat yhä harvempiin käsiin samaan aikaan kun yhä suuremman ihmisjoukon elinolot kurjistuivat. Kommunismin klassikot näkivät miten kansaa hallittiin uskonnon nimissä. Heillekin kristinuskon todellinen sanoma jäi vieraaksi. Niinpä he saarnasivat ateismia ja saivat kannatusta.
Lenin nousi valtaan puhumalla köyhien puolesta, "täydellisen demokratian" puolesta ja tulevan ihanneyhteiskunnan puolesta, jossa ei enää olisi luokkajakoa köyhiin ja rikkaisiin.
Hänen Venäjällä alkuun panemansa järjestelmä oli kuitenkin "köyhälistön diktatuuri" vain nimellisesti. Pikemmin se oli valtiokapitalismia. Tuotantovälineet otettiin yhteiskunnan haltuun ja määräysvalta niihin annettiiin poliittisille johtajille ja näiden nimittämille henkilöille. Järjestelmä korotti yhden ihmisen, yhden puolueen ja yhden "kaikkitietävän" ideologian kaiken muun yläpuolelle. Näistä tehtiin kansalle epäjumalia, jumalankuvia, joita palvomalla saattoi nousta yhteiskunnallisessa hierarkiassa. Poliittisten johtajien lisäksi myös salaisen poliisin, armeijan ja talouselämän johtajat kuuluivat siihen etuoikeutettuun luokkaan, joka sai runsain määrin maallista mammonaa käyttöönsä ikään kuin omistaisivat sen.
Läntiset hyvinvointivaltiot
Kapinoiden ja vallankumousten pelästyttämä länsimainen yläluokka näki viisaaksi antaa periksi kansalaisten hyvinvoinnin ja demokratian vaatimuksille. Etenkin ensimmäisen maailmansodan ja 1930-luvun laman jälkeen vanhan ajan taloudelliseen liberalismiin perustunut suurkapitalismi alkoi muuttua ns. kansankapitalismiksi. Se tarkoitti valtion ja muun julkisen vallan entistä suurempaa puuttumista talouselämän toimintaan, eräänlaista sekataloutta. Sosiaalisia epäkohtia poistettiin ja työmarkkinoille luotiin omat pelisääntönsä.
Länsimainen parlamentaarinen demokratia ja yleinen ja yhtäläinen äänioikeus olivat tällaisen kehityksen tärkeimpiä edellytyksiä. Köyhät ja sairaat eivät olleet enää ainoastaan ihmisten hyväntahtoisuuden varassa. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat tässä suhteessa olleet edistyksellisempiä kuin Keski-Euroopan valtiot. Kansankapitalismissa tuloeroja kavennettiin ja todelliset riistosuhteet vähenivät.
Paluu riistokapitalismiin
Yhteiskunnan demokraattisella kehityksellä oli kuitenkin vastustajansa. Suurpääoman omistajat halusivat lisää rikkauksia. Maailmankaupan vapauttaminen ja pääomien sekä työvoiman liikkuvuuden lisääminen oli heidän taloudellisten etujensa mukaista, kuten aina ennenkin. Demokratia ja hyvä sosiaaliturva oli maksettava veroina ja se tuli eurooppalaisille suurpääomanomistajille kalliiksi. Se heikensi näiden kykyä maailmanlaajuiseen kilpailuun.
Euroopan yhdentymistä oli suunniteltu toisen maailmansodan päättymisestä asti. Suurpääomapiirit halusivat laajoja markkinoita ja halpaa työvoimaa, demokratian kaventamista ja sosiaaliturvan heikentämistä. Niillä oli taloudellista valtaa painostaa tai lahjoa poliittisia päättäjiä toimimaan rahavallan erinäisissä salaseuroissa tai suljetuissa kokouksissa mietittyjen suunnitelmien mukaisesti.
Euroopan Unionissa toteutuvat monet suurpääomapiirien unelmat; rajat ovat auki, pääomat ja työvoima liikkuvat, kaupan esteet puretaan, todellinen demokratia korvataan näennäisdemokratialla jne. Hyvinvointivaltion aika on mennyt. Paluu menneisyyteen on alkanut.
Ikään kuin yhteisestä sopimuksesta läntisen Euroopan maat alkoivat siirtyä takaisin vanhanajan kapitalismiin yhtä aikaa Venäjän kanssa. Nyt Venäjä sallii uskontojen harjoittamisen, mutta on muutoin yhtä jumalaton kuin ennenkin. Se on siirtynyt erittäin raakaan kapitalismiin, jossa pääomat jälleen kasaantuvat ja köyhät köyhtyvät. Työläisille ei aina makseta edes palkkaa kuten vielä sosialismin aikana tapahtui. Rikas voi yhä viedä köyhältä tämän ainoan lampaan, kuten Jeesuksen vertauksessa tapahtui. Köyhät joutuvat yhä odottamaan putoaisiko joku murunen heillekin rikkaiden pöydiltä. Korkeamman lähtötasonsa vuoksi EU:ssa ei vielä olla yhtä kurjassa tilanteessa, mutta nälkä ja puute alkavat täälläkin olla monen ihmisen arkipäivää.
Moraalinen rappio
Pahinta nykytilanteessa on, että kansa ei enää taistele. Poliittiset puolueet eivät enää aja kansan asiaa. Ammattiyhdistysliikekään ei näytä toimivan. Ei edes kirkko sano painavaa sanaansa siten kuin sen kuuluisi. Kansakunta alistetaan uudenlaiseen orjuuteen viemällä siltä ensin poliittisen muutoksen tahto ja usko tulevaisuuteen. Kansakunnan huomio pyritään kiinnittämään epäolennaisuuksiin ja näin hämärtämään sen poliittinen tietoisuus ja moraalinen voima taistella oikeudenmukaisuuden ja perinteisten arvojen puolesta.
Poliittisen muutoksen puolesta eivät yleensä jaksa taistella ne, joiden ihmisarvo on lyöty lyttyyn. Uusliberalismin aatteen vaikutuspiirissä ihmisarvoa helposti mitataan rahalla, varallisuudella tai asemalla työelämässä. Ministerit ja kansanedustajat ovat hallinneet meitä herroina. Syvästi kansaa ja kansanvaltaa halveksiva teko oli esim. maamme liittäminen EMU:un pelkällä hallituksen tiedonannolla eduskunnalle. Kansan halveksimisesta on kyse myös silloin, kun työttömyys- tai sosiaaliturvasta leikataan, jotta saataisiin rahaa EU-maksuihin tai herrojen ylellisen elämän rahoittamiseen.
Yhteiskuntaa ja sen arvoja uudistetaan tavalla, joka näyttää rikkovan kaikkia Jumalan antamia kymmentä käskyä vastaan. Mammonanpalvonnan etiikkaan kuuluu ihmisten esineellistäminen. Itsestään vieraantuneiden ihmisten pahaan oloon uusliberalismi tarjoaa lisää kulutustavaroita ja pakoa alkoholiin tai huumeisiin tai muihin tyhjänpäiväisiin ja turmiollisiin ajanvietteisiin. Jopa seksi on kaupallistettu ennen näkemättömällä tavalla. Kaikkea pitäisi muka suvaita homoavioliitoista petoksiin ja väkivaltaan. Monet aikaisemmin synniksi ja vääryydeksi ymmärretyt asiat selitetään nykyään oikeiksi, luonnollisiksi ja suvaittaviksi. Kaiken suvaitseva ihminen ei enää taistele pahaa vastaan eikä pyri muuttamaan yhteiskuntaa. Se kai on päättäjien tarkoituskin.
Tässä kovenevien arvojen maassa ei suosita edes säästäväisyyttä. Vain kuluttamalla markat saadaan tehokkaasti sinne, missä niitä ennestäänkin on runsaimmin. Kulutusyhteiskunta kuluttaa myös maamme luonnonvarat ja saastuttaa ympäristömme tavalla, jota ei ehkä koskaan voi korjata. Lyhytnäköisten taloudelllisten etujensa vuoksi ylikansalliset yhtiöt ja niiden lakeijoiksi ryhtyneet poliitikot toimivat juuri siten kuin kokonaisuuden ja tulevien sukupolvien kannalta ei pitäisi toimia.
Uudeksi jumalaksi on korotetun mammonan tahtoon ihmiset alistetaan väittämällä, että heidän on toimittava markkinavoimien ehdoilla. Niille ei muka voi mitään. Kuitenkin rajojen avaaminen kansainväliselle suurpääomalle ja kotimaisten pääomien paolle oli poliitikkojen tietoinen päätös, joka vahvistettiin EU-jäsenyydellä. EU- ja EMU-jäsenyys voidaan kumota eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä ja se pitääkin kumota, koska liittymispäätös oli perustuslainvastainen.
Jos jäämme unionin jäseneksi emme voi kyseenalaistaa sen uuslibertalistista ideologiaa. EU ei ole itsenäisten valtioiden yhteisö, vaan sitä rakennetaan yhä useampien taloudellisten, poliittisten ja lainsäädännölllisten riippuvuuksien varaan, kunnes se on liittovaltio sanan täydessä merkityksessä. Koko EU-järjestelmän muuttaminen kansankapitalistiseksi ja demokraattiseksi vastoin sen voimassaolevia peruskirjoja on paljon hankalampaa kuin yksittäisten valtioiden ero unionista.
Kurjistumisessa ja pääomien kasaantumisessa ei ole kysymys mistään luonnonlaista tai kehityksen väistämättömästä suunnasta. Itsekkään toiminnan mekanismit kuten kilpailuideologia ja sitä tukevat uudet arvot on rakennettu järjestelmän sisälle. Ihminen ei voi yhtäaikaa palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Kristinuskon jotkut muodot saattavat kelvata kulissiksi, jolla kansaa harhautetaan, kuten tehtiin suurkapitalismin alkuaikoina.
Kaikesta huolimatta me voimme vielä murskata mammonan kultaisen vasikan eroamalla sen valtaa pönkittävästä Euroopan Unionista. Jos emme eroa koko elämämme uhrataan lopulta meitä hallitsevalle petovallalle.
Vain noin kymmenen vuotta sitten maassamme uskottiin taloudellisen hyvinvoinnin jatkuvan vaikka kuinka kauan sillä edellytyksellä, että suhteemme naapurimaihin säilyvät hyvinä ja saamme pitää itsenäisyytemme. Sitten tulivat lama, suurtyöttömyys, sosiaaliturvan heikennykset, pankkituet jne. Sen aikaisilla EU-sopeutuksella ja EU-jäsenyydellä on oma varsin huomattava osuutensa siinä, että hyvinvointivaltiota ryhdyttiin ajamaan alas. Kehityksen suunta kääntyi tuolloin takaisin kohden industrialismin alkuaikoja, kiristyviä työehtoja ja leipäjonoja.
Emme toki vielä ole lähelläkään sitä kurjuutta, joka Euroopassa vallitsi industrialismin alkuajoista aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Samanlaiseen yhteiskuntaan ei ole paluuta, mm. teknologian huiman kehityksen vuoksi. Kuitenkin ihmisten väliset tuloerot kasvavat. Osa kansasta on syrjäytynyt tai syrjäytymässä kokonaan. Työelämän pelisääntöjä uudistetaan ihmisten hädänalaista tilannetta hyväksikäyttäen. Suurtyöttömyys, heikentynyt työttömyysturva ym. eivät anna paljon vaihtoehtoja niille, jotka ovat pakotettuja myymään työvoimaansa. Uusi luokkajako A-, B- ja C-kansalaisiin syvenee poliittisten johtajiemme suosiollisella myötävaikutuksella.
Suurkapitalismin henki
Industrialimin alkuaikoina kapitalistinen talous painotti vapaata kilpailua, vapaakauppaa, työvoiman ja pääomien vapaata liikkuvuutta ja julkisen vallan vähäistä puuttumista talouselämän asioihin eli täsmälleen samoja asioita kuin EU-järjestelmä nykyisin.
Työvoimansa kapitalistit ovat aina halunneet mahdollisimman halvalla. Edellisten vuosisatojen kapitalistit eivät yleensä kaihtaneet lapsityövoimankaan käyttöä eivätkä muutenkaan piitanneet työntekijöittensä työolosuhteista. Suurten yhteiskuntaryhmien taloudellinen turvattomuus oli tyypillistä noille ajoille. Tämän ns. suurkapitalistisen tuotantotavan tarkoitus oli pääomien kasaaminen niille, joilla sitä oli ennestäänkin. Taloudellisia riippuvuussuhteita luotiin tuolloin myös maailmanlaajuisesti valtaamalla siirtomaita ja hallitsemalla niitä kovalla kädellä.
Nykyaika ei poikkea kapitalismin alkuajoista tässäkään. Maailmantalous globalisoituu eli ylikansalliset suuryhtiöt valtaavat markkina-alueita kaikkialta maailmasta. Suomessa niille myydään jopa kansallisomaisuuttamme valtionyhtiöitä ym. Samaan aikaan, kun ulkomainen pääoma tulee tänne keräämään voittoja, kotimainen pääoma sijoittaa ulkomaille halvan työvoiman maihin.
Alunperin kapitalismi tehtiin kansan silmissä hyväksyttäväksi vetoamalla tiettyihin moraalisiin arvoihin, jotka kansa hyväksyi kristillisen uskontonsa perusteella. Max Weberin tutkimuksen mukaan protestanttinen etiikka synnytti kapitalismin hengen. Protestanttiseen etiikkaan katsotaan kuuluneen ahkeruuden, säästäväisyyden, kuuliaisuuden maallisille isännille jne. Kapitalismi onkin parhaiten menestynyt juuri protestanttisissa maissa. Kapitalismin henki oli kuitenkin sellainen, että alkuaikojen todelliset protestantit tuskin ovat voineet olla kauhistumatta kaikkea sitä mitä uskonnon nimissä puolusteltiin.
Jeesus opetti rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Riistokapitalismi, joka pyrki pelkkään ahneeseen saalistukseen köyhimpien lähimmäisten kustannuksella, ei voinut olla sen paremmin Jumalan kuin lähimmäisenrakkauttakaan. Köyhien armoton riisto rakkaudesta mammonaan oli kristinuskon hengen vastaista, vaikka sitä puolusteltiin uskonnon nimissä. Kukaan ei voi rakastaa sekä Jumalaa että mammonaa yhtäaikaa.
Sosialismin tarjoama vaihtoehto
Karl Marx muiden muassa kiinnitti huomionsa kapitalistisen tuotannon epäkohtiin. Hän näki miten rikkaudet kasaantuivat yhä harvempiin käsiin samaan aikaan kun yhä suuremman ihmisjoukon elinolot kurjistuivat. Kommunismin klassikot näkivät miten kansaa hallittiin uskonnon nimissä. Heillekin kristinuskon todellinen sanoma jäi vieraaksi. Niinpä he saarnasivat ateismia ja saivat kannatusta.
Lenin nousi valtaan puhumalla köyhien puolesta, "täydellisen demokratian" puolesta ja tulevan ihanneyhteiskunnan puolesta, jossa ei enää olisi luokkajakoa köyhiin ja rikkaisiin.
Hänen Venäjällä alkuun panemansa järjestelmä oli kuitenkin "köyhälistön diktatuuri" vain nimellisesti. Pikemmin se oli valtiokapitalismia. Tuotantovälineet otettiin yhteiskunnan haltuun ja määräysvalta niihin annettiiin poliittisille johtajille ja näiden nimittämille henkilöille. Järjestelmä korotti yhden ihmisen, yhden puolueen ja yhden "kaikkitietävän" ideologian kaiken muun yläpuolelle. Näistä tehtiin kansalle epäjumalia, jumalankuvia, joita palvomalla saattoi nousta yhteiskunnallisessa hierarkiassa. Poliittisten johtajien lisäksi myös salaisen poliisin, armeijan ja talouselämän johtajat kuuluivat siihen etuoikeutettuun luokkaan, joka sai runsain määrin maallista mammonaa käyttöönsä ikään kuin omistaisivat sen.
Läntiset hyvinvointivaltiot
Kapinoiden ja vallankumousten pelästyttämä länsimainen yläluokka näki viisaaksi antaa periksi kansalaisten hyvinvoinnin ja demokratian vaatimuksille. Etenkin ensimmäisen maailmansodan ja 1930-luvun laman jälkeen vanhan ajan taloudelliseen liberalismiin perustunut suurkapitalismi alkoi muuttua ns. kansankapitalismiksi. Se tarkoitti valtion ja muun julkisen vallan entistä suurempaa puuttumista talouselämän toimintaan, eräänlaista sekataloutta. Sosiaalisia epäkohtia poistettiin ja työmarkkinoille luotiin omat pelisääntönsä.
Länsimainen parlamentaarinen demokratia ja yleinen ja yhtäläinen äänioikeus olivat tällaisen kehityksen tärkeimpiä edellytyksiä. Köyhät ja sairaat eivät olleet enää ainoastaan ihmisten hyväntahtoisuuden varassa. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat tässä suhteessa olleet edistyksellisempiä kuin Keski-Euroopan valtiot. Kansankapitalismissa tuloeroja kavennettiin ja todelliset riistosuhteet vähenivät.
Paluu riistokapitalismiin
Yhteiskunnan demokraattisella kehityksellä oli kuitenkin vastustajansa. Suurpääoman omistajat halusivat lisää rikkauksia. Maailmankaupan vapauttaminen ja pääomien sekä työvoiman liikkuvuuden lisääminen oli heidän taloudellisten etujensa mukaista, kuten aina ennenkin. Demokratia ja hyvä sosiaaliturva oli maksettava veroina ja se tuli eurooppalaisille suurpääomanomistajille kalliiksi. Se heikensi näiden kykyä maailmanlaajuiseen kilpailuun.
Euroopan yhdentymistä oli suunniteltu toisen maailmansodan päättymisestä asti. Suurpääomapiirit halusivat laajoja markkinoita ja halpaa työvoimaa, demokratian kaventamista ja sosiaaliturvan heikentämistä. Niillä oli taloudellista valtaa painostaa tai lahjoa poliittisia päättäjiä toimimaan rahavallan erinäisissä salaseuroissa tai suljetuissa kokouksissa mietittyjen suunnitelmien mukaisesti.
Euroopan Unionissa toteutuvat monet suurpääomapiirien unelmat; rajat ovat auki, pääomat ja työvoima liikkuvat, kaupan esteet puretaan, todellinen demokratia korvataan näennäisdemokratialla jne. Hyvinvointivaltion aika on mennyt. Paluu menneisyyteen on alkanut.
Ikään kuin yhteisestä sopimuksesta läntisen Euroopan maat alkoivat siirtyä takaisin vanhanajan kapitalismiin yhtä aikaa Venäjän kanssa. Nyt Venäjä sallii uskontojen harjoittamisen, mutta on muutoin yhtä jumalaton kuin ennenkin. Se on siirtynyt erittäin raakaan kapitalismiin, jossa pääomat jälleen kasaantuvat ja köyhät köyhtyvät. Työläisille ei aina makseta edes palkkaa kuten vielä sosialismin aikana tapahtui. Rikas voi yhä viedä köyhältä tämän ainoan lampaan, kuten Jeesuksen vertauksessa tapahtui. Köyhät joutuvat yhä odottamaan putoaisiko joku murunen heillekin rikkaiden pöydiltä. Korkeamman lähtötasonsa vuoksi EU:ssa ei vielä olla yhtä kurjassa tilanteessa, mutta nälkä ja puute alkavat täälläkin olla monen ihmisen arkipäivää.
Moraalinen rappio
Pahinta nykytilanteessa on, että kansa ei enää taistele. Poliittiset puolueet eivät enää aja kansan asiaa. Ammattiyhdistysliikekään ei näytä toimivan. Ei edes kirkko sano painavaa sanaansa siten kuin sen kuuluisi. Kansakunta alistetaan uudenlaiseen orjuuteen viemällä siltä ensin poliittisen muutoksen tahto ja usko tulevaisuuteen. Kansakunnan huomio pyritään kiinnittämään epäolennaisuuksiin ja näin hämärtämään sen poliittinen tietoisuus ja moraalinen voima taistella oikeudenmukaisuuden ja perinteisten arvojen puolesta.
Poliittisen muutoksen puolesta eivät yleensä jaksa taistella ne, joiden ihmisarvo on lyöty lyttyyn. Uusliberalismin aatteen vaikutuspiirissä ihmisarvoa helposti mitataan rahalla, varallisuudella tai asemalla työelämässä. Ministerit ja kansanedustajat ovat hallinneet meitä herroina. Syvästi kansaa ja kansanvaltaa halveksiva teko oli esim. maamme liittäminen EMU:un pelkällä hallituksen tiedonannolla eduskunnalle. Kansan halveksimisesta on kyse myös silloin, kun työttömyys- tai sosiaaliturvasta leikataan, jotta saataisiin rahaa EU-maksuihin tai herrojen ylellisen elämän rahoittamiseen.
Yhteiskuntaa ja sen arvoja uudistetaan tavalla, joka näyttää rikkovan kaikkia Jumalan antamia kymmentä käskyä vastaan. Mammonanpalvonnan etiikkaan kuuluu ihmisten esineellistäminen. Itsestään vieraantuneiden ihmisten pahaan oloon uusliberalismi tarjoaa lisää kulutustavaroita ja pakoa alkoholiin tai huumeisiin tai muihin tyhjänpäiväisiin ja turmiollisiin ajanvietteisiin. Jopa seksi on kaupallistettu ennen näkemättömällä tavalla. Kaikkea pitäisi muka suvaita homoavioliitoista petoksiin ja väkivaltaan. Monet aikaisemmin synniksi ja vääryydeksi ymmärretyt asiat selitetään nykyään oikeiksi, luonnollisiksi ja suvaittaviksi. Kaiken suvaitseva ihminen ei enää taistele pahaa vastaan eikä pyri muuttamaan yhteiskuntaa. Se kai on päättäjien tarkoituskin.
Tässä kovenevien arvojen maassa ei suosita edes säästäväisyyttä. Vain kuluttamalla markat saadaan tehokkaasti sinne, missä niitä ennestäänkin on runsaimmin. Kulutusyhteiskunta kuluttaa myös maamme luonnonvarat ja saastuttaa ympäristömme tavalla, jota ei ehkä koskaan voi korjata. Lyhytnäköisten taloudelllisten etujensa vuoksi ylikansalliset yhtiöt ja niiden lakeijoiksi ryhtyneet poliitikot toimivat juuri siten kuin kokonaisuuden ja tulevien sukupolvien kannalta ei pitäisi toimia.
Uudeksi jumalaksi on korotetun mammonan tahtoon ihmiset alistetaan väittämällä, että heidän on toimittava markkinavoimien ehdoilla. Niille ei muka voi mitään. Kuitenkin rajojen avaaminen kansainväliselle suurpääomalle ja kotimaisten pääomien paolle oli poliitikkojen tietoinen päätös, joka vahvistettiin EU-jäsenyydellä. EU- ja EMU-jäsenyys voidaan kumota eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä ja se pitääkin kumota, koska liittymispäätös oli perustuslainvastainen.
Jos jäämme unionin jäseneksi emme voi kyseenalaistaa sen uuslibertalistista ideologiaa. EU ei ole itsenäisten valtioiden yhteisö, vaan sitä rakennetaan yhä useampien taloudellisten, poliittisten ja lainsäädännölllisten riippuvuuksien varaan, kunnes se on liittovaltio sanan täydessä merkityksessä. Koko EU-järjestelmän muuttaminen kansankapitalistiseksi ja demokraattiseksi vastoin sen voimassaolevia peruskirjoja on paljon hankalampaa kuin yksittäisten valtioiden ero unionista.
Kurjistumisessa ja pääomien kasaantumisessa ei ole kysymys mistään luonnonlaista tai kehityksen väistämättömästä suunnasta. Itsekkään toiminnan mekanismit kuten kilpailuideologia ja sitä tukevat uudet arvot on rakennettu järjestelmän sisälle. Ihminen ei voi yhtäaikaa palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Kristinuskon jotkut muodot saattavat kelvata kulissiksi, jolla kansaa harhautetaan, kuten tehtiin suurkapitalismin alkuaikoina.
Kaikesta huolimatta me voimme vielä murskata mammonan kultaisen vasikan eroamalla sen valtaa pönkittävästä Euroopan Unionista. Jos emme eroa koko elämämme uhrataan lopulta meitä hallitsevalle petovallalle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.