Kysymys kuuluu, olemmeko me suomalaiset sokeasti ulkomaalaisten kulttuurien ihailijoita. Tämä tuli mieleen, kun äskettäin eräs professori huomautti sivumennen, että ihailun kohteena olevassa valtiossa eivät suinkaan kaikki asiat ole niin hyvin, vaikka joiltakin osin ovatkin.
Jos muistelee vuosikymmenien aikana Suomessa käytyjä julkisia keskusteluja, joutuu väkisinkin toteamaan, että osa meistä suomalaisista hurahtaa silloin tällöin niin sokeaan ulkomaalaisihailuun, että samaiset ihastelijat eivät myöhemmin haluaisi missään tapauksessa tästä kerrottavan historiankirjoissa. Mutta entäpäs jos tehtäisiin hurahtaneiden historia?
Itsenäisyytemme alkuvaiheissa Suomeen oltiin tuomassa marxilaista materialistista yhteiskuntamallia, joka ei alkuunkaan olisi sopinut metsien keskellä pienillä peltotilkuilla itseään elättävän kansan taloustieksi, puhumattakaan sen autoritaarisesta yhteiskunnallisesta luonteesta. Olivathan Pohjolan maat jo talonpoikaisdemokratioita, jotka maailman demokraattisimmilla valtiosäännöillä toimien olivat itsenäisiä valon ja vapauden yhteiskuntia silloisessa maailmassa.
Itsenäisyytemme aamunkoittoon ilmaantui uusi musta pilvi vapauden valon eteen, kun Suomeen alettiin hankkia saksalaista kuningasta. "Korulauseita kuhisevat saksalaismieliset ylistysartikkelit ovat kiusallista luettavaa. Niissä julistetaan raivostuttavan usein maamme kulttuurielämä epäkelvoksi: itse asiassa emme ole saavuttaneet mitään, vähästä kulttuurista saamme kiittää saksalaisia. Silloiset kuningas- ja saksalaismieliset johtajamme ja näiden perässähiihtäjät eivät tyyntyneet asettamaan meitä saksalaisten holhoukseen vain poliittisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti - vuonna 1918 meidän piti tunnustaa saksalaisten herruus kulttuurinkin alalla", kertoo Anders Huldén kirjassaan "Kuningasseikkailu Suomessa".
On turha kuvitella, että ulkomaalaisihailu päättyi tasavaltataisteluun. Seurasi omaa elintarviketurvallisuutta vaarantava ulkomaalaisihailu: "Niin kauan kuin yksikin ruiskuhilas on pellolla, ei Suomesta köyhyys lähde" oli lause, jota varsinkin SDP viljeli. Ja sitten alkoi Hitlerin Saksan sokea ihailu. "Saksa on Euroopan kulttuurin kehto", lausetta toistettiin oikeiston suulla ja niitä, jotka tuota vastustivat, pidettiin paholaisen liittolaisina.
Toisen maailmansodan aseiden vaiettua ja Zyklon-kaasuhanojen lakattua sihisemästä seurasi uusi ihailun kausi. "Neuvostoliitossa on kaikki kansallisuusongelmat ratkaistu ja koska siellä vallitsee sosialistinen järjestelmä, ei siellä ristiriitoja luonnon kanssa voi syntyä", oli toistettu lause taistolaisvuosien aikana. Vain Satu Hassi uskalsi tv:ssä äskettäinen tunnustaa: "Onneksi emme saaneet valtaa". Venäjän nykyinen vaikea tilanne on saanut puolalaisilta arvion: "Yhtä vaikea kuin on valmistaa kalakeitosta elävää akvaariota on aikaansaada bolshevismin jäljiltä toimivaa kansalaisyhteiskuntaa".
Neuvostoliiton (vankileirien saaristo) ihailun kaudesta tulemme Eurostoliiton ihailun kauteen, jota nyt elämme. Tähän sisältyy sokea ihailu Brysseliä kohtaan ja syvä halveksunta "Albania-mallista Impivaara-Suomea kohtaan". Kuka kirjoittaisi hurahtaneiden historian? Se olisi paras rokote hurahtamistautia vastaan.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Jos muistelee vuosikymmenien aikana Suomessa käytyjä julkisia keskusteluja, joutuu väkisinkin toteamaan, että osa meistä suomalaisista hurahtaa silloin tällöin niin sokeaan ulkomaalaisihailuun, että samaiset ihastelijat eivät myöhemmin haluaisi missään tapauksessa tästä kerrottavan historiankirjoissa. Mutta entäpäs jos tehtäisiin hurahtaneiden historia?
Itsenäisyytemme alkuvaiheissa Suomeen oltiin tuomassa marxilaista materialistista yhteiskuntamallia, joka ei alkuunkaan olisi sopinut metsien keskellä pienillä peltotilkuilla itseään elättävän kansan taloustieksi, puhumattakaan sen autoritaarisesta yhteiskunnallisesta luonteesta. Olivathan Pohjolan maat jo talonpoikaisdemokratioita, jotka maailman demokraattisimmilla valtiosäännöillä toimien olivat itsenäisiä valon ja vapauden yhteiskuntia silloisessa maailmassa.
Itsenäisyytemme aamunkoittoon ilmaantui uusi musta pilvi vapauden valon eteen, kun Suomeen alettiin hankkia saksalaista kuningasta. "Korulauseita kuhisevat saksalaismieliset ylistysartikkelit ovat kiusallista luettavaa. Niissä julistetaan raivostuttavan usein maamme kulttuurielämä epäkelvoksi: itse asiassa emme ole saavuttaneet mitään, vähästä kulttuurista saamme kiittää saksalaisia. Silloiset kuningas- ja saksalaismieliset johtajamme ja näiden perässähiihtäjät eivät tyyntyneet asettamaan meitä saksalaisten holhoukseen vain poliittisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti - vuonna 1918 meidän piti tunnustaa saksalaisten herruus kulttuurinkin alalla", kertoo Anders Huldén kirjassaan "Kuningasseikkailu Suomessa".
On turha kuvitella, että ulkomaalaisihailu päättyi tasavaltataisteluun. Seurasi omaa elintarviketurvallisuutta vaarantava ulkomaalaisihailu: "Niin kauan kuin yksikin ruiskuhilas on pellolla, ei Suomesta köyhyys lähde" oli lause, jota varsinkin SDP viljeli. Ja sitten alkoi Hitlerin Saksan sokea ihailu. "Saksa on Euroopan kulttuurin kehto", lausetta toistettiin oikeiston suulla ja niitä, jotka tuota vastustivat, pidettiin paholaisen liittolaisina.
Toisen maailmansodan aseiden vaiettua ja Zyklon-kaasuhanojen lakattua sihisemästä seurasi uusi ihailun kausi. "Neuvostoliitossa on kaikki kansallisuusongelmat ratkaistu ja koska siellä vallitsee sosialistinen järjestelmä, ei siellä ristiriitoja luonnon kanssa voi syntyä", oli toistettu lause taistolaisvuosien aikana. Vain Satu Hassi uskalsi tv:ssä äskettäinen tunnustaa: "Onneksi emme saaneet valtaa". Venäjän nykyinen vaikea tilanne on saanut puolalaisilta arvion: "Yhtä vaikea kuin on valmistaa kalakeitosta elävää akvaariota on aikaansaada bolshevismin jäljiltä toimivaa kansalaisyhteiskuntaa".
Neuvostoliiton (vankileirien saaristo) ihailun kaudesta tulemme Eurostoliiton ihailun kauteen, jota nyt elämme. Tähän sisältyy sokea ihailu Brysseliä kohtaan ja syvä halveksunta "Albania-mallista Impivaara-Suomea kohtaan". Kuka kirjoittaisi hurahtaneiden historian? Se olisi paras rokote hurahtamistautia vastaan.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hurahtaminen kuuluu välttämättönä osana kehitykseen. Vain täydellinen konservatiivi hurahtaa pysähtyneisyyden tilaan. Edellisen kirjoituksessa annetaan mielestäni väärä todistus Suomen historiasta.
Kyse ei ole mistään ulkomaiden ihailuun hurahtamisesta. Syyt ovat syvemmällä. Jos aloitetaan kuningasajatuksesta, pääperusteluna lienee ollut turvan hakeminen Venäjää eli silloin jo NL:a vastaan. Harkittavina vaihtoehtoina oli Saksa, Pohjoismaat ja reunavaltiopolitiikka. Saksaa ei pidetty enää vahvana liittolaisena, koska se oli hävinnyt sodan. Siksipä kuningasajatuksesta lopulta luovuttiin. Kuningasajatus lähti osin siitä, että sakslainen kuningas sitoisi Saksan herkemmin auttamaan meitä vaikeissa tilanteissa itänaapuria vastaan. Ei se mikään hullumpi päättely ollut, vaikka sille ehkä nyt nauretaankin, kunasia irrtotetaan sen historiallisesta taustasta.
Sosialististen aatteiden leviämisessä meille itsenäisyyden alkutaipaleelle oli sosiaalinen tilaus. Maassamme vallitsi selkeä taloudellinen epätasa-arvo, joka aiheutti suurta tyytymättömyyttä. Tämä tulee hyvin esille Väinö Linnna romaanista "Täällä Pohjantähden alla". Sosialistinen aate oli vain työkalu taisteltaessa parempien elinolojen puolesta.
Ei kansakuntien ihailussa jotain toista maata kohtaan mitään pahaa sinällään ole. Jos nähdään, että muualla ollaan edistytty pitemmälle, on järkevää pyrkiä reseptoimaan samat konstit meillekin. Osa voi tietysti hurahtaa ihailuun, joka perustuu pelkille mielikuville. Sitä voi kyllä kutsua hurahtamiseksi. Mutta tällaisia merkittäviä joukkohurahtamisia meillä ei ole esiintynyt. Vallanpitäjillä on ollut järki päässä, kuitenkin, vaikka virheitä on tehtykin. Nykytilanteessa esim. Viro ja Balttian maat voivat suunnata katseensa meihin ja muihin Pohjoismaihin. Tämä on niiden kannalta järkevää, jos haluavat kehittyä ripeämmin. Ei tarvitse tehdä kaikkia virheitä itse, kun ottaa mallia muista.
Hurahtamista sosialistisiin aatteisiin ei sitäkään pidä nähdä pelkästään kielteisenä asiana. Tuo aika merkitsi Suomelle monia uudistuksia kohti hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä hurahtaminen mahdollisti uusien tuulien puhaltaa ja sovelletukset meillä olivat kompromisseja, revisionistista politiikkaa.
Viimeisin "hurahtaminen" on taas osoitus siitä, että on älytty lopullisesti se, että Suomi ei ole maailmassa yksin erillään oleva Impivaara-saareke. Nationalistinen itsenäisyys, sanoisinko kovakalloisuuden muodossa ei ole mikään sellainen kiveen hakattu totuus, josta pitäisi kaiken muun edellä pitää kiinni. Kansalaisille hyvinvointi ja elintaso alkavat olla tärkeämpia asioita kuin muodollinen itsenäisyys jonkinlaisena henkisenä yhteytenä. Minusta kansalaiset valitsivat hyvinvoinnin turvaamisen muodollisen itsenäisyyden edelle kannattaessaan EU-sopimusta. On tosi, että päätöksentekovaltaa on sen myötä siirtynyt pois Suomesta. Mutta näin tulee ollakin, jos haluamme kuuluu johonkin yhteenliittymään ja ajaa etujamme sitä kautta. Kaikissa valtiosopimuksissa on vähintään kaksi osapuolta ja kummankin edut ja vaatimukset tulee huomioida. Onhan meillä esim. YK:ta kohtaan velvoitteita ja olemme sitouneet noudattamaan kansainväisen oikeuden periaatteita ja kansainvälisiä sopimuksia monellakin alueella. Näin tekevät useimmat maailman valtioista.
Me ollaan niin hurahtaneita amerikkalaisiin, ettei ole tosikaan.
NL:n ihailijoita ehkä aikoinaan Suomessa oli, mutta laajuudessaan se ei vedä mittän vertoja sille, miten hurahtaneita me olemme amerikkaan.
Mitä enempi Suomeen saadaan ulkomaalaisia, sitä vähempi enää hurahtelemme. Asiat alkavat lonksia oikeille paikoilleen.
Itselleni jäi amerikanreissulta käsitys, että valtaosa kansasta ei siellä tiedä maantiedosta mitään. Yleistietämys usan ulkopuolisesta maailmasta on pelkkiä taruja tai elokuvien tekemää huuhaata. Uskontoa, kaikissa tuhanessa jumalassa sumutetaan jokaisessa aisassa, vaikka olisit ostamassa kenkiä.
Mieltymys aseisiin näyttää suurelta. Jokaisen vanin sisällä Minnesotassa ja Ohaiossa on kuskinpenkin vieressä telineessä vähintäänkin pumppuhaulikko ja rynnäkkökivääri. Mihin he tarvitsevat noita, kysyin.
"maantierosvoihin, kulkureihin, metsästykseen ja itsepuolustukseksi huoltoasemilla", oli vastaus..... niinkö?
Kaikesta epäillään ulkomaalaisia. On kehitetty nyt kymmenessä vuodessa oikein alentava ja ihmisarvoa loukkaava tapa kohdella lähtevää lentomatkustajaa. Siinä räkäisellä ja paskaa tihkuvalla lattialla seisot sukkasillasi ja nostelet tavaroitasi, jotka muka kaikki on kiellettyjä moneen kertaan. Tulli ja vartioliikkeen ihmiset on kai revitty jostakin vankilasta ja yömajan seinustalta. Kielitaitoa ei ole ja käytöstavat on peritty kai ensimmäiseltä ystävältään.
Tuollaisessa ympäristössä minäkin pitäisin pumppuhaulikkoa mukanani kaiken aikaa. Ihan tervettä ajattelua noissa olosuhteissa.
Höpöhöpö, jos olet liikemies ja sulla on yritys pohjois-amerikassa, niin saat kulkea passijonojen ohi, oli kansallisuus mikä tahansa. ( en tiedä muslimeista ).
Jos sulla on luottokortti, niin kaikki pelaa, luottoyhtiö takaa laskun ostajalle, joten auto kyllä tulee kun on kunnon kortti.
Mitä kameroiden määrään tulee, niin eniten niitä on Suomessa, kirkkaasti eniten, ehkä Ruotsi on samoissa tiheyslukemissa, siitä juuri johtuu ettei meillä ole poliiseja kun valvonta hoituu kameroilla.
mutta se on ainoastaan osatotuus. Koko totuus on se, että olemme alusmaamentaliteettiin kasvaneita, tekisipä vastoin evoluution vallitsevaa paradigmaa jopa väittää että sen geneettisesti perineitä, ja se näkyy oletetun valtakeskittymän opportunistisena liehittelynä. Sen osaksi kuuluu tottakai ko. vallanpitäjän kulttuurinkin kritiikitön ihailu, olipa se mitä roskaa tahansa.
Paavo Haavikko. Jos voisi, vaan ei voi. Matti Klinge olisi myös ehkä sellainen jolta se syntyisi.
mateleva käyttäytyminen ainoastaan suomalainen perinne ole. Kyllä se on yleiseurooppalainen. Aikanaan feodaali yhteikunta, sitten suurteollisuus loivat jatkon antiikin Euroopan orja / herra käytännölle. Ja sääty-yhteiskunta ylläpiti järjestelmää vielä 1900 luvulle asti. Onko sitten ihme jos vasta nyt
2000 luvulla asia alkavat muuttua. Venäjällä ei tänä päivänäkään yleisesti hyväksytä käsitettä demokratia. Sellainen on "dermo krad" (kansa elää varkaiden armoilla) Näin ajattelee tavallinen venäläinen.