Vastikään uusitun puolustusvoimien terveystarkastusohjeen mukaan diabetes on pääsääntöisesti este varusmiespalveluksen suorittamiselle. Puolustusvoimat toteutti kuitenkin vuosina 2001-2005 tutkimuksen diabeetikoiden soveltuvuudesta varusmiespalvelukseen. Tutkimuksen perusteella puolustusvoimien ylin johto on päättänyt, että diabeetikko voi hakeutua rajoitetusti varusmiespalvelukseen.
Tutkimuksessa yhteensä 47 diabeetikkoa astui palvelukseen, ja heistä 40 suoritti varusmiespalveluksensa loppuun. Tutkimuksen yhteenvetona todettiin, että diabeetikon varusmiespalvelus on vaativaa mutta ei mahdotonta. Tulokset on julkaistu Aikakausikirja Duodecimissa vuonna 2006 sekä kansainvälisessä julkaisusarjassa Diabetic Medicine vuonna 2007.
Tutkimuksen jälkeen on vielä 27 diabeetikkoa otettu erillisen valintatilaisuuden perusteella varusmiespalvelukseen. Valinnat ovat perustuneet haastatteluihin ja diabeteksen hoidon esitietoihin sekä asiantuntijoiden arvioihin tutkittavien kyvystä suorittaa varusmiespalvelus palvelusturvallisuutta vaarantamatta. Seuranta-aikana 2005 - 2008 ei yhdelläkään varusmiespalveluksessa olevalla diabeetikolla ole raportoitu palveluksessa matalan verensokerin tai muun syyn aiheuttamaan toimintakyvyttömyyttä.
Palvelukseen tietyin perustein
Palvelukseen hyväksymisen pääkriteerit palvelusturvallisuuden varmistamiseksi ovat, että kutsuntavaiheessa diabeteksen kesto on ollut vähintään kaksi vuotta ja enintään kymmenen vuotta, diabeteksen hoitotasapaino on hyvä ja, ettei lähimenneisyydessä ole ollut vakavaa verensokerin laskun aiheuttamaa toimintakyvyttömyyttä.
Kaikki varusmiespalvelukseen hyväksyttävät diabeetikot aloittavat varusmiespalveluksensa Riihimäen Viestirykmentissä. Hakeutuminen varusmiespalvelukseen voi tapahtua kutsunnoissa tai aluetoimiston järjestämässä jälkitarkastuksessa. Valintakriteerit täyttävän diabeetikon tiedot ilmoitetaan tutkimusryhmälle vuosittain toukokuun loppuun mennessä ja haastattelu ja valinnat toteutetaan kerran vuodessa kesäkuun aikana.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.