ei nyt ihan suoraan liity tälle foorumille, mutta koska kirjoittamassani tarinassa käsitellään henkisen maailman lainalaisuuksia, voi "novelli" olla piristeenä myös täällä. Antoisia luku hetkiä!
_________
Eetu Kolehmainen oli hyvin lukenut mies. Hän oli 45 vuotuisen elämänsä kuluessa ahminut kirjahyllyittäin eritasoisia ja laatuisia hengentuotteita. Hänen kiinnostuksensa kohteita olivat olleet filosofia, uskonnonfilosofia, maailman uskonnot, teologia, luonnontieteet jne.. Kaikkihan tieteenmaailmassa Kolehmaista kiinnosti! Taisipa hän olla sangen universaali tyyppi. Eetu oli viimeaikoina ajautunut tutkimaan Teosofiaa. Nimi Teosofia oli saanut alkunsa kreikan kielisistä; theos jumala, sophia viisaus, sanoista ja se käännettynä on jumalviisaus. Nykyiseen maailmanaikaan teosofialla tarkoitettiin muun muassa H. P. Blavatskyn opetuksiin pohjautuvaa uskonnollis-filosofista ajatussuuntaa, jonka perusopetuksiin sisältyivät esimerkiksi karman laki, jälleensyntyminen sekä kaiken olevaisen takana oleva absoluuttinen jumaluus.
Eetu oli alkanut hiljalleen omaksua ajatuksen ihmisen jälleensyntymisestä eli inkarnaatiosta, joka tarkoitti sitä, että Kolehmaisellakin olisi ollut mitä ilmeisimmin aikaisempia elämiä tai varhaisempi elämä, tai että hän tulisi vielä inkarnoitumaan luonnonmaailmaan, jonakin muuna hahmona kuin Eetu Kolehmaisena, mutta se varsinainen Eetu toisin sanoen Eetun sielu olisi tietysti sama.
Ken ehdollistaa Teosofian pääperiaatteet, omaksuu hän silloin pakostakin opin ihmisen eli ihmissielun kuolemattomuudesta. Niinpä Eetukin omaksui … vieläpä niin voimakkaasti, että välillä hän melkeinpä kuvitteli elävänsä henkisessä maailmassa. Koska tietyillä vainajahengillä on kujeilevia piirteitä, alkoivat nämä veijari henget, jotka siis olivat tietyssä henkisen maailman tilassa, kujeilla Kolehmaisen kustannuksella. Pilailevat henget vetivät Eetun muistista hänen lukemiaan teoksia, jotka käsittelivät Descartesin teosten tiettyjä lukuja: esim. teoksen Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta henget nyhtivät Eetun sisäisestä muistista hänen rationaaliseen mieleensä erikoisesti luvut 1 ja 3, mitkä tarkastelivat aistien pettävyyttä ja ulkomaailman olemassaoloa.
Tapahtumat lähtevät vyörymään eteenpäin, kun Eetu joutuu keskusteluun sielunkuolemattomuudesta erään alan harrastajan kanssa, joka selittää, että on sellaisiakin tapauksia joissa vainaja ei ole edes tietoinen fyysisestä kuolemastaan, vaan on ikään kuin juuttunut aikaan ja paikkaan. Eetun mielestä mainitut sielut olivat astraali tasolla. Tällaiset henget, kuulemma jatkavat maanpäällistä elämäänsä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja useinkin moiset sieluparat säikkyvät vielä maanpäällä tallustelevia ihmisiä kummituksina, heidän energia kenttäänsä törmätessään.
Jonkin aikaa mainitun tapahtuman jälkeen, Kolehmaista alkoi vaivata omituinen uskon puute, epäilyksenä olotilaansa. Häntä vaivasi se, että elääkö hän todellakin luonnonmaailmassa vai onko tullut jo peräti fyysisesti kuoltua ja oleskelisi siten astraali tasolla, jumittuneena edelleen maanpäällisen elämänsä kuvioihin.
Jos hän olisi henkiolento olisivat hänen kanssa ihmisensä myös spirituaalisia olentoja. Toisaalta asiantila voisi olla myös niin, että hän eläisi edelleen luonnon maailmassa. Niinpä olennot, joita hän joutui pakostakin kohtaamaan, olisivat henkiolentoja. Eetu vietti monta unetonta yötä näitä miettiessään. Eetu mietti, että mikäli jokin filosofia olisi olemassa vain sen aseman kautta, jonka se olisi maailmassa saavuttanut. Silloin tuo tila tai asema olisi filosofialla vain, jos se olisi sen maailmassa itselleen valloittanut. Jo tästäkin syystä ihmisellä oli kuolematon sielu, sillä ihminen toisin kuin eläin pystyi valloittamaan tai kehittämään sieluaan. Ja mikäli sielu oli luonteeltaan henkinen, oli sillä näin ollen paikka valloituksen tai kehityksen tuloksena henkisessä maailmassa. Mutta tämä mietiskely ei tietystikään ratkaissut sitä ongelmaa, että oliko Eetu luonnon maailmassa vai henkisessä maailmassa.
Lopulta hän alkoi käyttää alkoholia saadakseen unta, mutta koska ajattelija ei ollut varsinaisia viinamäen miehiä, täytyi kyseinen metodi heittää pois ja tilanne näytti kuin näyttikin hiljalleen rauhoittuvan. Tämä tilanteen rauhoittuminen johtui siitä, että Eetua kiusanneet veijari henget olivat menneet loitommalle hänen sielustaan, sillä Eetu oli lukenut humalapäissään raamattua.
Mutta tämä kaikki oli vain alkua, sillä nyt Eetua alkoi kiusata aivan järjettömäntuntuinen ajatus, nimittäin sellainen, että hän ei olisi olemassa laisinkaan. Tätä ennen Kolehmaista oli vaivannut ajatus siitä, että hän ei ollut, oikein varma oliko hän henkisessä maailmassa oleva henki ja niin muodoin muutkin olisivat henkiolentoja. Toisaalta hän kuvitteli myös ennen, että hän ilmeisesti eli luonnon maailmassa, mutta ihmiset, joita hän tapasi olivatkin henkiolentoja tai ainakin useimmat heistä. Eetuhan tiesi, että spiritúaalisessa maailmassa ihmiset näyttivät aivan samankaltaisilta kuin ajassa ja paikassa. Mutta nyt Eetu näytti menettäneen tyystin järkensä eikä häntä vakuuttanut laisinkaan se, että hän nipisteli itseään tuntien kipua. Ei, se ei todistanut sitä, että Eetu olisi todella olemassa, sillä kipu nipistelystä voisi olla myös painajaista.
Päivät kuluivat eikä sankarimme pakkomielteet näyttäneet helpottavan. Vaikka hän ymmärsi asiantilan oikean laidan, häneen liittyneet veijari henget pitivät häntä pihdeissään. Vaikka ihminen heittäisi pakkoajatukset syvään helvettiin, mainitut henget saavat ihmisen palaamaan jälleen niihin tunteiden virittämiin ajatuksiin, joita henget ihmisen sielussa herättävät. Pahoista hengistä vapautuminen vaatii hyvin erikoista metodia! Toisaalta eihän se kysymys (ollako, vaiko ei olla?) ole itsestään selvä asia tai ensinkään helppo tiedustelu, vaikka ihmis-sieluilla tapana on pitää moisia omituisia kysymyksiä itsestään selvänä. Voidaan kuitenkin kysyä, että tiedämmekö sen miten määritellään oleminen? Lisäksi havainnoimmeko vielä senkin kuinka ajattelemme olemisen eri tasot? Näin kyseistä asiantilaa aivoitellen, Eetu ei enää näytäkään niin hullulta, mitä ensisilmäyksellä voisi erehtyä kuvittelemaan!
Mitään muutosta ei Kolehmaisen psyykessä tapahdu. Niinpä hän päättää erään ystävänsä painostuksesta mennä lääkärin puheille. Hän tilaa ajan, ihan vaan ensin terveyskeskukseen.
Vastaan otolla noin 40 vuotta täyttänyt mieslääkäri tiedustelee, että ”mikä se oikein Kolehmaista vaivaa?” No siihen Eetu toteaa ensin, että ”hän, kun ei oikein tiedä ’ollakko vaiko ei olla’”? Ja sitten EK jatkaa mistä kaikki oli alkanut ja kuinka tämä prosessi oli jatkunut johtaen nykyiseen tilanteeseen. Lääkärillä sattuu olemaan materialistinen maailman katsomus, eikä hän suurin surminkaan voi siten käsittää henkisen maailman lainalaisuuksista sen enempää kuin ”sika satulasta”. Näin ollen tohtori tekee helpoimman ratkaisun ja toteaa, että ”tällaisissa tapauksissa meillä on tapana menetellä tietyllä tavalla” ja tarttuu samalla puhelimeen näppäillen muutaman numeron ja kutsuen ”henkilökuntaa” paikalle.
Tämän jälkeen lääkäri alkaa puhella mukavia, niitä, näitä … tiedustellen Eetun perhetaustaa ja kertoen omasta perheestään ja siitä kuinka vaikeaa se on murrosikäisten lasten kanssa, kun niillä on vielä niin paljon kaikenlaisia harrastuksia. Että kyllä se Kolehmainen on helpolla päässyt, kun on elellyt poikamiehenä! Siinä sitten samalla paikalle saapuu kaksi valkopukuista miestä, jotka pyytävät EK:ta seuraamaan heitä. Eetu kuljetetaan kunnanmielisairaalaan. Siellä kylläkin havaitaan ihan selvästi, että EK on ihan rauhallinen ja jopa nukkuu melko hyvin. Mutta täytyyhän jonkin kaltainen diagnoosi tehdä Eetun ”horjahtaneesta” mielentilasta. Hoitavan psykiatrin ei ole ensinkään vaikea tehdä diagnoosia: Eetu on ilmiselvästi paranoidinen skitsofrenian!
Paranoidinen skitsofrenia on psykologian mukaan eräs skitsofrenian muodoista. Koska
paranoidiselle skitsofrenialle on ominaista monet myös paranoidiset harhaluulot oli mielisairaalan vastaavan lääkärin helppo olettaa diagnoosinsa oikeellisuus. Diagnooseista huolimatta Eetu oli terve mies! Kyseiset näennäiset oirehtimiset eivät olleet sairautta, vaan henkisiä kiusauksia, jotka aiheutuivat pahoista hengistä, sillä veijari henget olivat saaneet tilaisuuden liittyä EK:n sieluun, hänen syvällisten filosofisten pohdintojen aikana.
Pahinta oli antipsykoosilääkkeiden annostelun aloittaminen Eetulle. Älytön lääkäri oli määrännyt lääkehoidon ”potilaalleen”, sillä hän ei osannut muutakaan, koska psykiatri ei käsittänyt mitään ihmisen sielun ja henkisen maailman välisestä yhteydestä. Nykyinen psykologia ja psykiatria pitivät ihmistä lähinnä jonkinmoisena eläinkoneena.
Kolehmainen viettää aikaa osastollaan. Häntä vaivaa hyvän lukemisen puute ja lääkkeetkin turruttavat mielen, hän ajattelee, että hänestä yritetään tehdä vihannesta. Eräänä iltana, kun potilaat ovat asettuneet lääkkeiden jakelun jälkeen katsomaan televisiota, tulee sieltä ohjelma jossa kerrotaan eräästä ruotsalaisesta 1700-luvun valistusajan filosofista ja tiedemiehestä, Emanuel Swedenborgista. Olihan Eetu Swedenborgista jotain kuullut, mutta ei hän ollut ES:n tuotantoon sen kummemmin paneutunut. Mutta nyt EK sai inspiraation ja kun Eetun luona vieraili hänen ystävänsä, kutsui hän kaveriaan myöten Swedenborgin tuotantoa.
