Emme aivan tarkkaan tiedä mitkä olivat profeetta Jesajan viimeiset sanat silloin, kun hänet perimätiedon mukaan elävänä sahattiin kappaleiksi, mutta hänen Kirjoituksensa viimeinen luku vaikuttaa olevan hänen viimeinen kehotuksensa oman elinaikansa ihmisille ja samoin myös meille tänään.
Kehotan kiinnittämään erityistä huomiota siihen, mitä Jesaja tuossa luvussa Jes.66 mainitsee niistä, jotka ovat mielistyneet muiden harrastustensa ohessa sianlihan syömiseen (jakeet 15-18). Kopioinkin tähän juuri nuo jakeet:
15. Sillä katso, Herra tulee tulessa, ja hänen vaununsa ovat kuin myrskytuuli; ja hän antaa vihansa purkautua hehkussa ja nuhtelunsa tulenliekeissä.
16. Herra käy tuomiolle KAIKEN LIHAN kanssa tulella ja miekallaan; ja Herran surmaamia on oleva paljon.
17. Jotka pyhittäytyvät ja puhdistautuvat puutarha-menoja varten, seuraten miestä, joka on heidän keskellänsä, jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra.
18. Minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa. Aika tulee, että minä kokoan kaikki kansat ja kielet, ja he tulevat ja näkevät minun kunniani.
Siunausta Jesajan varoitusten vaarinottamiseen!
Jesajan jäähyväissanat?
75
1634
Vastaukset
- tarkoittaa siis
"17. Jotka pyhittäytyvät ja puhdistautuvat puutarha-menoja varten, seuraten miestä, joka on heidän keskellänsä, jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra."
- eli kaikki ne jotka seuraavat miestä, joka on ikäänkuin jumalallinen ja joka syö sianlihaa, hiiriä jne... - niin, kaikista jotka niin tekevät - niistä tulee loppu.
se on varmasti aivan totta, koska ihmiset jotka tuota tekevät ovat totaalisesti hukassa.....puutarhajuhlat länsimaissa sianlihan syönnin osalta, sillä sianlihaa on - ei ainoastaan sianruhosta leikatuissa lihapaloissa vaan - lähes poikkeuksetta kaikissa makkaroissa (pois lukien esim. Lidl'in myymä kanakalkkunamakkara).
Hiirien, rottien, koiranlihan yms. syönti taasen on yleistä monissa Aasian maassa ja sinnehän 'pullaturistit' ja 'ilmaston saastuttajat' nykyään parveilevat noita itämaisia ruokaelämyksiä nautiskelemaan.
Yhtä karsaasti Herra katselee sianlihalla herkuttelevia baareissa, ravintoloissa, hotelleissa, nakkareilla, kodeissa jne. Pointtinahan on nimenomaan J-lan saastaiseksi julistaman eläimen lihan luvaton syönti, joka on myös (siis kyseisen lihan syömisen LISÄKSI) hengellisesti esikuvana kaikenlaisesta saastaisuuden ja synnin harjoittamisesta.
Kuten Jesaja kirjoitti: tuollaisista ihmisistä tulee loppu tulessa ja Herran miekan riehuessa.
Ottakaamme vaarin Jesajan Kirjan >>>kokonaisilmoituksesta- Diana-ad-rem
Yakov kirjoitti:
....puutarhajuhlat länsimaissa sianlihan syönnin osalta, sillä sianlihaa on - ei ainoastaan sianruhosta leikatuissa lihapaloissa vaan - lähes poikkeuksetta kaikissa makkaroissa (pois lukien esim. Lidl'in myymä kanakalkkunamakkara).
Hiirien, rottien, koiranlihan yms. syönti taasen on yleistä monissa Aasian maassa ja sinnehän 'pullaturistit' ja 'ilmaston saastuttajat' nykyään parveilevat noita itämaisia ruokaelämyksiä nautiskelemaan.
Yhtä karsaasti Herra katselee sianlihalla herkuttelevia baareissa, ravintoloissa, hotelleissa, nakkareilla, kodeissa jne. Pointtinahan on nimenomaan J-lan saastaiseksi julistaman eläimen lihan luvaton syönti, joka on myös (siis kyseisen lihan syömisen LISÄKSI) hengellisesti esikuvana kaikenlaisesta saastaisuuden ja synnin harjoittamisesta.
Kuten Jesaja kirjoitti: tuollaisista ihmisistä tulee loppu tulessa ja Herran miekan riehuessa.
Ottakaamme vaarin Jesajan Kirjan >>>kokonaisilmoituksestakeskellä, sehän on Jeesus.
Puutarhamenot ovat mitä ilmeisimmin ne kuuluisat karitsan häät. Diana-ad-rem kirjoitti:
keskellä, sehän on Jeesus.
Puutarhamenot ovat mitä ilmeisimmin ne kuuluisat karitsan häät.Eipä nyt kaupitella tuota kreikkalaista epäjumalan nimeä tänne!
Nimi lienee alkuisin sanoista Ii-Zeus eli pakanallinen ilmaus "ylistys Zeukselle", eikä sillä ole mitään tekemistä aitojen ja alkuperäisten nimien Y'shua HaMashiach kanssa.
Oikein kaunista, jos sä Diana käytät mekkoa. Onkohan siinä oikein pitsireunuskin ;o) Voisithan vähän vilauttaa vaatettasi vaikkapa Galleria-sivuilla, niin mä annan siitä lausunnon...- Diana-ad-rem
Yakov kirjoitti:
Eipä nyt kaupitella tuota kreikkalaista epäjumalan nimeä tänne!
Nimi lienee alkuisin sanoista Ii-Zeus eli pakanallinen ilmaus "ylistys Zeukselle", eikä sillä ole mitään tekemistä aitojen ja alkuperäisten nimien Y'shua HaMashiach kanssa.
Oikein kaunista, jos sä Diana käytät mekkoa. Onkohan siinä oikein pitsireunuskin ;o) Voisithan vähän vilauttaa vaatettasi vaikkapa Galleria-sivuilla, niin mä annan siitä lausunnon...aina sanonut, että se on kreikkalainen.
Hyvä kun sinäkin myönnät. Diana-ad-rem kirjoitti:
aina sanonut, että se on kreikkalainen.
Hyvä kun sinäkin myönnät....toisemme(?)
Tarkoitan, että löysimme vihdoinkin yhteisen sävelen eli pääsimme samalle aaltopituudelle ;o)
Olen jo kauan ollut tuosta nimestä tätä mieltä.
Kyseinen nimi on kreikkalainen, mutta itse henkilö, johon sillä useimmiten viitataan on kyllä maailman kuuluisin juutalainen ja Hänen kuuluisuudelleen on todella katetta ja kaikki Hänen juurensa löytyvät Tanakh'ista ihan Sanan kirjaimellisessa merkityksessä.- Diana-ad-rem
Yakov kirjoitti:
...toisemme(?)
Tarkoitan, että löysimme vihdoinkin yhteisen sävelen eli pääsimme samalle aaltopituudelle ;o)
Olen jo kauan ollut tuosta nimestä tätä mieltä.
Kyseinen nimi on kreikkalainen, mutta itse henkilö, johon sillä useimmiten viitataan on kyllä maailman kuuluisin juutalainen ja Hänen kuuluisuudelleen on todella katetta ja kaikki Hänen juurensa löytyvät Tanakh'ista ihan Sanan kirjaimellisessa merkityksessä.eikä meille löydy yhteistä säveltä, niin suuresti kuin tunnutkin sitä kaipaavan.
Sinulla on väärä tyyli ja väärä uskonto. - ajatuksissasi
Diana-ad-rem kirjoitti:
keskellä, sehän on Jeesus.
Puutarhamenot ovat mitä ilmeisimmin ne kuuluisat karitsan häät.etkö itse juuri väitä, että Jeesusta ei tunneta vaikkapa Jesajan kirjassa. Kuinka on?
Diana-ad-rem kirjoitti:
eikä meille löydy yhteistä säveltä, niin suuresti kuin tunnutkin sitä kaipaavan.
Sinulla on väärä tyyli ja väärä uskonto.Hätä ei ole onneksi tuon näköinen. Sullakin on vielä toivoa päästä taivaalliseen kuoroon ;o)
Kuorossa vuosia laulaneena tiedän, että eri äänilajitkin (I sopraano, II sopraano, altto, tenori, baritoni ja basso) soivat hyvin yhteen, jos on hyvä kuoronjohtaja, hyvät musikantit, jos kuorolaisilla on hyvä sävelkorva, hyvä äänenmuodostus, hyvä rytmitaju, aimo annos lähimmäisenrakkautta ja J-lan Pyhä Henki koko kuoroa yhdistämässä.
Tuon tapaisia kuoroja oli jo muinoin Tanakh'in aikana ja ne olivat vain heikkoja esikuvia taivaallisesta Uuden Liiton lunastettujen kuorosta, jonne me Herran lunastetut olemme matkalla.- taas....
Yakov kirjoitti:
Hätä ei ole onneksi tuon näköinen. Sullakin on vielä toivoa päästä taivaalliseen kuoroon ;o)
Kuorossa vuosia laulaneena tiedän, että eri äänilajitkin (I sopraano, II sopraano, altto, tenori, baritoni ja basso) soivat hyvin yhteen, jos on hyvä kuoronjohtaja, hyvät musikantit, jos kuorolaisilla on hyvä sävelkorva, hyvä äänenmuodostus, hyvä rytmitaju, aimo annos lähimmäisenrakkautta ja J-lan Pyhä Henki koko kuoroa yhdistämässä.
Tuon tapaisia kuoroja oli jo muinoin Tanakh'in aikana ja ne olivat vain heikkoja esikuvia taivaallisesta Uuden Liiton lunastettujen kuorosta, jonne me Herran lunastetut olemme matkalla.mentiin... jaakolla perjantaifiilis alkoi jo ennen puoltapäivää :)
- Diana-ad-rem
Yakov kirjoitti:
Hätä ei ole onneksi tuon näköinen. Sullakin on vielä toivoa päästä taivaalliseen kuoroon ;o)
Kuorossa vuosia laulaneena tiedän, että eri äänilajitkin (I sopraano, II sopraano, altto, tenori, baritoni ja basso) soivat hyvin yhteen, jos on hyvä kuoronjohtaja, hyvät musikantit, jos kuorolaisilla on hyvä sävelkorva, hyvä äänenmuodostus, hyvä rytmitaju, aimo annos lähimmäisenrakkautta ja J-lan Pyhä Henki koko kuoroa yhdistämässä.
Tuon tapaisia kuoroja oli jo muinoin Tanakh'in aikana ja ne olivat vain heikkoja esikuvia taivaallisesta Uuden Liiton lunastettujen kuorosta, jonne me Herran lunastetut olemme matkalla.minähän sanoin, että sinulla on väärä tyyli.
Minä olen lukenut evankeliumeista; omavanhurskaudesta, ulkokultaisuudesta, hapatuksen syöttäjistä, laittomuuden lapsista,
Valkeaksi kalkituista, joissa on sisällä vain saastaa......hmmmm.. olen myös lukenut; ETTÄ SE ON AINA ITSE, JOKA MUITA SYYTTÄÄ.
Alat olla melko yksin kuorossasi, olen huomannut.... toisaallakin. Niin se käy.... Joka itsensä ylentää......ja niin edelleen. taas.... kirjoitti:
mentiin... jaakolla perjantaifiilis alkoi jo ennen puoltapäivää :)
Kivasti kirjoitit :o)
Lentosuukkoja sullekin!Diana-ad-rem kirjoitti:
minähän sanoin, että sinulla on väärä tyyli.
Minä olen lukenut evankeliumeista; omavanhurskaudesta, ulkokultaisuudesta, hapatuksen syöttäjistä, laittomuuden lapsista,
Valkeaksi kalkituista, joissa on sisällä vain saastaa......hmmmm.. olen myös lukenut; ETTÄ SE ON AINA ITSE, JOKA MUITA SYYTTÄÄ.
Alat olla melko yksin kuorossasi, olen huomannut.... toisaallakin. Niin se käy.... Joka itsensä ylentää......ja niin edelleen....tarkemmin sanoen lattiaa vasten otsani painan kotona ollessani joka päivä Luojani, Vapahtajani ja Lunastajani edessä, sillä Hän on yli kaiken ylistettävä ja Korkeasti Pyhä.
Mulla on useita oikein rakkaita uskonystäviä, vaikkakin sydämeeni*) mahtuu vieläkin paljon lisää sen kaltaisia, joten siitä asiasta sun ei tartte huolta kantaa...
*) Ultraäänitutkimuksen mukaan mulla on nimittäin laajentunut sydän ;o)
- - -
Jotenkin kirjoituksia lukiessa vaikutaa siltä, että olet lukenut varsin ennakkoluuloisesti Uuden Liiton Kirjoituksia...
Silloin käy helposti niin, että sitä mitä ihminen Raamatusta etsii, sen hän myös löytää:
- Jos etsii palavalla sydämellä pirua Raamatusta, niin hän kyllä tulee mielellään etsijän oppaaksi kohden kadotuksen kauheuksia.
- Jos sen sijaan etsii palavalla sydämellä Raamatusta rakkauden J-laa, niin Hän kyllä tulee mielellään etsijän oppaaksi kohden taivaan ihanuutta. HalleluYah!
Etsinnän kohteen valinta on jokaisella - siis myös sulla Diana - vapaasti päätettävissä, kuitenkin vain tarkoin säädetyn etsikkoajan puitteissa!- Diana-ad-rem
ajatuksissasi kirjoitti:
etkö itse juuri väitä, että Jeesusta ei tunneta vaikkapa Jesajan kirjassa. Kuinka on?
Tuossa puhuttiinkin vähän isommasta ryhmästä, hyvinhän tuo sopisi vaikka kristikansaan.
Todellisuudessa en tiedä mitä aikakautta tai tapahtumaa siinä kuvataan.
En minä toivo kenenkään loppua, viisastumista kylläkin.
Kristittyjen hajaantuminen aiheuttaa vain epäsopua ja riitaisuutta, toisten syyttelyä, sitähän evankeliumit opettavat. - Diana-ad-rem
Yakov kirjoitti:
...tarkemmin sanoen lattiaa vasten otsani painan kotona ollessani joka päivä Luojani, Vapahtajani ja Lunastajani edessä, sillä Hän on yli kaiken ylistettävä ja Korkeasti Pyhä.
Mulla on useita oikein rakkaita uskonystäviä, vaikkakin sydämeeni*) mahtuu vieläkin paljon lisää sen kaltaisia, joten siitä asiasta sun ei tartte huolta kantaa...
*) Ultraäänitutkimuksen mukaan mulla on nimittäin laajentunut sydän ;o)
- - -
Jotenkin kirjoituksia lukiessa vaikutaa siltä, että olet lukenut varsin ennakkoluuloisesti Uuden Liiton Kirjoituksia...
Silloin käy helposti niin, että sitä mitä ihminen Raamatusta etsii, sen hän myös löytää:
- Jos etsii palavalla sydämellä pirua Raamatusta, niin hän kyllä tulee mielellään etsijän oppaaksi kohden kadotuksen kauheuksia.
- Jos sen sijaan etsii palavalla sydämellä Raamatusta rakkauden J-laa, niin Hän kyllä tulee mielellään etsijän oppaaksi kohden taivaan ihanuutta. HalleluYah!
Etsinnän kohteen valinta on jokaisella - siis myös sulla Diana - vapaasti päätettävissä, kuitenkin vain tarkoin säädetyn etsikkoajan puitteissa! Diana-ad-rem kirjoitti:
...meni tuokin kaukolaukauksesi. Positiivista siinä oli kuitenkin hyvä yritys ;o)
Minähän en ole itse päättänyt sitä, millainen J-lan sisin olemus on. En edes voisi siihen mitenkään vaikuttaa, koska Hänen alkuperänsä on ikuisuudesta ja Hän on muuttumaton.
Raamatussa, sen alku- ja loppuosassa sanotaan, että J-la rakastaa luomiansa ihmisiä. Siitä oli helppoa minunkin ymmärtää, että J-lan sisin olemus on rakkaus.
Kun sitten aloin tutkia Raamattua tuosta lähtökohdasta alkaen, niin jo alkoikin Sanasta aueta ihmeelliset maisemat ja Isä J-lan rakastavan sydämen pohjattomat syvyydet!
Kokeileppa sinäkin tällaista Raamatun tutkimistapaa, niin tulet iloisesti yllättymään!
HalleluYah!
Shabbat shalom!Yakov kirjoitti:
Eipä nyt kaupitella tuota kreikkalaista epäjumalan nimeä tänne!
Nimi lienee alkuisin sanoista Ii-Zeus eli pakanallinen ilmaus "ylistys Zeukselle", eikä sillä ole mitään tekemistä aitojen ja alkuperäisten nimien Y'shua HaMashiach kanssa.
Oikein kaunista, jos sä Diana käytät mekkoa. Onkohan siinä oikein pitsireunuskin ;o) Voisithan vähän vilauttaa vaatettasi vaikkapa Galleria-sivuilla, niin mä annan siitä lausunnon......pitsimekko? :O
- särensalo
Yakov kirjoitti:
Kivasti kirjoitit :o)
Lentosuukkoja sullekin!höpiset, eihän se sinua koske kun et ole juutalainen vaan kristitty? vai väitäkkö että oletkin nyt juutalainen?!
- ````__________:::::::
Yakov kirjoitti:
...meni tuokin kaukolaukauksesi. Positiivista siinä oli kuitenkin hyvä yritys ;o)
Minähän en ole itse päättänyt sitä, millainen J-lan sisin olemus on. En edes voisi siihen mitenkään vaikuttaa, koska Hänen alkuperänsä on ikuisuudesta ja Hän on muuttumaton.
Raamatussa, sen alku- ja loppuosassa sanotaan, että J-la rakastaa luomiansa ihmisiä. Siitä oli helppoa minunkin ymmärtää, että J-lan sisin olemus on rakkaus.
Kun sitten aloin tutkia Raamattua tuosta lähtökohdasta alkaen, niin jo alkoikin Sanasta aueta ihmeelliset maisemat ja Isä J-lan rakastavan sydämen pohjattomat syvyydet!
Kokeileppa sinäkin tällaista Raamatun tutkimistapaa, niin tulet iloisesti yllättymään!
HalleluYah!
Shabbat shalom!Sinähän se täällä noita blancoja ja huteja roiskit kun yrität tekeytyä juutalaiseksi vaikka oot kristitty ja suomalainen Turusta. Älä hyvä mies häpäse itteäsi noilla jutuilla missä koitat käyttää juutalaisten toivotuksia toisilleen ja muuta semmosta mikä ei sinule kuulu. Juo vaan kuppi kaffetta ja tuumi sitten samala mitkä asiat kellekkin kuuluu,vai mitä.
KTS kirjoitti:
...pitsimekko? :O
...on vain sen verran ujo ja vaatimaton tytteli, ettei kehtaa näyttää sitä Galleria-sivuillaan.
Vaatimattomuus kaunistaa ;o)särensalo kirjoitti:
höpiset, eihän se sinua koske kun et ole juutalainen vaan kristitty? vai väitäkkö että oletkin nyt juutalainen?!
....oikeaoppiset jeshualaiset, samoin kuin aidot kristityt ja juutalaiset pyhittävät Sapatin lepopäiväkseen.
Sunnuntai on pakanallisen epäjumalan kunniaksi pyhitetty päivä, jolloin palvotaan aurinkoa jumalana ja jonka Rooman keisari Konstantinus Suuri sääti vuonna 364 ns. 'sunnuntaiediktillä'. Siihen saakka kaikissa Vähän Aasian kristillisissä seurakunnissa vietettiin perinteistä juutalaisten sapattia viikottaisena lepopäivänä. Tässä sulle perustelu asiaan, jos et sattunut sitä tietämään...````__________::::::: kirjoitti:
Sinähän se täällä noita blancoja ja huteja roiskit kun yrität tekeytyä juutalaiseksi vaikka oot kristitty ja suomalainen Turusta. Älä hyvä mies häpäse itteäsi noilla jutuilla missä koitat käyttää juutalaisten toivotuksia toisilleen ja muuta semmosta mikä ei sinule kuulu. Juo vaan kuppi kaffetta ja tuumi sitten samala mitkä asiat kellekkin kuuluu,vai mitä.
olevani juutalainen?
Isäni varhaisessa suvussa on ollut paljon niitä, joilla on ollut täysin juutalainen nimi. Kahdella sukututkimuksen mukaan todistetulla varhaisimmalla esi-isälläni oli kummallakin nimenä Jacob Jacobsson. Suullisen perimätiedon mukaan heitä edeltäneellä esi-isälläni oli nimenä Josef joskus 1600-luvun taitteessa. Hän omisti 7 kuunaria (isoa purjelaivaa), joilla kuljetettiin puutavaraa ruotsinkieliseltä pohjanmaalta keskiseen Eurooppaan. Josef omisti 1800 ha metsää. Ei ollut siis mikään tyhjätasku ;o)
Tästä huolimatta en leuhki olevani juutalainen. Olen sanonut olevani jeshualainen. Kuulun Pyhän Hengen todistuksen kautta Israelin Pyhän valittuun kansaan, jota totuutta kukaan ei voi tyhjäksi tehdä.
Jeshualaisuus merkitsee koko Tanakh'iin uskomista sisältäen myös sen Messias-ennustukset.
Siunausta sulle Tanakh'in ilmoittamassa Messiaassa!
- rasismiavastaan
miten kukaan Jesajan nimellä kirjoittaneista on kuollut, heitähän oli varmuudella kaksi, ehkä kolmekin.Legenda seetripuun sisällä olleesta Jesajasta on nuori tarina.
"puutarhajuhlat" loppuivat jo eksiilin jälkeen mutta myöhemmin syntyi uusi uskonto joka ilmoitti että sikaa ja muuta "hiiristöä" muka saisi syödä.- monet lait kumottu
nyt on uusi liitto esim sian lihan syöminen oli kielletty mutta lue matt 15:10-20,ap 10:9-16
...paljon on asioita, jotka ovat kadonneet historian hämärään, eikä ihan kaikkea olekaan tarvis tietää! Riittäköön meille se, että J-la tietää kaiken ihan pienintä piirtoa myöten.
Noista puutarhajuhlista vielä sen verran, että niitä vietetään edelleen maanpiirissä hieman eri muunnoksina Jesajan aikaisista menoista. Juhlien nimi vaan vaihtelee pik-nikistä juhannusjuhliin jne, mutta koristettu sianpaisti tai ainakin sianlihaa sisältävä makkara on edelleen kunniapaikalla mukana kuvassa...
Mielestäni Jesaja oli suurin Tanakh'in profeetoista. Minä rakastan hänen Kirjoituksiaan enemmän kuin kenenkään muun Tanakh'in kirjoittajan. Perustelen sen sillä, että hänellä oli suurin sanoma tuotavana sekä Israelille että kaikille pakanakansoille: J-la rakastaa kaikkia kansoja, eikä ole unohtava yhtäkään ihmistä, joka Häntä etsii ja Hänen apuaan odottaa. Myös Jesajan Messias-profetiat ovat ainutlaatuisia!
Siksi en yhtään ihmettelisi sitä, että perkele olisi vihannut häntä niin suuressa määrin, että riivasi Jesajan vihamiehet sahaamaan hänet elävältä kappaleiksi.
Myös monen muun Vanhan ja Uuden Liiton J-lalle otollisten miesten osaksi tuli verinen marttyyrikuolema.- lain alla
monet lait kumottu kirjoitti:
nyt on uusi liitto esim sian lihan syöminen oli kielletty mutta lue matt 15:10-20,ap 10:9-16
vai vapaa?
- Diana-ad-rem
lain alla kirjoitti:
vai vapaa?
Jumalan lain alla, siinähän pyristelet, ei se kuitenkaan auta.
- Pieni karitsa
Vai naudanlihaa?
Yeshua on karitsa ja Hän sanoi että pääsiäis lampaan Hän syö opetuslasten kanssa seuraavan kerran taivaassa.
ps.hups siitä on kulunut jo noin 2000.vMietippä tätä:
Kun sinusta aika jättää, niin siirryt ajattomuuteen. Silloin sinulle ei ole merkitystä sillä, onko kulunut vuosi tai 2000 vuotta tai 1 000 000 000 000 000 000 000 vuotta, koska ajankulun kokeminen on mahdollista vain täällä 3-ulotteisessa aistimaalimassa....enkä hillomunkkeja, ellen ole itse niitä leiponut tai ellei luotettava ystäväni ole niitä leiponut.
Kaupan, konditorioiden ja leipomoitten munkkipossut ja hillomunkit keitetään nimittäin lähes poikkeuksetta sianrasvaseoksessa. Yäk!- itse syökään
Yakov kirjoitti:
Mietippä tätä:
Kun sinusta aika jättää, niin siirryt ajattomuuteen. Silloin sinulle ei ole merkitystä sillä, onko kulunut vuosi tai 2000 vuotta tai 1 000 000 000 000 000 000 000 vuotta, koska ajankulun kokeminen on mahdollista vain täällä 3-ulotteisessa aistimaalimassa.ei kai siitä voi lakia muille tehdä?
itse syökään kirjoitti:
ei kai siitä voi lakia muille tehdä?
...siitä mitään 'lakia' muille.
Suhtaudun asiaan kuten Joosua muinoin, joka sanoi juutalaisille näin:
Joosua:
24:15 Mutta jos pidätte pahana palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella, niitäkö jumalia, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran, vai amorilaisten jumalia, niiden, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa."- ystäväsi
Yakov kirjoitti:
...enkä hillomunkkeja, ellen ole itse niitä leiponut tai ellei luotettava ystäväni ole niitä leiponut.
Kaupan, konditorioiden ja leipomoitten munkkipossut ja hillomunkit keitetään nimittäin lähes poikkeuksetta sianrasvaseoksessa. Yäk!No no, Yakov hyvä !
Kyllä monet leipomot/kahvilat käyttävät paistamisessa kasvisrasvoja.
"kiitoksen kannssa nautittavaksi"
Yakov ! Pistä poskeesi vaan, vielä kun niitä täällä ajassa tarjotaan ! :) ystäväsi kirjoitti:
No no, Yakov hyvä !
Kyllä monet leipomot/kahvilat käyttävät paistamisessa kasvisrasvoja.
"kiitoksen kannssa nautittavaksi"
Yakov ! Pistä poskeesi vaan, vielä kun niitä täällä ajassa tarjotaan ! :)Asiakkaita vedetään usein höplästä raskaamman päälle!
Alla esimerkki:
Keittiön puolella saattaa olla pakastekaapit pullollaan rottien ruhoja kuin taannoin eräässä kiinalaisessa ravintolassa Ruotsissa ja asiakkaat luulivat syöneensä ensiluokkaista naudanlihaa ja jopa kehuskelivat ruuan laatua ja aromia ;o)- Duunissa leipomossa
Yakov kirjoitti:
Asiakkaita vedetään usein höplästä raskaamman päälle!
Alla esimerkki:
Keittiön puolella saattaa olla pakastekaapit pullollaan rottien ruhoja kuin taannoin eräässä kiinalaisessa ravintolassa Ruotsissa ja asiakkaat luulivat syöneensä ensiluokkaista naudanlihaa ja jopa kehuskelivat ruuan laatua ja aromia ;o)uppopaistetaan rypsiöljyssä leipomoiden tuotantolinjoilla,ei siihen mitään eläinrasvaa käytetä. Otappas vähän selvää asioista ennenkuin menet laukomaan höpöjäsi,aikunen mies..
- ````__________:::::::
Yakov kirjoitti:
Mietippä tätä:
Kun sinusta aika jättää, niin siirryt ajattomuuteen. Silloin sinulle ei ole merkitystä sillä, onko kulunut vuosi tai 2000 vuotta tai 1 000 000 000 000 000 000 000 vuotta, koska ajankulun kokeminen on mahdollista vain täällä 3-ulotteisessa aistimaalimassa.sianlihaa? Olet kristitty, et juutalainen. Kristityt voivat syödä sikaa.
- Pieni karitsa
Yakov kirjoitti:
...enkä hillomunkkeja, ellen ole itse niitä leiponut tai ellei luotettava ystäväni ole niitä leiponut.
Kaupan, konditorioiden ja leipomoitten munkkipossut ja hillomunkit keitetään nimittäin lähes poikkeuksetta sianrasvaseoksessa. Yäk! ````__________::::::: kirjoitti:
sianlihaa? Olet kristitty, et juutalainen. Kristityt voivat syödä sikaa.
...sinua lukemaan avaukseni uudestaan ja aiempaa tarkemmin.
Silloin sullekin voi selvitä syy siihen, MIKSI J-la tulee tuomitsemaan KAIKKEA LIHAA (sisältäen sianlihaa syövät juutalaiset ja pakanat)...Duunissa leipomossa kirjoitti:
uppopaistetaan rypsiöljyssä leipomoiden tuotantolinjoilla,ei siihen mitään eläinrasvaa käytetä. Otappas vähän selvää asioista ennenkuin menet laukomaan höpöjäsi,aikunen mies..
...menetellään noin, mutta epäilys on silti aiheellinen, koska olen vuosia sitten lukenut munkkien paistossa käytetyn rasvaseosta, jossa osa on sianrasvaa. Kyseinen rasvaseos oli (ainakin silloin) nimittäin halvempaa kuin pelkkä kasvisrasva.
Mä en luota edes tuoteselostuksiin, vaan suosin sen sijaan pelkistä raaka-aineista tehtyjä ruokia ja leivonnaisia.
Sä voit ihan vapaasti syödä mitä tahdot. Niin teen minäkin, enkä tahdo syödä mitään sellaista, jonka suhteen on edes pientä epäilystä sen sisällön suhteen.Pieni karitsa kirjoitti:
...kaikissa noissa leivonnaisissa on useita lisäaineita, kuten emulgointiainetta, aromeja, väriainetta, jauhonparannetta, säilöntäainetta, jne ?
Jos syöt kotona tehtyjä leivonnaisia luomujauhoista, niin vältyt niiltä kaikilta!
Jauhonparanne on suomeksi sanoen myrkkyä!
Emulgointiaine on epäilyttävää sekin, koska se sisältää rasvahappojen mono- ja diglyseridejä, joiden alkuperä voi olla yhtä sun toista, mikä selviää seuraavasta:
Sallittuja emulgointiaineita ovat mono- ja diglyseridi, propyleeniglykoli tai propyleeniglykolin esterit. Lähde:
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2004:098:0024:0028:FI:PDF
Kiitti silti vaivannäöstäsi :o)
...palailen foorumille Sapatin alettua.
Tsau siihen asti!- sapatista kun se ei sinulle
edes kuulu. et sinä ole mikään juutalainen vaan tavallinen suomalainen kristitty. eihän nyt tokikaan se että toikkaroit juutalaisuuspalstalla,sinusta juutalaista tee.oikeestaan voisi kysäistä,että mitä sinä yleensä jonkun toisten uskontojen sivuilla pyörit.
sapatista kun se ei sinulle kirjoitti:
edes kuulu. et sinä ole mikään juutalainen vaan tavallinen suomalainen kristitty. eihän nyt tokikaan se että toikkaroit juutalaisuuspalstalla,sinusta juutalaista tee.oikeestaan voisi kysäistä,että mitä sinä yleensä jonkun toisten uskontojen sivuilla pyörit.
Vaikuttaa siltä, että olet ottanut muutaman ylimääräisen ryypyn(?)
Tässä sulle palautetta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000041284962
Jesajan kohtalo jos kerran elävältä sahattiin.
- oli vielä
tylsä saha. Asiasta kolmanteen, oliko se sahuri, joku juutalainen?
...palkita totuuden puhujat tässä tulelle ja tulikivelle tallennetussa maailmassa.
Jesajalla oli niin VALTAVA totuuden sanoma tuotavana Israelille ja kaikille pakanakansoille, että saatana ei antanut hänen ilman kostoa siirtyä ajasta ikuisuuteen.
Muistanet, kuka sanoi vainoojilleen ennen joutumistaan kivitetyksi ensimmäisenä marttyyrina Uuden Liiton aikakaudella:
Apostolien teot:
7:52 Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet,...- Diana-ad-rem
Yakov kirjoitti:
...palkita totuuden puhujat tässä tulelle ja tulikivelle tallennetussa maailmassa.
Jesajalla oli niin VALTAVA totuuden sanoma tuotavana Israelille ja kaikille pakanakansoille, että saatana ei antanut hänen ilman kostoa siirtyä ajasta ikuisuuteen.
Muistanet, kuka sanoi vainoojilleen ennen joutumistaan kivitetyksi ensimmäisenä marttyyrina Uuden Liiton aikakaudella:
Apostolien teot:
7:52 Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet,...Eikö sinun vanhurskaasi itse antanut henkensä, omien sanojensa mukaan hänellä oli valta antaa se ja valta ottaa se takaisin.
Joten eipäs syytellä. Yakov kirjoitti:
...palkita totuuden puhujat tässä tulelle ja tulikivelle tallennetussa maailmassa.
Jesajalla oli niin VALTAVA totuuden sanoma tuotavana Israelille ja kaikille pakanakansoille, että saatana ei antanut hänen ilman kostoa siirtyä ajasta ikuisuuteen.
Muistanet, kuka sanoi vainoojilleen ennen joutumistaan kivitetyksi ensimmäisenä marttyyrina Uuden Liiton aikakaudella:
Apostolien teot:
7:52 Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet,...Kyllä osaa sanoa kuka noin sanoi. Raamatussa se tietysti on en epäile.
oli vielä kirjoitti:
tylsä saha. Asiasta kolmanteen, oliko se sahuri, joku juutalainen?
Sittenkin olla aikakautensa natsi josta Aatu on suoraan alenevassa polvessa.
Diana-ad-rem kirjoitti:
Eikö sinun vanhurskaasi itse antanut henkensä, omien sanojensa mukaan hänellä oli valta antaa se ja valta ottaa se takaisin.
Joten eipäs syytellä....tiedottaa Dianalle:
Yakov ei viitannut jakeella "Apostolien teot 7:52" hänen Vanhurskaaseen Messiaaseensa, vaan erääseen toiseen vanhurskaaseen Messiaan palvelijaan nimeltä Stefanus.WhiteWikingi kirjoitti:
Kyllä osaa sanoa kuka noin sanoi. Raamatussa se tietysti on en epäile.
...Stefanus, ensimmäinen Uuden Liiton marttyyri, joka antoi mahtavan todistuksen Sanhedrinissa Israelin kansan ylimmälle neuvostolle. Juuri tuon hänen antamansa todistuksen vuoksi he kivittivät hänet kuoliaaksi.
- Diana-ad-rem
Yakov kirjoitti:
...tiedottaa Dianalle:
Yakov ei viitannut jakeella "Apostolien teot 7:52" hänen Vanhurskaaseen Messiaaseensa, vaan erääseen toiseen vanhurskaaseen Messiaan palvelijaan nimeltä Stefanus.profeetat ennustavat Stefanuksen tulemista?
Yakov kirjoitti:
...Stefanus, ensimmäinen Uuden Liiton marttyyri, joka antoi mahtavan todistuksen Sanhedrinissa Israelin kansan ylimmälle neuvostolle. Juuri tuon hänen antamansa todistuksen vuoksi he kivittivät hänet kuoliaaksi.
tuosta Stefanuksesta ollut joskus ainakin koulussa puhetta. Olikohan noilla tuomareilla jotain iskiaskolotusta kun noin ärhäkän tuomion antoivat jos ei se Stefanus kerran ollut tappanut ketään.

koko Stefanusta, taitaa olla keksitty hahmo, niinkuin uusiliittokin.
Ja Paavalihan se siellä oli kivittäjien vaatteita kantelemassa ja hyväksymässä toimenpiteen/kivityksen. - Bar-Ilan
Diana-ad-rem kirjoitti:
Eikö sinun vanhurskaasi itse antanut henkensä, omien sanojensa mukaan hänellä oli valta antaa se ja valta ottaa se takaisin.
Joten eipäs syytellä.on sekä patologinen valehtelija,että äärikristillinen antisemiitti,joka ihmisjumalansa lisäksi uskoo valkoisen rodun ylivertaisuuteen.
Ei ole montaa kuukautta siitä,kun hän sitä koskien juutalaisuuspalstalla arvomaailmaansa valotti (siirtolaiset,maahanmuuttajat etc)ja -mitä mieltä hän näistä oli.
Toisinaan hän antaa ymmärtää olevansa juutalaisen kansan puolestapuhuja,sekä ystävä, -sitten hän jälleen palaa synkkään ja kaksinaismoralistiseen agendaansa julistaen,kuinka kelvottomia juutalaiset ja israelilaiset ovatkaan.
Tietenkin hän tavoilleen (itselleen) uskollisena muistaa korostaa omaa erinomaisuuttaan ja kuinka hän yksin ´omistaa korkeimman totuuden´omassa uskonhurmiossaan (muut ovat väärässä ja menevät hänen uskontonsa helvettiin hiilihangot kourassa).
Sen sijaan niitä,jotka puhuvat asiaa -kuten rv- ja pitäytyvät palstan oikeassa aiheessa -juutalaisuudessa- hän joko halveksii,tai vihaa.
Siinä maistiainen tuon ´mestarin´ meriiteistä.
Melkoinen cv,vai mitä.
Ps. Arvaan jo, mitä pian ´´saamme lukea´´tässä ketjussa,katsotaanpa.. Bar-Ilan kirjoitti:
on sekä patologinen valehtelija,että äärikristillinen antisemiitti,joka ihmisjumalansa lisäksi uskoo valkoisen rodun ylivertaisuuteen.
Ei ole montaa kuukautta siitä,kun hän sitä koskien juutalaisuuspalstalla arvomaailmaansa valotti (siirtolaiset,maahanmuuttajat etc)ja -mitä mieltä hän näistä oli.
Toisinaan hän antaa ymmärtää olevansa juutalaisen kansan puolestapuhuja,sekä ystävä, -sitten hän jälleen palaa synkkään ja kaksinaismoralistiseen agendaansa julistaen,kuinka kelvottomia juutalaiset ja israelilaiset ovatkaan.
Tietenkin hän tavoilleen (itselleen) uskollisena muistaa korostaa omaa erinomaisuuttaan ja kuinka hän yksin ´omistaa korkeimman totuuden´omassa uskonhurmiossaan (muut ovat väärässä ja menevät hänen uskontonsa helvettiin hiilihangot kourassa).
Sen sijaan niitä,jotka puhuvat asiaa -kuten rv- ja pitäytyvät palstan oikeassa aiheessa -juutalaisuudessa- hän joko halveksii,tai vihaa.
Siinä maistiainen tuon ´mestarin´ meriiteistä.
Melkoinen cv,vai mitä.
Ps. Arvaan jo, mitä pian ´´saamme lukea´´tässä ketjussa,katsotaanpa..Mä toivon ja rukoilen koko sydämestäni, että Israelin Pyhä saa koskettaa sinunkin sisintäsi sillä rakkaudella, jolla Hän tahtoo muuttaa Aadamin jälkeläisten sydämet itselleen otollisiksi.
Diana-ad-rem kirjoitti:
profeetat ennustavat Stefanuksen tulemista?
...Tanakh'issa oli ennustettu Mooseksen tulosta?
Diana-ad-rem kirjoitti:
koko Stefanusta, taitaa olla keksitty hahmo, niinkuin uusiliittokin.
Ja Paavalihan se siellä oli kivittäjien vaatteita kantelemassa ja hyväksymässä toimenpiteen/kivityksen....sinua kovasti, niin ollaan fiksuja muita kohtaan ja pitäydytään avauksen aiheessa eli Jesajassa.
Me voimme Diana jutella kaikista Uuden Liiton pyhistä kristillisillä foorumeilla, sillä eräille täällä kirjoittaville heidän nimensä ovat kiroussanojen kaltaisia...WhiteWikingi kirjoitti:
tuosta Stefanuksesta ollut joskus ainakin koulussa puhetta. Olikohan noilla tuomareilla jotain iskiaskolotusta kun noin ärhäkän tuomion antoivat jos ei se Stefanus kerran ollut tappanut ketään.
...avauksen aiheeseen, sillä eräille tämän foorumin vakikirjoittajista Uuden Liiton pyhistä kirjoittaminen on kuin punainen vaate pillastuneelle härälle ;o)
Tanakh'istakin löytyy useita profeettoja, joita vainottiin heidän vanhurskautensa vuoksi, vaikka heidän sanomansa ja varoituksensa koskettelivat vain maanpäällisen elämän siunauksia ja J-lan asettamia ehtoja niiden saamiseksi.
Kuinka paljon enemmän saatanalla olikaan aihetta raivota ja pyrkiä riivaamaan hänelle otollisia sieluja nostattaakseen heidät väkivaltaan Uuden Liiton pyhiä vastaan, joiden sanoma tähtäsi ennenkaikkea iankaikkisen elämän tarjoamiseen kaikille halukkaille!- Diana-ad-rem
Bar-Ilan kirjoitti:
on sekä patologinen valehtelija,että äärikristillinen antisemiitti,joka ihmisjumalansa lisäksi uskoo valkoisen rodun ylivertaisuuteen.
Ei ole montaa kuukautta siitä,kun hän sitä koskien juutalaisuuspalstalla arvomaailmaansa valotti (siirtolaiset,maahanmuuttajat etc)ja -mitä mieltä hän näistä oli.
Toisinaan hän antaa ymmärtää olevansa juutalaisen kansan puolestapuhuja,sekä ystävä, -sitten hän jälleen palaa synkkään ja kaksinaismoralistiseen agendaansa julistaen,kuinka kelvottomia juutalaiset ja israelilaiset ovatkaan.
Tietenkin hän tavoilleen (itselleen) uskollisena muistaa korostaa omaa erinomaisuuttaan ja kuinka hän yksin ´omistaa korkeimman totuuden´omassa uskonhurmiossaan (muut ovat väärässä ja menevät hänen uskontonsa helvettiin hiilihangot kourassa).
Sen sijaan niitä,jotka puhuvat asiaa -kuten rv- ja pitäytyvät palstan oikeassa aiheessa -juutalaisuudessa- hän joko halveksii,tai vihaa.
Siinä maistiainen tuon ´mestarin´ meriiteistä.
Melkoinen cv,vai mitä.
Ps. Arvaan jo, mitä pian ´´saamme lukea´´tässä ketjussa,katsotaanpa..Kyllä näinkin, mutta näitä valheitä/ syytöksiä löytyy ihan UT:stä itsestäänkin.
Niitä toistellaan siellä ja täällä, pahimmat syyttelijät näyttävät kerääntyvän tänne.
Siinä oma kuori kummasti kiiltelee, kun saa osoitella sormella muita milloin mistäkin.
Kuinka sitä muutoin tuntisi olevansa yhtään mitään.
En osaa sanoa, mitä seuraavaksi saamme kuulla, toivottavasti ei kuitenkaan minun pitsimekkopohdiskeluja. - Diana-ad-rem
Yakov kirjoitti:
...sinua kovasti, niin ollaan fiksuja muita kohtaan ja pitäydytään avauksen aiheessa eli Jesajassa.
Me voimme Diana jutella kaikista Uuden Liiton pyhistä kristillisillä foorumeilla, sillä eräille täällä kirjoittaville heidän nimensä ovat kiroussanojen kaltaisia...sinä alat oppia, siirry vain kristilliselle palstalle.
Sitähän minäkin, että Stefanusta ei ole ennustettu, eikä VT tunne häntä, ja Paavali kivitytti. Kyllä valheet ovat kirosanoja kenelle tahansa, kenestä niistä esitetään. - Diana-ad-rem
Yakov kirjoitti:
...Tanakh'issa oli ennustettu Mooseksen tulosta?
mitenkään aiheeseen, yrität vain luistaa omista sekoiluistasi.
Vaihda nyt sitä palstaa. Diana-ad-rem kirjoitti:
sinä alat oppia, siirry vain kristilliselle palstalle.
Sitähän minäkin, että Stefanusta ei ole ennustettu, eikä VT tunne häntä, ja Paavali kivitytti. Kyllä valheet ovat kirosanoja kenelle tahansa, kenestä niistä esitetään.Juutalaisuus-foorumilla on tarkoitus kirjoitella juutalaisuuteen ja sen ydinoppikirjaan eli Tanakh'iin liittyvistä aiheista, kuten Jesajan kirjoituksista.
Pyydän sinua ystävällisesti huomioimaan sen. Kiitos!Diana-ad-rem kirjoitti:
mitenkään aiheeseen, yrität vain luistaa omista sekoiluistasi.
Vaihda nyt sitä palstaa....kiellettyä kirjoitella pohdintaa Jesajan Kirjoituksista. Eräät pyrkivät tahallaan siirtämään keskustelua avauksen aiheesta ihan vikapoluille.
Mietihän Diana, että kuulutko sinäkin noihin eräisiin :o)- Diana-ad-rem
Yakov kirjoitti:
Juutalaisuus-foorumilla on tarkoitus kirjoitella juutalaisuuteen ja sen ydinoppikirjaan eli Tanakh'iin liittyvistä aiheista, kuten Jesajan kirjoituksista.
Pyydän sinua ystävällisesti huomioimaan sen. Kiitos!Tanakh'in tiedotuskeskusta, jos et tiedä, että siellä ei puhuta Stefanuksesta.
- Diana-ad-rem
Yakov kirjoitti:
...kiellettyä kirjoitella pohdintaa Jesajan Kirjoituksista. Eräät pyrkivät tahallaan siirtämään keskustelua avauksen aiheesta ihan vikapoluille.
Mietihän Diana, että kuulutko sinäkin noihin eräisiin :o)siitä, että Jesaja sahattiin kahtia...vai?
Rv kertoi jo tuolla, että Jesajan kirjoja on kirjoittanut usempi henkilö, ja tarina surmasta
on paljon myöhempää perua.
Sinulla ei ole muuta kuin juutalaisten halventaminen mielessäsi, älä yritä leikkiä hurskasta. Diana-ad-rem kirjoitti:
siitä, että Jesaja sahattiin kahtia...vai?
Rv kertoi jo tuolla, että Jesajan kirjoja on kirjoittanut usempi henkilö, ja tarina surmasta
on paljon myöhempää perua.
Sinulla ei ole muuta kuin juutalaisten halventaminen mielessäsi, älä yritä leikkiä hurskasta....panettelet mua?
RV kertoi oman näkemyksensä asiasta. Monella muulla on toisenlainen näkemys ja heillä on siihen täysi oikeus.
Taidat olla vähän pihkassa muhun, kun sulla on tollanen viha/rakkaussuhde kaikissa vastauksissasi(?)
Kun oikein hmmmm tarkkaan mietin, niin en muista ainakaan antaneeni siihen aihetta, vaikka oon toisinaan heittänyt vähän läppää dunnelman keventämiseksi ;o)Diana-ad-rem kirjoitti:
Tanakh'in tiedotuskeskusta, jos et tiedä, että siellä ei puhuta Stefanuksesta.
...opettelisit tunnistamaan huumorin ja muun tekstin toisistaan. Kiitti, että pyrit nyt siihen, sillä sulla on oppivainen sydän ;o)
Toisaalta mä kyllä tunnen Tanakh'in sisällön ja sanoman paljon paremmin kuin moni muu tällä foorumilla ja syy siihen on siinä, että olen lukenut sitä päivittäin noin 38 vuoden ajan.
Nyt on muuten tasan 30. kerta menossa. Myös Apogryfikirjat olen lukenut 3 kertaa ja UT:n kenties 60 kertaa(?) läpi, sillä en ole laskenut niitä kertoja.- ````__________:::::::
Yakov kirjoitti:
...panettelet mua?
RV kertoi oman näkemyksensä asiasta. Monella muulla on toisenlainen näkemys ja heillä on siihen täysi oikeus.
Taidat olla vähän pihkassa muhun, kun sulla on tollanen viha/rakkaussuhde kaikissa vastauksissasi(?)
Kun oikein hmmmm tarkkaan mietin, niin en muista ainakaan antaneeni siihen aihetta, vaikka oon toisinaan heittänyt vähän läppää dunnelman keventämiseksi ;o)häirikkösetä sanoo siittä jos lentääpi pian ulos tältä palstalta? ;o)
- vaikeuksia luetun
Yakov kirjoitti:
...opettelisit tunnistamaan huumorin ja muun tekstin toisistaan. Kiitti, että pyrit nyt siihen, sillä sulla on oppivainen sydän ;o)
Toisaalta mä kyllä tunnen Tanakh'in sisällön ja sanoman paljon paremmin kuin moni muu tällä foorumilla ja syy siihen on siinä, että olen lukenut sitä päivittäin noin 38 vuoden ajan.
Nyt on muuten tasan 30. kerta menossa. Myös Apogryfikirjat olen lukenut 3 kertaa ja UT:n kenties 60 kertaa(?) läpi, sillä en ole laskenut niitä kertoja.ymmärtämisesä ja etenki sisäistäminen tökkii,kas kun se sun UT on täälä ihan tykkänään väärässä paikassa.ekkö itse näe miten säälittävää tuo sun omahyvänen sekoilusi oikein on? Mee nyt hyvä mies jonnekkin muulle palstoille,jos ne nyt missään jaksaa enää sinuu katella!
Häpeisit ees,vanha ukko joka ei osaa käyttäytyä eikä tajua lähtee pois kun ei kaivata. ````__________::::::: kirjoitti:
häirikkösetä sanoo siittä jos lentääpi pian ulos tältä palstalta? ;o)
...puskista taas piipittelee?
Ettet vaan olisi Donneli...
Arvasin oikein, sillä tyylisi paljasti sinut ;o)vaikeuksia luetun kirjoitti:
ymmärtämisesä ja etenki sisäistäminen tökkii,kas kun se sun UT on täälä ihan tykkänään väärässä paikassa.ekkö itse näe miten säälittävää tuo sun omahyvänen sekoilusi oikein on? Mee nyt hyvä mies jonnekkin muulle palstoille,jos ne nyt missään jaksaa enää sinuu katella!
Häpeisit ees,vanha ukko joka ei osaa käyttäytyä eikä tajua lähtee pois kun ei kaivata....viitsinyt opetella edes "Herran siunausta" ulkoa.
Omapa on asiasi, mutta olisi sulle viisaampaa olla sotkeutumatta näihin 'aikuisten' keskusteluihin.
Lapsille on olemassa ihan omat fooruminsa. Painu sinne!- Tunnistaja
````__________::::::: kirjoitti:
häirikkösetä sanoo siittä jos lentääpi pian ulos tältä palstalta? ;o)
Ilimankos täällä onki ollu rauhallista pitemmän aikaa, eikä hyviä avauksia ole poistatettu.
Alkaakohan nyt taas häirikön luuta lakaseen niitä pois? - Tunnistaja.
vaikeuksia luetun kirjoitti:
ymmärtämisesä ja etenki sisäistäminen tökkii,kas kun se sun UT on täälä ihan tykkänään väärässä paikassa.ekkö itse näe miten säälittävää tuo sun omahyvänen sekoilusi oikein on? Mee nyt hyvä mies jonnekkin muulle palstoille,jos ne nyt missään jaksaa enää sinuu katella!
Häpeisit ees,vanha ukko joka ei osaa käyttäytyä eikä tajua lähtee pois kun ei kaivata.Aika ilmeiseltä vaikuttaa.
Ilimankos täällä onki ollu rauhallista pitemmän aikaa, eikä hyviä avauksia ole poistatettu.
Alkaakohan nyt taas häirikön luuta lakaseen niitä pois?
...liian vaikeatajuinen, kun useimmat palautteet koskevat ihan muita asioita?
Ehkä mun pitäisi kirjoittaa enemmän lapsentajuisesti näistä hengellisistä asioista(?)
Seuraava avaus voisikin olla nimeltään "Mooses lasten silmin nähtynä". Silloin ehkä puskista huutelijat ja muut piipittäjät kykenisivät kommunikoimaan kanssani samalta tasolta... Mene ja tiedä, sillä ehkä enin osa heistä tahtoo vain riidellä asiasta kuin asiasta.
Olen kuiteski pohjimmiltani optimisti (ilman tätä ominaisuuttani en viipyisi täällä päivääkään) ja oletan aina edes JONKUN pysyvän asialinjalla ja siksi lämpimästi kiitänkin kaikkia niitä, jotka ovat pysyneet avaukseni aiheessa: Tackar, pockar och välsignar stort er alla i Herrens Namn!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184221Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5032350Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1421871- 761484
- 1581456
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.91254- 106737
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik34724- 27711
Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?
Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?25691