Kristinusko on perusolemukseltaan armouskonto. Suunnilleen tähän tapaan totesi hiippakuntamme edesmennyt piispa Eino Sormunen viimeiseksi jääneessä radiohaastattelussaan. Elinaikanaan Sormunen julkaisi myös kaksiosaisen Jumalan armoa koskevan dogmihistoriallisen tutkimuksen. Niin ikään kristinopistamme tutuksi tullut ajatus Jumalan edellä käyvästä eli ennättävästä armosta on Sormusen käsialaa.
Varsinainen armon teologi kirkon historiassa on ollut vanhan ja keskiajan taitteessa elänyt pyhä Augustinus, joka on tullut tunnetuksi erityisesti taistelustaan irlantilaista munkki Pelagiusta ja hänen edustamaansa pelagiolaisuutta vastaan. Ei siis ihme, että Augustinukselle onkin annettu armon opettajan eli tohtorin (doctor gratiae) arvonimi.
Periaatteessa armo on ylhäältä tulevaa ja annettua lahjaa, joka tulee uskon kautta ottaa yhä uudelleen vastaan anteeksiantavan ja pelastavan Sanan sekä tämän vahvistavan sakramentin kautta. Armon vastaanottamisesta seuraa puolestaan taivaallinen, "kuninkaallinen" vapaus. Paitsi armonuskonto on kristinusko ainutlaatuisen syvällisessä mielessä myös vapauden uskonto. Sattuvasti kirjoittaakin apostoli Paavali: "Vapauteen Kristus vapautti meidät" (Gal. 5:1)
Erinomaisen vaikuttavalla ja hienolla tavalla on kristillistä vapaus-ajatusta tulkinnut Martti Luther teoksessaan "Kristityn vapaudesta". Myös Lutheriin huomattavan kriittisesti suhtautuneen Osmo Tiililän mielestä tämä kirja kuuluu kristillisen kirjallisuuden aarteisiin. Luther erottaa periaatteessa toisistaan uskon vapauden ja rakkauden sidonnaisuuden. Lutherin perusajatuksenkulkua voitaneen tulkita seuraavasti. Uskossa ihminen on vapaa kaikesta laista, mutta rakkaudessa hän on taas sidottu lakiin. Edelleen voidaan puhua myös rakkauden "vapaudesta" kaikkiin annettuihin lakeihin nähden ja uskon "sidonnaisuudesta" yksinomaan Jumalan Sanaan.
Puhtaasti filosofisessa mielessä on nähdäkseni äärimmäisen kiinnostava vapaus- ja välttämättömyys-käsitteiden läheinen yhteenkuuluvuus useissa suurissa ajattelusysteemeissä. Myös teologisessa mielessä voitaneen todeta, että vapaudesta on vain äärimmäisen lyhyt matka sen väärinkäyttöön eli uuteen väärään sidonnaisuuteen. Sattuvasti Paavali jatkaakin välittömästi: "Pysykää siis lujina, älkääkä antako sitoa itseänne uudelleen orjuuden siteeseen". (Gal. 5:1)
Ilmeisesti jokaisen ihmisen, sukupolven ja aikakauden on käytävä oma vapaustaistelunsa, jossa on panoksena - ei enempää ja vähempää - kuin koko henki ja elämä. Oman aikamme orjuuttavat voimat ovat todella mahtavat, ne tunkeutuvat koteihimme tiedotusvälineiden kautta ja saavat keskuudessamme yhä lisääntyvää jalansijaa. Vain pysymällä jatkuvasti Kristuksen lahjoittaman taivaallisen vapauden osallisuudessa ja hänen tahtoaan seuraamalla on mahdollista välttää koko elämäämme uhkaavat yllättävät karikot ja vaarat. Siispä: "Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme". (Gal. 5:25)
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Varsinainen armon teologi kirkon historiassa on ollut vanhan ja keskiajan taitteessa elänyt pyhä Augustinus, joka on tullut tunnetuksi erityisesti taistelustaan irlantilaista munkki Pelagiusta ja hänen edustamaansa pelagiolaisuutta vastaan. Ei siis ihme, että Augustinukselle onkin annettu armon opettajan eli tohtorin (doctor gratiae) arvonimi.
Periaatteessa armo on ylhäältä tulevaa ja annettua lahjaa, joka tulee uskon kautta ottaa yhä uudelleen vastaan anteeksiantavan ja pelastavan Sanan sekä tämän vahvistavan sakramentin kautta. Armon vastaanottamisesta seuraa puolestaan taivaallinen, "kuninkaallinen" vapaus. Paitsi armonuskonto on kristinusko ainutlaatuisen syvällisessä mielessä myös vapauden uskonto. Sattuvasti kirjoittaakin apostoli Paavali: "Vapauteen Kristus vapautti meidät" (Gal. 5:1)
Erinomaisen vaikuttavalla ja hienolla tavalla on kristillistä vapaus-ajatusta tulkinnut Martti Luther teoksessaan "Kristityn vapaudesta". Myös Lutheriin huomattavan kriittisesti suhtautuneen Osmo Tiililän mielestä tämä kirja kuuluu kristillisen kirjallisuuden aarteisiin. Luther erottaa periaatteessa toisistaan uskon vapauden ja rakkauden sidonnaisuuden. Lutherin perusajatuksenkulkua voitaneen tulkita seuraavasti. Uskossa ihminen on vapaa kaikesta laista, mutta rakkaudessa hän on taas sidottu lakiin. Edelleen voidaan puhua myös rakkauden "vapaudesta" kaikkiin annettuihin lakeihin nähden ja uskon "sidonnaisuudesta" yksinomaan Jumalan Sanaan.
Puhtaasti filosofisessa mielessä on nähdäkseni äärimmäisen kiinnostava vapaus- ja välttämättömyys-käsitteiden läheinen yhteenkuuluvuus useissa suurissa ajattelusysteemeissä. Myös teologisessa mielessä voitaneen todeta, että vapaudesta on vain äärimmäisen lyhyt matka sen väärinkäyttöön eli uuteen väärään sidonnaisuuteen. Sattuvasti Paavali jatkaakin välittömästi: "Pysykää siis lujina, älkääkä antako sitoa itseänne uudelleen orjuuden siteeseen". (Gal. 5:1)
Ilmeisesti jokaisen ihmisen, sukupolven ja aikakauden on käytävä oma vapaustaistelunsa, jossa on panoksena - ei enempää ja vähempää - kuin koko henki ja elämä. Oman aikamme orjuuttavat voimat ovat todella mahtavat, ne tunkeutuvat koteihimme tiedotusvälineiden kautta ja saavat keskuudessamme yhä lisääntyvää jalansijaa. Vain pysymällä jatkuvasti Kristuksen lahjoittaman taivaallisen vapauden osallisuudessa ja hänen tahtoaan seuraamalla on mahdollista välttää koko elämäämme uhkaavat yllättävät karikot ja vaarat. Siispä: "Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme". (Gal. 5:25)
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.