Uskovat on koiria - niinhän?

Kun rakkaudesta kirjoittaminen ei ottanut tuulta, niin puhutaanpa sitten koiramaisuudesta.
Adventisteja on joku joskus nimitellyt koiriksi. Ja ovat loukkaantuneet verisesti.
Jeesus nimitteli uskovaista koiran penikaksi ja me uskovaisethan olemme ylpeitä semmoisesta kunnianimikkeestä.

Markus 7:24-30
Foinikialaisnaisen usko
24
Jeesus lähti sieltä Tyroksen alueelle. Hän meni erääseen taloon ja halusi pysytellä tuntemattomana, mutta hänen tulonsa ei pysynyt salassa. [7:24-30: Matt. 15:21-28]
25
Hänestä kuuli muuan nainen, jonka tytärtä vaivasi saastainen henki, ja nainen tuli heti hänen luokseen ja lankesi hänen jalkoihinsa.
26
Hän ei ollut juutalainen, vaan Syyrian foinikialaisia. Hän pyysi Jeesusta ajamaan pahan hengen hänen tyttärestään,

27
mutta Jeesus sanoi: "Anna lasten ensin syödä kyllikseen. Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille."
28
Nainen vastasi tähän: "Herra, saavathan koiratkin pöydän alla syödä lapsilta putoilevia palasia."
29
Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Kun noin sanot, mene. Paha henki on lähtenyt tyttärestäsi."
30
Nainen meni kotiin ja näki lapsen makaamassa vuoteella. Paha henki oli lähtenyt hänestä.


HAASTE HAASTE HAASTE HAASTE HAASTE HAASTE HAASTE
Toistan haasteen
Kirjoittanut: AnttiVKantola 29.1.2009 klo 16.18

Kirjoitetaan kilpaa RAKKAUDESTA ?
Kirjoittanut: AnttiVKantola 29.1.2009 klo 04.00

Vinkkejä rakkauskirjekisaan ...

Olette kuulleet sanottavan "laki on ikuinen".
Mutta Sana sanoo, että pysyvät: usko, toivo ja rakkaus, joista rakkaus suurin.
Mikä mättää, mikä on totuus ja käytäntö?

Mihin lakia tarvitaan, kun rakkaus tulee täydelliseksi? Laki ja rakkaus ja usko ja
luottamus avioparien kohdalla.

Armonruhtinaan (ei ruhtinas Mikael) valtakunnassa
tarvitaan lakia, vai mitenkähän se nyt olikaan?

Entä tarvitaanko aborttilakia jos rakkaus ja
huolenpito ja vastuu ovat ok?

MUTTA kun rakkaus loppuu tai puuttuu - eikös
silloin ala lakipykälät nousta mieliin ja
tahroiksi paperillekin?

Tuskin on olemassa mielenkiintoisempaa aihetta
raamatulliseen ja hengelliseen keskusteluun!
Kukas aloittaa?    

YHTÄÄN vastausta ei tullut eka haasteeseen. Uudistetun haasteen otti yksi vastaan ja
aloitti rakkaudesta kirjoittamisen. Mutta sekään ei ottanut tuulta. Mutta se ol ihyvä
vastaus benedille ...

## Siinä Benedin näyte rakkaudettomuudesta
Kirjoittanut: Nyt kirjoitetaan rakkaudesta 29.1.2009 klo 17.21
Kun rakkaus loppuu, alkaa laki, mutta ikuinen
rakkaus voittaa lopulta.
1. Kor. 13:7
kaikki se peittää, kaikki se uskoo,
kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Minäpä taisin ekana vastata AVKn haasteeseen. ##

3

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Terveiset koirille!

      Missä rakkaus loppuu, siinä aletaan lukea lakia.
      Mutta rakkaus on ikuinen niiden kohdalla, joissa
      rakkaus on.

      Tiedostava

      • Benedi-IDENEB

        ..." rakkaus on lain täyttymys"

        Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa!!...eiköhän se ole lapsi äidin kohdussa kaikkein lähimpänä, ja eiköhän se mies ole äitiä kaikkein lähimpänä äitiä, kun lapsen sinne alulle laittoi!

        Mutta sitten eräänä päivänä äiti ajattelee: " Hoh hoijakkaa, kun tänään ei ole muuta tekemistä, niin teempä pahaa...hm, mutta kenelle?

        Jos lyön miestäni , hän ehkä lyö takaisin,...jos taas ei lyö, niin sitten syyttäjä lyö...jos lyön koulusta tulevia lapsiani, mies ehkä lyö minua, ja jos lyön kovasti, tuomari lyö!!

        Mitä ihmeen pahaa tänään tekisin? Mieli tekee tappaa, mutta kenet tappaisin?
        Kristusta ei voi tapaa, en ylety, enkeleitä en näe, ja ne kenet näen, niistä joudun tilille!

        Kissaa ja koiraakaan en voi tappaa, niillä on omat suojelijansa! hm...heureka! Nytpä keksin,
        lakihan sallii tappaa lähimmäiseni, ..lapseni, kohdussani on kaikkein läheisin,...tapanpa sen,..ei muuta kuin soitto klinikalle...olen varma että lääkärikin suostuu tappopuuhiini, kun oikein pelottelen lailla, jos se ei suostu!!!

        Ai , kuinka rauha laskeutuikaan olemukseeni, kun saan viimeinkin tappaa jonkun jota rakastan!!
        Tappoivathan ne kristitytkin Jeesus lapsen,
        Jumalan pojan, miksi en sitten minä omaa poikaani!!!??


    • ### Ellen G. Whitellä
      Kirjoittanut: on korkea tasoinen
      29.1.2009 klo 11.59
      opetus moraalista kirjassaan "Sanomia nuorisolle".

      Joka rikkoo yhtä käskyä vastaan on syypää joka kohdassa sanotaan sanassa.
      Tämä sanan kohta kuuluu meille jokaiselle yksilöinä kuuluimmepa mihin kirkkoon hyvänsä,
      tai olemmepa kuulumatta mihinkään kirkkoon.

      Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano,
      ei heillä aamun koittoa ole.
      Kadotukseen menijöitä on niin paljon kuin meressä on hiekkaa. ###

      EGWn johtama adventtikirkko tuomitsee itsensä
      helvettiin tuommoisella uskolla!
      "Joka rikkoo yhtä ksäkyä kohtaan, on syypää koko
      lain rikkomiseen", he toteavat itsestään.
      Ja tiedämemhän yhtä hyvin kuin Jumala, ettei ole
      ketään joka lain todella täyttäisi.

      Olen koettanut puolustaa adventisteja:
      juoskaa pian pois päällenne kaatuvan lain alta!
      Paetkaa ellenismiä henkenne edestä!
      Vapauden lain alle Krsituksessa so. toimii
      rakkaudessa sydämensä mukaan. "Rakkaus ei tee
      lähimmäiselleen mitään pahaa. SEntähden on rakkaus
      lain täyttymys".
      Lain alla oleminen sen sijaan on kuoleman täyttymys.

      Room 7:4-6
      4
      Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
      5
      Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
      6
      mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

      Armon kokenut täyttää huomaamattaankin lakia
      enemmän kuin lainnoudattaja!

      Jaak 2:12-13
      12
      Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
      13
      Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]

      On suloista kysyä rakkaudelta eikä kivipaasilta,
      (kivitaulut). Mutta adventismi on hengenvaarallista siksi, että siinä luodaan väärä
      usko, että voi ja täytyy täyttää laki, jolla tosin
      tarkoitetaan EGW-lakeja

      Armoa ja rauhaa Kristuksessa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe