Nyt kyllä pakko kysyä, jos joku sattuisi tietämään asiasta.
Olen pyrkimässä nyt keväällä 2009 ekaa kertaa helsingin oikikseen, suoraan lukion jälkeen. Olin suunnitellut jo että luen ahkerasti ja sitten jos pääsen opiskelemaan, niin ilmoitan itseni vuodeksi poissaolevaksi ja aloitankin vasta vuoden päästä.
Tarkoitus oli olla vajaan vuoden duunissa ja kerätä rahaa säästöön ja sitten hommata oma vuokrakämppä stadista, sekä siinä välissä käydä muutaman kuukauden reppureissulla Aasiassa.
Ajattelin että tämä kaikki onnistuu yksinkertaisesti, sillä onhan yliopisto kyseessä ja melko suuri vapaus vaikuttaa miten opiskelee. Kuulin kuitenkin tutultani ettei ekana vuonna heti onnistu, ellei ole joko intti tai raskaus tai jokin vakava sairaus. Eli toisin sanoen ei taida riittää syyksi että duunissa olen.
Ihmettelen vaan että meneekö tosiaan näin typerästi? Kun sitten taas ensimmäisen vuoden jälkeen pitäisi onnistua suht helposti (?). Eikös se nyt ole melkein sama koska sen vuoden on poissa, heti vai myöhemmin.
Omalta kannaltani olisin halunnut eka asua sen vuoden kotona ja kerätä rahaa ennen omaa kämppää mutta taitaakin jäädä vain haaveeksi. Pakko se on kai muuttaa ja sitten vuoden jälkee pitää duunivuosi siinä kämpän ohella. Edelleenkin jäi vaan harmittamaan että meneekö tosiaan näin typerästi? :o

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensimmäinen opiskeluvuosi on pakollinen, silloin ei voi olla pois paitsi painavalla syyllä (esim. raskaus/armeija/siviilipalvelus). On siis ainakin ilmoittauduttava lukuvuodelle.
Helsingin yliopistossa on nykyisin seurantajärjestelmä ETAPPI, josta jäisit kiinni. Silloin joudut perustelemaan miksi et ole suorittanut vastaavia opintoja. Ennen tutkinnonuudistusta oli helpompa...
http://www.helsinki.fi/oik/tdk/opiskelu/etappi.htm
Tottakai onnistuu. otat opiskelupaikan vastaan normaalisti, mutta et ilmoittaudu läsnäolevaksi lukukaudelle. Tällöin et saa opintotukeakaan (ota tämä huomioon). Jos ilmoittaudut läsnäolevaksi, niin tällöin sinulta vaaditaan myös opintosuorituksia lukukauden ajalta.
Jos pyrit oikikseen, niin sinun kuuluisi osata lukea/tulkita lainsäädäntöä ja muita oikeusohjeita. Jos et omin toimin osaa selvittää tällaista ongelmaa, niin tuskin pärjäät oikiksessa.
"Tiedekuntaan hyväksytyn ja opiskelupaikan vastaanottaneen opiskelijan on, jollei
hänellä ole laillista estettä, kuten sairaus tai asevelvollisuus, aloitettava opintonsa
lukuvuotena 2009–2010."
http://www.helsinki.fi/oik/tdk/valintakokeet/2009/hakuopas2009.pdf
Täysin älytöntä. Vuokraa solu ja ota vaikka opintolaina! Laina on nimittäin yllättävänkin halpaa. Toinen vaihtoehto on työskennellä osa-aikaisesti, joka onkin oikiksessa suht. helppoa.
Aasiaan voit päästä myös vaihto-oppilaana, mikä on tulevan urasi kannalta (ja CV:n kannalta!) takuulla parempi vaihtoehto.
En ymmärrä tuota kerään rahaa -mentaliteettia. Kävikö pienessä mielessäsi, että mitä pikemmin valmistut, sitä nopeammin pääset nauttimaan kunnon palkkaa. En tiedä, onko sinulla aiempaa työkokemusta kovinkin paljon, mutta tuskin juuri muuta työtä sinulle liikenisi kuin siivojan tai myyjän, joissa molemmissa ne palkat eivät mitään pilviä hipovia ole (7,5-9,20€/h ilman lisiä). En siis itse viettäsi välivuotta rahan keruun vuoksi.
Itse olen heti 18 vuotta täytettyäni ollut myyjänä kansainvälisellä vaateketjulla keskimäärin 18 tuntia viikossa lukion ohessa. En ymmärrä, miksi et hanki itsellesi työtä heti. Oma koulunkäyntini ei ainakaan ole työstä kärsinyt. E:n paperit ovat mitä luultavammin tulossa, sillä jäljellä on vain pari kirjoitettavaa ainetta. Opiskelun ohella yliopistossa pystyy myös sitä rahaa - ainakin työkavereideni mukaan - hyvinkin keräämään, mikäli elää nuukasti. Mars työtä hakemaan, niin ei tarvitse asian vuoksi enää ulista!
Helsingin oikiksesta ei oikein työllistymään pääse, jos ei ole opintojen aikana tehnyt töitä. Työhön siis mennään joka tapauksessa. Ja matkustellaankin opintojen ohessa. Välivuosi on ajatuksena huono. Heti vaan sisään kun on mahdollista, se elämä alkaa siitä.