Täällä palstalla näyttää useampikin olevan huolissaan psyykkesi tasapainosta. Ehkä ajatuksena on se, että jos liikaa tutkii Seuran kirjallisuutta, historiaa ja vertailee oppirakennelmaa Raamattuun niin mielenterveydellä on vaarana järkkyä.
Minulle Jehovan todistaja perheessä kasvaneelle juurrutettiin jo kotikasvatuksessa ahkeran tutkimisen tärkeys. Minua kiehtoi opin tiedemäisyys ja perehdyin jo nuorukaisena syvällisesti Seuran historiaan. Tottakai ihmisellä kellä tahansa on vaaransa masentua joutuessaan pois potkituksi rakkaista lähimmäisistään. Onhan itsestäänselvää, että epäinhimillinen karttaminen on murheellinen ja epäkiitollinen tilanne. Erottamistapauksessa on syytä ja myös mielenkiintoista perehtyä millaiset raamatulliset perusteet ovat johtaneet ratkaisuun.
Sitä tässä ihmettelen miksi teologinen mielenkiinto pitäisi tukahduttaa pakonomaisesti ulkopuolisten huolestumisen johdosta?
Minulle Jehovan todistaja perheessä kasvaneelle juurrutettiin jo kotikasvatuksessa ahkeran tutkimisen tärkeys. Minua kiehtoi opin tiedemäisyys ja perehdyin jo nuorukaisena syvällisesti Seuran historiaan. Tottakai ihmisellä kellä tahansa on vaaransa masentua joutuessaan pois potkituksi rakkaista lähimmäisistään. Onhan itsestäänselvää, että epäinhimillinen karttaminen on murheellinen ja epäkiitollinen tilanne. Erottamistapauksessa on syytä ja myös mielenkiintoista perehtyä millaiset raamatulliset perusteet ovat johtaneet ratkaisuun.
Sitä tässä ihmettelen miksi teologinen mielenkiinto pitäisi tukahduttaa pakonomaisesti ulkopuolisten huolestumisen johdosta?
Vastaukset 13
Vanhimmat
>>Sitä tässä ihmettelen miksi teologinen mielenkiinto pitäisi tukahduttaa
..erottamisen uhalla.
Miksi jonkun vajavaisen käsitykset olisivat oikeampia kuin toistenkaan vajavaisten? Kuka saattaisi antaa henkilökohtaisen vastuunsa toisille vajavaisille? Natsisaksan jälkeisissä oikeuden käynneissä tuomittiin syyllisiksi niitä jotka sanoivat luovuttaneensa vastuunsa toisille ihmisille, olkoonkin, että he olivat keinotekoisessa organisaatiossa ylemmällä tasanteella.
Lääkäri Luukas apostolien (lähettien) teoista kirjoittaessaan oli aivan toista mieltä kuin Rutherfordin Jehovan todistajien hallinto, joka erottaa antamastaan lähiyhteisöstä sellaisen heti, joka rohkenee saattaa tutkivien kysymysten alaiseksi Tornin aina paikkaansapitämättömät selitykset.
Apostolien teot 17:11 "Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin."
...tuntuu varsin selväpäiseltä.
Homman nimi on sellainen, että minut kyllä hyväksyttiin muiden mukana jt-joukkoon siinä vaiheessa kun en tuntenut Vartiotorniseuran menneisyyttä. Kun nyt perustelen esittämäni asiat Vt-seuran omalla materiaalilla, niin jehovantodistajille on helpompi tarttua henkilöön kuin tarkistella uskonsa perusteita.
>>Ehkä ajatuksena on se, että jos liikaa tutkii Seuran kirjallisuutta, historiaa ja vertailee oppirakennelmaa Raamattuun niin mielenterveydellä on vaarana järkkyä.
Saatan olla väärässäkin, mutta tällaista ajatusta en muista Vartiotorniseuran koskaan esittäneen. Päin vastoin, nuoruudessani homoseksuaalisuuttakin parannettiin tutkimalla Vt-seuran kirjallisuutta. Minulle ei tule mieleen yhtään Vt-seuran mainintaa, kirjallista tai puhuttua, jossa joku voisi käyttää liikaa aikaa Raamatun ja Vt-seuran materiaalin tarkasteluun. Aheesta kirjoiteltiin lähinnä tähän tyyliin:
WHEN TO STUDY
9 If you are a dedicated witness of Jehovah, you have a very full schedule. Your secular work and ministerial activities consume the major portion of your time. With so much to do, it becomes a problem to find time for personal study. Yet personal study is essential to your spiritual well-being and to your spiritual maturity. You cannot afford to neglect it. How can you efficiently and effectively teach others if you are not continually teaching yourself? Adjust your busy schedule so that it is balanced with a personal study program.
10 Set aside a study period each week if possible. Use that time for study, not permitting television shows, radio programs or other forms of entertainment to distract you from it. If you are unable to use an evening for a study period, perhaps there is a morning or an afternoon you could use. Even an hour at regular periods is better than nothing at all. Do you find time to watch several popular television shows during the week? Why not take the time you spend at one or two of these shows and devote it to personal study? Using short periods of fifteen minutes to half an hour are fine for daily Bible reading. Carry the Bible with you so you can take advantage of the time you may otherwise waste while waiting in a doctor’s or dentist’s office, for buses or streetcars, in beauty parlors or barbershops and for other people. Perhaps you can do some Bible reading in the morning, during lunch or at night before retiring. By making this a daily habit, you can read the Bible through, not only once, but several times over a period of time.
11 As a dedicated Christian you strive to spend at least ten hours every month in ministerial activity. Why not set the same amount of time as a goal for personal study? Recognize the fact that you need to feed yourself spiritually in order to be active spiritually. If you keep a personal record of the time you spend in the field ministry, you might also consider keeping a record of the time you spend in personal study. At the end of each month you will then be able to see how your study time balances with your other activities. (w63 Sept. 1 p. 528-529)
Voisiko tutkimuksissa havaittu jehovantodistajien muita korkeampi mielenterveysongelmaisten määrä johtua sittenkin liiasta Raamatun ja Vt-matskun lukemisesta?
Olipa erinomaista kannustusta henkilökohtaiseen tutkimiseen. Minulle on jäänyt väistämättömästi sellainen vaikutelma, että nykyiset Jehovan todistajat ovat joko hengellisesti velttoja tai kyllästyneitä tutkimaan henkilökohtaisesti Raamattua.
ja kyllästyneet vt seuran setien selitystä vartiotornilla....
>Voiko raamattua tutkia lukemalla vartiotornia....?
Minä taas luulen sen johtuvan yksinkertaisesti siitä ettei ko. satukirjallisuudessa ole tavuviivoja.
tukahduttaa,tietekään.
Luuletteko et JT on ääliöitä siivoojia ympäri maailman,ihan rauhas jos siltä tuntuu,asia on aivan toisin
on tarkoitettu....
>>>Luuletteko et JT on ääliöitä siivoojia ympäri maailman
sinä olet elävä esimerkki siitä. Mitä enemmän kirjoitat sen paremmin sen vahvistat.
-Viimeisen paperilakon aikana Työnantajaliiton uusi puheenjohtaja kertoi Paperitehtaiden kannattamattomuuden johtuvan siittä, että paperitehtailla on muutama siivooja, jotka saa oikein isoo ökypalkkaa, ja siksi TK;n on lopetettava paperitehtaat kannattamattomina;
Kattokaas nyt vähän uutisiakin, niin näätte, että hän oli tosissaan . Työväen laatimat palkkasopimukset on syyssä kuulemma Siivoojien ylipalkkaukseen; Siittä syystä työväki on lopetettava,
Se nyt käy helposti, työväki kortistoon, ja muualta porukkaa tilalle 2e- tunti.-Juuri irtisanottiin Suomen rakennuksilta 11.000 virolaista rakennusmiestä,jotka palkattiin joku vuosi sitten , kun Suomen rakennusväki lomautettiin kortistoon . Lisää on tulossa, irtisanomisia; Omalle väelle karenssi karenssin päälle, niin kyllä se siitä suttaantuu;
Leipäjonoyhteiskunnassamme.
Ja pohjois-Koreassa on tuhottomasti väkeä,jota voi kutsua Suomeen siivoojiksi , Ökypalkkaisten Finskisiivoojien tilalle; he ovat jo kasvatettu hengellisen paratiisin ilmapiiriin;
Ja kun mielenterveydestä puhutaan, niin kuuluisin mielenterveysherra Phil mc Craw sanoi illalla , että Kiusaajan tärkein työkalu on kiusatun eristäminen; Kun Siivoojat eristetään kotiin päivärahakarenssille, niin heillä on aikaa mennä kaiken maailman kokouksiin, saadakseen potkut, kun ääliöisissään jotain sattuvat kysymään;
>>tukahduttaa,tietekään.
Mitä tekisit jos kerrankin tutkailisit riittävästi asioita ja huomaisit Vt-seuran valehtelevan?
Mikä silloin tulisi tukahduttaa:
a) Oma ajattelu
b) Muu, mikä?
Eihän ole huoli jonkun mielenterveydestä vaan halusta leimata, joku yksilö, että hänen esittämät asiat vesittyis sitä kautta. Onhan Suomen potilashistoriassakin tietoa kun sairaudenhoitoon tyytymätön passitetaan psykiatriseen hoitoon...
>Ex ystäväni velivanhin usein viittas vuosien varrella seurakuntalaisten mieliongelmiin, mutta kyseessähan oli ne, jotka "valveutuneita" ja olivat ihmeissään tämän herran elämäntyylistä....
>En usko, että mr MM yöunia menettaa jt karttamisopin takia, niinkuin en minäkään, mutta sehän ei poista sitä tosiasiaa, että se on ihan hanurista. Se on viimeinen Vt seuran oljenkorsi pitää jäsenensä ruodussa. Tänään viimeksi juttelin Jt ystäväni kanssa ja hänellä ei tunnu olevan karttamisoppi päällä. Olenkin kuullut, että hän "valaistunut" eräiden Jt vanhimmiston "kristillisyydestä" vai pitäiskö vain sanoa suoraan kaksoiselämästä....