julkilausuma

Helluntaiseurakunnissa ei hyväksytä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä missään muodossa. Lapsen seksuaalisella hyväksikäytöllä tarkoitetaan fyysistä tai psyykkistä, seksuaalista tekoa, joka voi vahingoittaa lapsen kehitystä. Tällaisia tekoja ovat muiden muassa sanalliset tai ei-sanalliset ehdotukset, seksuaalinen koskettelu tai katseleminen tai niihin pakottaminen, yhdyntä sekä pornografiaan ja prostituutioon liittyvät teot (Suomen helluntaiseurakuntien lapsityön turvaohjeisto).
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on rikos, joka on saatettava lain edellyttämällä tavalla välittömästi viranomaisten tutkintaan (Rikoslaki luku 20, 6§ ja 7§ sekä Lastensuojelulaki 40§). Hyväksikäyttöepäilyjen kohdistuessa palkattuun tai vapaaehtoistyöntekijään hänet pidätetään tehtävistään välittömästi tutkinnan ajaksi. Mikäli viranomaiset toteavat hyväksikäytön tapahtuneen, tekoon syyllistyneelle henkilölle annetaan toimintakielto. Toimintakielto on elinikäinen lapsi- ja nuorisotyössä sekä määräajan kestävä muissa helluntaiherätyksen tehtävissä, kuitenkin vähintään kolme vuotta. Toimintakiellosta päättävät helluntaiherätyksen valitsemat neuvoa-antavat vanhimmat kuultuaan asianomaista henkilöä ja hänen kotiseurakuntaansa. Seurakunta, jonka jäsen henkilö on, toteuttaa päätöksen. Lisäksi henkilön tulee hakeutua terapia- ja hoitosuhteeseen sekä suostua jatkossa toimintansa seurantaan.
Helluntaiseurakunnat pyrkivät lapsen elämän ehjään rakentamiseen ja suojaamiseen. Seksuaalisen hyväksikäytön uhria ja hänen perhettään tuetaan moniammatillisesti kaikilla elämän osa-alueilla.
Talvipäivät toteaa, että helluntaiseurakunnilla on käytössään lapsi- ja nuorisotyön turvaohjelma, johon sisältyy muun muassa hyväksikäyttötapausten ennaltaehkäisy ja toimintaohjeet. Lisäksi jokaisesta lapsi- ja nuorisotyöhön tulevasta ohjaajasta tehdään seurakunnissa huolellinen soveltuvuusarviointi ja epäilyttävään käytökseen puututaan välittömästi. Seurakunnan velvollisuus on pyytää alle 18-vuotiaiden parissa työskenteleviltä rikostaustan selvitys, mikäli työ- tai harjoittelusuhde kestää yli kolme kuukautta.
Kaikilta helluntaiseurakunten lapsi- ja nuorisotyöntekijöiltä edellytetään osallistumista turvakoulutukseen. Tämä takaa heille itselleen ja toiminnassa mukana oleville lapsille ja nuorille mahdollisimman hyvän hengellisen, fyysisen, henkisen sekä sosiaalisen turvallisuuden.
2121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

samaa asiaa täällä neuroottisesti päivästä toiseen, ei kuulu tälle palstalle.

Äänestä

kun on helluntailainen, niin hänelle tulee Ristin Voitto..

Ja koska Ristin Voitossa oli jo tuo kyseinen julkilausuma, niin ei liene sen enempää syytä sitä tällä palstalla julistaa, vaikka aihe onkin ns. 'kuuma peruna' uskonyhteisöjen lähihistoriassa sekä nykyhetkessä..

Mutta koska kaikille helluntailaisille ei tule Ristin Voittoa, niin he voivat näin ollen kopioida tuon julkilausuman palstalta itselleen, ja näin on hell.seurakunnassa asia saatettu yleiseen tietoon..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lasten hyväkikäytöstä kirjoitti:

Helluntaiseurakunnissa ei hyväksytä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä missään muodossa. Lapsen seksuaalisella hyväksikäytöllä tarkoitetaan fyysistä tai psyykkistä, seksuaalista tekoa, joka voi vahingoittaa lapsen kehitystä. Tällaisia tekoja ovat muiden muassa sanalliset tai ei-sanalliset ehdotukset, seksuaalinen koskettelu tai katseleminen tai niihin pakottaminen, yhdyntä sekä pornografiaan ja prostituutioon liittyvät teot (Suomen helluntaiseurakuntien lapsityön turvaohjeisto).
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on rikos, joka on saatettava lain edellyttämällä tavalla välittömästi viranomaisten tutkintaan (Rikoslaki luku 20, 6§ ja 7§ sekä Lastensuojelulaki 40§). Hyväksikäyttöepäilyjen kohdistuessa palkattuun tai vapaaehtoistyöntekijään hänet pidätetään tehtävistään välittömästi tutkinnan ajaksi. Mikäli viranomaiset toteavat hyväksikäytön tapahtuneen, tekoon syyllistyneelle henkilölle annetaan toimintakielto. Toimintakielto on elinikäinen lapsi- ja nuorisotyössä sekä määräajan kestävä muissa helluntaiherätyksen tehtävissä, kuitenkin vähintään kolme vuotta. Toimintakiellosta päättävät helluntaiherätyksen valitsemat neuvoa-antavat vanhimmat kuultuaan asianomaista henkilöä ja hänen kotiseurakuntaansa. Seurakunta, jonka jäsen henkilö on, toteuttaa päätöksen. Lisäksi henkilön tulee hakeutua terapia- ja hoitosuhteeseen sekä suostua jatkossa toimintansa seurantaan.
Helluntaiseurakunnat pyrkivät lapsen elämän ehjään rakentamiseen ja suojaamiseen. Seksuaalisen hyväksikäytön uhria ja hänen perhettään tuetaan moniammatillisesti kaikilla elämän osa-alueilla.
Talvipäivät toteaa, että helluntaiseurakunnilla on käytössään lapsi- ja nuorisotyön turvaohjelma, johon sisältyy muun muassa hyväksikäyttötapausten ennaltaehkäisy ja toimintaohjeet. Lisäksi jokaisesta lapsi- ja nuorisotyöhön tulevasta ohjaajasta tehdään seurakunnissa huolellinen soveltuvuusarviointi ja epäilyttävään käytökseen puututaan välittömästi. Seurakunnan velvollisuus on pyytää alle 18-vuotiaiden parissa työskenteleviltä rikostaustan selvitys, mikäli työ- tai harjoittelusuhde kestää yli kolme kuukautta.
Kaikilta helluntaiseurakunten lapsi- ja nuorisotyöntekijöiltä edellytetään osallistumista turvakoulutukseen. Tämä takaa heille itselleen ja toiminnassa mukana oleville lapsille ja nuorille mahdollisimman hyvän hengellisen, fyysisen, henkisen sekä sosiaalisen turvallisuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu