http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1638738
Näin kävikin tällä viikolla, kun Sir Lancelotin klooni saapui perheeseen. Lancelot Encore on "isänsä" klooni, jonka valmisti eteläkorealainen yritys. Hintaa hankkeelle kertyi yli 110 000 euroa, mutta omistajat ovat onnellisia.
Oli varmasti erikoisen hyvä koira, kun maksoivat kloonista noin paljon.
Näin kävikin tällä viikolla, kun Sir Lancelotin klooni saapui perheeseen. Lancelot Encore on "isänsä" klooni, jonka valmisti eteläkorealainen yritys. Hintaa hankkeelle kertyi yli 110 000 euroa, mutta omistajat ovat onnellisia.
Oli varmasti erikoisen hyvä koira, kun maksoivat kloonista noin paljon.
Vastaukset 46
Vanhimmat
"Ottojen kodin uudella tulokkaalla tuskin käy aika pitkäksi, sillä talossa on jo yhdeksän koiraa, neljä lintua, kymmenen kissaa ja kuusi lammasta."
No huhhuh, oliko se sitten tosiaan niin välttämätön saada juuri tämä koira?? Suuruuden hulluutta, idioottimaista käytöstä! Eihän tolla koiralla ole minkäänlaista asemaa tuollaisessa eläintarhassa. Eläintenpitokielto Otton perheelle!!!
Varmasti minäkin kloonaisin koirani,jos myös luonne tulisi samanlainen.Kloonatessa kun tuo koiranluonne ei enään kloonaudukkaan.
Sekoitat kloonaamiseen ja föönauksen. Kyllä kloonatessa kaikki luonteeseenkin vaikuttavat perintötekijät pysyvät samoina. Sinä varmaan ajattelit föönata sinun koirasi.
lisää fyrkkaa, jos Ottojen perhe kloonaa koko katraansa. Ja luultavasti itsensä myös, ettei lemmikin sitten kun heistä aika jättää, tarvitse jäädä yksikseen tänne maailmaa katsastelemaan...
Pilalle jalostetut osoitti niin nämä Koirahörhöt itsekin ovat oma pilalle jalostettu rotunsa joille ainoastaan pitkäaikainen psykoterapia voisi antaa apua,jos sekään ?
ajatelkaa mitä kaikkea ois voinut tehdä niillä rahoilla... kyllä on niitä nälkälapsia jne ympäri maailmaa, mutta viis siitä; pakko on kloonata koira, vaikka oliskin jo ikioma eläintarha kotona. todella älytöntä.
jokaiseen asiaanhan pitääkin vetää ne nälkäiset lapset mukaan :)
jos jollain on ylimääräistä rahaa se 100 000 ja haluaa käyttää sen koiransa kloonaamiseen niin mitä se meitä muita liikuttaa?
Miksi ihmeessa pitäisi auttaa kehitysmaita jotka on jo valmiiksi tuhoon tuomittuja?!? Maailmassa on ainakin kaksi miljardia ylimääräistä ihmistä! Maaiman ruokavarannot eivät yksinkertaisesti riitä ravitsemaan kaikkia. Joten on päivän selvää, että heikoimmat karsitaan pois. Se nyt vaan on luonnonlaki, hyväksy se tosiasia!
Yltiöpäinen humaanisuus on sivilisaatiomme tuho!
Jos niitä ihmisiä on 2 miljardia liikaa, niin eikös karsinta kannattais aloittaa meistä, jotka tuhlataan kaikkea yli tarpeemme? Ja ennen kaikkea tyypeistä, joitten humaanisuus ei riitä empatiaan.
Hyvin pärjäävissä maissa ei tuhlailla mitään, ei suomikaan olisi näin hyvässä asemassa jos ihmiset tuhlaisivat kaiken mahdollisen. Me käytämme resurssejamme normaalisti, ja olemme ansainneet sen, ne jotka löhöilevät savimajoissa ja tanssivat iltaisin nuotion ympärillä lannevaatteillaan eivät edes itse yritä päästä samaan elintasoon kuin muut
Mulle on ihan hemmetin sama mitä jotkut nälkälapset duunaa afrikassa tms! Tai jotkut afgaanit siellä sodissaan, mutta jos sattuisi olee tollanen summa extraa niin kyllä mäkin ne rahat käyttäisin koiran kloonaamiseen tai asuntoon, jne. Daa...
voi olla esim sulle tarvittaessa ulkoisia ruumiinosia tai jotain tyhmän kehosi sisään, esim moottori.
rasisti.
sinä itse tommoseen tilanteeseen. onhan se niin hauskaa kuolla nälkään siihen aikaan, kun muualla ihmiset syövät itsensä ähkyyn. ja niin reiluakin. ovathan köyhät itse valinneet elämänsä ja synnyinmaansa.
sehän on sen velvollisuus, jolla on varaa auttaa! Miten joku voi ylipäätänsä olla auttamatta toista, jos sillä on mahdollisuuksia siihen?! Olisiko toi aviopari kuollut suruun jos olisi jättänyt koiran kloonaamatta ja rakentanut sen sijaan vaikkapa koulun johonkin etelä-amerikkalaiseen kylään?
Kehittyneet maat ovat iät ja ajat varastaneet kehitysmaiden mineraalivaroja ja käyttäneet asukkaita hyväkseen. Afrikka ei ole köyhä! On vain liikaa itsekkäitä ja ahneita ihmisiä, joilla on valitettavasti rahaa ja valtaa.
Eikä se ole totta että maailman ruokavarannot ei muka riitä, ei lainkaan totta. Jotkut meistä ei vaan ilmeisesti tykkää ajatuksesta, että vois muiden kanssa JAKAA, elikkä jos itsellä on paljon jotain asiaa, esim. ruokaa, ja naapurilla ei mitään, niin vois sille antaa niin paljon, että molemmilla olisi tarpeeksi elääkseen. Mutta kas kun siitä ei saa rahaa, ja se myös tarkoittaisi, että rikas ja köyhä olisivat ihmisinä samanarvoisia; kuinkahan kehtaan sit moista ehdottaa. Röyhkeä ajatus.
Ja mitä sä vielä höpöttelet heikkojen pois karsimisesta?! Ihminen on jotain enemmän kuin eläin, kun osaa ajatella ja suunnitella ja on tietoinen siitä, mikä on hyvä ja paha, joten siltä voi myös vaatia enempää kuin eläimeltä... tai siis suurimmalta osalta meistä ainakin. En ymmärrä, miten voi olla noin julma ja itsekäs, ettei välitä kärsivästä ihmisestä eikä halua sitä auttaa.
Hyvä et sentään iloa riittää köyhyydestä ja kaikesta huolimatta, ei varmaan heillä ihan samoja mahdollisuuksia hankkia elantoa kuin monilla hyvissä oloissa asuvilla.
Hyvä kn jaksavat iloita ja tanssia kaiken keskellä, moni masentuisi ja tappaisi varmaan itsensä..
Millä itse aloittaisit elannon hankinnan jos joutuisit samaan tilanteeseen??
En ole rasisti. Olen vain syntynyt maahan, jossa ihmiset ovat jo jaksaneet tehdä töitä kehityksen eteen eivätkä tanssineet lannevaatteissa. Okei, myönnetään, on täällä Suomessakin kristinusko yms ollu aika kovasti jarruttamassa yhteistä etua, mutta minkäs sille voi, osa ihmisistä on yksinkertaisesti niin typeriä, että he antavat heti periksi ja uskovat, että kyllä jumala hoitaa kaiken
Ja sitäpaitsi, ajatellaampas mistä se ruoka niille ostetaan. mahdollisimman läheltä. Ja ne jotka myyvät sitä ruokaa ostavat tuloillaan aseita, ja sotivat niillä, eli jos on hippi joka haluaa, että maailmassa olisi rauha, ensimmäinen asia mikä pitää muistaa on se ettei ehdottomasti laita rahaansa kirkon yms ulkomaanapuun!
"ovathan köyhät itse valinneet elämänsä ja synnyinmaansa."
Kyllä käytännössä, tai oikeastaan heidän pitäisi syyttää esivanhempiaan tilastansa, ei niin että meillä pitäisi olla huono omatunto sen takia että toiset eivät ole jaksaneet kehittyä voidakseen puolustautua kun siirtomaa-aika tulee vastaan...
jaahas. Mitäs sä sit tekisit jos oisit siellä syntynyt?! Miten niiden ihmisten pitäis sun mielestä kehittyä? Mistä pitäis aloittaa? Niillä ei oo mitään, koska mm. MEIDÄN esivanhemmat ottivat niiltä kaiken pois! Niillä ei oo kuule mahdollisuuksia auttaa itseään!!! En ymmärrä miten jotkut ihmiset jaksaa olla näin ylimielisiä ja ignorantteja.
Sanoin jo et ne voi syyttää vaan esivanhempiansa, koska ne esivanhemmat ois voinu kehittyä sen verran, että niistä ei olis tullu siirtomaita -.-
miks sä puhut niin julmasti ihmisistä? eikö sun ylpeys kestä ajatusta, ettet ole niitä parempi ja arvokkaampi, vaan ihan samankaltainen? kuvitteletko kuuluvasi johonkin herrarotuun?
niin oisitko sinä kehittynyt tai auttanut heimoasi kehittymään? siis ihan ilman suomalaista kulttuuria ja saamaasi koulutusta? epäilen.
Olen vain onnekkaampi kuin ne, jotka syntyvät maahan, jossa on aikoja sitten asustellut niin typeriä ihmisiä, että he eivät tajunneet kehittyä!
miksi te ette voi vaan tajuta, että olen syntynyt tänne, on turha sanoa "jos olisit syntynyt sinne"
Afrikassa asustelevilla on sitäpaitsi ollut enemmän aikaa kehittyä, joten ei ole mitään syytä alkaa kulkemaan huonolla omatunnolla ja lahjoittaa rahojaan pois sen takia, että jotkut urpot eivät jaksaneet kehittyä. Ei nykyinen moderni maailmakaan ollut täällä "odottamassa valkoisia ihmisiä"
ne on olleet onnellisia ja tyytyväisiä ennen kun valkoinen mies tuli sinne niitä "auttamaan". Siitä vasta kaikki ongelmat sai alkunsa. Euroopalaisten oli ilmeisesti vaikeaa ymmärtää, ettei siinä mitään pahaa ole, jos elää rauhassa luonnon kanssa jossain maailman ääressä ilman että tarvitse sotia, rahaa sun muuta. Varsinkin jos asuu maassa, jossa on käyttämättömiä luonnonvaroja. Olihan siinä tapauksessa pakko avuliaasti takavarikoida kaiken. Samalla voi myös kätevästi tuhota paikallisten kulttuurit ja kielet ja riistää niiltä maansa lisäksi kaiken omaisuutensa, jotta ne tulisivat riippuvaisiksi "herroistaan" ja hyviksi orjiksi, joita voi käyttää hyväkseen. Siitä kun saa vielä enemmän rahaa.
Tämän politiikan seurauksena tänä päivänä suurin osa maan asukkaista on taloudellisesti riippuvainen meistä rikkaiden maiden asukkaista. Siksi mielestäni nykyisen sukupolven velvollisuus on korjata esivanhempansa virheet. Nyt kun on kansoja, jotka ovat riippuvaisia meidän REHELLISESTÄ avusta, niitä pitää auttaa niin kauan kunnes pystyvät taas elättää itseään. Eikä tarvitse pakottaa niitä kopioimaan meidän kulttuuria ja elämäntapoja. Olemmehan viisaampia kuin suuret herrasmiehet 1800-luvulla. Ei ole meidän syy, että ne mokasi, mutta me emme myöskään kärsi mokan seurauksia. Meillä on varaa ja vaikutusvaltaa, siksi meidän on myös pakko auttaa!!
"Miten niiden ihmisten pitäis sun mielestä kehittyä? Mistä pitäis aloittaa?"
- et vielä vastannut tähän.
Ei meidän tarvitse paikata 1800 lukulaisten ihmisten virheitä. Ja sitä paitsi, jokainen sentti joka niihin maihin laitetaan rahana, käytetään sodankäyntiin, eli jos haluat rauhaa, mieti mitä teet...
Niiden ihmisten pitäisi yksinkertaisesti kehittyä eteenpäin, eikä jäädä sinne nuotiolle. Jos ne olis tehny sitä jo, ne olis ihan samassa asemassa ku meki. Mutta ei, ne jäi sinne nuotiolle ja nyt saadaan ottaa niitä tänne. Maahanmuuttajat muuten tekee suhteessa väestömäärään enemmän rikoksia ku muut.
Jaa että mistä alottaa? Nykyaikana niitten ei edes tartte alottaa. Riittää et ne alkaa tekemään töitä ja kopioi muun maailman teknologisen kehityksen itellensä.
sun ongelma on, ettet pysty hyväksymään, ettei sun kulttuuri oo niiden kultturia parempi vain siksi, koska se on monimutkaisempi. et tajuu että ihminen voi olla onnellinen myös silloin, kun elää yksinkertaista elämää ilman teknologiaa ja rahaa. jos ne ihmiset jättää rauhaan, ne on jopa meitä onnellisempia! ne ei välttämättä haluu omaksua meidän kulttuuriamme, ja meidän on hyväksyttävä se! mut kun niitä ei jätety rauhaan, niitä pitää nyt auttaa niin kauan, kunnes pystyvät taas seisomaan omilla jaloillaan. se asenne, että me ollaan kaikkien parhaat koska meillä on teknologiaa ja fyrkkaa on VÄÄRIN. tutustuisitpas muihin kulttuureihin, muttet todennäköisesti kykene katsomaan maailmaa toisesta näkökulmasta. kuinka monta kieltä osaat? suomee ja 3 sanaa englantia? monessako maissa oot tähän asti käynyt? ruotsinlaivalla ja tallinnassa? mitäs opiskelet? ai et mitään, vaan eläät sossurahoilla ja tuhlaat sun aikaas keskustelupalstoihin sen sijaan että hankkisit töitä ja koulutusta? - sua käy sääliks.
ensin vastaan noihin vikoihin lauseisiin: Osaan suomea, ruotsiakin valitettavasti, englantia erittäin hyvin, ja sitten vielä jonkun verran japania. Tähän asti olen ollut seuraavissa maissa (suomen lisäksi): Ruotsi, Norja, Viro (myös Saaremaa ja Hiidemaa) ja Latvia. En juu opiskele mitään, paitsi että hetkonen. Mähän oon kaheksannella luokalla. Sossulta en ole saanut vielä mitään, enkä toivottavasti tule saamaankaan.
Pikkuhommia olen kyllä tehnyt jonkun verran.
Sitten jatketaan paskan jauhamista:
Toki ihminen voi olla onnellinen ilman kehitystä. Tosin, kyseinen sääntö ei pätenyt 1800-luvulla, jolloin afrikkalaisten onnellisuus käytiin riistämässä. Ja kyllä ne voi nyt asustella Afrikassa, en kiellä sitä. Mut jos ne haluis vaan asua siellä rauhassa, eikä sopeudu meiän kulttuuriin, niin minkä hemmetin takia ne tulee tänne? Ei kukaan tuu niitä enää sieltä orjuuttamaan, se on menneisyyttä. Kyllä ne voi elää siellä onnellisena ja rauhassa ilman meidän ruokatukea, siihen ne pysty ennen siirtomaa-aikaa, joten kyllä ne siihen pystyy nytteki.
Ne tulee tänne koska me ollaan otettu niiltä kaikki pois!! Niiden lapset kuolee nälkään!! Ei oo ruokaa, puhdasta vettä eikä lääkkeitä, koska ei ole rahaa siihen!! Mistä ne muka sais rahoja ku niillä ei oo mahdollisuutta käydä koulua?? Köyhyys on noidankehä! Se periytyy vanhemmilta lapsille ja se kaikki alkoi silloin, kun eurooppalaiset saapui Afrikkaan! Osaatko edes kuvitella tilannetta, jossa ei ole jokapäiväistä leipää saatavilla?? Jotkut ihmiset ovat niin köyhiä, ettei niillä ole YHTÄÄN mitään... Miks sä luulet et ne ottaa sellaisia riskejä kuten esim. sen, että ne yrittää päästä suotuveneellä Marokosta Espanjaan, täysin tietoisina siitä, että noin puolet heistä kuolee matkalla? Osaatko kuvitella tilannetta, jota parempi on vain kuolema? Mut kyl se ei haittaa ettet sitä ymmärrä, mä en tiennyt että sä oot vielä niin nuori. Onhan sulla vielä paljon aikaa opiskella ja laajentaa näkökulmaasi... Suosittelen lisää matkustamista ja vaikkapa lehtien lukemista.
Jaahas, entä mistä ne sen puhtaan veden, koulun ja ruuan ja erityisesti rahan sai ennen orjuuttamista?
no ei ne silloin sitä tarvinnet!! se on juuri se pointti. että me ollaan tehty ne meistä taloudellisesti riippuvaisiksi!
siis sitä koulua. ennen orjuuttamista ne omisti maan ja lähteet, nyt jotkut rikkaat ulkomaalaiset omistaa ne. melkein samaa ku amerikassa intiaanien kanssa. ja ilmastonmuutos tekee niiden viimeisistä omista pikku pelloista aavikon...
Jos ne nyt vaan palais savimajoihinsa, niin miten ne muka olis riippuvaisia muusta maailmasta? Jos ne haluu palata Afrikkaan, en oo estämässä, Jos ne haluu tulla/jäädä suomeen yms maihin, ei siinäkään ole ongelmaa, mut sillon ne tulee tekeen töitä, eikä elään sossutuilla, ja tietenki niitten on hankala saada töitä mistään, nyt on taloudellinen taantuma!
Sitä odotellessa! olisi kiva tallentaa omaa DNA:ta
ja kuoleman jälkeen joku taho kloonaa sinut "takaisin" maailmaan! hehehee........joo aika sairasta.
on eri koira kuin se alkuperäinen,korkeintaan "identtinen kaksonen".Jos ihmisen kloonaus joskus onnistuu se klooni on epäilemättä vielä kauempana alkuperäisestä.
...sitten se ei olisi enää sinä ;)
Voi vittuko maailma menee sairaaks. Total animal abuse.. That's way say.
Koska sehän se parhaiten kopioituu kloonauksessa, toisin kuin käyttäytyminen. Käyttäytymiseen ei vaikuta genotyyppi yhtä vahvasti kuin ulkomuotoon. Mutta jenkithän ovatkin luonnontieteilijöitä.
Me ollaan kloonattu meidän tyttöjen hiukset, eikä se mikään kummoinen homma ole, kun nykyään on sellaisia kloonausrautoja joista vaan laittaa töpsölin seinään ja sillä saa kivoja kiharoita ja laineita. Kuitenkin tuntuu aika turhauttavalla kloonailla koirankkarvoja.
Ällöö ajatella että ihminen tekee ELÄVÄN OLENNON!! SIIS VITUN SAIRASTA!! o__o
SEN TÄYTYY SYNTYÄ EIKÄ SITÄ SAA TEHDÄ!
Luonto karsii oudot tapaukset kyllä aika äkkiä pois :DD
Miten niin eläimen täytyy syntyä? Vai oletko uskovainen joka on sitä mieltä ettei ihminen saa "ottaa elämää käsiinsä"?
katon tein pärreistä,osa jäi vielä kaenaloonnii
oishanse noloa jos koppi alkaa hylkimään asukasta virheelisen dna kartan takia. =D