Sen lisäksi, että Obama on pontevasti ryhtynyt lopettamaan USA:n harjoittamia kidutuksia ja muita rikoksia ihmisoikeuksia ja länsimaisia arvoja vastaan, hän on nyt osoittamassa oikeansuuntaista taloudellista ajattelua sekä samalla aitoa toimintaa oman valtion hyväksi myös taloudellisella sektorilla. Obaman suunnittelemat protektionistiset toimet ja mahdolliset muiden alueiden omat protektionistiset toimet voivat jopa vielä pelastaa maailman talouden syöksymästä pahimpaan kuiluun ja saattamaan sen jälleen taloudellisesti vakaaseen tilaan, jossa globaalit, monopoliasemaa hamuavat suuryritykset romutetaan ja kilpailu lisääntyy maailmantaloudessa.
Markkinatalous on hyvä renki, mutta huono isäntä. Renki tarvitsee selkeät ohjeet, valvonnan ja kurin. Markkinatalous ilman pelisääntöjä, valvontaa ja ohjausta ei ratkaise kaikkia ongelmia.
Globaalit, vapaasti toimivat markkinat johtavat keskittymiseen, yhä suurempiin yksiköihin. Suurella on varaa mainostaa, suurella on varaa patentoida ja mallisuojata, suurella on varaa testauttaa tuotteet direktiivien ja sertifikaattien mukaisiksi ja lobata direktiivit sekä sertifikaatit itselleen mieluisaksi ja niin kalliiksi, ettei niihin ole uusilla, aloittavilla, pienillä kilpailijoilla varaa, eikä isoja kilpailijoita synnytetä, koska rahoitusmarkkinat ovat keskittyneessä bisneksessä toimivien, markkinoita hallitsevien tahojen käsissä.
Suuret kaappaavat pienempiä kilpailijoita rahalla ja lopulta tukahduttavat kilpailun edellämainituilla keinoilla. Globaalin talouden avautumisvaiheessa suuremmat yksiköt siirtävät kustannustehokkuutensa hintoihin, jolloin ne saavat myös kuluttajat ostamaan tuotteitaan ja pienemmät kilpailijat kuolevat.
Kun globaalit pelurit ovat kasvaneet tarpeeksi suureksi, ei enää ole merkittäviä kilpailijoita, eikä helpolla tule juuri esim. direktiivien vuoksi, jotka yltävät myös palvelupuolelle erilaisten sertifiointien ym. kautta. Lisäksi jättimäiset pelurit halllitsevat vähitellen myös rahamarkkinoita ja mainontaa. Kun tähän vaiheeseen on päästy, alkaa lehmän lypsäminen ja yrityksillä ei ole tarvetta siirtää kustannustehokkuushyötyä kuluttajille, sen sijaan työvoima pistetään kilpailemaan entistä verisemmin työpaikoista. Joka muuta väittää, ei ole seurannut talouselämää, koska tämä kehityshän näkyy selkeästi jo suuryritysten katteissa ja tuloksissa. Markkinoiden valtauksien ja yksikkökoon kasvun vaiheessa katteet on tiukilla ja tulokset ja osingot pieniä, mutta kun kilpailusta on pääosin päästy, katteet ja tulokset paisuvat valtaviksi. Yksittäisen yrityksen kannaltahan tämä on tietysti hyväksyttävä tavoitetila, mutta kansantalouden toiminnan kannalta myrkkyä silloin, kun kilpailu on nujerrettu. Yritykset eivät voi toimivassa markkinataloudessa ja kilpailutilanteessa saavuttaakaan huimia katteita, tuloksia ja osinkoja noin laajassa ja yleisessä mittakaavassa. Yksittäiset poikkeamat esim. tuotteiden uutuusarvon aikana ovat toki mahdollisia silloinkin.
Jokaisen asioita pohtivan pitäisi ymmärtää kansantalouden periaatteita, tuotantosektorin, kulutussektorin, kansantalouden tulonjaon jne. periaatteita. Jokainen, joka ymmärtää riittävästi kansantaloudesta, tajuaa ettei kansan- ja maailmantalous voi toimia pitkään ajautumatta vakavaan kriisiin, jos kulutussektorille ei tule velatonta ostovoimaa riittävästi tuotantoon nähden ja vielä oikealla tavalla jakautuneena. Pääomien keskittyminen johtaa aina vääristymiin tuossa suhteessa ja tämä taas liittyy olennaisesti globaalin talouden sudenkuoppaan, jota ei vielä ole ratkaistu millään tavalla, vaan siihen kävellään samalla tavalla kuin 20 -luvullakin. Puheet siitä, että kaikki olisi toisin kuin 20 -luvulla, ovat yhtä pinnallisia kuin oli taannoin kuvitelma, ettei talouselämän lainalaisuudet päde IT-alalla. Nyt on toistettu ja toistetaan samoja virheitä, eikä uusia keinoja noiden virheiden estämiseksi ole esiintynyt.
Vertailut suljettuihin talouksiin tyyliin P-korea eivät sovi tähän tilanteeseen. Parempi vertailukohta ovat läntiset teollisuusmaat ja se ajankohta, jolloin niiden kehitys ja kasvu ovat olleet parhaat, vuosikymmeniin ennen 80 -luvun puolta väliä, jolloin globalisaatiokuplaa alettiin laajemmin, pikkuhiljaa puhaltamaan maailmaan.
Globaali talous on jo ajanut aika pahoin karille ja nyt nähdään, löytyykö maailmasta elementtejä, jolla se saadaan selville vesille. Tämä karikko on ollut juuri kilpailun kuivaminen kokoon, eli markkinatalouden halvaantuminen ja sitä seurannut voitonjaon maksimoiminen ilman terveen kilpailun vaikutusta maailmankaupassa, noita ilmiöitä seurannut pääomien keskittyminen ja ostovoiman hiipuminen sekä rahoittaminen velalla pääomien tuoton maksimoimisen pyrkimyksessä. Tämä on niin älyttömän yksinkertainen juttu, että jokainen sen käsittää, jos vähän käyttää aivonystyröitään. Ostovoimaa on tultava laajasti ja tasaisesti kulutussektorille, vieläpä ilman velkaantumista, sen verran, että tuotetut tavarat ja palvelut voidaan ostaa. Kun voitot maksimoituvat markkinavoimien halvauksen vuoksi edellä kuvatulla tavalla, tuo mekanismikaan ei toimi. Ahneus iskee itseään nilkkaan, mutta kärsijöiksi joutuvat melkein kaikki maailman ihmiset.
Globalisaation myrkkyä on vaikea estää. Voitaisiin säätää lakeja, joilla rajoitettaisiin yritysten kokoa niin, että kilpailijoita olisi aina vähintään kymmeniä markkinoilla, mutta olisi vaikea valvoa, ettei näiden "kilpailijoiden" taustalla olisivat samat rahoittajat, jolloin kilpailu olisi näennäistä samojen rahoittajien ja/tai omistajien ohjatessa näennäisesti toistensa kanssa kilpailevien yritysten toimintaa. Yritysten maksimi katteisiin tai palkan- ja voitonmaksun suhteeseen voitaisiin vaikuttaa lainsäädännöllä, mutta sen valvonta olisi vaikeaa ja koko periaate kyseenalainen.
Läntisten teollisuusmaiden ylivoimaisesti parasta aikaa on ollut se, kun kansallisvaltioilla on ollut sopivia protektionistisia elementtejä käytössään, joka on estänyt maailmanmarkkinat halvaannuttavien keskittymisten syntymisen. Samalla on pystytty estämään pääomien määräävä asema kansantalouksien päätöksenteossa, suojelemaan omia talouksia siltä, ettei kansan työn tulokset mene muiden maiden ja niiden kansalaisten hyväksi, vaan kunkin kansan elintaso on oikeasti vastannut sen tuottavuutta.
Toistaiseksi kukaan ei ole keksinyt, miten voidaan säilyttää toimiva markkinatalous/kilpailu globaalissa, avoimessa maailmantaloudessa. 20 -luvun virheet toistuvat ja uhkaavalta näyttää, että myös seuraukset toistavat historiaa. Usko vapaiden markkinavoimien kaikki korjaavaan vaikutukseen on todellakin täyttä uskontoa, mitään näyttöä sen toimivuudesta vapaana ei ole, mutta siitä on paljon näyttöä, että vapaa markkinatalous vailla kunnollisia pelisääntöjä, ohjausta ja kontrollia tappaa itse itsensä, halvaannuttaa markkinavoimien kannalta tarpeelliset rakenteet ja johtaa yrityksiin, jotka vapailla markkinoilla kilpaillen toimimisen sijasta kontrolloivat markkinoita ja luovat sinne omat sääntönsä, joilla pysyvät käytännössä monopoliasemassa markkinoilla, voiden hinnoitella voittonsa melkein vapaasti. Tuhoisin seurauksin. Näin ne toki lopulta sahaavat omankin oksansa ajaessaan maailman suurlamaan, mutta vetävät upoksiin koko maailman väestön. Yhteiskuntien ja niiden päättäjien tehtävä olisi estää se ja pitää niin yritykset kuin markkinavoimatkin hyvänä renkinä, demokraattisesti valittujen päättäjien käyttäessä isännän valtaa.
Nyt vaikuttaisi siltä, että maailman suurimman talouden johtaja on tästä asiasta ainakin jollain tavoin perillä ja on ryhtymässä osaltaan palauttamaan maailman talousrakenteita tilaan, jossa ne ovat toimineet parhaiten koko maailmanhistorian aikana.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Se [protektionismi] on PAHINTA MYRKKYÄ mitä maailmantaloudelle voisi nyt syöttää:
Maailman johtajat ja talouselämän merkkimiehet ovat kokoontumassa huippukokoukseen Sveitsin Davosiin. Kokouksen ensimmäisenä päivänä puheenvuoron pitävät Venäjän pääministeri Vladimir Putin ja Kiinan pääministeri Wen Jiabao.
Noin 2 500 kokousvieraalle puhuvat myös Saksan liittokansleri Angela Merkel, Britannian pääministeri Gordon Brown ja Japanin pääministeri Taro Aso. Sen sijaan Yhdysvallat ei lähetä kokoukseen korkean tason edustajaa.
DAVOS, Switzerland (Reuters) - Policymakers sounded the alarm about the growing threat of protectionism on Thursday as new data showed a sharp fall in air freight traffic that signaled a broader slowdown in world trade.
http://www.reuters.com/news/pictures/articleslideshow?articleId=USTRE50M4BE20090129&channelName=topNews#a=1
Ehkä poliitikot ovat suuryritysten juoksupoikia tai sitten heidän neuvonantajinaan ovat samat talousasiantuntijat, jotka eivät ymmärtäneet tätä käsillä olevaa talouskriisiä etukäteen, vaan päinvastoin neuvoivat hallituksia toimiin, jotka nopeuttivat kriisin toteutumista. Tämän päivän talousasiantuntijoista vain harvat ymmärtävät historian oppeja.
Mitä tulee protektionismiin, niin 30 -luvun suurlamaa edelsi nimenomaan protektionismin purkaminen ja vapaan maailmankaupan rakentamisyritys, millä nimellä silloin globalisaatiota kutsuttiin. Seurauksetkin tiedämme, suurlamahan siitä tuli, mekanismi selviää avauksestani. Laman runtelema maailma ajautui vielä suursotaankin.
Toisen maailmansosan jälkeen läntiset teollisuusmaat etunenässä harjoittivat sopivasti protektionismia ja omaa talouspolitiikkaansa, kuitenkin myös osallistuen maailmankauppaan, USA oli tuossa talousopissa täysin rinnoin mukana. Nämä vuosikymmenet aina 80 -luvulle asti olivat läntisen maailman talouksien parasta kulta-aikaa niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. 80 -luvulta alkaen, loppua kohden kiihtyvällä vauhdilla on ruvettu rakentamaan jälleen vapaata vaailmankauppaa, jonka vapaus alkaakin globaalien suuryritysten vallan vuoksi olla jo kuivunut ja elementit suurlamalle jälleen koossa. Globalisaatio ei ole ollut mitään uudistusta, vaan taantumusta 20 -luvulla tehtyyn virheellisen kokeilun toistoon.
..mistähän ihmeestä ne tulevat?
Davosissa on koolla maailman poliittinen eliitti, keskuspankkijohtajat, valtiovarainministerit ja yritysjohtajat - 2500 miestä ja naista viikonlopun yli. Ja yhtäkkiä he eivät olekaan kiinnostuneita, eivätkä heidän hallintonsa talousministerit, virkamiehet, keskuspankkijohtajat ole kykeneviä ratkaisemaan maailmantalouden ongelmia.
Tässähän täytyy alkaa suunnitella vallankaappausta koko maailmaan. Ei, ei sentään, taidat olla vaan HULLU?
Lue edes tämä UPI:n artikkeli Putinin ja Wen Jiabaon viesteistä kokoukselle. Artikkeli on varsin mielenkiintoinen, rohkea:
"Russian, Chinese PMs seek to seize control of the dollar by MARTIN SIEFF"
http://www.upi.com/news/issueoftheday/2009/01/29/Putin_and_Wen_diss_the_dollar_at_Davos/UPI-90211233243589/
Samaiset "viisaat" joita ylistät, ovat vastuussa tästä talouden kaaoksesta.
Sinun ei kannata ottaa talousasioihin kantaa, kun sinulla ei ole omia mielipiteitä tai ymmärrystä asiaan, vetoat vain siihen, mitä jotkut sinun palvomasi tahot sanovat.