Uuspakanuus

Kuljin taannoin wiccapiireissä, joissa uskottiin, että kaikki tehty hyvä ja paha palaa tekijälleen kolminkertaisena. Koin kammottavia syyllisyydentunteita; ajattelin, että mielisairauteni johtui jostain kolme kertaa pienemmästä pahasta, jonka olin joskus jollekin tehnyt.
2131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Erään jumaluskon mukaan meikä joutuu ikuisiksi ajoiksi jonnekin inhaan paikkaan vain siksi etten usko johonkin narsistiseen ja sadistiseen jumalaan joidenkin täysin päättömien kirjoitusten perusteella.

Mielisairaus ole mitään siihen verrattuna. Ja pieni hulluus vain tekee onnellisemmaksi.

Äänestä

Esim. jos harrastan haureutta, se tulee kolminkertaisena takaisin? Paitsi ettei haureudessa nykyaikana edes ole mitään pahaa, jollei sitten halua syyllistää itseään kristinuskolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LasarusCelestius kirjoitti:

Kuljin taannoin wiccapiireissä, joissa uskottiin, että kaikki tehty hyvä ja paha palaa tekijälleen kolminkertaisena. Koin kammottavia syyllisyydentunteita; ajattelin, että mielisairauteni johtui jostain kolme kertaa pienemmästä pahasta, jonka olin joskus jollekin tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu