Bush oli pikkuhitler ja mengele

Aamulla Ruotsin puolta ajaessani kuuntelin Suomen radioa niin pitkään kuin kuuluvuutta riitti. Jossain vaiheessa aiheena oli Obaman muuttama USA:n aborttilaki, joka siis kumosi Bushin allekirjoittaman lain.

Vaikka kuuluvuus oli jo heikohko, niin sen verran ehdin kuulla, että Bushin laki oli täysin epäonnistunut. Odottavia äitejä oli kuollut aivan turhaan monista syistä ja vain (laillisella) abortilla heidät olisi voitu pelastaa. (Puhuttiin mm. raskausmyrkytyksistä ja komplikaatioista.) Laittomiin abortteihin oli myös hyvin usein turvauduttu.

Täälläkin eräs hihhulipelle moitti ymmärtämättömyyttään Obamaa kyseisen lain muuttamisesta, mutta tarkemmin kysyttäessä halusi jättää abortista päättämisen raskaana olevan naisen vastuulle, minkä Obama nyt sitten tekikin.

Onneksi USA (ja muu maailma) vapautui pikkunatsistaan. Obama näyttäisi lyhyen alun perusteella olevan oikeamielinen ja oikealla tiellä. Toivottavasti hän onnistuu, saa jatkaa ja viitoittaa oikeaaa tietä myös seuraajilleen, (kuten Putin Venäjällä).

11

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KARVINISTI

      kuin eilinen sanomalehti ja Bush.

      • eri-mies

        olla majuri joka kutsuu itsensä sotaharjoituksiin. ;=)


      • USA:n aborttilaki puhuttanut mediassa viimeksi tänään, päivänpolttava aihe siis edelleen.


      • Jeah!

      • (e-m)

      • lapsen elämää ?
        Kairakettu kirjoitti:

        USA:n aborttilaki puhuttanut mediassa viimeksi tänään, päivänpolttava aihe siis edelleen.

        - tottakai elämän oikeus on myös sikiöllä ,josta on tulossa itsenäinen ihminen . Abortti on periaatteessa häikäilemätön murha.


      • lapsen elämää ? kirjoitti:

        - tottakai elämän oikeus on myös sikiöllä ,josta on tulossa itsenäinen ihminen . Abortti on periaatteessa häikäilemätön murha.

        Jos on valittava äidin elämä, tai molempien kuolema, niin abortti on ok.

        Hyväksyisitkö muuten muslimiterroristin raskaaksi raiskaaman vaimosi lapsen omaksi kasvatettavaksi?


      • että kysymys
        Kairakettu kirjoitti:

        Jos on valittava äidin elämä, tai molempien kuolema, niin abortti on ok.

        Hyväksyisitkö muuten muslimiterroristin raskaaksi raiskaaman vaimosi lapsen omaksi kasvatettavaksi?

        on Sinulle yhdentekevä - et itsekään vastannut sikiön oikeuksista mitään.
        Tottakai tuohon jokotai-tilanteeseen on helppo vastata ainoastaan noin - ja oikein.


      • että kysymys kirjoitti:

        on Sinulle yhdentekevä - et itsekään vastannut sikiön oikeuksista mitään.
        Tottakai tuohon jokotai-tilanteeseen on helppo vastata ainoastaan noin - ja oikein.

        Minä kun en voi raskaaksi tulla. Varsinaiseksi ehkäisykeinoksi en kuitenkaan aborttia hyväksy, mutta muuten jätän päätäntävallan niille, jotka raskaaksi tulevat. Niinhän teki Obamakin päätöksellään, toisin kuin sekopää Bush. Yllättäen muuten kiihkohihhuli Hitmankin hyväksyy naisten päätöksen, vaikka ensin ei halunnut naisille Bushin tapaan antaa oikeuksia asiassa.


    • HEHEHEE!
    • vaikka et

      ehkä kykene oivaltamaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1367
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1119
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      823
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      640
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe