Verensiirron riskit useisiin muihin hoitotoimenpiteisiin verrattuna ovat hyvin pienet. Esimerkiksi sairaalabakteerien aiheuttamat infektiot aiheuttavat aivan eri suuruusluokan riskin.
Kuitenkin JT:t näyttävät perustelevan verensiirrosta kieltäytymistä terveydellisillä syillä vaikka kyseessä on uskonnollinen suhtautumistapa asiaa, onko se sitten ehdoton määräys vai omatunnonkysymys on eri asia mutta miksi asiaan edees liitetään terveydellistä näkökulmaa, koska sehän on tässä tapauksessa täysin merkityksetön?
Vai onko niin, että järjettömältä tuntuvalle uskontoon perustuvalle toiminnalle pyritään hakemaan loogisesti järkevältä kuulostavat perusteet?
Eikö siis JT:n verioppi uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna tunnu Jehovan Todistajasta itsestäkään loogiselta, koska asiaa näyttää olevan tarve voimakkaasti perustella tieteellisistä lähtökohdista käsin?
Edellisessä ketjussa veriopin suhde uskontoon onkin jäänyt sivuseikaksi vaikka syy veren karttamisen on uskonnollinen ei tieteellinen.
Kuitenkin JT:t näyttävät perustelevan verensiirrosta kieltäytymistä terveydellisillä syillä vaikka kyseessä on uskonnollinen suhtautumistapa asiaa, onko se sitten ehdoton määräys vai omatunnonkysymys on eri asia mutta miksi asiaan edees liitetään terveydellistä näkökulmaa, koska sehän on tässä tapauksessa täysin merkityksetön?
Vai onko niin, että järjettömältä tuntuvalle uskontoon perustuvalle toiminnalle pyritään hakemaan loogisesti järkevältä kuulostavat perusteet?
Eikö siis JT:n verioppi uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna tunnu Jehovan Todistajasta itsestäkään loogiselta, koska asiaa näyttää olevan tarve voimakkaasti perustella tieteellisistä lähtökohdista käsin?
Edellisessä ketjussa veriopin suhde uskontoon onkin jäänyt sivuseikaksi vaikka syy veren karttamisen on uskonnollinen ei tieteellinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Näkyykö verensiirto tilastoissa nämä jotka ovat kuolleet "luonnollisesti" verensiirron jälkeen.
Blood Transfusions May Have Killed Millions
http://www.jonbarron.org/heart-health-program/05-12-200 8.php
Transfusion of red cells stored for more than 2 weeks was associated with a significantly increased risk of postoperative complications and a reduction in both short-term and long-term survival after cardiac surgery
http://content.nejm.org/cgi/content/full/358/12/1229
Nitric oxide, which helps keep blood vessels open, begins breaking down as soon as blood goes into storage, two research teams report in separate studies in this week's online edition of Proceedings of the National Academy of Sciences.
In recent years, doctors have become increasingly concerned about levels of heart attack and stroke in patients receiving transfusions and the new findings may help explain that.
http://www.foxnews.com/story/0,2933,300327,00.html
A nine-year study in sheep has added to the evidence that Creutzfeldt-Jakob disease (vCJD) can be transmitted through blood transfusion in humans. The likelihood of Bovine spongiform encephalopathy (BSE) being transmitted between sheep through transfusion of infected sheep blood was 36 per cent, according to new research.
While cases of vCJD are tailing off there are concerns that up to 4,000 people could be carrying the disease in the UK, which could then be transmitted through infected blood causing further infections.
http://www.sciencedaily.com/releases/2008/08/0808291049 35.htm
veri tutkitaan ja se on 99,99999999% turvallista käyttää.
Aivan kuten on turvallista juoda kraanavettä suomessa. Meneppä johonkin kehitysmaahan ja juo kraanavettä, et ehkä uskalla.
Eli kyse on vaan osaamisesta.
Verensiirron vaaroja liioitellaan rajusti VT-seuran taholta. Veri testataan erittäin huolellisesti. Suomessa tautien leviämisvaara verensiirtojen välityksellä on täysin olematon. Riskit liittyvät inhimillisiin virheisiin hoitotoimenpiteissä mutta eivät ole sen suuremmat, kuin missään muissakaan hoitotoimenpiteissä vaan jopa pienemmät erittäin yksityiskohtaisen ohjeistuksen vuoksi. Inhimillinen virhe on suurin riski verensiirtohoidoissa ja sitäkin on pyritty entisestään minimoimaan uusilla ohjeistuksilla.
Suurin riski verensiirroissa sisältyy ns. hätäverensiirtoihin, joissa potilaan hoitomenetelmä voi olla jopa osin puutteellinen. Hätäverensiirrossa on kuitenkin kyse aina kiireellisestä hengen pelastamiseen tähtäävästä toimenpiteestä. Samanlaisia epävarmuustekijöitä liittyy lähes kaikkiin muihinkin hätätilanteessa tehtyihin diagnooseihin ja hoitotoimenpiteisiin. Ne olosuhteiden pakosta joudutaan joskus tekemään vajavaisen informaation perusteella.
Toisaalta verensiirtojen tarpeellisuutta vähätellään. Verettömät hoitomuodot eivät yksinkertaisesti ole aina vaihtoehto. Usein ovat mutta eivät aina. Verensiirtoja käytetään perustellusti myös ennalta ehkäisevästi, esimerkiksi eliminoimaan riskiä verenpaineen äkilliseen romahtamiseen vaativissa leikkauksissa ym. Erikseen ovat sitten tilanteet, joissa verensiirto on todellakin ainoa mahdollinen hoitokeino jtai ainakin paras mahdollinen hoitokeino. Hoitokeinoista pyritään valitsemaan aina paras mahdollinen, eikä korvaavat verivalmisteet sitä aina ole.
Verensiirrot ovat myös esimerkiksi laajamittaisessa kriisissä, tuhoisa onnettomuus ttms. ainoa tehokas keino tehdä tarvittavat verihoidot: verta on saatavilla nopeasti veripalvelun hälytysjärjestelmän kautta, jopa hoitohenkilökunnalta. Verivalmisteita taas ei saada yhtä nopeasti suuria määriä.
Ilmeisesti sinua nyt taitaa vaivata niinkin yksinkertainen asia kuin kielitaidottomuus. Tuossahan ei ole taudeilla saastumisesta ollenkaan kyse. Palaa asiaan kun saat tutkimuksen luetettua jollain.
On olemassa erittäin paljon ihmisiä jotka eivät pidä Raamatun ohjeita järkevänä, nykyaikaan soveltuvana. Siksi asiaa katsotaan myös toiselta kantilta.
Niin olisi mukava tietää miksi jt eivät noudata Raamatun aivan selvää ohjetta sairaiden parantamiseksi:
Jaak. 5:14-15 "Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan."
Tai kun myrkyllinen käärme pääsee puremaan kelpo kolpötööriä:
4. Moos. 21:8 "Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyy
Kyypakkaukset ja muu hoito on aivan turhaa !
kaa kaa kaa kee kee kee kii kii kii koo koo koo
kuu kuu kuu kää kää kää köö köö köö.
HOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOH HOH HOH BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH.
.................................................
TÄMÄHÄN ON KOO KOO: KOTKOTUSTASTA.
On se uskottava, että jt on ainoa oikea totuus, kun pyhä henki koko ajan päästelee siunattua tekstiään. Hallelujaa.
--------------------------------------------------
Mistä, jos saan kysyä?
on aina omat järjettömät koohotuksensa. Mitenkä luuydinsiirrot? Mitäs jahvet siitä ovat mieltä?
video: Ei verta- Lääketiede vastaa haasteisiin. Ei todistajat tarvi itelleen todisteita siitä, miksi verta tulee karttaa, vaan siksi et saadaan väännettyä puupäillekin veren ei-toivotut vaikutukset (ei todistaja, vaan lääketieteen opiskelija)
...hoitotoimenpiteet massiivisessa vuotoshokissa Töölön traumateamiin tuodulle potilaalle, jonka verenpaine on 60/40 ja pulssi 140. Avomurtuma reidessä, todennäköisesti hallitsematon vuoto vatsaan.
Ensihoitovasteyksikkö on aloittanut nesteytyksen Na 0,3% 1000ml painepussi.
Miten jatkossa ilman punasolutankkausta? Vaikutus ennusteseen?
Viivyttelit miettiessäsi vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Potilas kuoli mutta älä huoli, tuotiin uusi. Vatsa vaivoja tälläkin. Potilas kärsii ns. paskamahasta. Kuinka korvaavilla tuotteilla suoritetaan hengen pelastamiseksi tarvittava verenvaihto?