Tapakasvatusta.

,,,,,,




Baby Gracen raaka kohtalo itketti valamiehistöä
28.1.2009 15:57
Kaksivuotiaan tapakasvatus johti päivän mittaiseen kidutukseen, jonka aikana pienokaista hakattiin ja heiteltiin.


Kaksivuotiaan Riley Ann Sawyersin ruumis löytyi 29. lokakuuta muovitynnyriin ahdettuna Galvestoninlahdelta Texasista.
Poliisi antoi lapselle nimen "Baby Grace" ja julkisti tästä piirroskuvan saadakseen selville tytön oikean henkilöllisyyden.
Tytön kuolemasta ovat syytteessä äiti Kimberly Dawn Trenor ja isäpuoli Royce Clyde Zeigler II. Oikeudenkäynti äitiä vastaan alkoi tiistaina.
Valamiehistö liikuttui kyyneliin kuullessaan videolta, kun äiti kertoi kaksivuotiaan tytön tapakasvatuksen johtaneen päivän kestäneeseen kidutukseen. Tänä aikana lasta lyötiin vyönsoljella, upotettiin ammeeseen ja heiteltiin ympäri huonetta niin, että lopulta lapsi kuoli saamiinsa vammoihin.
Kimberly Dawn Trenorin mukaan kaikki alkoi siitä, kun hän halusi opettaa lastaan sanomaan "ole hyvä" ja "kiitos".
Äidin mukaan lapsen heittelyyn ja raakaan pahoinpitelyyn syyllistyi kuitenkin isäpuoli Zeigler, joka raivostui silmittömästi lapsen huonosta käyttäytymisestä. Zeigler syyttää taas Trenoria lapsen kuolemasta.
Lapsen kuoltua pari sulloi tämän ruumiin muovitynnyriin ja säilytti sitä varastossa kuukauden ajan ennen kuin dumppasi veteen.
Trenor voi saada elinkautisen vankeustuomion ilman armahdusmahdollisuutta, jos hänet todetaan syylliseksi murhaan. Oikeudenkäynti jatkuu.
KATRIINA MÄKELÄ

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200901288995278_ul.shtml


Mitä mieltä raakuudesta?

Voiko uskossa tai uskonnossa olla näin?
Jos ei totella, voisiko tapakasvatus tulla esille?
7218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

että tällä uutisella olisi jotain tekemistä uskonnon tai uskon kanssa!

Hirveä asia sinänsä, että joku kurittaa ja tappaa lapsensa.

Äänestä
  • Jos kuolee uskomattomana, niin sitten helvetissä kidutetaan ikuisesti, eli eikö tämä kulje käsi kädessä. Isä saattaa lapsensa tuohon jamaan.
    Ihmisetkin ovat uskovien kerrottavan sanan mukaisesti jumalan lapsia, niin kadotuksessa kuin taivaassa. Jumala on kaiken luoja, niin taivaan kuin kadotuksen helvetin aikaansaaja.

    Äänestä

  • esime. kirjoitti:

    Jos kuolee uskomattomana, niin sitten helvetissä kidutetaan ikuisesti, eli eikö tämä kulje käsi kädessä. Isä saattaa lapsensa tuohon jamaan.
    Ihmisetkin ovat uskovien kerrottavan sanan mukaisesti jumalan lapsia, niin kadotuksessa kuin taivaassa. Jumala on kaiken luoja, niin taivaan kuin kadotuksen helvetin aikaansaaja.

    on jokaisen tänne myös luonut. Hän tarjoaa pelastusta ja ikuista elämää jokaiselle ihmiselle. Me itse valitsemme mihin olemme menossa. Jokainen tässä maassa asuva on varmasti kuullut evankeliumin ja on tehnyt päätöksen ottaako sen vastaan vai haluaako elää elmäänsä ilman Jumalaa. Ihminen tietää myös seuraukset ja kulkee valitsemaansa tietä.

    Joten ihan ei vielä selvinnyt miten jonkun vanhempien raakuus lastaan kohtaan on verrattavissa Jumalaan.

    Äänestä

Ei kaikkea sairasta tarvitse uskovien päälle heittää
Epäilen, että jos tutkittaisiin asiaa, eivät uskovat ainakaan heikommalle lastenkasvatuksessa jäisi. Ei tarvitse lähteä
sukkajalassa humalassa öykkäröivää isää karkuun
tai savustaa itseään tupakansavussa 20 vuotta.
Jumala on rakkaus. Meidän ihmisten toteutus
voi olla vajavaista, mutta Jumala on rakkaus.

Äänestä

Satunnainen artikkeli, jostakin lehdestä otettu.
Hyvin surullinen sinänsä.
Mutta miksi se pitää liittää herätyskristillisen
keskustelun alle? Eikö se pikemminkin todista, että perheessä ei eletty Jumalan rakkauden ja Jeesuksen Vuorisaarnan mukaan?
En jummarra.

Äänestä
  • Tuo kasvatus oli tuolla.
    Mutta jumala kasvattaa kääntymättömiä helvetin kidutuksessa iankaikkisesti.
    Onko henki samanlainen vai erilainen?
    Kohteelle tulos on sama, eli kärsimys, toisessa ajallinen toisessa iankaikkinen.

    Äänestä

  • esim molemmat. kirjoitti:

    Tuo kasvatus oli tuolla.
    Mutta jumala kasvattaa kääntymättömiä helvetin kidutuksessa iankaikkisesti.
    Onko henki samanlainen vai erilainen?
    Kohteelle tulos on sama, eli kärsimys, toisessa ajallinen toisessa iankaikkinen.

    Vertaus ontuu.
    Meillä on kasvun paikka täällä maan päällä.
    Täällä voimme olla ystäviä toisillemme ja jos
    voimat ovat lopussa, niin Jumalalta voi pyytää
    lisää voimaa ja rakkautta.
    Tässä elämässä on myös mahdollista päättää, haluaako elää Jumalan luona vai ei.

    Helvetissä on pelkkä pahuuden hallintavalta,
    siellä ei enää ole mahdollisuutta kasvuun.
    Itsekukin on sellainen kuin on. Iankaikkisesti.
    Ei kiinnosta tippaakaan paholaisen tarjoamiset!
    Joskus olen saatananpalvojien kanssa käynyt keskusteluja siitä, onko Saatana läpensä paha.
    Ja kun hän sitä on, niin miksi hän olisi palvelijoilleenkaan hyvä? Jymäyttää vain ensin, antaa maistaa valtaansa ja sitten rääkkää
    hamaan maailman tappiin asti ja vielä enemmänkin eli iankaikkisesti. Ja kaikkein ovelin Saatanan petos on sitten, että hän saa ihmiset uskomaan, että Jumala rääkkää ihmisiä. Aika ovela
    epeli, sanoisin...
    Vaikka toisaalta tuollaiset lapsikohtalot ovat kappale helvettiä maan päällä. Eivät ne missään nimessä ole kappale taivasta, sitä, mitä
    Jumala haluaisi jokaiselle antaa.
    Jumala on rakkaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


esime. kirjoitti:

,,,,,,




Baby Gracen raaka kohtalo itketti valamiehistöä
28.1.2009 15:57
Kaksivuotiaan tapakasvatus johti päivän mittaiseen kidutukseen, jonka aikana pienokaista hakattiin ja heiteltiin.


Kaksivuotiaan Riley Ann Sawyersin ruumis löytyi 29. lokakuuta muovitynnyriin ahdettuna Galvestoninlahdelta Texasista.
Poliisi antoi lapselle nimen "Baby Grace" ja julkisti tästä piirroskuvan saadakseen selville tytön oikean henkilöllisyyden.
Tytön kuolemasta ovat syytteessä äiti Kimberly Dawn Trenor ja isäpuoli Royce Clyde Zeigler II. Oikeudenkäynti äitiä vastaan alkoi tiistaina.
Valamiehistö liikuttui kyyneliin kuullessaan videolta, kun äiti kertoi kaksivuotiaan tytön tapakasvatuksen johtaneen päivän kestäneeseen kidutukseen. Tänä aikana lasta lyötiin vyönsoljella, upotettiin ammeeseen ja heiteltiin ympäri huonetta niin, että lopulta lapsi kuoli saamiinsa vammoihin.
Kimberly Dawn Trenorin mukaan kaikki alkoi siitä, kun hän halusi opettaa lastaan sanomaan "ole hyvä" ja "kiitos".
Äidin mukaan lapsen heittelyyn ja raakaan pahoinpitelyyn syyllistyi kuitenkin isäpuoli Zeigler, joka raivostui silmittömästi lapsen huonosta käyttäytymisestä. Zeigler syyttää taas Trenoria lapsen kuolemasta.
Lapsen kuoltua pari sulloi tämän ruumiin muovitynnyriin ja säilytti sitä varastossa kuukauden ajan ennen kuin dumppasi veteen.
Trenor voi saada elinkautisen vankeustuomion ilman armahdusmahdollisuutta, jos hänet todetaan syylliseksi murhaan. Oikeudenkäynti jatkuu.
KATRIINA MÄKELÄ

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200901288995278_ul.shtml


Mitä mieltä raakuudesta?

Voiko uskossa tai uskonnossa olla näin?
Jos ei totella, voisiko tapakasvatus tulla esille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu