Onko Punaisen Ristin julkaisema lehtinen verensiirron vaaroista netissä. Olen sellaisen nähnyt sairaalassa, lista on pitkä ja verensiirto ei todellakaan ole vaaraton toimenpide. Turhiin verensiirtoihin kuolee tuhansia ihmisiä vuosittain.
Markku M
en tiedä.
591953
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
että maailmassa on pahempiakin kriisipesäkkeitä kuin esi: Monagon F1-kisat jossa Punainen Risti on aina läsnä? Punaisen Ritin johto porukka nauttii myös huippupalkkoja ja kulkee kalliissa merkkipuvuissa ympäri Maailmaa.
Juuri näin. Ja kulkee hienoissa tärpännahka kävelykenkissä ympäri Mongoa. On se hävytöntä ja kiriisipesäkkeissä aikuisia ja lapsia kuolee kun eivät usko jeesulapseen ja pelastuksen armoolahjaan ja sellaiseen. Niih. Silleenstä.
uskotaan veren siirron vaaroihin ku Punainen Risti siitä puhuu...
JT on puhunu siitä jo ajat ja syytetty tapoista.
Siks ympäri maailmaa on isoja sairaaloita,jois tehään vain verettömiä leikkaukkauksi,ihan kaikille.
On sukulaisia SPR:llä jaahe tietää asian,mutta ei se mittään,saatiinpa taas syyttää JT:a,ne ku ei tiiä mittään,keksii vain kummia sääntöjä
Vernsirrosta kieltäytyneiden kuolemia vai siirron hyväksyneitä suhteutettuna?
Miksi luulet terveydenhuollon turvautuvan verensiirtoihin?
Huomioi, että verensiirto on elimensiirto.
JT on puhunu siitä jo ajat ja syytetty tapoista.
Ota huomioon:
1. Jehovien verioppi on täysin epäraamatullista hölynpölyä.
2. Lahko suodattaa vain sellaisen tiedon, josta on sille hyötyä. Tottakai riskeistä on mukava pelotella, kun on verioppi taustalla. Paljonko olet hyödyistä lukenut lehdistä? Kysymys on propagandasta, johon poimitaan vain itselle edullinen tieto. Hoidon tarpeen ja riskien arviointi kuuluu lääkärille, eikä minkään lahkolehtien kirjoittajille.
3. Ilman verensiirtoa voi kuolla. Jos sen jättää ottamatta silloinkin, kun se ainoa keino hoitaa, niin se on melkein kuin itsemurhan tekisi. Monet lahkon jäsenet ovat kuolleet TURHAAN. Tietysti puheet riskeistä voivat rauhoittaa huonoa omaatuntoasi. Jos esimerkiksi tarvit verensiirtoa välttämättä, niin kumman valitset? Pienen riskin vai varman kuoleman? Ilmeisesti on järkevää kuolla pois mielestäsi.
keksii vain kummia sääntöjä
Sääntö on kyllä tosi kumma. Hoito on jokaisen henkilökohtainen asia, eikä mikään lahko saisi aiheuttaa opeillaan turhia kuolemia.
Montako verensiirtoa suomessa on tehty esim viimeisen 5 vuoden aikana, ja kuinka moni niistä on epäonnistunut? Voisit antaa vähän numeroitakin, niin saatais tietoa noiden riskien suuruudesta.
pidetäänö niistä erikseen kirjaa. Todennäköisesti ne kirjataan esim: Kuoli leikkauksen aiheuttamiin komplikaatioihin tms.
Ei tietenkään kirjata noin, vaan on tarkat selitykset.
Esimerkiksi vuonna 2002 oli vain 13 hieman vakavampaa tapausta. Verensiirrosta saatiin allergisen reaktion tyylisiä oireita, verenpaineen laskua ym. Kukaan ei näihin kuollu. Näistä 13 tapauksesta kahdeksan oli sellaisia, joissa oireet johtu melko pitkälle potilaan omista sairauksista. Vain 4 tapauksista oli sellaisia joissa syy oireisiin oli suoraan verensiirto.
Aika vähäiset on haitat, suomessahan luovutetaan ainakin 160 000 veripussia vuodessa, ja kaikki käytetään.
todellakaan käytetä, koska säilyvyys on huono.
aatellaan asiaa laajasti ja miten tieto taito edistyy,monet tuttavani ei koskaan ota verta leikkaukseen,ei oo JT;a,tää on asia millä hyökätään heitä vastaan,ihan turhaan.Ja tulee taas mieleen raamatun kielto veren käytöstä
monet tuttavani ei koskaan ota verta leikkaukseen,ei oo JT;a,tää on asia
-Kuuleppas nyt ei puhuta siitä. Älä viitsi vetää keskustelua sivuraiteelle. Vaihtoehtoja voi miettiä silloin kuin vaihtoehtoja on. Veriuhreja ei tulisi jos aina olisi mahdollista valita.
Veren siirtojen aiheuttamista komplikaatioista pidetään kirjaa käytännössä 100%:n tarkkuudella.
Kuolinsyyksi ei kirjata koskaan mitään "leikkauksen aiheuttamaa komplikaatiota" vaan kuolinsyy tutkitaan tarkoin.
Suomessa ei käytännösä kukaan kuole verensiirroissa saamiinsa komplikaatioihin, joiden syyt eivät ole itse verivalmisteissa vaan inhimillisissä virheissä hoitoprosessissa.
Tapaukset ovat myös hyvin harvinaisia.
Aivan. Tämä on ihan varmaa tietoa. Veripalvelun työntekijät saavat aina jouluisin vanhentuneet veripussit kotiin, ja paistavat niistä verilättyjä, ja syövät niistä itsensä kylläisiksi.
>>koska säilyvyys on huono.
Tässä Vartiotorniseura on tullut apuun. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Vartiotorniseura vaatii veren vuodattamista maahan, mutta seuran verijaeleikeissä tämä vaatimus työnnetään syrjään.
Yli-ikäisestä verestä, jonka pian kohtaavassa maailmanlopussa kuolevat ovat luovuttaneet vastoin Vartiotorniseuran nimenomaista kieltoa, valmistetaan PolyHemeä. Näin tämä Vt-seuran kauhistelema tuote muovautuu sellaiseksi, että Vt-seura hyväksyy sen käytön.
http://www.northfieldlabs.com/polyheme.html
Toki tuote on ollut ongelmiensa kanssa vastatuulessa.
Toinen jehovantodistajille sallittu verivalmiste, joka sekin valmistetaan vastoin Vartiotorniseuran opetusta vuodattaa veri maahan on Hemopure. Se valmistetaan talteen otetusta ja käsitellystä eläinverestä.
Kokonaan oma sarkansa on Vt-seuran pelleily veren jakeilla, joita saadaan "maailmallisten" luovuttamasta verestä.
Kaiken huipuksi Vartiotorniseura on joutunut opilliseen umpikujaan fraktioleikissään. On tultu tilanteeseen, jossa kuumennetut veriruuat ovat käypää ruokaa jehovantodistajalle. Kuumennettaessa veri pilkkoutuu niin pieniin osiin, että ne läpäisevät Vt-seuran fraktioseulan ja ovat siis sallittuja.
Vt-seura on verrannut verensiirtoa veren syömiseen, joten este suun kautta nauttimniseen poistuu sillä. Vt-seura ei noudata itsekään antamaansa veren maahanvuodatussääntöä, joten kyseessä on kuollut sääntö.
>>Onko Punaisen Ristin julkaisema lehtinen verensiirron vaaroista netissä.
En tiedä minäkään.
>>Olen sellaisen nähnyt sairaalassa, lista on pitkä ja verensiirto ei todellakaan ole vaaraton toimenpide.
Ei varmaankaan, mutta joissakin tapauksissa se on ainoa keino.
>>Turhiin verensiirtoihin kuolee tuhansia ihmisiä vuosittain.
Oi kauheaa, onhan melkoinen uutinen. Lääkärit määräävät ihan turhia verensiirtoja, niillä on varmaan joku salaliitto. Mä en enää koskaan mene lääkärin puheille, ettei se pääse tappamaan mua turhalla verensiirrolla.
unohdetaan aselepo,sen verran rankkaa suollat vakavasta aiheesta.
Taas huomas et periaatteesta oot vastaan mitä JT:t sanoo ettet arvosta SPR:n sanojakaan
sanoo ettet arvosta SPR:n sanojakaan
Jos kuolet varmasti ilman verensiirtoa, niin jätätkö sen ottamatta riskien takia? Näinhän jehovat menettelee. On helvetin typerää jeesustella riskeistä silloin kun edessä on varma kuolema.
Montako tapausta olet kuullut ja lukenut epäonnistuneista verensiirroista suomessa viimevuosien aikana?
minäkään:)
komplikaatioihin todella kuolee paljon ihmisiä. Monissa maissa kuten suomessa verensiirtoja annetaan aivan turhaan. Suomi on pahasti jälkeen jäänyt siinä asiassa. Jos tehdään pienikin leikkaus lääkärit tarjoaa verta aivan turhaan. Toipumisaika pitenee verellisissä leikkauksissa, toisin kun verettömissä. Ammattitaito puuttuu Suomessa lääkäreiltä.
kyse kuka kuolee ja kuka ei,vaan siitä kuka noudattaa raamatun ja jeesuksen vaatimusta olla käyttämättä verta ja tähän ei oo muuta sanottavaa.
Jehova antaa ylösnousemuksen elämään jos tottelee.No,jos otat verensiirron elät hetken kauemmon,voit käyttää muita vaihtoehtoja mitkä lääkärit on myöntäny,ei oo JT:a.hoidon ansiosta mah.elää paljon pitempään,ei tuu hylkimisreaktioita elimistöön
>>...ettet arvosta SPR:n sanojakaan
Missä tässä ketjussa on ollut SPR:n sanoja? Joku heittää jotain epämääräistä jostain lapanderista, jonka sisällöstä ei ole mitään hajua.
Toden totta, terveys ja elämä ovat vakavia asioita, siksi olisi suotavaa, että asiat esitetään perustellusti.
Mulla kun ei ole minkäänlaista lääketieteen koulutusta, niin on luotettava lääkäreihin. Olen mm. soittanut SPR:n verestä vastaavalle johtavalle lääkärille ja siinä keskustelussa syntyi aivan eri kuva verensiirron riskeistä nimenomaan Suomessa.
Jos verensiirron riskit olisivat merkitseviä Vt-seuran asenteessa (eikä pelkkä keppihevonen), niin Vartiotornisera kehoittaisi jäsenistöään välttämään nukutusta, se kun tuon lääkärin mukaan on monin verroin riskialttiimpaa kuin verensiirto.
Minulle tehtiin leikkaus, joka kesti kaksi tuntia. Ei mistään verensiirrosta puhettakaan..
oon nähny monta videota USA:sta ja Euroopasta jois tehään isoja leikkauksia ilman verta,vain ilman varta ja sinne ja ne ei oo rakennettu JT:a varten,ihan kaikille ja parantumis prosentti on on suurempi ja nopeempi ku jos verta ois annettu,et näin
ylösnoussutta tunnet...
hemoglobiini olisi ollut sinulla alhainen niin verta olisi annettu. Ihan vaan säästö syistä koska on parempiakin aineita siihen kuten Ebo mutta sen verran kallis ettei lääkärit sitä anna jos joku ei älyä pyytää. Antavat vaikka kuolla ennemmin.
lyö päätäs seinään niin paljo ku tykkäät,mut muutkin ihmiset on todennu veren siirron vaaran.
Sulla on se ongelma et oot jääräpää joka vihaa JT:a ,sille en voi mittään,mut nauti olostas..))
Muistele vaik mua ku kiukuttaa,eikö se siitä lähe
netistä. Laita hakusanaksi verensiirto punainen risti. HUH HUH. En kyllä koskaan ota verta.
>>muutkin ihmiset on todennu veren siirron vaaran>>
Kieltäydytkö/kieltäydyitkö sinä verensiirroista niiden riskien takia? Jos, niin miksi saattaisit sallia muita hoitotoimenpiteitä, joihin liittyy yhtäläinen tai suurempi riski?
Jos taas kieltäytymisesi johtuu/johtui puhtaasti uskonnollisesta vakaumuksesta, niin miksi korostat riskejä? Uskonnollisen vakaumuksenhan ei pitäisi liittyä millään tavalla siihen, kuinka vaarallista tai vaaratonta, epämukavaa tai kivaa jokin asia maalliselta kannalta katsottuna on.
Kun ostat vaikkapa paketin särkylääkettä, niin käyttöohjeissa on pitkä lista vakavista komplikaatioista, joita JOILLEKIN ON JOSKUS TULLUT. Tämä ei tarkoita sitä, että huomattava osa saisi tällaisia reaktioita, vaan sitä, että tällaisia on raportoitu ylipäänsä olevan mahdollista ilmaantua. Kyse on lääkevalmisteen valmistajan perusvastuusta ilmoittaa tällaiset mahdollisuudet. Ja sitten kun mietit, että ilman verensiirtoa tod.näk. kuolet, niin jäätkö nyt sitten siinä arpomaan, että otanko vai enkö? Kaikki me täältä tietty joskus lähdemme..
verensiirto suoraan pelastaisi jonkun hengen on äärimmäisen harvoin. Mutta turhiin veren siirtoihin kuolee enemmän kuin mitä pelastuu.
>>lyö päätäs seinään niin paljo ku tykkäät,mut muutkin ihmiset on todennu veren siirron vaaran.
Oletko taaskaan ajatellut lainkaan mitä kirjoitat? Nimeä sellainen vakavan sairauden lääke tai merkittävä hoitotoimenpide jolla ei ole sivuvaikutuksen riskiä?
Jaa, niin, ei tarttekaan, Vt-logiikalla kuolet mieluumin kun otat riskin lääkkeen ohimenevästäkin sivuvaikutuksesta. Kuten kirjoitin, niin verensiirron riskir ovat keppihevonen, Vt-seuran verioppi ei perustu verensiirron riskeihin. Jos perustuisi, niin riskialttiiden toimenpiteiden luettelo olisikin vaikuttavaa luettavaa laisellesi, joka ei tutustu todellisuuteen.
>>Sulla on se ongelma et oot jääräpää joka vihaa JT:a ,sille en voi mittään,
Sun ongelma on vääristellä toisten mielipiteitä tai keksiä niitä. Minä en vihaa jehovantodistajia, minä tuon esille Vartiotorniseuran valheellisuuden ja siihen jotkin jehovantodistajat reagoivat moittimalla minua.
>>mut nauti olostas..))
Totta vie niin teenkin.
>>En kyllä koskaan ota verta.
Jos komplikaatioriski on lääkkeen tai hoidon karttamisen syy, niin looginen seuraus mielipiteestäsi on se, että kartat ainakin anestesiaa, se kun Suomessa paljon riskialttiimpi toimenpide kuin verensiirto konsaan.
Ja varmaan alan ammattilaiset voivat kertoa sinulle mitä kaikkea sinun kannattaa karttaa silloin kun elämäsi voisi olla pelastettavissa, mutta hoitoon liittyy riskejä.
>>Mutta turhiin veren siirtoihin kuolee enemmän kuin mitä pelastuu.
Mistä tällainen väite on todennettavissa?
verensiirto suoraan pelastaisi jonkun hengen on äärimmäisen harvoin.
-Niitä kuitenkin on. Ja kuolleita pitkä lista Jehovantodisajien historiassa. Naurettavinta on se, ettei jt osaa edes päättää, kieltäytyykö verensiirroista lääketietellisistä syistä vai uskonnollisista syistä...
Voi ei. Tämän koko nimimerkin täytyy olla provo. Ei kukaan VOI olla noin tyhmä.
>>>>Nythä ei oo
neitoni kyse kuka kuolee ja kuka ei,vaan siitä kuka noudattaa raamatun ja jeesuksen vaatimusta olla käyttämättä verta ja tähän ei oo muuta sanottavaa.
Paas lukien nuo loppupäässä olevat viestit ja vaikkapa tämä linkki:
http://www.infoniac.com/health-fitness/hiv-blood-killed-haemophilia-patients.html
Kommentoisitko sitten?
(en saanut linkkiä toimivaksi, mutta kopsaa tuosta osoite ja liitä selaimeesi)
>>Paas lukien nuo loppupäässä olevat viestit
Joo, yhdestä huomasin tällaisen maininnan:
"Yhtään verensiirron välittämää HIV-infektiota ei Suomessa ole ollut melkein 20 vuoteen, sen jälkeen, kun vasta-ainetestit aloitettiin maanlaajuisesti vuoden 1986 alusta."
>>Kommentoisitko sitten?
Jos Vartiotorniseuran verioppi perustuu hoidon mahdollisiin riskeihin, niin mitkä kaikki muut riskialttiit hoidot/lääkitykset ovat samalla loogisella kieltolistalla?
Miksi vartiotorniseuran todistajat eivät vastaa kysymykseen vartiotorniseuran veriopin raamatullisuudesta? Luulisin sinunkin ymmärtävän, että viittaus "noudattaa raamatun ja jeesuksen vaatimusta olla käyttämättä verta" on vailla merkitystä niin kauan kuin
A) verestä erotettuja jakeita on lupa käyttää vapaasti, vaikka luovutus onkin ankarasti kiellettyä.
B) väitetty vaatimus ei koske maata, jossa verensiirron kieltäminen estäisi rekisteröinnin uskonnollisena järjestönä, mutta on voimassa kaikissa muissa maissa edellyttäen järjestöuskollisuuden todistamista vaikka kuolemaan astumalla.
Veriopin raamatullisuuden osoittaminenkin on vielä tekemättä. Tavallisesti silloin on vedottu verensiiron mahdollisiin komplikaatioihin. Kun sitten niilden merkittävyydellä ei kyetä puolustelemaan opin järkevyyttä, jatketaan pallottelua vetoamalla "raamatun normeihin". Jos politiikasta puhuttaessa on naurettu kansan poliittisen muistin lyhyyttä, on teokraattinen muisti vielä monta kertaluokkaa lyhyempi - tarvittaessa se haihtuu sekunnin murto-osassa, kesken lauseen. On se erinomaista!
"oon nähny monta videota USA:sta ja Euroopasta jois tehään isoja leikkauksia"
missä näitä videoita voi nähdä??
palstalle sitä sun tätä, et kuitenkaan koskaan
pysty näyttämään toteen yhtään vihjaustasi.
Ovat ihan tuulesta temmattuja kaikki tyyni.
On aivan turhaa jossitella... Minä ainakin annoin leikkaavalle lääkärille vapaat kädet parsia minut parhaaseen kuntoon.. Tulos oli todella hyvä.
Turhiin verensiirtoihin kuolee tuhansia ihmisiä vuosittain.
-Maailmassa kuolee vuosittain 585 000 naista raskauden ja synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin. Ehkä Vartiotorni voisi laatia tarkistetut säännöt ja kieltää lisääntymisenkin.
ku tunnut olevan niiiin fiksu ihminen,järjestä kuule adressi,ihan meet ja kysyt ihmisiltä saako JT lisääntyä,vaikka ihan huvin vuoksi jos sulla ei muuta touhua
Mä halusin vaan sanoa, että kaikissa asioissa ja kaikissa hoidoissa on omat riskinsä. Ihan vaan sen takia että osaisit suhteuttaa asioita.
Verensiirron riskit ja »riskit»
Duodecim
2005;121(14):1497-8
Juhani Leikola
Veriryhmien keksiminen hiukan toistasataa vuotta sitten loi perustan rationaaliselle verensiirtokäytännölle. Mutta ei kliininen käytäntö hetkessä muutu. Monet johtavat kirurgit olivat tuolloin sitä mieltä, että verisolujen agglutinaatio koeputkissa on tosin sangen mielenkiintoista mutta sen ei saa antaa rajoittaa kirurgin valinnanvapautta. Edeltäjäni Harri Nevanlinna kulki 1950-luvun alussa ympäri maata ja saarnasi jo kymmenen vuotta aikaisemmin keksityn Rh-määrityksen tärkeydestä. Vastaus oli ollut etenkin professoripiireissä: »Kuulkaas nyt, nuori kollega, meillä on täällä operoitu vuosikymmeniä eivätkä mitkään reesukset ole ennenkään päässeet leikkauksia häiritsemään.»
Serologit tekivät uutterasti valistustyötä, ja vähitellen tunnustettiin veriryhmien sopivuuden tärkeys. ABO- ja Rh-ryhmän mukaista verta tuli aina antaa, vain O-negatiivisia »universaaliantajia» voitiin käyttää hätätilassa. Mutta immunohematologit laboratorioissaan menivät aina vain syvemmälle. Menetelmiä herkistettiin, uusia ryhmiä löydettiin. Harvinaisten komplikaatioiden julkaisuarvo oli suuri. Kaiken maailman merkityksettömiäkin vasta-aineita mitattiin. Riskit olivat muuttuneet »riskeiksi», ja joutavanpäiväisten agglutinaatioiden löytämiseksi uhrattiin aikaa, vaivaa ja ennen kaikkea rahaa.
Toisen maailmansodan jälkeen kuppa oli kaamea verensiirron komplikaatio. Verensiirron turvallisuus täytyi varmistaa. Eräs saksalainen veripalvelu käytti vain Punaisen Ristin sisaria luovuttajina. Heidät tutkittiin Wassermannin testillä kahden viikon välein ja sen lisäksi tietenkin jokaisen sukupuolisen kontaktin jälkeen, joista tuli pitää kirjaa. Tosin sattui kerran niin, että eräs sisarista antoi valheellista tietoa, ja huolimatta negatiivisesta tuloksesta Wassermannin kokeessa potilas sai syfiliksen. Vielä vuonna 1956 vaadittiin, että jokaisen verenluovuttajan iho ja suuontelo on tutkittava kauttaaltaan ja naisilta myös vagina ja portio spekulumin avulla. Sopiva ohje liikkuvan veripalvelun joukkoluovutukseen…
Kuppa hävisi verensiirron riskitekijänä penisilliinin eikä suinkaan uutterien verensiirtospesialistien ansiosta. Sitten tuli hepatiitti ja sitten tuli AIDS. Ja sitten tulivat suuri tragedia ja oikeusjutut. Puna kohosi parlamentaarikkojen kasvoille ja kylmä hiki valui terveysviranomaisten selässä. Kysymys verensiirron turvallisuudesta nousi laboratorioiden peränurkasta ja tieteellisten lehtien debatista kansakuntien ykköshuoleksi. Kehitettiin luotettavia testejä HIV-vasta-aineiden määrittämiseksi, mutta se ei enää riittänytkään. Väliäkö kustannuksista rikkaassa teollisuusmaassa, kun kansalaiset vaativat absoluuttista turvaa. Yhdysvalloissa alettiin määrittää HIV-antigeenia p24, joka sittemmin löysi yhden uuden tapauksen kymmentä miljoonaa luovutusta kohden. Ja hinta oli 60 miljoonaa dollaria vuodessa.
Eurooppa (Ranskaa AIDS-skandaaleineen lukuun ottamatta) seurasi enimmäkseen sivusta p24-touhua. Kunnes hullun lehmän tauti iski. Britannia, tuo hullujen lehmien pesäpaikka, määräsi kaiken brittiveriplasman poltettavaksi ja alkoi ostaa plasmaa sieltä, missä sitä vain oli saatavilla. Olihan amerikkalainen plasma – kerätty maksetuilta luovuttajilta Meksikon rajalla – toki turvallisempaa kuin englantilaisten kalastajien tai skottilaisten viskinpolttajien veri. Muut maat vastasivat uhkaan kieltämällä Britanniassa oleskelleilta ihmisiltä verenluovutuksen. Ilmestyi tutkimuksia, joissa havaittiin viitteitä taudinaiheuttajan luuraamisesta valkosoluissa. Siispä alettiin suodattaa trombosyytti- ja punasoluvalmisteet. Valkosolujen poistolla on muitakin hyviä vaikutuksia, mutta toimenpide on kaukana huokeasta. Punasolut, siis »perusveri», joka maksoi Suomessa vuonna 2001 48 euroa, maksaa nyt suodatettuna 95 euroa.
Hullun lehmän taudin ihmismuodon Creutzfeldt–Jakobin taudin muunnoksen ennustettiin 1990-luvulla leviävän muutamassa vuodessa satoihintuhansiin ihmisiin. Vuonna 2000 tapauksia oli 28, kolme vuotta myöhemmin 18 ja viime vuonna yhdeksän. Kaksi sairastunutta oli saanut verensiirtoja. Ei vain tiedetä, tuliko tauti veren mukana vai muuten vain.
Elämä ei ole riskitöntä. Britanniassa katsottiin vuonna 1996, että riski kuolla jokapäiväisessä elämässä oli piikkihuumeiden käyttäjillä 1:100, yli kymmenen savuketta päivässä polttavilla 1:1000, auto-onnettomuuden riski 1:10000, jalkapallon peluun 1:100 000, junaonnettomuuden mahdollisuus 1:1000 000 ja salamaniskun vaara vielä pienempi. Suomessa lasketaan verensiirrossa saadun AIDSin riskin olevan tätä nykyä noin 1:10 000000. Yhtään verensiirron välittämää HIV-infektiota ei Suomessa ole ollut melkein 20 vuoteen, sen jälkeen, kun vasta-ainetestit aloitettiin maanlaajuisesti vuoden 1986 alusta.
AIDS ja Creutzfeldt–Jakobin taudin muunnos saivat sen aikaan, että maalaisjärki tuntuu kadonneen maailmalla yhä lisääntyvistä testeistä ja viranomaismääräyksistä. Eletään siinä harhassa, että kymmenettuhannet sivut laatumappeja ja suunnattomat määrät laboratoriotestejä jotenkin takaisivat absoluuttisesti turvallisen verensiirron. Lancetin päätoimittaja Richard Horton sanoi vuonna 1999: »Riskit eivät ole vain abstrakteja todennäköisyyksiä ja teoreettisia laskelmia. Oleellista on se, mitä ihmiset uskovat näistä riskeistä ja miksi heillä on sellaisia uskomuksia.» Verensiirron riskintorjunta ei sekään kaikilta osin ole näyttöön vaan uskoon perustuvaa lääketiedettä. Suomella EU:n jäsenenä on yhä pienempi harkintavara. Ja kallista on.
Lähde:
JUHANI LEIKOLA, professori
Artikkelin tunnus: duo95094 (095.094)
© 2005 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
© 2009 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=duo95094.htm
Artikkeli ja artikkeliin liittyvät kuvat ja taulukot löytyvät edellisestä linkistä.
Professorin, ylilääkäri Jukka Koistinen veripalvelusta sanoo:
"Tautien mahdollinen siirtyminen verensiirrossa ja sen saama julkisuus ovat johtaneet sellaisiin varmistustoimiin, että hoito verivalmisteilla alkaa olla turvallisin sairaalassa tehtävä toimenpide. "
Koko artikkeli:
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=D94210.htm
Lainauksia:
"Nyt kun verivalmistehoito on infektioriskin suhteen turvallista, on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota verensiirron muihin vakaviin haittavaikutuksiin ja verivalmistehoidossa tapahtuviin virheisiin. Niitä esiintyy yhä, jopa enemmän kuin on aikaisemmin aavistettu. Niiden kansallinen rekisteröinti on ollut varsin sattumanvaraista."
Tästä huolimatta tapauksia on vähän:
"Suomessa käytetään vuosittain noin 450 000 soluvalmistetta, joten vakavien tapahtumien esiintymistaajuus on noin 1:18 000-27 000. "
Näissäkin kyse on lähes aina inhimillisistä virheistä, ei sinänsä itse veressä tai verivalmisteessa olevista vaaratekijöistä.
Verensiirto on yksi turvallisimpia toimenpiteitä. Siitä huolimatta suomalaiset J todistajat pitävät riskejä esillä. Juttelin kerran lyhyesti erään Jt:n kanssa veriopista. Hän oli sitä mieltä, ettei nykypäivänä ihmiset enää kyseenalaista verioppia tai ihmiettele sitä, koska riskit verensiirrossa on niin isot ja veri epäpuhdasta :-D
Varmaan kannattaa uskoa korkeasti koulutettuja alan asiantuntijoita, eikä jonkun remonttihommia tekevän Jt:n sanoja. Sitäpaitsi eihän verioppi edes perustu riskeihin, vaan riskejä käytetään keppihevosena oppia puolustellessa.
Suomessa käytetään vuosittain noin 450 000 soluvalmistetta, joten vakavien tapahtumien esiintymistaajuus on noin 1:18 000-27 000. Tämä vastaa esimerkiksi Tanskan tilannetta (Jörgensen ja Taaning 2003). Suurin osa verensiirron vakavista haittavaikutuksista on liittynyt serologisesti sopimattoman verivalmisteen siirtoon, ja syynä on ollut potilaan, verinäytteen tai verivalmisteen väärä tunnistus. Vastaavat inhimilliset erehdykset sairaalan laboratorion tai osaston työskentelyssä ovat raporttien mukaan tärkein syy komplikaatioihin myös esimerkiksi Englannissa (Serious hazards of transfusion, Annual report 2000-2001), Ranskassa (Les vigilances, Rapport d’activité 2002) ja Tanskassa.
Niin? Verensiiro vaarallinen myytti>murrettu.
Jokos tästä on suomessa tiedotettu? Ei kai tätä pimitetä. Näkyykö verensiirto tilastoissa nämä jotka ovat kuolleet "luonnollisesti" verensiirron jälkeen.
Blood Transfusions May Have Killed Millions
http://www.jonbarron.org/heart-health-program/05-12-2008.php
Transfusion of red cells stored for more than 2 weeks was associated with a significantly increased risk of postoperative complications and a reduction in both short-term and long-term survival after cardiac surgery
http://content.nejm.org/cgi/content/full/358/12/1229
Nitric oxide, which helps keep blood vessels open, begins breaking down as soon as blood goes into storage, two research teams report in separate studies in this week's online edition of Proceedings of the National Academy of Sciences.
In recent years, doctors have become increasingly concerned about levels of heart attack and stroke in patients receiving transfusions and the new findings may help explain that.
http://www.foxnews.com/story/0,2933,300327,00.html
A nine-year study in sheep has added to the evidence that Creutzfeldt-Jakob disease (vCJD) can be transmitted through blood transfusion in humans. The likelihood of Bovine spongiform encephalopathy (BSE) being transmitted between sheep through transfusion of infected sheep blood was 36 per cent, according to new research.
While cases of vCJD are tailing off there are concerns that up to 4,000 people could be carrying the disease in the UK, which could then be transmitted through infected blood causing further infections.
http://www.sciencedaily.com/releases/2008/08/080829104935.htm
**********************************************
Suomea lukeneman kykenevä ja englanniksi valehtelemaan kykenevä, jt kun on, kirjoittaa että sairaus voi siirtyä verensiirrossa.
Ao ei sano taudin verensiirrossa siirtyneen.
Sillä lailla.
Sitten vain pyramidin mittoja mittaamaan.
verensiirrot pelastavat. Ilmeisesti sinulla ei ole minkäänlaista käsitystä, kuinka turvallisia verensiirrot ovat. Lisäksi et ilmeisestikkän käsitä etä verensiirtoja tehdään vain silloin, kun on todellinen tarve, pakko. Mutta eikai se tekopyhää jehovaa haitane?
tekopyhää jos tekee kuten Jeesus sano,.
Mitä Jeesus sanoi verensiirrosta?
Mm. näin :
7. Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:
8. 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,
9. mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'."
10. Ja hän kutsui kansan tykönsä ja sanoi heille: "Kuulkaa ja ymmärtäkää.
11. Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen."
...
16. Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
17. Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
18. Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.
annetaan aivan pirenimmistäkin syistä esim: alhainen hemoglobiini vaikka siihen on tarjolla paljon parempiakin hoitoja, tosin kalliimpia.
Miksi liität veren komponenttien antamisen tai niiden korvaamisen ns. "kirkkailla nesteillä" korvaamisen Jehovan Todistajien verioppiin?
Jehovan Todistajat saavat suomessa vakaumuksensa mukaista hoitoa aina, kun se on mahdollista. Eli tässä ei pitäisi olla ongelmaa. Aina tosin korvaavaa hoitoa ei ole, tämän on kai jo myöntänyt VT:kin sanoen jotakuinkin näin:
"Korvaavia menelmiä voidaan käyttää lähes aina"
Ilmeisestikin haasteiden pelossa oikeusistuimeen enää ei suoraan valehdella, ettei verituotteita koskaan tarvittaisi vaan on keskitytty mitätöimään niiden hyödyllisyyttä muutoin.