Miksi

Miksi uskovaiset ovat kaikkein v-mäisempiä työkavereita?

yli 10v. kokemus työkavereista ja uskovaiset ovat olleet ne kaikkein ikävämpiä.

Ja aina havainto on tehty niin että "onpa paska/ mulkku/ ylimielinen kaveri" ja vasta sen jälkeen on selvinnyt että on uskovainen.
11280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

sinun oma asenne toiseen ihmiseen vaikuttaa paljon, kannattaa ottaa sellainen asenne että: antaa sen toisen olla sellainen kun on ja yrittää tulla toimeen sen toisen kanssa. Toista ihmistä ei voi lähteä muuttamaan, mutta itseään ja omia asenteita voi muuttaa.

Äänestä

Ajatuksen "missä synti on suurinta, siellä myös armo on suurin" mukaan fundamentalistisimmat tahot iloitsevat karmean rikollisen saamisesta mukaan joukkoonsa ja samalla raukkamaisesti kohdistavat usein vihan ja hengellisen väkivallan vaarattomiin ja harmittomiin poikkeavuuksiin, kuten vaikka homoihin.
Yleensä sellaisiin, jotka eivät lyö takaisin. Heitä on helpointa kiusata.

Ehkä he ovat todellakin jumalansa kuvia, jumal-kuvan joka teki ihmis-kunnan pää-asiassa kiusattavakseen--> helvetin pelolla,kuolemalla,täydellisyyden vaatimuksin, tosin vammauttaen ensin ihmisen puoli-kuoliaaksi ja sijoittamalla rajoittuneeseen tilaan, jossa mahdollisuudet selvitä ovat rajalliset, tämä ennen kuin alkoi kenkimään kohti genitaalialueita.

Äänestä

Uskovaiset useimmiten pitävät itseään jotenkin val(a)istuneempina kuin muita, mistä seuraa ylimielisyyttä. Uskovaiset useimmiten myös halveksivat/pitävät jotenkin vajavaisina ei-uskovaisia. He voivat tekopyhästi arvostaa kaikkia, mutta käytännössä halveksivat monia suuren valtaväestön suosimia asioita, kuten viikonloppujuhlimista, avoliittoja, aviottomia lapsia/yksinhuoltajuutta jne., josta seuraa ylemmyydentunto ja etääntyminen työkavereista. Jos kyseessä on vieläpä lahko, tendenssi on vielä merkittävämpi, sillä monissa lahkoissa avoimesti halveksitaan muita kuin lahkolaisia.

Äänestä
  • tämä toimia toisinpäinkin et ei-uskovat halveksii uskovia..

    Äänestä

Koska ne luulevat olevansa parempia kuin muut. Itselläni on myös samanlaisia kokemuksia uskovaisista työkavereista.

Äänestä
  • päinvastoin, uskovaiset ihmiset tulevat huonommiksi, koska oppivat tuntemaan oman syntisyyden. uskovaiset ovat samalaisia ihmisiä kuin muutkin, uskovaisia on monenlaisia persoonia, toisilla bootsit ja pitkät takin liepeet, ja toisilla liivihameet.

    Äänestä

...jos aikuinen uskoo satuihin, niin eikös se jo kerro kaiken oleellisen. Iso pyörä heittää...

Äänestä
  • sää vaan sitä Lordia, naurettavia pellehermanneja.

    Äänestä

  • litte lasse kirjoitti:

    sää vaan sitä Lordia, naurettavia pellehermanneja.

    En sinänsä Lordia kuuntele, mutta viihdyttävä konseptihan tuo näyttäisi olevan.
    Ihmettelen kyllä kovasti sitä, että onko PelleHermanni sitten syntinen ja paha, kun vertauksenomaisesti käytät häntä tässä ikäänkuin sanoaksesi, että tuollaista ei pitäisi kenenkään katsoa?

    En mää sitä Loodria kuuntele, mutta voisin laittaa Sleepy Sleepersin Alma Tädin Illuusion soimaan ja vaikka sen tahdissa vähän nussia tennissukat jalassa ja juoda kaljaa. Ainakin pari tölkkiä yhdynnän aikana.

    Äänestä

Työpaikallahan tehdään töitä, eikä yritetä miellyttää ketään.
Työnantaja maksaa periaatteessa vain työnteosta joten se on tosiasia.
Jos haluat menestyä, niin keskity töihisi, josta sinulle maksetaan.
Jos et halua menestyä, niin etsi kavereita työpaikalta.

Äänestä

Mitä uskontoa edustatat. Olisi mukava tietää. Koska noin vittumainen ihminen kuin sinä on syytä kiertää aina kaukaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskovaiset? kirjoitti:

Miksi uskovaiset ovat kaikkein v-mäisempiä työkavereita?

yli 10v. kokemus työkavereista ja uskovaiset ovat olleet ne kaikkein ikävämpiä.

Ja aina havainto on tehty niin että "onpa paska/ mulkku/ ylimielinen kaveri" ja vasta sen jälkeen on selvinnyt että on uskovainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu