Järisyttävä uutinen

Kolminaisuusopin huonomaineinen historia sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä Jeesus ja hänen apostolinsa ennustivat tapahtuvaksi heidän aikansa jälkeen. He sanoivat, että tulisi luopumus, tosi palvonnasta poikkeaminen, jota kestäisi Kristuksen paluuseen saakka.

Tuosta "päivästä" apostoli Paavali sanoi: "3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen." (2.Tess.2:3 KR-92)

"29 Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. 30 Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa." (Apost.20:29 KR-92)

Myös toiset Jeesuksen opetuslapset kirjoittivat tästä luopumuksesta ja siihen liittyvästä 'laittomasta' pappisluokasta:

"1 Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen." (2.Piet.2:1 KR-92)

"3 Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu. 4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen." (Juud. 3, 4 KR-92)

Paavali kirjoitti myös: "3 Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. 4 He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja." (2.Tim.4:3, 4 KR-92)

Jeesus itse selitti, mitä olisi tämän tosi palvonnasta luopumisen takana. Hän sanoi, että hän oli kylvänyt hyvää siementä, mutta että vihollinen, Saatana, kylväisi sen sekaan peltoon rikkaruohoja. Siksi ensimmäisten vehnänoraiden ohessa ilmaantuisi myös rikkaruohoja. Siten puhtaasta kristillisyydestä poikkeaminen oli odotettavissa aina elonkorjuuseen saakka, jolloin Kristus saattaisi asiat kohdalleen. (Matteus 13:24–43) The Encyclopedia Americana huomauttaa: "300-luvun kolminaisuusoppi ei vastannut täsmällisesti varhaiskristillistä opetusta Jumalan luonnosta; sen sijaan se merkitsi tästä opetuksesta poikkeamista."

Miten asiat kehittyivät?

Sitä kehittymässä ollutta ajatusta, että Jeesus olisi Jumala, oli raamatullisin perustein paljon vastustettu monien vuosien ajan. Yrittäessään ratkaista tämän kiistan Rooman keisari Konstantinus kutsui kaikki piispat koolle Nikeaan. Noin 300 piispaa, mikä oli vain murto-osa kokonaismäärästä, todella tuli koolle.

Konstantinus ei ollut kristitty. Hän oletettavasti teki kääntymyksen myöhemmin elämässään, mutta häntä ei kastettu ennen kuin kuolinvuoteellaan. Henry Chadwick sanoo hänestä kirjassaan The Early Church (Alkukirkko): "Konstantinus palvoi isänsä tavoin Voittamatonta Aurinkoa; – – hänen kääntymystään ei pitäisi tulkita sisäiseksi pelastuskokemukseksi – –. Se oli sotilaallinen kysymys. Hän ei koskaan käsittänyt kovin selvästi kristillistä oppia, mutta hän oli varma siitä, että voitto taistelussa on kristittyjen Jumalan lahja."

Encyclopædia Britannica kertoo kastamattoman keisarin osasta Nikean kirkolliskokouksessa: "Konstantinus itse toimi puheenjohtajana, hän johti aktiivisesti keskustelua ja teki henkilökohtaisesti ehdotuksen – – lopullisesta sanamuodosta: 'Isän kanssa yhtä olemusta', jolla ilmaistiin Kristuksen suhde Jumalaan tuon kirkolliskokouksen julkaisemassa uskontunnustuksessa – –. Pelonsekaisessa kunnioituksessaan keisaria kohtaan piispat vain kahta poikkeusta lukuun ottamatta allekirjoittivat uskontunnustuksen, monet heistä varsin vastahakoisesti."

Niinpä Konstantinuksen osa oli ratkaiseva. Kaksi kuukautta kestäneen kiihkeän uskonnollisen väittelyn jälkeen tämä pakanapoliitikko puuttui asiaan ja teki ratkaisunsa niiden hyväksi, jotka sanoivat Jeesuksen olevan Jumala.

Konstantinus ei varmasti tehnyt sitä siksi, että hänellä olisi ollut raamatullinen vakaumus. "Konstantinus ei pohjimmiltaan ymmärtänyt lainkaan kreikkalaiseen teologiaan liittyviä kysymyksiä", sanoo A Short History of Christian Doctrine. Mutta sen hän ymmärsi, että uskonnollisesta jakautuneisuudesta koitui uhka hänen valtakunnalleen, ja hän halusi lujittaa valtapiiriään.

Monien mielestä kolminaisuusoppi muotoiltiin Nikean (Nikaian) kirkolliskokouksessa vuonna 325.
Se ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Nikean kirkolliskokous oli kyllä sitä mieltä, että Kristus on samaa olemusta, substanssia, kuin Jumala, mikä loi pohjan myöhemmälle kolminaisuusteologialle. Mutta se ei muotoillut kolminaisuusoppia, sillä tuossa kirkolliskokouksessa ei puhuttu mitään pyhästä hengestä kolmiyhteisen Jumalan kolmantena persoonana. Kukaan Nikean piispoista ei kuitenkaan esittänyt kolminaisuutta. He päättivät vain Jeesuksen luonnosta mutta eivät pyhän hengen osasta. Jos kolminaisuus olisi ollut selvä Raamatun totuus, eivätkö he olisi tehneet sitä koskevan esityksen saman tien?

Kautta muinaisen maailman aina Babylonian ajasta saakka pakanajumalista koostuvien kolmikoiden eli triadien palvonta on ollut tavallista. Se oli yleistä myös Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa Kristusta edeltäneinä vuosisatoina, hänen aikanaan ja häntä myöhempinä vuosisatoina. Ja apostolien kuoleman jälkeen sellaiset pakanalliset uskomukset alkoivat tunkeutua kristillisyyteen.

Historioitsija Will Durant huomautti: "Kristillisyys ei tuhonnut pakanuutta; se omaksui sen. – – Egyptistä tulivat käsitykset jumalallisesta kolminaisuudesta." Ja kirjassa Egyptian Religion (Egyptin uskonto) Siegfried Morenz mainitsee: "Kolminaisuus oli egyptiläisten teologien tärkeimpiä kiinnostuksen aiheita – –. Kolme jumalaa on yhdistetty, ja niitä kohdellaan yhtenä olentona ja puhutellaan yksikössä. Tällä tavoin Egyptin uskonnon hengellinen voima liittyy suoranaisesti kristilliseen teologiaan."

A Dictionary of Religious Knowledge kiinnittää huomiota siihen, että monet sanovat kolminaisuuden olevan "pakanauskonnoista lainattua ja kristilliseen uskoon omaksuttua turmelusta". Ja kirja The Paganism in Our Christianity (Pakanuus kristillisyydessämme) selittää: "[Kolminaisuuden] alkuperä on tyystin pakanallinen."

Kirja The Church of the First Three Centuries sanoo: "Kolminaisuusoppi muodostui vähitellen ja verrattain myöhään; – – se oli peräisin lähteestä, joka oli täysin vieras juutalaisille ja kristillisille kirjoituksille; – – se kehittyi ja yhdistyi kristillisyyteen platonismia kannattavien kirkkoisien kätten kautta."

Kirjassa A Statement of Reasons Andrews Norton sanoo kolminaisuudesta: "Me voimme seurata tämän opin historiaa ja löytää sen lähteen, emme kristillisestä ilmoituksesta vaan platonilaisesta filosofiasta – –. Kolminaisuus ei ole Kristuksen ja hänen apostoliensa esittämä oppi vaan myöhempien platonikkojen koulukunnan mielikuvituksen tuotetta."

Siten Jeesuksen ja apostolien ennustama luopumus puhkesi 300-luvulla täyteen kukoistukseensa. Kristikunta oli hengellisesti puhuen astunut ennustettuun kasvavan pappisluokan, "kadotuksen ihmisen", hallitsemaan pimeyden aikaansa. – 2. Tessalonikalaisille 2:3, 7
12471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

jokseenkin samaa mieltä. Kukaan ei tarvitse ihmisjärkeiltyä kolminaisuusoppia pelastuakseen.

Tässäkin asiaa on pohdittu:

http://koti.mbnet.fi/tapiok1/uskon/trinity.htm

Mutta samalla pitää muistaa, ettei kenenkään tarvitse kuulua Jehovan Todistajiin tai mihinkään muuhunkaan uskonnollispoliittiseen maalliseen rekisteröityyn järjestöön pelastuakseen.

Ne ovat tuhoon tuomittuja maallisia lahkoja, joilla kaikilla on omat ihmisoppinsa.

Äänestä

Olen mielenkiinnolla katselemassa yhtä sun toista asiaa ja kirjoitusta.
Mitä tuo kirjoitus Sanasta antaisi ymmärtää?
Jumala on yksi, jota ainoaa on kumarrettava.
Mutta tuo Raamatunpaikka tuo esille sen, että jae 2. on huudettava avuksi Herran Jeesuksen nimeä.

Jumala ilmoittaa ihmiselle itsensä niin, että ymmärtäisimme häntä. Varmaan siitä tulee inhimillisin mitta-asteikoin kuvattua Häntä, joka on antanut nähdä itsensä vaikkapa selkäpuolelta.

Kirjoitapa meille mitä teidän käännöksenne ko. paikassa kirjoittaa ja miten sen voisi tulkita`?

Voisiko se Sana tulkita myös Jumalan monimuotoisuutta?

Äänestä

Kuitenkaan Jeesus ei ole Raamatussa Mikael, eikä myöskään paavi, kuten aikaisemmin tuli lahkolaisen väittää sillä uhalla että hänet erotettaisiin lahkosta niin, että entiset lahkotoverit eivät saisi häntä edes tervehtiä.

Pyhä henki ei ole Raamtun mukaan sähkönkaltainen voima, vaan rukoileva(kin) persoona.

Äänestä

>> Tuosta "päivästä" apostoli Paavali sanoi: "3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen." (2.Tess.2:3 KR-92)
>>

Tarkempi käännös ko. kohdasta on KR 33/38 mukaan
lisättynä pari aiempaa jaetta mukaan :

1. Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2. ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.

3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. SILLÄ SE PÄIVÄ EI TULE, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ILMESTYY, kadotuksen lapsi,

4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

Mikä on vt-seuran oppinäkemys siitä, onko antikristus jo ilmestynyt.

Toinen asia :

Juudaan kirjen tekstistä ..

3. Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
4. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.
KR 33/38

Miten tuo kohta: .. kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.

Vt-seuran oppimuutos v. 1954, jossa kielletään
Herran Jeesuksen palvonta.

Onko tässä mitään ristiriitaa tekstikohdan ja vt-seuran opin kesken.
Samoin Mikael-oppi, onko ristiriitaa ?

Äänestä
  • Juudaan kirjen tekstistä ..

    ********************************************

    " 4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen." JUUD.1:4 KR-92

    Raamatun tutkimisen opas-kirja osa 1 kertoo Juudan kirjeen 1. luvun jakeesta 4 seuraavasti:
    "Yrittäessään houkutella ja pettää muita kristilliseen seurakuntaan kuuluvia jotkut irstautta harjoittavat väittävät, että Jumalan ansaitsematon hyvyys on suuri ja että hän jättää huomioon ottamatta heidän syntinsä, koska hän tuntee heidän epätäydellisyytensä ja lihalliset heikkoutensa. Jeesuksen velipuoli Juudas sanoi kuitenkin, että he olivat "jumalattomia, jotka vääntävät Jumalamme ansaitsemattoman hyvyyden irstauden puolusteluksi ja osoittautuvat pettymykseksi ainoalle Omistajallemme ja Herrallemme, Jeesukselle Kristukselle" (Ju 4). Sillä että he tunnustavat kristillisyyttä, ei ole mitään merkitystä. Jumala ei hyväksy heidän palvelustaan, ja viisas israelilainen kirjoittaja sanoikin: "Jumalattomien teurasuhri on inhottava, saati sitten kun se tuodaan irstauden ohella." (San 21:27.)"

    *********************************************

    Kristuksen Jeesuksen kieltäminen. Mitä se on ja mitä se ei ole?

    Jeesus sanoo: "23 Joka ei ole minun puolellani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani KOKOA, se hajottaa." - Luukas 11:23 UM.

    "Jeesuksen oli määrä kuolla kansakunnan puolesta, 52 eikä vain kansakunnan puolesta, vaan myös KOOTAKSEEN hajaantuneet Jumalan lapset YHTEEN" - Johannes 11:52 UM.

    Jeesus sanoi rukouksessaan Isälleen: "jotta he olisivat kaikki yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minun yhteydessäni ja minä sinun yhteydessäsi, että HEKIN OLISIVAT MEIDÄN YHTEYDESSÄMME, jotta maailma uskoisi, että sinä olet lähettänyt minut." - Johannes 17:21 UM

    "6 nimittäin se, että kansakuntien ihmisten tulisi olla perijätovereita ja SAMAN RUUMIIN JÄSENIÄ ja osallisia kanssamme lupaukseen Kristuksen Jeesuksen yhteydessä hyvän uutisen välityksellä." - Efesolaisille 3:6 UM.

    "16 ja sovittaakseen täysin molemmat Jumalan kanssa yhdessä ruumiissa kidutuspaalun kautta, koska hän oli itsensä välityksellä tehnyt lopun vihollisuudesta. 17 Ja hän tuli ja julisti rauhan hyvää uutista teille, kaukana oleville, ja rauhaa lähellä oleville, 18 sillä hänen kauttaan me molemmat saamme lähestyä Isää yhden hengen välityksellä" - Efesolaisille 2:16, 17 UM.

    "24 mutta koska hän pysyy elossa ikuisesti, niin hänellä on pappeutensa ilman seuraajia. 25 Näin ollen hän voi myös täysin pelastaa ne, jotka lähestyvät Jumalaa HÄNEN VÄLITYKSELLÄÄN, koska hän on aina elossa puhuakseen heidän puolestaan.
    26 Sillä tällainen ylimmäinen pappi meille soveltuikin: uskollinen, vilpitön, saastumaton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut" - Heprealaisille 7:24-26 UM.

    "Sillä Kristus ei mennyt käsin tehtyyn pyhään paikkaan, joka on todellisuuden jäljennös, vaan itse taivaaseen ilmaantuakseen nyt Jumalan kasvojen eteen meidän puolestamme." - Heprealaisille 9:24 UM.

    "Sillä on yksi Jumala ja yksi välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen, Kristus Jeesus," - 1.Timoteukselle 2:5 UM.

    "Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän luo muuten kuin minun kauttani". - Johannes 14:6 UM.

    Jeesuksen antaman mallin mukaisesti Jehovan todistajat esittävät rukouksensa Jeesuksen Isälle JHWH:lle, Jeesuksen nimessä ja kautta.

    Jeesus antoi mallin myös rukoilemisesta:

    "Kerran kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja kun hän lakkasi, muuan hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niin kuin Johanneskin opetti opetuslapsiaan."

    2 Silloin hän sanoi heille: "Aina kun rukoilette, sanokaa: 'Isä, olkoon sinun nimesi pyhitetty. Tulkoon sinun valtakuntasi. 3 Anna meille leipämme täksi päiväksi päivän tarpeen mukaan. 4 Ja anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velkaa; äläkä saata meitä kiusaukseen.'- Luukas 11:1-4 UM.

    "21 Kun nyt kaikkea kansaa kastettiin, Jeesuskin kastettiin, ja hänen rukoillessaan taivas aukeni 22 ja pyhä henki laskeutui ruumiillisessa hahmossa kuin kyyhkynen hänen päälleen, ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; olen hyväksynyt sinut." - Luukas 3:21 UM.

    "12 Niinä päivinä hän meni ulos vuorelle rukoilemaan, ja hän oli siellä koko yön rukoillen Jumalaa" - Luukas 6:12 UM.

    "28 Noin kahdeksan päivää näiden sanojen jälkeen tapahtuikin, että hän otti Pietarin ja Johanneksen ja Jaakobin mukaansa ja nousi vuorelle rukoilemaan. 29 Ja hänen rukoillessaan hänen kasvojensa ulkonäkö muuttui ja hänen pukunsa tuli säteilevän valkoiseksi." - Luukas 9:28 UM.

    "35 Ja varhain aamulla, kun oli vielä pimeä, hän nousi ja meni ulos ja lähti syrjäiseen paikkaan, ja siellä hän alkoi rukoilla" - Markus 1:35 UM.

    "32 Mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei uskosi pettäisi; ja kun sinä kerran olet palannut, vahvista veljiäsi." - Luukas 22:32 UM.

    " Nämä asiat Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä,- - Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. - - 13 Mutta nyt olen tulossa sinun luoksesi, ja minä puhun näitä asioita maailmassa, jotta heillä olisi minun iloni täysimääräisenä itsessään. 14 Minä olen antanut heille sinun sanasi, mutta maailma on vihannut heitä, koska he eivät ole osa maailmasta, niin kuin en minäkään ole osa maailmasta" - Johannes 17:1-14 UM.

    "41 Niinpä he ottivat kiven pois. Jeesus nosti nyt silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. 42 Tosin minä tiesin, että aina kuulet minua, mutta puhuin ympärillä seisovan ihmisjoukon vuoksi, jotta he uskoisivat, että sinä olet lähettänyt minut." - Johannes 11:41, 42 UM.

    " 36 Sitten Jeesus tuli heidän kanssaan Getsemaneksi kutsuttuun paikkaan, ja hän sanoi opetuslapsille: "Istukaa tässä sillä aikaa kun menen tuonne rukoilemaan." 37 Ja hän otti mukaansa Pietarin ja ne kaksi Sebedeuksen poikaa ja alkoi olla murheellinen ja tuskaisan levoton. 38 Sitten hän sanoi heille: "Sieluni on syvästi murheellinen, aivan kuolemaan asti. Jääkää tähän ja pysykää valveilla minun kanssani." 39 Ja mentyään vähän matkaa eteenpäin hän lankesi kasvoilleen, rukoili ja sanoi: "Isäni, jos on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." - Matteus 26:36-39 UM.

    "46 Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Tämän sanottuaan hän antoi henkensä." - Luukas 23:46 UM.

    Loppusanojen aika:

    "Joka sanoo pysyvänsä hänen yhteydessään, on velvollinen itse myös edelleen vaeltamaan niin kuin hän vaelsi." - 1.Joh.1:6 UM.

    "Kristus - - jätti teille mallin seurataksenne tarkoin hänen askeleitaan." - 1.Piet.2:21 UM.

    Äänestä

  • Juudan 1. luku kirjoitti:

    >>"Jeesuksen oli määrä kuolla kansakunnan puolesta, 52 eikä vain kansakunnan puolesta, vaan myös KOOTAKSEEN hajaantuneet Jumalan lapset YHTEEN" - Johannes 11:52 UM.

    "6 nimittäin se, että kansakuntien ihmisten tulisi olla perijätovereita ja SAMAN RUUMIIN JÄSENIÄ ja osallisia kanssamme lupaukseen Kristuksen Jeesuksen yhteydessä hyvän uutisen välityksellä." - Efesolaisille 3:6 UM.>>

    Evankeliumeissa Jeesus tuo esiin erään ryhmän, jonka jokaisen itseään kristittynä pitävän tulisi osata tunnistaa. Puheessaan Jeesus mainitsee "uskollisen ja ymmärtäväisen orjan", "uskollisen taloudenhoitajan", jolla olisi merkittävä osa valtakunnan työssä.

    Matteus 24:45-47 UM
    "45 Kuka oikeastaan on se uskollinen ja ymmärtäväinen orja, jonka hänen isäntänsä on asettanut huolehtimaan palvelusväestään, antamaan heille heidän ruokansa oikeaan aikaan? 46 Onnellinen on tuo orja, jos hänen isäntänsä saapuessaan tapaa hänet näin tekemästä! 47 Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi."

    Luukas 12:42-44 UM
    "42 Ja Herra sanoi: "Kuka oikeastaan on se uskollinen taloudenhoitaja, se ymmärtäväinen, jonka hänen isäntänsä asettaa huolehtimaan palvelijoittensa joukosta, antamaan heille jatkuvasti heidän ruokamääränsä oikeaan aikaan? 43 Onnellinen on tuo orja, jos hänen isäntänsä saapuessaan tapaa hänet näin tekemästä! 44 Minä sanon teille totuudenmukaisesti: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi"

    Taloudenhoitajan tulisi siis olla uskollinen täyttäessään Isännältään [Kristukselta Jeesukselta] vastaanottamaansa tehtävää "antamaan heille JATKUVASTI heidän ruokamääränsä [Raamattuun perustuvan hengellisen ruokamääränsä] oikeaan aikaan"

    Taloudenhoitajan vastuulla on valvoa tärkeintä työtä, "tämän valtakunnan hyvän uutisen" saarnaamista ja opetuslasten tekemistä "kaikien kansojen ihmisistä". Tähän sisältyy se, että ihmisiä opetetaan noudattamaan kaikkea, mitä Kristus, seurakunnan Pää, käskee tekemään tänä lopun aikana. Tähän "noudattamaan kaikkea" sisältyy myös hyvän uutisen saarnaajaksi opettaminen.

    Saarnaamisen ja opettamisen tuloksena voidellulla jäännöksellä on uskollisten kumppaneiden "suuri joukko". Nämä "kaikkien kansakuntien halutut" luetaan epäilemättä siihen Kristuksen arvokkaaseen "omaisuuteen", josta uskollinen orja huolehtii".

    Eikö näin ollen olekin ymmärrettävää, että Isännän asettama uskollinen taloudenhoitaja, tuo uskollinen ja ymmärtäväinen orja, on "ruumis", jonka "Pää" on Kristus Jeesus.

    Se liittymäkohta, johon haluan tämän kirjoituksen viedä, on ilmestyksessä, jonka apostoli Johannes sai.

    Ilmestys profetoi muutakin merkittävää, ja me lopun aikana elävät voimme nähdä tuon profetian täyttymyksen, tästä "ruumiista", jonka "Pää" Kristus Jeesus on.

    Ilmestys 12:17 UM
    "17 Ja lohikäärme vihastui naiseen [Jumalan järjestöön] ja lähti käymään sotaa hänen siemenensä jäljellä olevia vastaan, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja joilla on Jeesuksesta todistamisen työ."

    Jehovan todistajat tunnetaan siitä, että he opettavat noudattamaan Jumalan käskyjä, ja että heillä on Jeesuksesta todistamisen työ. Jokainen aito Jehovantodistaja pyrkii noudattamaan Jumalan käskyjä parhaansa mukaan omassa elämässään. Itseasiassa Vartiotorniseura on perustettu, Jumalalta peräisin olevaa, Jeesuksen välittämää käskyä silmälläpitäen: hyvän uutisen saarnaamista ja opettamista varten.

    Miten pitkälle luopiot ja kristikunta [Jehovan puhtaasta palvonnasta ja uskosta Häneen, luopuneet] ovat valmiita menemään, käydessään sotaa niitä vastaan, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja joilla on Jeesuksesta todistamisen työ?

    Nuo, jotka ovat nostaneet taisteluhuutonsa seurakunnan Johtajan "ruumista" vastaan, tulisi herätä todellisuuteen, sillä Kristus Jeesus on tuomionsa julistanut tässä asiassa: "'Totisesti minä sanon teille: sen, mitä teitte yhdelle vähäisimmistä näistä veljistäni, sen te teitte minulle.' " (Matteus 25:31-46)

    1 Kor 1:1-3 UM. s.1430
    Pietari kutsuttu Jeesuksen Kristuksen apostoliksi Jumalan tahdosta, ja veljemme Sostenes.
    2. Korintissa olevalle Jumalan seurakunnalle, teille, jotka on pyhitetty Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, kutsuttu olemaan pyhiä, sekä kaikille, jotka kaikkialla huutavat avukseen Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä, hänen joka on heidän Herransa ja meidän,
    3. Olkoon teillä ansaitsematon hyvyys ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

    Tässä meitä kehotetaan huutamaan avuksi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä ja me saamme Hänessä olla pyhiä, eli pyhitettyjä. Kaikkialla eri paikkakunnilla, niin täällä Suomessakin Häntä saamme huutaa avuksi..

    Äänestä

  • kirjassaan. kirjoitti:

    Ja mikä oli pointti?

    Lait on säädetty muualla ja ne toimeenpannaan eri instanssissa.

    Kun Kerran Jeesus on välimies, mitä muutakaan tuossa lukisi? Kiihkoilijat tuohon vedoten muuttavat Jeesuksen Isän pelkäksi statistiksi kulisseihin. Mitähän Jeesus itse tästä tykkää, ottaen huomioon kuinka paljon hän siitä puhui.

    Äänestä

  • TUNNISTETTU kirjoitti:

    >>"Jeesuksen oli määrä kuolla kansakunnan puolesta, 52 eikä vain kansakunnan puolesta, vaan myös KOOTAKSEEN hajaantuneet Jumalan lapset YHTEEN" - Johannes 11:52 UM.

    Jeesus sanoi rukouksessaan Isälleen: "jotta he olisivat kaikki yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minun yhteydessäni ja minä sinun yhteydessäsi, että HEKIN OLISIVAT MEIDÄN YHTEYDESSÄMME, jotta maailma uskoisi, että sinä olet lähettänyt minut." - Johannes 17:21 UM

    "6 nimittäin se, että kansakuntien ihmisten tulisi olla perijätovereita ja SAMAN RUUMIIN JÄSENIÄ ja osallisia kanssamme lupaukseen Kristuksen Jeesuksen yhteydessä hyvän uutisen välityksellä." - Efesolaisille 3:6 UM.>>

    Evankeliumeissa Jeesus tuo esiin erään ryhmän, jonka jokaisen itseään kristittynä pitävän tulisi osata tunnistaa. Puheessaan Jeesus mainitsee "uskollisen ja ymmärtäväisen orjan", "uskollisen taloudenhoitajan", jolla olisi merkittävä osa valtakunnan työssä.

    Matteus 24:45-47 UM
    "45 Kuka oikeastaan on se uskollinen ja ymmärtäväinen orja, jonka hänen isäntänsä on asettanut huolehtimaan palvelusväestään, antamaan heille heidän ruokansa oikeaan aikaan? 46 Onnellinen on tuo orja, jos hänen isäntänsä saapuessaan tapaa hänet näin tekemästä! 47 Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi."

    Luukas 12:42-44 UM
    "42 Ja Herra sanoi: "Kuka oikeastaan on se uskollinen taloudenhoitaja, se ymmärtäväinen, jonka hänen isäntänsä asettaa huolehtimaan palvelijoittensa joukosta, antamaan heille jatkuvasti heidän ruokamääränsä oikeaan aikaan? 43 Onnellinen on tuo orja, jos hänen isäntänsä saapuessaan tapaa hänet näin tekemästä! 44 Minä sanon teille totuudenmukaisesti: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi"

    Taloudenhoitajan tulisi siis olla uskollinen täyttäessään Isännältään [Kristukselta Jeesukselta] vastaanottamaansa tehtävää "antamaan heille JATKUVASTI heidän ruokamääränsä [Raamattuun perustuvan hengellisen ruokamääränsä] oikeaan aikaan"

    Taloudenhoitajan vastuulla on valvoa tärkeintä työtä, "tämän valtakunnan hyvän uutisen" saarnaamista ja opetuslasten tekemistä "kaikien kansojen ihmisistä". Tähän sisältyy se, että ihmisiä opetetaan noudattamaan kaikkea, mitä Kristus, seurakunnan Pää, käskee tekemään tänä lopun aikana. Tähän "noudattamaan kaikkea" sisältyy myös hyvän uutisen saarnaajaksi opettaminen.

    Saarnaamisen ja opettamisen tuloksena voidellulla jäännöksellä on uskollisten kumppaneiden "suuri joukko". Nämä "kaikkien kansakuntien halutut" luetaan epäilemättä siihen Kristuksen arvokkaaseen "omaisuuteen", josta uskollinen orja huolehtii".

    Eikö näin ollen olekin ymmärrettävää, että Isännän asettama uskollinen taloudenhoitaja, tuo uskollinen ja ymmärtäväinen orja, on "ruumis", jonka "Pää" on Kristus Jeesus.

    Se liittymäkohta, johon haluan tämän kirjoituksen viedä, on ilmestyksessä, jonka apostoli Johannes sai.

    Ilmestys profetoi muutakin merkittävää, ja me lopun aikana elävät voimme nähdä tuon profetian täyttymyksen, tästä "ruumiista", jonka "Pää" Kristus Jeesus on.

    Ilmestys 12:17 UM
    "17 Ja lohikäärme vihastui naiseen [Jumalan järjestöön] ja lähti käymään sotaa hänen siemenensä jäljellä olevia vastaan, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja joilla on Jeesuksesta todistamisen työ."

    Jehovan todistajat tunnetaan siitä, että he opettavat noudattamaan Jumalan käskyjä, ja että heillä on Jeesuksesta todistamisen työ. Jokainen aito Jehovantodistaja pyrkii noudattamaan Jumalan käskyjä parhaansa mukaan omassa elämässään. Itseasiassa Vartiotorniseura on perustettu, Jumalalta peräisin olevaa, Jeesuksen välittämää käskyä silmälläpitäen: hyvän uutisen saarnaamista ja opettamista varten.

    Miten pitkälle luopiot ja kristikunta [Jehovan puhtaasta palvonnasta ja uskosta Häneen, luopuneet] ovat valmiita menemään, käydessään sotaa niitä vastaan, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja joilla on Jeesuksesta todistamisen työ?

    Nuo, jotka ovat nostaneet taisteluhuutonsa seurakunnan Johtajan "ruumista" vastaan, tulisi herätä todellisuuteen, sillä Kristus Jeesus on tuomionsa julistanut tässä asiassa: "'Totisesti minä sanon teille: sen, mitä teitte yhdelle vähäisimmistä näistä veljistäni, sen te teitte minulle.' " (Matteus 25:31-46)

    pois kirkkauden?

    Äänestä

  • Juudan 1. luku kirjoitti:

    Juudaan kirjen tekstistä ..

    3. Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
    4. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.
    KR 33/38

    Miten tuo kohta: .. kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.

    Vt-seuran oppimuutos v. 1954, jossa kielletään
    Herran Jeesuksen palvonta.

    Onko tässä mitään ristiriitaa tekstikohdan ja vt-seuran opin kesken.
    Samoin Mikael-oppi, onko ristiriitaa ?

    ********************************************

    " 4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen." JUUD.1:4 KR-92

    Raamatun tutkimisen opas-kirja osa 1 kertoo Juudan kirjeen 1. luvun jakeesta 4 seuraavasti:
    "Yrittäessään houkutella ja pettää muita kristilliseen seurakuntaan kuuluvia jotkut irstautta harjoittavat väittävät, että Jumalan ansaitsematon hyvyys on suuri ja että hän jättää huomioon ottamatta heidän syntinsä, koska hän tuntee heidän epätäydellisyytensä ja lihalliset heikkoutensa. Jeesuksen velipuoli Juudas sanoi kuitenkin, että he olivat "jumalattomia, jotka vääntävät Jumalamme ansaitsemattoman hyvyyden irstauden puolusteluksi ja osoittautuvat pettymykseksi ainoalle Omistajallemme ja Herrallemme, Jeesukselle Kristukselle" (Ju 4). Sillä että he tunnustavat kristillisyyttä, ei ole mitään merkitystä. Jumala ei hyväksy heidän palvelustaan, ja viisas israelilainen kirjoittaja sanoikin: "Jumalattomien teurasuhri on inhottava, saati sitten kun se tuodaan irstauden ohella." (San 21:27.)"

    *********************************************

    Kristuksen Jeesuksen kieltäminen. Mitä se on ja mitä se ei ole?

    Jeesus sanoo: "23 Joka ei ole minun puolellani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani KOKOA, se hajottaa." - Luukas 11:23 UM.

    "Jeesuksen oli määrä kuolla kansakunnan puolesta, 52 eikä vain kansakunnan puolesta, vaan myös KOOTAKSEEN hajaantuneet Jumalan lapset YHTEEN" - Johannes 11:52 UM.

    Jeesus sanoi rukouksessaan Isälleen: "jotta he olisivat kaikki yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minun yhteydessäni ja minä sinun yhteydessäsi, että HEKIN OLISIVAT MEIDÄN YHTEYDESSÄMME, jotta maailma uskoisi, että sinä olet lähettänyt minut." - Johannes 17:21 UM

    "6 nimittäin se, että kansakuntien ihmisten tulisi olla perijätovereita ja SAMAN RUUMIIN JÄSENIÄ ja osallisia kanssamme lupaukseen Kristuksen Jeesuksen yhteydessä hyvän uutisen välityksellä." - Efesolaisille 3:6 UM.

    "16 ja sovittaakseen täysin molemmat Jumalan kanssa yhdessä ruumiissa kidutuspaalun kautta, koska hän oli itsensä välityksellä tehnyt lopun vihollisuudesta. 17 Ja hän tuli ja julisti rauhan hyvää uutista teille, kaukana oleville, ja rauhaa lähellä oleville, 18 sillä hänen kauttaan me molemmat saamme lähestyä Isää yhden hengen välityksellä" - Efesolaisille 2:16, 17 UM.

    "24 mutta koska hän pysyy elossa ikuisesti, niin hänellä on pappeutensa ilman seuraajia. 25 Näin ollen hän voi myös täysin pelastaa ne, jotka lähestyvät Jumalaa HÄNEN VÄLITYKSELLÄÄN, koska hän on aina elossa puhuakseen heidän puolestaan.
    26 Sillä tällainen ylimmäinen pappi meille soveltuikin: uskollinen, vilpitön, saastumaton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut" - Heprealaisille 7:24-26 UM.

    "Sillä Kristus ei mennyt käsin tehtyyn pyhään paikkaan, joka on todellisuuden jäljennös, vaan itse taivaaseen ilmaantuakseen nyt Jumalan kasvojen eteen meidän puolestamme." - Heprealaisille 9:24 UM.

    "Sillä on yksi Jumala ja yksi välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen, Kristus Jeesus," - 1.Timoteukselle 2:5 UM.

    "Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän luo muuten kuin minun kauttani". - Johannes 14:6 UM.

    Jeesuksen antaman mallin mukaisesti Jehovan todistajat esittävät rukouksensa Jeesuksen Isälle JHWH:lle, Jeesuksen nimessä ja kautta.

    Jeesus antoi mallin myös rukoilemisesta:

    "Kerran kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja kun hän lakkasi, muuan hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niin kuin Johanneskin opetti opetuslapsiaan."

    2 Silloin hän sanoi heille: "Aina kun rukoilette, sanokaa: 'Isä, olkoon sinun nimesi pyhitetty. Tulkoon sinun valtakuntasi. 3 Anna meille leipämme täksi päiväksi päivän tarpeen mukaan. 4 Ja anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velkaa; äläkä saata meitä kiusaukseen.'- Luukas 11:1-4 UM.

    "21 Kun nyt kaikkea kansaa kastettiin, Jeesuskin kastettiin, ja hänen rukoillessaan taivas aukeni 22 ja pyhä henki laskeutui ruumiillisessa hahmossa kuin kyyhkynen hänen päälleen, ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; olen hyväksynyt sinut." - Luukas 3:21 UM.

    "12 Niinä päivinä hän meni ulos vuorelle rukoilemaan, ja hän oli siellä koko yön rukoillen Jumalaa" - Luukas 6:12 UM.

    "28 Noin kahdeksan päivää näiden sanojen jälkeen tapahtuikin, että hän otti Pietarin ja Johanneksen ja Jaakobin mukaansa ja nousi vuorelle rukoilemaan. 29 Ja hänen rukoillessaan hänen kasvojensa ulkonäkö muuttui ja hänen pukunsa tuli säteilevän valkoiseksi." - Luukas 9:28 UM.

    "35 Ja varhain aamulla, kun oli vielä pimeä, hän nousi ja meni ulos ja lähti syrjäiseen paikkaan, ja siellä hän alkoi rukoilla" - Markus 1:35 UM.

    "32 Mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei uskosi pettäisi; ja kun sinä kerran olet palannut, vahvista veljiäsi." - Luukas 22:32 UM.

    " Nämä asiat Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä,- - Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. - - 13 Mutta nyt olen tulossa sinun luoksesi, ja minä puhun näitä asioita maailmassa, jotta heillä olisi minun iloni täysimääräisenä itsessään. 14 Minä olen antanut heille sinun sanasi, mutta maailma on vihannut heitä, koska he eivät ole osa maailmasta, niin kuin en minäkään ole osa maailmasta" - Johannes 17:1-14 UM.

    "41 Niinpä he ottivat kiven pois. Jeesus nosti nyt silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. 42 Tosin minä tiesin, että aina kuulet minua, mutta puhuin ympärillä seisovan ihmisjoukon vuoksi, jotta he uskoisivat, että sinä olet lähettänyt minut." - Johannes 11:41, 42 UM.

    " 36 Sitten Jeesus tuli heidän kanssaan Getsemaneksi kutsuttuun paikkaan, ja hän sanoi opetuslapsille: "Istukaa tässä sillä aikaa kun menen tuonne rukoilemaan." 37 Ja hän otti mukaansa Pietarin ja ne kaksi Sebedeuksen poikaa ja alkoi olla murheellinen ja tuskaisan levoton. 38 Sitten hän sanoi heille: "Sieluni on syvästi murheellinen, aivan kuolemaan asti. Jääkää tähän ja pysykää valveilla minun kanssani." 39 Ja mentyään vähän matkaa eteenpäin hän lankesi kasvoilleen, rukoili ja sanoi: "Isäni, jos on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." - Matteus 26:36-39 UM.

    "46 Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Tämän sanottuaan hän antoi henkensä." - Luukas 23:46 UM.

    Loppusanojen aika:

    "Joka sanoo pysyvänsä hänen yhteydessään, on velvollinen itse myös edelleen vaeltamaan niin kuin hän vaelsi." - 1.Joh.1:6 UM.

    "Kristus - - jätti teille mallin seurataksenne tarkoin hänen askeleitaan." - 1.Piet.2:21 UM.

    Vastaisitko tällä kertaa suoraan ja lyhyesti:

    Tunnustavatko Jt:t Jeesuksen Herrakseen vai
    eivätkö voi tunnustaa ?

    Ja entäs tuo kysymys antikristuksesta, on vts-opin
    mukaan antikristus jo ilmestynyt ?

    1. Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
    2. ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.

    3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. SILLÄ SE PÄIVÄ EI TULE, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ILMESTYY, kadotuksen lapsi,

    4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
    2. Tess. 2. KR 33/38

    Äänestä

teit sen minkä yleesä joku JT:n on perusteltava,miks ei kirkko pidä heitä muka kristittyinä,kolminaisuusoppi

Äänestä
  • takerrutaan tyhjänpäiväisiin asioihin? Jumala on se joka vanhurskauttaa, ei se että väitetään ".. me olemme oikeassa.." Jeesus on totuus, Hän on oikeassa, emme me.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Poloquestions kirjoitti:

Kolminaisuusopin huonomaineinen historia sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä Jeesus ja hänen apostolinsa ennustivat tapahtuvaksi heidän aikansa jälkeen. He sanoivat, että tulisi luopumus, tosi palvonnasta poikkeaminen, jota kestäisi Kristuksen paluuseen saakka.

Tuosta "päivästä" apostoli Paavali sanoi: "3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen." (2.Tess.2:3 KR-92)

"29 Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. 30 Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa." (Apost.20:29 KR-92)

Myös toiset Jeesuksen opetuslapset kirjoittivat tästä luopumuksesta ja siihen liittyvästä 'laittomasta' pappisluokasta:

"1 Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen." (2.Piet.2:1 KR-92)

"3 Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu. 4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen." (Juud. 3, 4 KR-92)

Paavali kirjoitti myös: "3 Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. 4 He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja." (2.Tim.4:3, 4 KR-92)

Jeesus itse selitti, mitä olisi tämän tosi palvonnasta luopumisen takana. Hän sanoi, että hän oli kylvänyt hyvää siementä, mutta että vihollinen, Saatana, kylväisi sen sekaan peltoon rikkaruohoja. Siksi ensimmäisten vehnänoraiden ohessa ilmaantuisi myös rikkaruohoja. Siten puhtaasta kristillisyydestä poikkeaminen oli odotettavissa aina elonkorjuuseen saakka, jolloin Kristus saattaisi asiat kohdalleen. (Matteus 13:24–43) The Encyclopedia Americana huomauttaa: "300-luvun kolminaisuusoppi ei vastannut täsmällisesti varhaiskristillistä opetusta Jumalan luonnosta; sen sijaan se merkitsi tästä opetuksesta poikkeamista."

Miten asiat kehittyivät?

Sitä kehittymässä ollutta ajatusta, että Jeesus olisi Jumala, oli raamatullisin perustein paljon vastustettu monien vuosien ajan. Yrittäessään ratkaista tämän kiistan Rooman keisari Konstantinus kutsui kaikki piispat koolle Nikeaan. Noin 300 piispaa, mikä oli vain murto-osa kokonaismäärästä, todella tuli koolle.

Konstantinus ei ollut kristitty. Hän oletettavasti teki kääntymyksen myöhemmin elämässään, mutta häntä ei kastettu ennen kuin kuolinvuoteellaan. Henry Chadwick sanoo hänestä kirjassaan The Early Church (Alkukirkko): "Konstantinus palvoi isänsä tavoin Voittamatonta Aurinkoa; – – hänen kääntymystään ei pitäisi tulkita sisäiseksi pelastuskokemukseksi – –. Se oli sotilaallinen kysymys. Hän ei koskaan käsittänyt kovin selvästi kristillistä oppia, mutta hän oli varma siitä, että voitto taistelussa on kristittyjen Jumalan lahja."

Encyclopædia Britannica kertoo kastamattoman keisarin osasta Nikean kirkolliskokouksessa: "Konstantinus itse toimi puheenjohtajana, hän johti aktiivisesti keskustelua ja teki henkilökohtaisesti ehdotuksen – – lopullisesta sanamuodosta: 'Isän kanssa yhtä olemusta', jolla ilmaistiin Kristuksen suhde Jumalaan tuon kirkolliskokouksen julkaisemassa uskontunnustuksessa – –. Pelonsekaisessa kunnioituksessaan keisaria kohtaan piispat vain kahta poikkeusta lukuun ottamatta allekirjoittivat uskontunnustuksen, monet heistä varsin vastahakoisesti."

Niinpä Konstantinuksen osa oli ratkaiseva. Kaksi kuukautta kestäneen kiihkeän uskonnollisen väittelyn jälkeen tämä pakanapoliitikko puuttui asiaan ja teki ratkaisunsa niiden hyväksi, jotka sanoivat Jeesuksen olevan Jumala.

Konstantinus ei varmasti tehnyt sitä siksi, että hänellä olisi ollut raamatullinen vakaumus. "Konstantinus ei pohjimmiltaan ymmärtänyt lainkaan kreikkalaiseen teologiaan liittyviä kysymyksiä", sanoo A Short History of Christian Doctrine. Mutta sen hän ymmärsi, että uskonnollisesta jakautuneisuudesta koitui uhka hänen valtakunnalleen, ja hän halusi lujittaa valtapiiriään.

Monien mielestä kolminaisuusoppi muotoiltiin Nikean (Nikaian) kirkolliskokouksessa vuonna 325.
Se ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Nikean kirkolliskokous oli kyllä sitä mieltä, että Kristus on samaa olemusta, substanssia, kuin Jumala, mikä loi pohjan myöhemmälle kolminaisuusteologialle. Mutta se ei muotoillut kolminaisuusoppia, sillä tuossa kirkolliskokouksessa ei puhuttu mitään pyhästä hengestä kolmiyhteisen Jumalan kolmantena persoonana. Kukaan Nikean piispoista ei kuitenkaan esittänyt kolminaisuutta. He päättivät vain Jeesuksen luonnosta mutta eivät pyhän hengen osasta. Jos kolminaisuus olisi ollut selvä Raamatun totuus, eivätkö he olisi tehneet sitä koskevan esityksen saman tien?

Kautta muinaisen maailman aina Babylonian ajasta saakka pakanajumalista koostuvien kolmikoiden eli triadien palvonta on ollut tavallista. Se oli yleistä myös Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa Kristusta edeltäneinä vuosisatoina, hänen aikanaan ja häntä myöhempinä vuosisatoina. Ja apostolien kuoleman jälkeen sellaiset pakanalliset uskomukset alkoivat tunkeutua kristillisyyteen.

Historioitsija Will Durant huomautti: "Kristillisyys ei tuhonnut pakanuutta; se omaksui sen. – – Egyptistä tulivat käsitykset jumalallisesta kolminaisuudesta." Ja kirjassa Egyptian Religion (Egyptin uskonto) Siegfried Morenz mainitsee: "Kolminaisuus oli egyptiläisten teologien tärkeimpiä kiinnostuksen aiheita – –. Kolme jumalaa on yhdistetty, ja niitä kohdellaan yhtenä olentona ja puhutellaan yksikössä. Tällä tavoin Egyptin uskonnon hengellinen voima liittyy suoranaisesti kristilliseen teologiaan."

A Dictionary of Religious Knowledge kiinnittää huomiota siihen, että monet sanovat kolminaisuuden olevan "pakanauskonnoista lainattua ja kristilliseen uskoon omaksuttua turmelusta". Ja kirja The Paganism in Our Christianity (Pakanuus kristillisyydessämme) selittää: "[Kolminaisuuden] alkuperä on tyystin pakanallinen."

Kirja The Church of the First Three Centuries sanoo: "Kolminaisuusoppi muodostui vähitellen ja verrattain myöhään; – – se oli peräisin lähteestä, joka oli täysin vieras juutalaisille ja kristillisille kirjoituksille; – – se kehittyi ja yhdistyi kristillisyyteen platonismia kannattavien kirkkoisien kätten kautta."

Kirjassa A Statement of Reasons Andrews Norton sanoo kolminaisuudesta: "Me voimme seurata tämän opin historiaa ja löytää sen lähteen, emme kristillisestä ilmoituksesta vaan platonilaisesta filosofiasta – –. Kolminaisuus ei ole Kristuksen ja hänen apostoliensa esittämä oppi vaan myöhempien platonikkojen koulukunnan mielikuvituksen tuotetta."

Siten Jeesuksen ja apostolien ennustama luopumus puhkesi 300-luvulla täyteen kukoistukseensa. Kristikunta oli hengellisesti puhuen astunut ennustettuun kasvavan pappisluokan, "kadotuksen ihmisen", hallitsemaan pimeyden aikaansa. – 2. Tessalonikalaisille 2:3, 7

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu