isä Veikko Lisitsinin kirjoitus Aamun Koiton nrossa 1/2009, jossa hän ihmettelee diakonian toteutumista hiippakuntakeskuksissa ja luostareissa:
"Kirkon vanhan perinteen mukaan juuri piispat ja luostarit ovat erityisesti velvollisia huolehtimaan vähäosaisista.....
Juuri piispojen ja luostarien tulee olla esimerkkejä kirkon diakoniassa eikä vain ohjeistaa seurakuntia tätä tekemään".
Tulevan laman aikana tämä tulee erikoisen ajankohtaiseksi.
"Kirkon vanhan perinteen mukaan juuri piispat ja luostarit ovat erityisesti velvollisia huolehtimaan vähäosaisista.....
Juuri piispojen ja luostarien tulee olla esimerkkejä kirkon diakoniassa eikä vain ohjeistaa seurakuntia tätä tekemään".
Tulevan laman aikana tämä tulee erikoisen ajankohtaiseksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olla, mutta kovalinja on tarttunut seurakuntiinkin ja köyhille ei juuri murujakaan tipu!
Köyhistä huolehtiminen ei ole kovin trendikästä nykyään!
vissiin näitä "kristinuskon teoria ja käytäntö"- juttuja. Onpi tosin mennyt teoriat ja käytännöt sekaisin. Niiden joiden pitäisi uskoa vaatimattomaan elämäntapaan ja köyhien auttamiseen... Niin mihin he uskovat? Taloudellisen voiton tekemiseenkö? Eikös meille opeteta, että eihan luostari voi kun sen pitää turvata taloudellinen toimeentulonsa jne. No kuunnellaan kauniita saarnoja pyhästä Nikolaoksesta ja kuvitellaan, että kaikki on hyvin. Eikö niin?
Onkohan niin, että yksityisinä ihmisinä vierastamme taloudellisen avun antamista lähimmäisillemme? Emme osaa, emmekä tiedä, kuinka meidän tulisi toimia. Jotkut meistä ajattelevat, että tämänlaatuinen työ kuuluu yhteiskunnalle, eikä se edes ole kirkon tehtävä.
Johannes Krysostomos opettaa meille, että kun katsomme kerjäläistä, katsomme alttaria. Toinen kirkkoisiemme opetus kuuluu; Armo on kerjäläisen kädessä. Näin siksi, että ojentaessaan kätensä meitä kohti kerjäläinen samalla ikään kuin kädessään tarjoaa meille jotakin. Ja se jokin on Jumalan armo. Mutta onko meistä sen vastaanottajiksi?
Olen aiemmin tällä palstalla sanonut, että Pelastusarmeija tekee ansiokasta työtä vähäosoisten parissa ja että sitä työtä kannattaa tukea. Toistan tuon sanomani.
Meidän ei tule olla niin nurkkakuntaisia ja omaan napaamme tuijottavia, ettemme kykene näkemään ja hyväksymään, sekä kunnioittamaan toisten tekemää laupeudentyötä. Joka kääntää sille selkänsä ja kiistää sen arvon, kääntää samalla selkänsä Kristukselle ja Hänen opetukselleen.
isä Veikolla ollut selkeitä kannanottoja, siitä hänelle hatunnosto. Tuosta pelastusarmeijan työstä olen samaa mieltä, arvokasta on. Jos laman tultua ja köyhyyden lisäännyttyä kirkkomme rakentelee kulttuurikeskuksia ilman, että panostetaan auttamistyöhön, niin jossain on menty vikaan. Lieneekö tuo kiiltävä julkisuuskuva niin tärkeä, että sitä ei haluta köyhillä tahrata?