Kauppakeskus

Ei kai sitä virkamiehet "piruuttaan" suunnitelleet.
Tottakai siinä ajateltiin Lapuan vetovoimaisuutta, jonka valtuusto hyväksyi. Sattui vain mailmaa ja Suomea liippaava taantuma ennalta ennakoitumattomasti.
8721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

vitsailusi vakavasta asiasta!

Äänestä
  • Tämä on vakava asia. Sijaa ei todellakaan ole vitseille. Lapua on menettänyt jo nyt ainakin 4-5 vuoden etumatkan, kun projekti meni karille välinpitämättömyyden vuoksi.

    Äänestä

on ollut tulonpäällä jo vuosia ja koko ajan oli knoususuhdanne päällä. Selitysyrityksesi on siis todella huono. Eikä ole paria kuukautta enempää, kun tällä sivulla vielä ei tiedetty lamasta mitään.

Äänestä

suurien pöytiensä ääres mitä vaan---siellä piirtelevät talon sinne toisen tänne muttei kaikki yksinkertaiseti voi toteutua...

Äänestä
  • NovaPark olisi lähtenyt jo käyntiin ja toisi lapualaisille työtä ja rahaa tämänkin laman aikana jos olis toimittu oikein.

    Äänestä

  • torjumassa kirjoitti:

    NovaPark olisi lähtenyt jo käyntiin ja toisi lapualaisille työtä ja rahaa tämänkin laman aikana jos olis toimittu oikein.

    muutamalta konkurssilta. Ei Lapua vedä suuria
    massoja ostoksille. Seinäjoki on liian lähellä.

    Äänestä

  • vältyttiin kirjoitti:

    muutamalta konkurssilta. Ei Lapua vedä suuria
    massoja ostoksille. Seinäjoki on liian lähellä.

    Vetäähän se Keskinenkin.

    Äänestä

  • vältyttiin kirjoitti:

    muutamalta konkurssilta. Ei Lapua vedä suuria
    massoja ostoksille. Seinäjoki on liian lähellä.

    .. puhut; Lapua on erittäin huono
    verrattain lähellä sijaitsevaan Seinäjokeen nähden.
    Aika ajoi jo pari vuotta sitten kauppakeskuksen ohi.
    Asialla olisi pitänyt olla silloin.Etenemisessä toki oli kaikenlaista hidastetta tuolloin, ettei hommaa saatu käyntiin. Nyt se on myöhäistä. Tulipa siisti pururadan ympäristö meille kuitenkin! ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nova Park kirjoitti:

Ei kai sitä virkamiehet "piruuttaan" suunnitelleet.
Tottakai siinä ajateltiin Lapuan vetovoimaisuutta, jonka valtuusto hyväksyi. Sattui vain mailmaa ja Suomea liippaava taantuma ennalta ennakoitumattomasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu