kuljettaa aseensa ihan noin vaan näkyvissä ja ostaa mistä ostaa, lähinnä jenkkilästä ihan julkeasti. Palestiinalaiset joutuvat salakuljettamaan pyssynsä maan alla, mikä neuvoksi? noh palestiina itsenäiseksi valtioksi jotta voivat reilusti pyssynsä ja atomipomminsa ostaa niinkuin israel.
Israel
gäri brändi
476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hamas ei noudata sopimuksia, eikä se siten ansaitse ainuttakaan asetta.
Miten muuten luulet käyvän jos he joskus saavat valtavan määrän aseita?
Ampuisivatko kaikki heti menemään, kuten tähänkin asti, vai osaisivatko edes hetken olla tappamatta edes toisiaan, jota he sitäkin tuppaavat tekemään?
Jos sieltä tulisi enemmän paukkuja kuin tähän asti, niin Israel panisi Gazan sileäksi parissa tunnissa.
Nyt annettiin vain pienen pientä kurinpalautusta, jossa yritettiin välttää turhia ruumiita.
Nyt muuten kun Gazaan on päässyt enemmän mediaväkeä, niin he ovat jo huomioineet, että kaatuneiden määrä on joidenkin mukaan vain noin puolet hamaksen ilmoittamasta.
mediaväki ole alkanut kaivamaan ruumita haudoista ylös, ensimmäisten kuolemastahan on jo kuukausi, ylikin?! Aika nopeasti siellä haudataan vainajat, ei niitä mediaväki enää katsele!
Kiersit muuten olennaisen, elikkä palestiinan itsenäistymisen ja sitä myötä Israelin kontrollista vapautumisen.
Eikö hamaksen ampumat raketit sivilien sekaan ole myös sotarikoksen peruste. Hassua ettei siitä puhuta.
Palestiina saa vapautensa heti kun terroristi hyökkäykset Israeliin loppuuvat. On se niin varmaa.
että jos palestiina pitää vapauttaa, niin se pitää vapauttaa nimenomaan hamasista. Ei Israel ketään sorra.