Hyvinkää on hyvä paikka

Iinaliina

Kaiken ikävän ja pahan kuuluttajille haluaisin tämän viestin. Palsta olisi kiva keskustelufoorumi, mutta se on sisällöltään aika synkkä.

Hyvinkää on hyvä paikka. Täällä on luontoa, keskustassakin, jopa talvella. Katsokaapa vaikka kirjastoaukion lumista omenapuukujaa. Lyhyet etäisyydet ja palveluja tarpeeksi. Eikä ihmisetkään mitään sarvipäitä ole. Kokeilisitko ystävällisyyttä?
Viihtyminen on ihmeen usein oman pään sisältä kumpuavaa, mutta ei kai sille päälle aina voi mitään. Aika on valittaa ja aika iloita.

Omaa kotiakin voi yrittää saada viihtyisäksi.
Siinä auttavat jo pienetkin konstit.
Vai onko mörköjä ympärillä? Siinä olisi sitten toisenlainen työmaa, mutta jospa ne mörötkin haluaisivat viihtyä paremmin sinun kanssasi.

18

866

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kantamiesaito

      Sen suhteen, että kaupunkimme on ja on ollut ihan hyvä paikka kasvaa, asua ja viihtyä tähän asti. Vaara tietty on, että kehittyväkeskusta-projekti tuo betonia kaiken sen avaruuden päälle. Keskustassa oli Hitsari joskus oikealla paikallaan tämän omenakujan etuvieressä (jussarin ostosparatiisi) ja paikka oli suuri nuorisoketo, jossa kaikki tapasivat kesäaikaan toisiaan.

      • ja sirkus

        Tivolit ja sirkukset tuli aina siihen nykyisen Jussarin paikalle. Se oli hienoa.

      • kantamiesaito
        ja sirkus kirjoitti:

        Tivolit ja sirkukset tuli aina siihen nykyisen Jussarin paikalle. Se oli hienoa.

        Nyt ne ovat "kaukana" tuolla jäähallin kupeessa tai ehkä Puolimatkan kentällä..

      • mielipide.

        Joku taas voisi tuohon sanoa että samaisella paikalla oli joskus kaunis valtion puutarha kunnes tuli se nuoriso ja tivolit ja sirkukset ja muutti paikan täysin. Eli on vain hyväksyttävä se että kaikki muuttuu, se mikä oli sinulle joskus nuorena mukavaa niin sinun vanhempasi ja isovanhemmat taas ovat kauhistelleet sitä menoa, "nykyajan hömpötystä" sanoisivat. Niin se vaan menee, maailma muuttuu. Nyt me olemme siinä iässä että ne muutokset on vaan hyväksyttävä, asiat ei säily sellaisena kuin meidän lapsuudessamme.

      • kantamiesaito
        mielipide. kirjoitti:

        Eipäs ollut tarkoitus pitää sitä ihan vanhaa kulttia päällä, mutta on ihan hyvä. että jengi pysähtyy ajattelemaan, että jokaisella minuutilla on tarkoitus juuri sinun elämässä. Maailma muuttuu, voimme siihen vaikuttaa. On asioita, jotka voi pysyä "geeneissä" jos haluaa. Minun lapseni kyselevät aktiivisesti minun historiasta, suvun historiasta- voi lukea epävirallisesti, että he haluavat vaalia muistoja.

    • alkuasukas

      Olet täysin oikeassa. Ehkä ihmiset valittaa täällä siksi että se on kuitenkin helpompaa näin netissä kuin livenä. Jos samalla tavalla valitettaisiin oikeassa elämässä niin voipi olla että kohta ei olisi kavereita, eihän sellaista kukaan jaksa kuunnella. Mutta jos selailee muiden kaupunkien keskustelupalstoja niin aivan sama valitus on niissäkin. Kaikki asiat on niin huonosti ja mistään ei löydy mitään hyvää. Mutta eihän oikeassa elämässäkään juuri kiitoksen sanaa saa esim työstään mutta kyllä sitten muistetaan jos olet töpännyt.

      Ehkä se on se perinteinen että ruoho on mukamas vihreämpää aidan toisella puolella. Ja kun sinne toiselle puolelle menee niin kohta alkaa valitus että kyllä siellä vanhassa paikassa oli kaikki niin paljon paremmin :)

      • Iinaliina

        Kun aina näkisi, mitä juuri itse voisi tehdä kiusaavan asian korjaamiseksi. Pelkkä valittaminen ei auta, se luo toivotonta mielialaa ja masentaa nekin, jotka voisivat tehdä jotakin.
        Kroonista valittajaa ei kukaan kestä. Hänet kierretään kaukaa eikä häntä oteta vakavasti sittenkään jos häntä on kohdannut todellinen murhe.
        No palsta on palsta, mutta onko pakko?
        Tietysti valittaja voi saada etäisyyttä pahaan oloonsa purkamalla sen palstalle - se lienee siis kuitenkin jonkinlainen terapeuttinen mahdollisuus. Siis siedetään valitusta. Mutta yritetään jotakin muutakin.

    • Gatorx

      Olen kanssa aloittanut viestiketjun että Hyvinkää ihana paikka asua, niin se torpattin suoralta kädeltä. Ei tämä varmaankaan sen kummallisempi paikka ole kuin mikään muukaan maailman metropoli. Valittajille tulevat siellä samat ongelmat vastaan, kuin täällä kotikaupungissa.
      Olen tänne muuttanut työn perässä, ostanut kodin ja olen todella ottanut tämän kaupungin kodikseni. Ei se elämää paranna suuntaan taikka toiseen jos valittamalla kaikesta saadaan kaadettua tulevaisuuden suunnitelmia. JA KELE ne suurimmat valittajat eivät maksa senttiäkään enempää veroa kuin kukaan muukaan, vaikka kaikki kaupungin rahat kupattaisiin jonnekkin mikä sitten ajan hanke satuukin olemaan. Minä maksan ilolla kunnallisveroni ja niitä voi hydyntää päättäjiemme tahdon mukaan. Ei se että joku saa jotakin ole välttämättä keneltäkään toiselta pois.
      Totta myöskin se että meidän jokaisen oma onnellisuus lähtee meistä jokaisesta itsestään, ei sitä iloa tuo puistot, vihreys, kauppakeskukset, lääkintä palveluiden vajaus, liikenteen melu, tie järjestelyt, liikunta paikkojen puute, taikka mikä muukaan nurisemisen arvoinen aihe, mikä ei satu olemaan oman mielen mukaan.

      Valittajat voivat kysyä itseltään, miksi elän, onko elämäni päämäärä valittaminen jne. negatiivinen elämän asenne.

      Minun ei, vaikka elämä ei aina hymyilekkään, niin otan vastaan ilolla ja odotuksella kaiken mitä huominen tarjoaakaan.

      • kantamiesaito

        Totta on, että omalla asenteella luo tahtoessaan paljon positiivisuutta ja valoa ympärilleen ja pääsee nauttimaan jopa uusista sfääreistä ja kokee paljon uusia hienoja asioita. Herätessään tajuamaan näitä uusia virtauksia elossaan, herää myös halu pyrkiä niinhin enemmän. Ne eivät tule kuitenkaan aina ilmaiseksi. Niihin vaaditaan panosta ja työtä ja vaikuttamista. Valittamisella on siis paikkansa tässä yhteiskunnassa siinä missä myötäelämisellä. On todettu tutkimuksessa, että ihmiset, jotka ovat aina samaa mieltä-joo-ihmisiä, eivätkä ota kantaa mihinkään, ovat keskimäärin tyhmempiä ja perässä vedettäviä, kuin pässiä narusta kuin ne, jotka ilmaisevat mielipiteensä. Sitä tulkitaan yleensä vastahankaisuudeksi, narinaksi, valittamiseksi, negatiiviseksi asenteeksi jne. koska enemmistö valitettavasti kuuluu tähän perässä-vedettävien ryhmään. Siksi aidolla vaikuttamisella on oikeus valittamisenkin kautta tuoda esiin toinen mielipide / vaihtoehto ja se kuuluu vahvasti sananvapauteemme. Hyväksykäämme siis aito valittaminen. Se voi myös tuoda sitä ihanuutta , valoa ja positiivisuuta monen päivään.

      • Ingaliina
        kantamiesaito kirjoitti:

        Täysillä kiinni niihin asioihin joita on muutettava!
        Asiaperustein päättäjien ja poliitikkojen kimppuun. Eivät hekään jaksa alakuloista kaiken valittamista kuunnella.

        Tarmoa kunnon valitukseen!
        Ei tyyliin: "Kaikki puhuvat säästä mutta kukaan ei tee mitään sen hyväksi".

        Katsokaa, te kanssavalittajani, tänään ulos. Tammikuun viimeisen päivän aurinko valaisee jo kerrostalojen ylimmät kerrokset.Ja hangella on timantteja.

      • Anonyymi

        Valittamisen ja hymyilyn raja on pieni riippuen siitä onko kähminnöistä tutun Hyvinkään mafian sisäpiirin jäsen tai jäsenen läheinen. Tuo epävirallinen porukka on se joka aikaansaa hymyilyä tai valittamista. Ahneudellakin saisi olla jokin raja ja hyvän ilmapiirin paikkakunnilla kaikille jaetaan jotain jossain muodossa. Kaupungin käytöstä poistetut kiinteistötkin jaetaan sopivasti järjestäen niin että viihtyisyys asuinkuntaan pysyy. Nyt jaetaan entisiä koulukiinteistöjä sisäpiiriläisille kuten ennenkin, mutta eri toimintajärjestöiile ei löydy uutta kiinteistöä. Kysy on onnensiltaa käyttävien tarpeesta saada edes jokin kiinteä kohde tapaamisille viihtyisässä kohteessä. Toivottavasti kukaan tollo ei ehdota kauppakeskusta jossa tapaamiset olisivat kuin näyteikkunassa tuossa vastenmielisessä kohteessa. Kun tila jostain järjestyisi niin moni hymyilisi.

    • huome

      Hyvinkää on hyväpaikka jos ei tiedä parempaa. Hyvinkäällä on hyvä HUOMEN .

    • älyhoi

      Hyvinkää on hyvä paikka jos ei ole muualla käynyt.Pieni sisäänpäin suuntautunut.Kaikki tuntee toisensa ja hyväveli politiikka toimii.Liikenne ruuhkautuu muutamasta autosta. Liikennesuunnittelu porukan vois vaihtaa kokonaan ja ottaa ulkopuolelta eikä hyvinkäällä kasvaneita.Aseman seutukin kaipais uudistusta pari autoa ja siinä ruuhka.Laululintu vois suunnitella siihen ne liikenne valonsa.Ei taida se älli siihen riittää'.Martinkadun ja uudenmaankadun munaus oli jo hyvä esimerkki järjen juoksusta.

      • Tässä.lisää

        Kaupungin tilaamat tutkimukset Hyvinkään vetovoimaisuudesta ovat aina kaupunkia kehuvat. Mutta miksi täältä muuttaa yhtiöitä työpaikkoineen pois naapurikuntiin. Miksi kaupunki halveksii ikäihmisiä ja simputtaa heitä lopettamalla toimivan hoitopaikan eli Sahanmäen palvelutalon ja lahjoittamalla yksityiselle heidän hoitonsa? Kaerilleko hyvä rahoitus? Juoksulistat on esimerkki "vetovoimaisuudesta"

      • Maine.mennyttä
        Tässä.lisää kirjoitti:

        Ei noista asioista saa edes puhua ettei päättäjät vain pahoittaisimieltään. Jotain mätää on järjestelmässä kun uusia työpaikkoja ei tule, naapurikuntiin kylläkin. Oudointa on se ettå tuollaiset on äänestetty paikkakuntaa johtamaan. Tosin parhaat kyvyt eivät lähde poliittisiin tehtäviin vaan keskittyvät muihin asioihin. He eivät myöskään ole julkisuuden kipeitä.

    • Anonyymi

      Aloitus on edelleen ajankohtainen. Mitään muuta väylää kertoa epäkohdista ei ole. Torilla ennen vaaleja näkee ja kuulee päättäjiä, mutta välillä on hiljaista. Mitään todellisia keskustelutilaisuuksia ei ole normaaliaikana. Koranan takia tietysti nyt ei ole. Kännykän kanssa tai netin kautta kirjoittelu ei ole normaalia keskustelua, vaan se etoo useita sitä oikeaa keskustelua kaipaavia. Joskus on yleisötilaisuus kirjasto kellarissa, mutta ensimmäiset pyörtyy siellä hapen puutteeseen. Nyt kaupungin päättäjät toimikaa ja laittakaa todelliset infotilaisuudet käyntiin heti kun korona hellittää. Kerrankin veronmaksajille todellista faktaa esille. Kiitos.

      • Anonyymi

        Edelleen sama tilanne. Kehua pitäisi paikkakuntaa ja sen päättäjiä, mutta kun en millään keksi kehuttavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen sama tilanne. Kehua pitäisi paikkakuntaa ja sen päättäjiä, mutta kun en millään keksi kehuttavaa.

        Sama täällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      328
      7965
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2340
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2216
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1886
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1462
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1301
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      173
      1260
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1107
    Aihe