Swedenborgin kirjoista Eetulle selvisi kuinka uudestisyntymisen mekanismi toimii, joka onkin itse asiassa avain mielisairauksien hoitoon. EK opiskeli ja sai tuntea, että sielunjalostumisessa ihmisen sielusta taistelevat totuus ja vääryys keskenään sekä hyvyys ja pahuus kamppailevat valta-asemasta ihmisen mielessä. Hyvä ja tosi virtaa enkeleistä ja vastaavasti paha ja väärä, piruista. Jumalasta virtaavan Jumaluuden ansiosta, kun ihminen on itsekin aktiivinen, pystyy ihmis-sielu valitsemaan sen mikä on hyvä ja tosi. Näin ihminen voittaa helvettien kiusaukset, mutta päinvastaisella tuloksella hän häviää. Tällä tavoin Eetu sai karkotettua itseään kiusanneet veijari pahat henget ja hän tunsi olevansa todellakin olemassa. Totuuden nimissä Eetun piti kuitenkin uskoa, että itse asiassa uudestisyntymätön eli kehittymätön ihminen ei oikeastaan olekaan olemassa, sillä sielunsa puolesta sen kaltainen ihminen on kuollut ja elää vain luonnollisessa materiaalisessa harhassaan. Vasta sielun valistuminen herättää ihmisen eloon!
Eetun kehittyminen oli niin silmiin pistävää, että lääkärinkin oli se pakko havaita. Tätä havaintoa vielä lisäsi se, että Kolehmainen ei ollut lomalla käydessään syönyt ollenkaan lääkkeitään. Niinpä Eetu kotiutettiin kunnanmielisairaalasta ja tarina sai onnellisen lopun.
Kalevi
_________
Eetu Kolehmainen oli hyvin lukenut mies. Hän oli 45 vuotuisen elämänsä kuluessa ahminut kirjahyllyittäin eritasoisia ja laatuisia hengentuotteita. Hänen kiinnostuksensa kohteita olivat olleet filosofia, uskonnonfilosofia, maailman uskonnot, teologia, luonnontieteet jne.. Kaikkihan tieteenmaailmassa Kolehmaista kiinnosti! Taisipa hän olla sangen universaali tyyppi. Eetu oli viimeaikoina ajautunut tutkimaan Teosofiaa. Nimi Teosofia oli saanut alkunsa kreikan kielisistä; theos jumala, sophia viisaus, sanoista ja se käännettynä on jumalviisaus. Nykyiseen maailmanaikaan teosofialla tarkoitettiin muun muassa H. P. Blavatskyn opetuksiin pohjautuvaa uskonnollis-filosofista ajatussuuntaa, jonka perusopetuksiin sisältyivät esimerkiksi karman laki, jälleensyntyminen sekä kaiken olevaisen takana oleva absoluuttinen jumaluus.
Eetu oli alkanut hiljalleen omaksua ajatuksen ihmisen jälleensyntymisestä eli inkarnaatiosta, joka tarkoitti sitä, että Kolehmaisellakin olisi ollut mitä ilmeisimmin aikaisempia elämiä tai varhaisempi elämä, tai että hän tulisi vielä inkarnoitumaan luonnonmaailmaan, jonakin muuna hahmona kuin Eetu Kolehmaisena, mutta se varsinainen Eetu toisin sanoen Eetun sielu olisi tietysti sama.
Ken ehdollistaa Teosofian pääperiaatteet, omaksuu hän silloin pakostakin opin ihmisen eli ihmissielun kuolemattomuudesta. Niinpä Eetukin omaksui … vieläpä niin voimakkaasti, että välillä hän melkeinpä kuvitteli elävänsä henkisessä maailmassa. Koska tietyillä vainajahengillä on kujeilevia piirteitä, alkoivat nämä veijari henget, jotka siis olivat tietyssä henkisen maailman tilassa, kujeilla Kolehmaisen kustannuksella. Pilailevat henget vetivät Eetun muistista hänen lukemiaan teoksia, jotka käsittelivät Descartesin teosten tiettyjä lukuja: esim. teoksen Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta henget nyhtivät Eetun sisäisestä muistista hänen rationaaliseen mieleensä erikoisesti luvut 1 ja 3, mitkä tarkastelivat aistien pettävyyttä ja ulkomaailman olemassaoloa.
Tapahtumat lähtevät vyörymään eteenpäin, kun Eetu joutuu keskusteluun sielunkuolemattomuudesta erään alan harrastajan kanssa, joka selittää, että on sellaisiakin tapauksia joissa vainaja ei ole edes tietoinen fyysisestä kuolemastaan, vaan on ikään kuin juuttunut aikaan ja paikkaan. Eetun mielestä mainitut sielut olivat astraali tasolla. Tällaiset henget, kuulemma jatkavat maanpäällistä elämäänsä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja useinkin moiset sieluparat säikkyvät vielä maanpäällä tallustelevia ihmisiä kummituksina, heidän energia kenttäänsä törmätessään.
Jonkin aikaa mainitun tapahtuman jälkeen, Kolehmaista alkoi vaivata omituinen uskon puute, epäilyksenä olotilaansa. Häntä vaivasi se, että elääkö hän todellakin luonnonmaailmassa vai onko tullut jo peräti fyysisesti kuoltua ja oleskelisi siten astraali tasolla, jumittuneena edelleen maanpäällisen elämänsä kuvioihin.
Jos hän olisi henkiolento olisivat hänen kanssa ihmisensä myös spirituaalisia olentoja. Toisaalta asiantila voisi olla myös niin, että hän eläisi edelleen luonnon maailmassa. Niinpä olennot, joita hän joutui pakostakin kohtaamaan, olisivat henkiolentoja. Eetu vietti monta unetonta yötä näitä miettiessään. Eetu mietti, että mikäli jokin filosofia olisi olemassa vain sen aseman kautta, jonka se olisi maailmassa saavuttanut. Silloin tuo tila tai asema olisi filosofialla vain, jos se olisi sen maailmassa itselleen valloittanut. Jo tästäkin syystä ihmisellä oli kuolematon sielu, sillä ihminen toisin kuin eläin pystyi valloittamaan tai kehittämään sieluaan. Ja mikäli sielu oli luonteeltaan henkinen, oli sillä näin ollen paikka valloituksen tai kehityksen tuloksena henkisessä maailmassa. Mutta tämä mietiskely ei tietystikään ratkaissut sitä ongelmaa, että oliko Eetu luonnon maailmassa vai henkisessä maailmassa.
Lopulta hän alkoi käyttää alkoholia saadakseen unta, mutta koska ajattelija ei ollut varsinaisia viinamäen miehiä, täytyi kyseinen metodi heittää pois ja tilanne näytti kuin näyttikin hiljalleen rauhoittuvan. Tämä tilanteen rauhoittuminen johtui siitä, että Eetua kiusanneet veijari henget olivat menneet loitommalle hänen sielustaan, sillä Eetu oli lukenut humalapäissään raamattua.
Mutta tämä kaikki oli vain alkua, sillä nyt Eetua alkoi kiusata aivan järjettömäntuntuinen ajatus, nimittäin sellainen, että hän ei olisi olemassa laisinkaan. Tätä ennen Kolehmaista oli vaivannut ajatus siitä, että hän ei ollut, oikein varma oliko hän henkisessä maailmassa oleva henki ja niin muodoin muutkin olisivat henkiolentoja. Toisaalta hän kuvitteli myös ennen, että hän ilmeisesti eli luonnon maailmassa, mutta ihmiset, joita hän tapasi olivatkin henkiolentoja tai ainakin useimmat heistä. Eetuhan tiesi, että spiritúaalisessa maailmassa ihmiset näyttivät aivan samankaltaisilta kuin ajassa ja paikassa. Mutta nyt Eetu näytti menettäneen tyystin järkensä eikä häntä vakuuttanut laisinkaan se, että hän nipisteli itseään tuntien kipua. Ei, se ei todistanut sitä, että Eetu olisi todella olemassa, sillä kipu nipistelystä voisi olla myös painajaista.
Päivät kuluivat eikä sankarimme pakkomielteet näyttäneet helpottavan. Vaikka hän ymmärsi asiantilan oikean laidan, häneen liittyneet veijari henget pitivät häntä pihdeissään. Vaikka ihminen heittäisi pakkoajatukset syvään helvettiin, mainitut henget saavat ihmisen palaamaan jälleen niihin tunteiden virittämiin ajatuksiin, joita henget ihmisen sielussa herättävät. Pahoista hengistä vapautuminen vaatii hyvin erikoista metodia! Toisaalta eihän se kysymys (ollako, vaiko ei olla?) ole itsestään selvä asia tai ensinkään helppo tiedustelu, vaikka ihmis-sieluilla tapana on pitää moisia omituisia kysymyksiä itsestään selvänä. Voidaan kuitenkin kysyä, että tiedämmekö sen miten määritellään oleminen? Lisäksi havainnoimmeko vielä senkin kuinka ajattelemme olemisen eri tasot? Näin kyseistä asiantilaa aivoitellen, Eetu ei enää näytäkään niin hullulta, mitä ensisilmäyksellä voisi erehtyä kuvittelemaan!
Mitään muutosta ei Kolehmaisen psyykessä tapahdu. Niinpä hän päättää erään ystävänsä painostuksesta mennä lääkärin puheille. Hän tilaa ajan, ihan vaan ensin terveyskeskukseen.
Vastaan otolla noin 40 vuotta täyttänyt mieslääkäri tiedustelee, että ”mikä se oikein Kolehmaista vaivaa?” No siihen Eetu toteaa ensin, että ”hän, kun ei oikein tiedä ’ollakko vaiko ei olla’”? Ja sitten EK jatkaa mistä kaikki oli alkanut ja kuinka tämä prosessi oli jatkunut johtaen nykyiseen tilanteeseen. Lääkärillä sattuu olemaan materialistinen maailman katsomus, eikä hän suurin surminkaan voi siten käsittää henkisen maailman lainalaisuuksista sen enempää kuin ”sika satulasta”. Näin ollen tohtori tekee helpoimman ratkaisun ja toteaa, että ”tällaisissa tapauksissa meillä on tapana menetellä tietyllä tavalla” ja tarttuu samalla puhelimeen näppäillen muutaman numeron ja kutsuen ”henkilökuntaa” paikalle.
Tämän jälkeen lääkäri alkaa puhella mukavia, niitä, näitä … tiedustellen Eetun perhetaustaa ja kertoen omasta perheestään ja siitä kuinka vaikeaa se on murrosikäisten lasten kanssa, kun niillä on vielä niin paljon kaikenlaisia harrastuksia. Että kyllä se Kolehmainen on helpolla päässyt, kun on elellyt poikamiehenä! Siinä sitten samalla paikalle saapuu kaksi valkopukuista miestä, jotka pyytävät EK:ta seuraamaan heitä. Eetu kuljetetaan kunnanmielisairaalaan. Siellä kylläkin havaitaan ihan selvästi, että EK on ihan rauhallinen ja jopa nukkuu melko hyvin. Mutta täytyyhän jonkin kaltainen diagnoosi tehdä Eetun ”horjahtaneesta” mielentilasta. Hoitavan psykiatrin ei ole ensinkään vaikea tehdä diagnoosia: Eetu on ilmiselvästi paranoidinen skitsofrenian!
Paranoidinen skitsofrenia on psykologian mukaan eräs skitsofrenian muodoista. Koska
paranoidiselle skitsofrenialle on ominaista monet myös paranoidiset harhaluulot oli mielisairaalan vastaavan lääkärin helppo olettaa diagnoosinsa oikeellisuus. Diagnooseista huolimatta Eetu oli terve mies! Kyseiset näennäiset oirehtimiset eivät olleet sairautta, vaan henkisiä kiusauksia, jotka aiheutuivat pahoista hengistä, sillä veijari henget olivat saaneet tilaisuuden liittyä EK:n sieluun, hänen syvällisten filosofisten pohdintojen aikana.
Pahinta oli antipsykoosilääkkeiden annostelun aloittaminen Eetulle. Älytön lääkäri oli määrännyt lääkehoidon ”potilaalleen”, sillä hän ei osannut muutakaan, koska psykiatri ei käsittänyt mitään ihmisen sielun ja henkisen maailman välisestä yhteydestä. Nykyinen psykologia ja psykiatria pitivät ihmistä lähinnä jonkinmoisena eläinkoneena.
Kolehmainen viettää aikaa osastollaan. Häntä vaivaa hyvän lukemisen puute ja lääkkeetkin turruttavat mielen, hän ajattelee, että hänestä yritetään tehdä vihannesta. Eräänä iltana, kun potilaat ovat asettuneet lääkkeiden jakelun jälkeen katsomaan televisiota, tulee sieltä ohjelma jossa kerrotaan eräästä ruotsalaisesta 1700-luvun valistusajan filosofista ja tiedemiehestä, Emanuel Swedenborgista. Olihan Eetu Swedenborgista jotain kuullut, mutta ei hän ollut ES:n tuotantoon sen kummemmin paneutunut. Mutta nyt EK sai inspiraation ja kun Eetun luona vieraili hänen ystävänsä, kutsui hän kaveriaan myöten Swedenborgin tuotantoa.
Swedenborgin kirjoista Eetulle selvisi kuinka uudestisyntymisen mekanismi toimii, joka onkin itse asiassa avain mielisairauksien hoitoon. EK opiskeli ja sai tuntea, että sielunjalostumisessa ihmisen sielusta taistelevat totuus ja vääryys keskenään sekä hyvyys ja pahuus kamppailevat valta-asemasta ihmisen mielessä. Hyvä ja tosi virtaa enkeleistä ja vastaavasti paha ja väärä, piruista. Jumalasta virtaavan Jumaluuden ansiosta, kun ihminen on itsekin aktiivinen, pystyy ihmis-sielu valitsemaan sen mikä on hyvä ja tosi. Näin ihminen voittaa helvettien kiusaukset, mutta päinvastaisella tuloksella hän häviää. Tällä tavoin Eetu sai karkotettua itseään kiusanneet veijari pahat henget ja hän tunsi olevansa todellakin olemassa. Totuuden nimissä Eetun piti kuitenkin uskoa, että itse asiassa uudestisyntymätön eli kehittymätön ihminen ei oikeastaan olekaan olemassa, sillä sielunsa puolesta sen kaltainen ihminen on kuollut ja elää vain luonnollisessa materiaalisessa harhassaan. Vasta sielun valistuminen herättää ihmisen eloon!
Eetun kehittyminen oli niin silmiin pistävää, että lääkärinkin oli se pakko havaita. Tätä havaintoa vielä lisäsi se, että Kolehmainen ei ollut lomalla käydessään syönyt ollenkaan lääkkeitään. Niinpä Eetu kotiutettiin kunnanmielisairaalasta ja tarina sai onnellisen lopun.
Kalevi
Vastaukset 5
Vanhimmat
että kaikki eivät tiedä edes fyysisesti kuolleensa. Pinttynyt materialismi saa aikaan kyseisen epätietoisuuden
Jenkki-soltuille annettiin ohjeet, joilla tiedostaa se, onko elossa, vai jo[tämä siis Vietnamin sodan aikaan]fyysisesti kuollut: "Huudelkaa [eläville ;P] kavereillenne, yrittäkää keskustella/kiinnittää toverienne huomio,jos he eivät vastaa, siis reagoi lainkaan, olette kuolleita".
Lainattu kertomus oli pitkä ja asenteellinen, sekä täysin mahdollinen.
mistään lainattu, vaan minä keksin sen mielikuvituksetani!
Kalevi
Jaa, sori, minä en.
...tapa tehdä käännytystyötä.