Kriisikokouksista ja veloista puhetta ...
Room. 13:8
Älkää olko kenellekään mitään velkaa,
muuta kuin että toisianne rakastatte;
sillä joka toistansa rakastaa,
se on lain täyttänyt.
Joskus meillä on velkovasta laista pitkä matka
siihen tilaan, että voimme nähdä vain rakkauden
velan. Koskaan emme niin paljon rakasta, että se
velka olisi pois maksettu. Mutta Raamattu
vakuuttaa meille, että jo ALETTUAMME rakastamaan,
olemme rakkauden lain vaatimukset täyttäneet.
Ja kaiken lain paitsi että tietysti kaikella on
seuraamuksensa.
Room 1:11-17
11 Kaipaan päästä tapaamaan teitä, jotta voisin antaa teille jonkin hengellisen lahjan ja näin vahvistaa teitä,
[Room. 15:29]
12 tai paremminkin, jotta puolin ja toisin saisimme rohkaisua yhteisestä uskostamme.
[Room. 15:32 | Tit. 1:4; Filem. 6]
13 Teidän on syytä tietää, veljet, että olen monta kertaa suunnitellut matkaa luoksenne mutta tähän saakka minulle on aina tullut jokin este. Tahtoisin korjata satoa myös teidän luonanne, niin kuin olen korjannut muidenkin kansojen parissa.
[Joh. 4:36 | Room. 15:22; 1. Tess. 2:18]
14 Olen velassa sekä kreikkalaisille että barbaareille, sekä viisaille että tyhmille,
[1. Kor. 9:16]
15 ja siksi haluaisin päästä julistamaan evankeliumia myös teille Roomassa asuville.
Evankeliumin voima
16 Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.
[1. Kor. 1:18, 2:5, 4:20; 1. Tess. 1:5]
17 Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää."
[Hab. 2:4; Gal. 3:11; Hepr. 10:38]
Kriisikokouksesta
7
191
Vastaukset
- uteljas
Taisitpa olla huolestunut tästä, tämän veljille ja sisarille lähetetyn kutsun jotenkin hämmentävästä laajuudesta ja luonteesta?
"Keskustelutilaisuus Piikkiön Adventtikirkossa. Korvenmäentie 11, PIIKKIÖ 5. helmikuuta klo ,18.00 . Aihe; Missä ja minne mennään Adventtikirkossa? Alustuksia; Atte Helminen (Unionin pj), Aimo Helminen (Kirjeopiston pj), Anne Leskinen (sihteeri), Harri Saarinen (taloudesta vastaava), Kauko Puottula (Aktiivinen maallikko), ja mahd. Kalervo Aromäki (vs. Piirikunnan pj.) YHTEISTILAISUUS SISARILLE JA VELJILLE! TERVETULOA!" PS. POSTIAKIN VOI LÄHETTÄÄ (?)luettavaksi siellä, jos ei pääse paikalle; suosittelen; Osoite; Tapio Saurus/5.2.2009 Kokous, Piikkiön Adventtikirkko, Korvenmäentie 11, PIIKKIÖ/KAARINA.
Tämän seuraavan voimme löytää Adventtikirkon www-sivustosta.
Se on mahtavaa. Varmasti jokaisen kirkon toiveuni.
Mutta missä ja mihin mennään, veljet ja sisaret?
Rukoilkaa Jumalan tahdon tapahtumista kaikissa ja kaikenlaisissa kokoontumisissa Jeesuksen nimeen. Hän tahtoo kertoa, missä mennään ja minne. Mutta hänen tahtonsa
täytyypi vetää alas rukouksen, anomisen ja kiitoksen kanssa.
"Mutta ennen kaikkea usko adventtisanomaan on vahvistunut.
Adventisteilla ei ole mitään syytä alemmuuskompleksiin.
On mahtava etuoikeus olla seitsemännen
päivän adventisti
ja tietää, että kirkon teologinen
ja organisatorinen perustus
on varma ja turvallinen."
uteljas
tietämään missä mennään ja mihin - Tosi_uskova
1 Piet. 1:17
1 Piet. 4:17
Room. 14:10-12
Room. 12:1
Ensimmäsienä tuomitaan kristityt ja Jumalalle ovat
meidän motiviimme tärkeät. Tuomio ei tule ajatusten
seurauksista niinkään, sillä sovitus on suoritettu.
(Seuraamukset ovat oam lukunsa).
Mutta Herra tuomitsee jokaisen ajatuksen.
Sanoohan Jeesus: Sanoistasi sinut tuomitaan.
Minun mieleeni tulee tässä yhteydessä:
Jaak. 3:6
Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma.
Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta. [Mark. 7:15]
Jos hillitsemme kielemme, on meissä ratkaisevan
paljon jumalallista luonnetta, Hengen ansiosta
ja Hengessä ja Hengen kautta tietysti.
Ei liha koskaan alistu Jumalan tahtoon,
Jaak. 3:2
Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.
[Ps. 34:14; Sir. 19:16; Jaak. 1:26; 1. Piet. 3:10]
Room. 8:7
Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. [Matt. 12:34; Room. 5:10; Kol. 1:21; Jaak. 4:4]
Mutta jatkan TV7 katsomista, sillä Derec puhuu
viisaita.- IDENEB
Room. 9.
18 Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.
19 Sinä kaiketi sanot minulle: "Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?"
20 Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"
21 Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten?
22 Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön,
23 ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?
24 Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös pakanoista,
Päältä katsoen ei voi tietää, kuka on Herrassa ja
kuka ei; arvio on pettävä.
Jaak. 2:1
Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.
Jaak. 2:9
mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.
1. Piet. 1:17
Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
Room. 12:3
Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.
Mie koen pitää toivoa varmana, mutta nöyrästi ..
1. Kor. 4:4
sillä ei minulla ole mitään tunnollani,
mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.
Ideneb
- ALOITTAJA
mahdollisesti seonnut enemmänkin, vai mikä tämän paskakirjoituksen tarkoitus muka on?
Ei niin mitään tolkkua!!!
By the way: Joko olet omat "lainasi" maksanut takaisin?
Lopeta sinä Kantola täällä "puhtaan pulmusen" esittäminen.
Olet roisto pahinta lajia, niinkuin yleensäkin ns. hengen miehet!- Lukemaasi
Kantolallahan selvästi on huoli siitä, pääseekö
Jumalan oma tahto tapahtumaan Adventtikirkossa.
Kaikki hengellinen toimintahan on Jeesuksen
omistamaa oltava. Joten koskee meitä kaikkia
uskovia, missä ja mihin menee muun muassa
adventtikirkko. Ja mikäs kohta jossai nviestissäni on sekoilevaa?
Kerro toki kun tiedät!
Pelkässä parjauksessasi ei ole mitään tolkkua.
Turhaan vaan menetät itsekunnioituksesi, jos sitä
on koskaan ollutkaan.
Milloinkas olet havainnut Kantolan teksteissä
"puhtaan pulmusen" esittämistä!
Eiköhän Kantola ole yksi nisitä, jotka on koettaneet lakiniuhottajia valistaa, ettei ole
Jumalan silmissä yksikään ihminen hurskas, vaan
"kaikki ovat poispoikenneita".
Eikös Kantola ole useasti tunnustanut olevansa
"suurin syntinen" Paavalin jälkeen?
Joten sinä puhut ohi suusi.- Benedi-IDENEB
AnttiVKantola kirjoitti:
Ja mikäs kohta jossai nviestissäni on sekoilevaa?
Kerro toki kun tiedät!
Pelkässä parjauksessasi ei ole mitään tolkkua.
Turhaan vaan menetät itsekunnioituksesi, jos sitä
on koskaan ollutkaan.
Milloinkas olet havainnut Kantolan teksteissä
"puhtaan pulmusen" esittämistä!
Eiköhän Kantola ole yksi nisitä, jotka on koettaneet lakiniuhottajia valistaa, ettei ole
Jumalan silmissä yksikään ihminen hurskas, vaan
"kaikki ovat poispoikenneita".
Eikös Kantola ole useasti tunnustanut olevansa
"suurin syntinen" Paavalin jälkeen?
Joten sinä puhut ohi suusi.joka jo aiemmin kirjoitin " Koska Paavali on jo vienyt syuntisistä suurimman tittelin, niin minä olen toiseksi suurin"
Mutta, olkoon Kantola sitä sitten, kun voidaan olettaa että hän on se joka " RYÖSTI"
ideneb nimimerkinkin minun kädestäni!
" Mutta, " Kukaa ei teitä ryöstä minun kädestäni" Jeesus
benediä=( lat) siunattu, ei kukaan ole ryöstänyt, ..ja koska ideneb on väärinpäin, on siunaus myös väärin päin, eli " kirottu"
idenebillä kirjoittaja on kirottu, ja toiseksi suurin syntinen, koska synnit pysyvät, koska niitä ei ole kaduttu ja hyljätty!
Myös kirous pysyy!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841369- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370818- 146789
- 55709
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124707- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76622
- 56604
