Toivottavasti puolalaiset eivät kanna kaunaa

Putinin salailupolitiikka tiukkenee.
Miksiköhän Koivisto ei uskaltanut vastaan ottaa, Jeltsinin tarjoamia papereita?

LAINAUS KATYNIN UHRIT

Stalin määräsi Politbyron päätöksellä vuonna 1940 teloittamaan 21 857 puolalaista älymystön edustajaa. Teloitukset toteutettiin valtaosin Katynin metsässä. Neuvostohallitus pyrki tehokkaasti salaamaan tämän kansanmurhan ja laittamaan sen Natsi-Saksan vastuulle.

Venäjän lupaavasti alkanut avoimuuskehitys neuvostohallinnon hirmutöiden osalta loppui nopeasti ja Venäjä on jälleen palannut entisiin neuvostoväitteisiin, että murhat tapahtuivat natsien toimesta.

Venäjä on kieltäytynyt luovuttamasta Puolalle tapauksen asiakirjoja. Venäjällä käynnistettiin asiasta poliisitutkimus, mutta syyttäjäviranomaiset lopettivat jutun tutkinnan vuonna 2004. Perusteena oli se, ettei 21 857 puolalaisen siviilin murhaaminen ollut sotarikos tai rikos ihmisyyttä vastaan, joten kanneoikeus oli vanhentunut.

Noin 70 Katynin murhien omaista on nostanut Venäjää vastaan kanteen Euroopan Neuvoston Ihmisoikeustuomioistuimessa. Kanteen perusteena on se, ettei Venäjä ole tutkinut joukkomurhaa ja etsinyt syyllisiä.

Stalinin ja Neuvostoliiton totalitaristinen kommunistihallinto aiheutti viime sotiin liittyen kymmenien miljoonien ihmisten väkivaltaisen kuoleman. Valta-osa murhatuista oli oman maan kansalaisia, jotka likvidoitiin neuvostojärjestelmän omasta toimesta.

Massamurha Katynin metsässä

Neuvostoliitto ja Saksa valtasivat Molotov-Ribbentrop –sopimuksen pohjalta Puolan syksyllä 1939. Osapuolet ryhtyivät syyskuussa 1939 nujertamaan kaiken puolalaisen vastarinnan ja tuhoamaan puolalaista eliittiä kumpikin omalla vastuu-alueellaan. Brest Litovskissa armeijoiden komentajat pitivät yhteisen voittoparaatin, minkä jälkeen saksalaiset vetäytyivät uuden rajalinjan taakse. Sotilaalliset toimet päättyivät helmikuussa 1940.

Puolan eliitin annettiin uskoa, että heidät vapautettaisiin. 05.03.1940 Stalin ja muu Politbyro allekirjoitti 21 857 vangitulle teloituskäskyn, jonka toimeenpano annettiin NKVD:n tehtäväksi. Teloittaminen tapahtui huhti-toukokuussa 1940. Tunnetuimmaksi murhapaikaksi on tullut Katynin kylän metsä, 12 mailia länteen Smolenskista, joka sijaitsee Minskin ja Moskovan puolessa välissä, nykyisen Venäjän puolella, lähellä Valko-Venäjän rajaa. Neuvostohallinto toteutti kansanmurhan, josta käytetään nimeä Katynin murhat. Osa teloituksista on voinut tapahtua myös Smolenskissa ja parissa muussa paikassa.

NKVD surmasi suuren osan puolalaista älymystöä, mm. nelisen tuhatta korkea-arvoista upseeria, professoreita, kirjailijoita, lentäjiä, pappeja, lakimiehiä, insinöörejä, opettajia, toimittajia. Tavoitteena oli eliminoida toisten ihmisten johtamiseen kykenevä kansanosa. Pidätetyistä vain professori Stanislaw Swianiewicz noukittiin pois juuri ennen kuolemaan vievään bussiin astumista.

Stalin halusi varata Katynin suomalaisille

Alunperin neuvostohallinnon tarkoituksena oli ollut siirtää puolalaiset Siperiaan. Stalin kuitenkin katsoi, että siirto veisi liian pitkän aikaa, sillä Katynin alue haluttiin varata suomalaisten upseerien ja suojeluskuntalaisten leiri- ja teloituspaikaksi.

Stalin oli Politbyrossa sanonut, että suojeluskuntalaisia oli 150 000, joista jo 60 000 olemme tappaneet. Hänen tarkoituksenaan oli nopeasti voitetun talvisodan jälkeen kerätä suojeluskuntalaiset ja upseerit Katyniin teloitettaviksi.

Muut suomalaiset Stalinin tarkoituksena oli karkottaa Siperiaan. Tehtävää hän ei pitänyt vaikeana, koska koko Suomessa oli vähemmän asukkaita kuin Leningradissa. Suomalaisten ankaran vastarinnan, lähes käsittämättömien torjuntavoittojen ja saksalaisten ase-avun ansiosta puna-armeija ei kyennyt valtaamaan Suomea.

Katynin murhat pyrittiin salaamaan

Hirmutyö salattiin mahdollisimman tehokkaasti. Neuvostoarmeijan vallattua uudelleen Smolenskin alueen saksalaisilta NKVD tuhosi Puolan punaisen ristin rakentaman hautausmaan. Tammikuussa 1944 neuvostohallinto määräsi ns. Burdenkon komission tutkimaan tapausta. Se piti kansainvälisen lehdistötilaisuuden 22.01.1940, jossa esiteltiin väärennettyjä todisteita ja kerrottiin, että murhat olivat tapahtuneet 1941 Saksan miehityksen aikana, ei 1940. Ainakin osa amerikkalaisistakin lankesi vääriin todisteisiin.

Katyn oli Puolassa kielletty puheenaihe, asia poistettiin virallisesta historiasta. Koska totuus Katynin tapahtumista kuitenkin oli usean henkilön tiedossa, neuvostohallinto pyrki sekoittamaan asian valitsemalla 1969 pienen Khatyn-nimisen valkovenäläisen kylän saksalaisten uhrien muistomerkin paikaksi. Venäläiset veivät presidentti Richard Nixonin Khatyniin propagandatarkoituksessa heinäkuussa 1974. Mm. New York Times tunnisti hämäyksen.

Vuonna 1981 Solidaarisuus-liike pystytti muistomerkin, jossa oli lyhyt teksti: "Katyn 1940". Poliisi takavarikoi muistomerkin ja neuvostohallinto teki uuden muistomerkin: Puolalaisille sotilaille, Hitlerin fasismin uhreille, jotka lepäävät Katynissa.

Todisteet Katynista paljastuvat

Vuoden 1989 alussa neuvostoviranomaiset varoittivat Gorbatshovia Katynin totuuden esille tulemisesta. Sen vuoksi 13.10.1990 Gorbatshov luovutti Kremlissä presidentti Jaruzelskille dokumenttikansion, joka ei jättänyt epäilystä Neuvostoliiton syyllisyydestä. Hän ei antanut NKVD:n Stalinilta saamaa teloituskäskyä, vaan työnsi vastuun neuvostohallituksen sijaan salaisen poliisin päällikölle Lavrenty Berialle ja hänen apulaiselleen. Kyseessä olisi siten ollut salaisen poliisin raakalaistyö, ei ylijohdon määräys. Koska Beria oli ammuttu rikollisena, hän oli sopiva vastuunkantaja. Uhrien lukumääräksi ilmoitettiin 15 000.

Lisätodisteita löytyi keväällä 1990 yllättävästä paikasta: Marylandin College Parkin kansallisarkistosta. CIA:n virkailija Robert G. Poirier oli kirjoittanut jo 1981 raportin, joka perustui Luftwaffen ilmatiedusteluun vuosina 1943-44. Kun uusia tietoja verrattiin vuoden 1941 ilmatiedustelukuviin, jotka kattoivat siten ajanjakson ennen ja jälkeen Saksan miehityksen Smolenskin alueella, voitiin havaita, ettei alueella ollut fyysisiä muutoksia Saksan miehityksen aikana, mutta muutoksia oli tapahtunut Saksan miehityksen jälkeen joukkomurhien hautauspaikoilla. Kuvat myöskin paljastivat NKVD:n kaivavan joitakin puolalaisia hautoja ja siirtävän ruumiita. Nämä Luftwaffen kuvista löytyneet paljastukset julkaistiin saksalaisessa Tagesspiegel-lehdessä 12.05.1991.

Vuonna 1992 Moskova "yllättäen" löysi – Gorbatshovin yksityisestä arkistosta - vuoden 1940 alkuperäisen teloitusmääräyksen, jonka Stalin ja viisi muuta Politbyron jäsentä olivat allekirjoittaneet. Muutama päivä tämän jälkeen Jeltsin osallistui Katynin puolalaisen hautausmaan peruskiven muuraustilaisuuteen. Hän ei osoittanut katumusta, vaan kertoi, että "... totalitaristinen terrori vahingoitti ei vain Puolan kansalaisia, vaan myös entistä Neuvostoliittoa". Hän mainitsi, että 10 000 eri kansallisuuksiin kuuluvaa ruumista oli löydetty Katynista ja toivoi, ettei tragedia erottaisi kansoja.

Ei kestänyt kahtakaan viikkoa, kun Venäjän ulkoministerin edustaja varoitti puolalaisia vaatimasta anteeksipyyntöä ja kylvämästä epäsopua Venäjän ja Puolan välille. Hän muistutti, että totalitaristinen hallinto oli tappanut miljoonia venäläisiä.

Venäjä ei pyydä anteeksi, vaan tekee vastahyökkäyksiä

Venäjä siten kieltäytyi pyytämästä anteeksi tai maksamasta korvauksia. Vuonna 1996 ilmestyi puolaksi kirjoitettu kirja, The Katyn Crime Fiction, jossa nimensä mukaisesti toistettiin vanha Stalinin väite saksalaisten syyllisyydestä.

Venäläisten "vastahyökkäys" käynnistyi vuonna 1998. Oikeuskansleri, kenraali Yuri Chayka lähetti kirjeen Puolan oikeusministerille vaatien virallista selvitystä Puolan-Venäjän sodassa vuosina 1919-21 vangittujen venäläisten kuolemasta. Hänen mukaansa 83 500 venäläistä oli kuollut puolalaisilla keskitysleireillä julmissa ja epähumaaneissa olosuhteissa. Chayka nimitti venäläisten vankien kuolemia kansanmurhaksi. Puola tarjosi turhaan yhteistä tutkimusta, ja piti syytettä perusteettomana.

Vuonna 1998 venäläis-puolalainen tutkimusryhmä julkaisi sarjan salaiseksi luokiteltuja poliisiraportteja, jotka oli tarkoitettu vain Stalinille. Nämä NKVD:n raportit Puolasta 1944-46 paljastivat yksityiskohtaisesti toisen terroriaallon sodanjälkeisessä miehityksessä. Ne osoittivat, etteivät 1939-41 rikokset olleet poikkeuksia, vaan osa imperialistista toimintamallia.

Vaikka virallinen Venäjä ei vieläkään tunnusta neuvostohallinnon rikoksia, yhä useampi venäläinen tiedemies tuntee jo totuuden. Sekä idässä että lännessä on asteittain herätty oivaltamaan, että Hitler ja Stalin olivat molemmat samanlaisia murhamiehiä ja totalitarismin hirmuvaltiaita. Heistä Stalin onnistui tapattamaan enemmän ihmisiä kuin Hitler. Stalin kunnostautui erityisesti omien maanmiestensä likvidoimisessa.

Vaikka sekä poliittisessa että tiedemaailmassa tiedetään, että Neuvostoliiton rikokset olivat suuremmat kuin Natsi-Saksan, näyttää asian tunnustaminen olevan edelleen vaikeaa. Neuvostoliiton ja länsivaltojen toimesta on systemaattisesti 60 vuotta toistettu natsien hirmutöiden julmuutta ja sitä, että Neuvostoliitto pelasti Euroopan natsivallasta. Tätä pelastustoimintaa neuvostohallinto ei tehnyt ihmisoikeuksien puolustamiseksi ja hyvää hyvyyttään, vaan jyrätäkseen oman hirmuhallintonsa koko maailmaan.

Totalitaristisen neuvostohallinnon rikokset selvitettävä

Euroopan Neuvosto teki 25.01.2006 historiaa tuomitsemalla totalitarististen kommunistihallintojen rikokset. EN ei kuitenkaan antanut toimenpidesuositusta ministerineuvostolle, minkä vuoksi asian eteneminen jää riippumaan jokaisesta valtiosta.

Suomi on EU-puheenjohtajamaa heinäkuusta 2006 alkaen. Suomella on nyt erinomainen tilaisuus osoittaa tahtonsa ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ottamalla Katynin ja monet muut totalitaristisen neuvostohallinnon rikokset esille. EU:n tulee perustaa vahva organisaatio tutkimaan näitä rikoksia mahdollisia toimenpiteitä varten.

Suomen valtionhallinto on tähän saakka ollut kyvytön ottamaan tosiasiallisesti esille erityisesti omia kansalaisryhmiään kohdanneita vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Se on valinnut vaikenemisen linjan, jonka vaikutukset tulevat pitkällä tähtäyksellä olemaan demokratiaa ja hyvinvointia pahasti rapauttavia.

Voidaan uudelleen herättää kysymys, onko Suomen hallitus näissä vakavissa ihmisoikeusasioissa murhaajien vai viattomien uhrien puolella? Jätetäänkö suomalaiset ns. sotasyylliset ja asekätkijät edelleen väärien tuomioiden alle ja Suomi syylliseksi? Jätetäänkö karjalaisten ja muiden pakkoluovutettujen alueitten karkotettujen eli evakkojen oikeudet edelleen huomioimatta?

Jeltsin luovutti Neuvostoliitosta irtautuneille maille niitä koskevia salaisia asiakirjoja. Presidentti Mauno Koivisto ei ollut asiasta kiinnostunut, eikä halunnut Suomea koskevia asiakirjoja. Mikä on entisen presidentin sekä nykyisen presidentin, pääministerin, hallituksen ja eduskunnan kunkin jäsenen vastuu, jos näitä asioita ei ryhdytä selvittämään?

On hyvä muistuttaa mieliin, ettei kansojen välillä voi syntyä todellista luottamusta, saati aitoa ystävyyttä, ennen kuin vanhat rikokset selvitetään, syylliset nimetään ja vahingot korvataan niin hyvin kuin mahdollista. Luottamus ei synny liturgisista puheista, vaan luottamusta herättävistä toimenpiteistä. Eikö olisi jo korkea aika ryhtyä rakentamaan todellista kansojen välistä ystävyyttä rehellisyyden ja aidon luottamuksen pohjalle?    

   

Hanu* kirjoitti:

Putinin salailupolitiikka tiukkenee.
Miksiköhän Koivisto ei uskaltanut vastaan ottaa, Jeltsinin tarjoamia papereita?

LAINAUS KATYNIN UHRIT

Stalin määräsi Politbyron päätöksellä vuonna 1940 teloittamaan 21 857 puolalaista älymystön edustajaa. Teloitukset toteutettiin valtaosin Katynin metsässä. Neuvostohallitus pyrki tehokkaasti salaamaan tämän kansanmurhan ja laittamaan sen Natsi-Saksan vastuulle.

Venäjän lupaavasti alkanut avoimuuskehitys neuvostohallinnon hirmutöiden osalta loppui nopeasti ja Venäjä on jälleen palannut entisiin neuvostoväitteisiin, että murhat tapahtuivat natsien toimesta.

Venäjä on kieltäytynyt luovuttamasta Puolalle tapauksen asiakirjoja. Venäjällä käynnistettiin asiasta poliisitutkimus, mutta syyttäjäviranomaiset lopettivat jutun tutkinnan vuonna 2004. Perusteena oli se, ettei 21 857 puolalaisen siviilin murhaaminen ollut sotarikos tai rikos ihmisyyttä vastaan, joten kanneoikeus oli vanhentunut.

Noin 70 Katynin murhien omaista on nostanut Venäjää vastaan kanteen Euroopan Neuvoston Ihmisoikeustuomioistuimessa. Kanteen perusteena on se, ettei Venäjä ole tutkinut joukkomurhaa ja etsinyt syyllisiä.

Stalinin ja Neuvostoliiton totalitaristinen kommunistihallinto aiheutti viime sotiin liittyen kymmenien miljoonien ihmisten väkivaltaisen kuoleman. Valta-osa murhatuista oli oman maan kansalaisia, jotka likvidoitiin neuvostojärjestelmän omasta toimesta.

Massamurha Katynin metsässä

Neuvostoliitto ja Saksa valtasivat Molotov-Ribbentrop –sopimuksen pohjalta Puolan syksyllä 1939. Osapuolet ryhtyivät syyskuussa 1939 nujertamaan kaiken puolalaisen vastarinnan ja tuhoamaan puolalaista eliittiä kumpikin omalla vastuu-alueellaan. Brest Litovskissa armeijoiden komentajat pitivät yhteisen voittoparaatin, minkä jälkeen saksalaiset vetäytyivät uuden rajalinjan taakse. Sotilaalliset toimet päättyivät helmikuussa 1940.

Puolan eliitin annettiin uskoa, että heidät vapautettaisiin. 05.03.1940 Stalin ja muu Politbyro allekirjoitti 21 857 vangitulle teloituskäskyn, jonka toimeenpano annettiin NKVD:n tehtäväksi. Teloittaminen tapahtui huhti-toukokuussa 1940. Tunnetuimmaksi murhapaikaksi on tullut Katynin kylän metsä, 12 mailia länteen Smolenskista, joka sijaitsee Minskin ja Moskovan puolessa välissä, nykyisen Venäjän puolella, lähellä Valko-Venäjän rajaa. Neuvostohallinto toteutti kansanmurhan, josta käytetään nimeä Katynin murhat. Osa teloituksista on voinut tapahtua myös Smolenskissa ja parissa muussa paikassa.

NKVD surmasi suuren osan puolalaista älymystöä, mm. nelisen tuhatta korkea-arvoista upseeria, professoreita, kirjailijoita, lentäjiä, pappeja, lakimiehiä, insinöörejä, opettajia, toimittajia. Tavoitteena oli eliminoida toisten ihmisten johtamiseen kykenevä kansanosa. Pidätetyistä vain professori Stanislaw Swianiewicz noukittiin pois juuri ennen kuolemaan vievään bussiin astumista.

Stalin halusi varata Katynin suomalaisille

Alunperin neuvostohallinnon tarkoituksena oli ollut siirtää puolalaiset Siperiaan. Stalin kuitenkin katsoi, että siirto veisi liian pitkän aikaa, sillä Katynin alue haluttiin varata suomalaisten upseerien ja suojeluskuntalaisten leiri- ja teloituspaikaksi.

Stalin oli Politbyrossa sanonut, että suojeluskuntalaisia oli 150 000, joista jo 60 000 olemme tappaneet. Hänen tarkoituksenaan oli nopeasti voitetun talvisodan jälkeen kerätä suojeluskuntalaiset ja upseerit Katyniin teloitettaviksi.

Muut suomalaiset Stalinin tarkoituksena oli karkottaa Siperiaan. Tehtävää hän ei pitänyt vaikeana, koska koko Suomessa oli vähemmän asukkaita kuin Leningradissa. Suomalaisten ankaran vastarinnan, lähes käsittämättömien torjuntavoittojen ja saksalaisten ase-avun ansiosta puna-armeija ei kyennyt valtaamaan Suomea.

Katynin murhat pyrittiin salaamaan

Hirmutyö salattiin mahdollisimman tehokkaasti. Neuvostoarmeijan vallattua uudelleen Smolenskin alueen saksalaisilta NKVD tuhosi Puolan punaisen ristin rakentaman hautausmaan. Tammikuussa 1944 neuvostohallinto määräsi ns. Burdenkon komission tutkimaan tapausta. Se piti kansainvälisen lehdistötilaisuuden 22.01.1940, jossa esiteltiin väärennettyjä todisteita ja kerrottiin, että murhat olivat tapahtuneet 1941 Saksan miehityksen aikana, ei 1940. Ainakin osa amerikkalaisistakin lankesi vääriin todisteisiin.

Katyn oli Puolassa kielletty puheenaihe, asia poistettiin virallisesta historiasta. Koska totuus Katynin tapahtumista kuitenkin oli usean henkilön tiedossa, neuvostohallinto pyrki sekoittamaan asian valitsemalla 1969 pienen Khatyn-nimisen valkovenäläisen kylän saksalaisten uhrien muistomerkin paikaksi. Venäläiset veivät presidentti Richard Nixonin Khatyniin propagandatarkoituksessa heinäkuussa 1974. Mm. New York Times tunnisti hämäyksen.

Vuonna 1981 Solidaarisuus-liike pystytti muistomerkin, jossa oli lyhyt teksti: "Katyn 1940". Poliisi takavarikoi muistomerkin ja neuvostohallinto teki uuden muistomerkin: Puolalaisille sotilaille, Hitlerin fasismin uhreille, jotka lepäävät Katynissa.

Todisteet Katynista paljastuvat

Vuoden 1989 alussa neuvostoviranomaiset varoittivat Gorbatshovia Katynin totuuden esille tulemisesta. Sen vuoksi 13.10.1990 Gorbatshov luovutti Kremlissä presidentti Jaruzelskille dokumenttikansion, joka ei jättänyt epäilystä Neuvostoliiton syyllisyydestä. Hän ei antanut NKVD:n Stalinilta saamaa teloituskäskyä, vaan työnsi vastuun neuvostohallituksen sijaan salaisen poliisin päällikölle Lavrenty Berialle ja hänen apulaiselleen. Kyseessä olisi siten ollut salaisen poliisin raakalaistyö, ei ylijohdon määräys. Koska Beria oli ammuttu rikollisena, hän oli sopiva vastuunkantaja. Uhrien lukumääräksi ilmoitettiin 15 000.

Lisätodisteita löytyi keväällä 1990 yllättävästä paikasta: Marylandin College Parkin kansallisarkistosta. CIA:n virkailija Robert G. Poirier oli kirjoittanut jo 1981 raportin, joka perustui Luftwaffen ilmatiedusteluun vuosina 1943-44. Kun uusia tietoja verrattiin vuoden 1941 ilmatiedustelukuviin, jotka kattoivat siten ajanjakson ennen ja jälkeen Saksan miehityksen Smolenskin alueella, voitiin havaita, ettei alueella ollut fyysisiä muutoksia Saksan miehityksen aikana, mutta muutoksia oli tapahtunut Saksan miehityksen jälkeen joukkomurhien hautauspaikoilla. Kuvat myöskin paljastivat NKVD:n kaivavan joitakin puolalaisia hautoja ja siirtävän ruumiita. Nämä Luftwaffen kuvista löytyneet paljastukset julkaistiin saksalaisessa Tagesspiegel-lehdessä 12.05.1991.

Vuonna 1992 Moskova "yllättäen" löysi – Gorbatshovin yksityisestä arkistosta - vuoden 1940 alkuperäisen teloitusmääräyksen, jonka Stalin ja viisi muuta Politbyron jäsentä olivat allekirjoittaneet. Muutama päivä tämän jälkeen Jeltsin osallistui Katynin puolalaisen hautausmaan peruskiven muuraustilaisuuteen. Hän ei osoittanut katumusta, vaan kertoi, että "... totalitaristinen terrori vahingoitti ei vain Puolan kansalaisia, vaan myös entistä Neuvostoliittoa". Hän mainitsi, että 10 000 eri kansallisuuksiin kuuluvaa ruumista oli löydetty Katynista ja toivoi, ettei tragedia erottaisi kansoja.

Ei kestänyt kahtakaan viikkoa, kun Venäjän ulkoministerin edustaja varoitti puolalaisia vaatimasta anteeksipyyntöä ja kylvämästä epäsopua Venäjän ja Puolan välille. Hän muistutti, että totalitaristinen hallinto oli tappanut miljoonia venäläisiä.

Venäjä ei pyydä anteeksi, vaan tekee vastahyökkäyksiä

Venäjä siten kieltäytyi pyytämästä anteeksi tai maksamasta korvauksia. Vuonna 1996 ilmestyi puolaksi kirjoitettu kirja, The Katyn Crime Fiction, jossa nimensä mukaisesti toistettiin vanha Stalinin väite saksalaisten syyllisyydestä.

Venäläisten "vastahyökkäys" käynnistyi vuonna 1998. Oikeuskansleri, kenraali Yuri Chayka lähetti kirjeen Puolan oikeusministerille vaatien virallista selvitystä Puolan-Venäjän sodassa vuosina 1919-21 vangittujen venäläisten kuolemasta. Hänen mukaansa 83 500 venäläistä oli kuollut puolalaisilla keskitysleireillä julmissa ja epähumaaneissa olosuhteissa. Chayka nimitti venäläisten vankien kuolemia kansanmurhaksi. Puola tarjosi turhaan yhteistä tutkimusta, ja piti syytettä perusteettomana.

Vuonna 1998 venäläis-puolalainen tutkimusryhmä julkaisi sarjan salaiseksi luokiteltuja poliisiraportteja, jotka oli tarkoitettu vain Stalinille. Nämä NKVD:n raportit Puolasta 1944-46 paljastivat yksityiskohtaisesti toisen terroriaallon sodanjälkeisessä miehityksessä. Ne osoittivat, etteivät 1939-41 rikokset olleet poikkeuksia, vaan osa imperialistista toimintamallia.

Vaikka virallinen Venäjä ei vieläkään tunnusta neuvostohallinnon rikoksia, yhä useampi venäläinen tiedemies tuntee jo totuuden. Sekä idässä että lännessä on asteittain herätty oivaltamaan, että Hitler ja Stalin olivat molemmat samanlaisia murhamiehiä ja totalitarismin hirmuvaltiaita. Heistä Stalin onnistui tapattamaan enemmän ihmisiä kuin Hitler. Stalin kunnostautui erityisesti omien maanmiestensä likvidoimisessa.

Vaikka sekä poliittisessa että tiedemaailmassa tiedetään, että Neuvostoliiton rikokset olivat suuremmat kuin Natsi-Saksan, näyttää asian tunnustaminen olevan edelleen vaikeaa. Neuvostoliiton ja länsivaltojen toimesta on systemaattisesti 60 vuotta toistettu natsien hirmutöiden julmuutta ja sitä, että Neuvostoliitto pelasti Euroopan natsivallasta. Tätä pelastustoimintaa neuvostohallinto ei tehnyt ihmisoikeuksien puolustamiseksi ja hyvää hyvyyttään, vaan jyrätäkseen oman hirmuhallintonsa koko maailmaan.

Totalitaristisen neuvostohallinnon rikokset selvitettävä

Euroopan Neuvosto teki 25.01.2006 historiaa tuomitsemalla totalitarististen kommunistihallintojen rikokset. EN ei kuitenkaan antanut toimenpidesuositusta ministerineuvostolle, minkä vuoksi asian eteneminen jää riippumaan jokaisesta valtiosta.

Suomi on EU-puheenjohtajamaa heinäkuusta 2006 alkaen. Suomella on nyt erinomainen tilaisuus osoittaa tahtonsa ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ottamalla Katynin ja monet muut totalitaristisen neuvostohallinnon rikokset esille. EU:n tulee perustaa vahva organisaatio tutkimaan näitä rikoksia mahdollisia toimenpiteitä varten.

Suomen valtionhallinto on tähän saakka ollut kyvytön ottamaan tosiasiallisesti esille erityisesti omia kansalaisryhmiään kohdanneita vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Se on valinnut vaikenemisen linjan, jonka vaikutukset tulevat pitkällä tähtäyksellä olemaan demokratiaa ja hyvinvointia pahasti rapauttavia.

Voidaan uudelleen herättää kysymys, onko Suomen hallitus näissä vakavissa ihmisoikeusasioissa murhaajien vai viattomien uhrien puolella? Jätetäänkö suomalaiset ns. sotasyylliset ja asekätkijät edelleen väärien tuomioiden alle ja Suomi syylliseksi? Jätetäänkö karjalaisten ja muiden pakkoluovutettujen alueitten karkotettujen eli evakkojen oikeudet edelleen huomioimatta?

Jeltsin luovutti Neuvostoliitosta irtautuneille maille niitä koskevia salaisia asiakirjoja. Presidentti Mauno Koivisto ei ollut asiasta kiinnostunut, eikä halunnut Suomea koskevia asiakirjoja. Mikä on entisen presidentin sekä nykyisen presidentin, pääministerin, hallituksen ja eduskunnan kunkin jäsenen vastuu, jos näitä asioita ei ryhdytä selvittämään?

On hyvä muistuttaa mieliin, ettei kansojen välillä voi syntyä todellista luottamusta, saati aitoa ystävyyttä, ennen kuin vanhat rikokset selvitetään, syylliset nimetään ja vahingot korvataan niin hyvin kuin mahdollista. Luottamus ei synny liturgisista puheista, vaan luottamusta herättävistä toimenpiteistä. Eikö olisi jo korkea aika ryhtyä rakentamaan todellista kansojen välistä ystävyyttä rehellisyyden ja aidon luottamuksen pohjalle?    

   

Lue lisää

"Todellista kansojen välinen ystävyys rehellisyyden ja aidon luottamuksen pohjalla" on minunkin haaveeni. Mutta en pidätä hengitystä toteutumisen suhteen.

Olet oikeassa. NL:n presidentti on kertoi että NL:n armeija murhasi kaikki Katynin 22 000 uhria;
"Neuvostoliitossa virallinen totuus oli ollut, että he olivat kuolleet natsi-Saksan uhreina.Vuonna 1990 Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatshov myönsi, että neuvostojoukot olivat tappaneet puolalaiset vankinsa, joita he syyttivät neuvostovallan vihollisiksi."

Mutta tuo on vain pienen pieni projekti kommunistien murhatilastoissa !
NIITÄ PIISAA, KERTOO HISTORIA !