Sosiaaliturvan rahoituksesta poistetaan

Sosiaaliturvan rahoituksesta poistetaan 1,1 miljardia euroa - miten käy leipäjonolaisten ja asunnottomien. Miten käy 708.000 suomalaiselle köyhällä tai köyhyysrajalla sinnitteleväll?
Miten käy näiden 150.000 köyhissä oloissa eläville lapsillensa?
------------

Professori: Sata-komitean esitys ei riitä
julkaistu eilen klo 19:59 (YLE uutiset)

Sosiaaliturvan asiantuntija, Lapin yliopiston sosiologian professori Asko Suikkanen pitää Sata-komitean esitystä riittämättömänä.

Suikkasen mukaan mietinnössä kiinnitetään huomiota yksittäisiin uudistuksiin, mutta laajempi reformi jää puuttumaan.

Sata-komitean rahoitus- ja kannustavuusjaostossa vaikuttanut Suikkanen huomauttaa, että Suomen nykyinen sosiaaliturva on luotu 1960- ja 70-luvuilla, eikä sille ole tehty suurta laadullista kehitys- ja uudistustyötä. Suikkasen mielestä Sata-komitean raportti uhkaakin sulkea sosiaalipolitiikan kehittämisen tuleviksi vuosiksi.

Työmarkkinaosapuolten ja hallituksen sopima työnantajan Kela-maksun poistuminen merkitsee Suikkasen mukaan noin 1,1 miljardin euron supistusta sosiaaliturvan rahoitukseen. Professori huomauttaa, että rahat on näin ollen otettava budjettirahoituksesta, mikä puolestaan vie pohjaa pois suuremmilta rakenteellisilta uudistuksilta.

Suikkanen huomauttaa myös, että ansioturvasta sopiminen on annettu vahvemmin työmarkkinajärjestöjen käsiin ja viety pois komitealta itseltään. Professori pelkääkin, että perusturvan ja ansioturvan uudistaminen ei tapahdu synkronoidusti. Suikkasen mielestä tämä näkyy Sata-komitean esityksissä. Esimerkiksi kansaneläkkeitä korotetaan vain 500 - 600 euroon, kun Suikkasen mielestä pitäisi puhua noin tuhannen euron vähimmäiseläkkeestä.

- Silloin perusturvan ja ansioturvan tasoa todella lähennettäisi, Suikkanen sanoo.

Suikkanen huomauttaa myös, että mikäli esitystä ei sidota aikatauluihin, se uhkaa jäädä periaatteelliseksi.

- Tietyllä tavalla se vesittää sen lähtökohtia, Suikkanen sanoo.
1100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuskimpa vaan, joutosakkia joutoaikaa kuluttamassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

1,1 miljardia € kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu