On maita, joiden oikeuslaitokset vieläkin noudattavat kirjaimellisesti Suura 5:42 olevaa ohjetta: "Varkaalta, mieheltä tai naiselta, tulee teidän hakata poikki kädet palkaksi siitä, mitä he ovat ansainneet ja varoittavaksi esimerkiksi Allahilta". Eräissä maissa, kuten esimerkiksi talebanien aikaisessa Afganistanissa tehtiin, varsinkin naispuoliset aviorikkojat ruoskitaan, kivitetään tai teloitetaan julkisella paikalla.
Uutisista olemme nähneet ja kuulleet, että islamilaiseen elämäntapaan sisältyy sellainenkin kauheus kuin "kunniamurha". Jos esimerkiksi perheen tytär hairahtuu luvattomaan seksisuhteeseen, synnyttää aviottoman lapsen, tai tulee vaikkapa raiskatuksi, on jonkun perheen jäsenen tapettava hänet suvun kunnian pelastamiseksi. Näin silti, vaikka tyttö itse olisi tapahtumaan syytön ja vaikka hän olisi perheessä kuinka rakastettu tahansa. Tammikuussa 2002 Ruotsia kuohutti upsalalaisen Fadime Sahinladin surma. Kurdi-isä tappoi oman tyttärensä, koska tämä seurusteli ruotsalaisen miehen kanssa. Varsin outo ja julma suvun kunnian pelastamistapa. Tappaminen on kauhea rikos, jonka luulisi tuovan perheelle ja suvulle lisää häpeää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/01/suomessa_jopa_kunniamurhia_500882.html
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/01/maahanmuuttajanaiset_pulassa_ilman_kielitaitoa_500756.html