Kuinka kauan voi pitkittää surutyötä.
Äitini kuoli jo puolivuotta sitten enkä ole vielä surutyötä tehnyt.Ei ole ollut semmoista tunnettakaan tarvitsisi surutyö tehdä.Tuleeko se
aikanaan pakottavasti.Suhteeni äitiin oli todella
lämpimät ja ihmettelen kovasti miksi ei ole tullut tarvetta tehdä surutyötä.
Kiitollinen neuvoista
Äitini kuoli jo puolivuotta sitten enkä ole vielä surutyötä tehnyt.Ei ole ollut semmoista tunnettakaan tarvitsisi surutyö tehdä.Tuleeko se
aikanaan pakottavasti.Suhteeni äitiin oli todella
lämpimät ja ihmettelen kovasti miksi ei ole tullut tarvetta tehdä surutyötä.
Kiitollinen neuvoista
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älkäämme surko että yhteinen aikamme on ohi - iloitkaamme että se on ollut. NN
Jaksele!
Mullakin kuoli läheinen n. puol vuotta sitten.
Oma isä nimittäin. Ittekkään en oo minkäänlaista surutyötä tehny. Tunnen oloni jollakin tapaa tunteettomaks. Kaikki muut ovat surreet tai surevat edelleen. Kait se on jotenkin niin että
alitajunta edelleen kieltää kaiken vielä.
Mutta voimia ja halaus sinulle. :)
Toivoisin näin.että oma poikani saisi myös ikäänkuin pehmeän laskun tulevan surun kanssa.
Meilläkin on hyvät ja lämpimät suhteet.
Äidin rakkaus ei kuole!Hän varjelee ja odottaa sinua.Elä elämäsi kaikessa rauhassa ja ole turvassa.Kuolemaa ei ole.Sielu ei kuole.Yhetys katkeaa tilapäisesti.Suru on vain kova ikävä.Toinen on kuin matkoilla hyvin kaukana,mutta ei poissa.Tiedän tämän.Sure kun siltä tuntuu,se helpottaa.Me äidit emme hylkää ikinä!
Ei surun läpikäyminen ole mihinkään sääntöihin eikä kaavoihin sidottu. Sinä tunnet omalla tavallasi. Sinulle jäi lämmin muisto läheisestä suhteesta. Ei suurta surunkuohuntaa tarvitse tulla koskaan.
Joskus suruun liittyy kaipuuta siitä mikä jäi sanomatta, kaipuuta toisen turvasta ja surua yksin jäämisestä. Riidellyt riidat saattavat kaduttaa. Aika tuo sinulle erilaiset asiat mieleen, näet suhteenne arvon jo nyt. Elä elämää rauhassa eteenpäin, sillä sinulla oli hyvä äitisuhde, kävitte ehkä kaiken hänen eläessään läpi. Siksi koet tasapainoa nyt. Ei suru ole pakkoa kyyneleihin. Kuoleman kokenminen meidän kulttuurissamme vain tahtoo olla suuri menetys, ehkä sinä ajattelet ja tunnet toisin. Äitisi on sydämessäsi.
Kuolema on luonnollinen asia. Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa, sinullakin:))
Isäni kuoli puolitoista vutta sitten. Minulla ei ollut varaa surra täysillä, niin ajattelin ja niin kai se olikin: olen yh-äiti ja arjen rutiineja ei voi jättää tekemättä eikä ketään toista aikuista ole siinä, kehen voisi tukeutua. Lapsistakin toki voimaa sai, lämpöä ja läheisyyttä. Kumminkin piti olla se, joka jaksaa ja vie elämää eteenpäin. En tahtonut työstäkään kauaa poissa olla. Pari ensimmäistä päivää surin tosin niin, että oksensin. Mutta sitten ajattelin, että ei ole enempään "varaa".
Miten suremattomuus on minuun vaikuttanut? Minusta on tullut aiempaa herkempi, reagoin itkulla asioihin useammin kuin ennen. Jokainen suree tavallaan. Muistikuvat tulevat pitemmänkin ajan kuluttua. Jos äitisi sairasti pitkään, ehkä siinä oli helpotuksen tunnettakin mukana.
Kiitos teille jotka vastasitte näin vaikeaan
aiheeseen.Mennään päivä kerrallaan
Jaksamista myös teille omassa surussanne
Jase
Oma äitini kuoli puoli vuotta sitten. Oli alku suru ...voimakas. Sitä kesti 2-3 viikkoa. Sitten tuli kielto vaihe eli kuvittelein että äiti on matkalla. Tuolloin en surrut. Viimeist 6 viikkoa olen itkenyt joka päivä, nyt sen tajuaa ja on turta olo. Sanottiin ettei turhaan puhuta suruvuodesta......... Voimia!
Jos olet äitisi elinaikanasi sanonut hänelle kaiken kiitoksesi ja pyytänyt anteeksi ja kertonut sen mikä tuntui silloin oikealta niin sinulla ei ole se suru niin vahva kuin niillä joilla jäi jotakin sanomatta ....
Minun äitini hyvin sairas ja tekee lähtöä tuolla toiselle rannalle ja olemme puhuneet kaikesta ja nyt keskitymme tähän hetkeen emme siihen kun lähtö on vaan se on sitten minun tehtäväni ja nyt nautin kun vielä voin olla äitini kanssa
Rannalle jäävä poikanen