3970 vuotta eaa?

Selasin vanhaa Bibliaa, joka oli painettu v. 1923 Sortavalassa Suomen sisälähetysseuran toimesta. Alkusivuilla oli aikalaskelma, joka alkoi Aatamista ja päättyi Kristukseen.

Laskelmat olivat tehneet Luther, sekä lyhennetyt nimet Calv. ja Calov. Luther päätyi aikalaskelmassaan 3970 vuotta, Calv. 3947 vuotta ja Calov. 4000 vuotta. Siis ero suurimmillaan 53 vuotta. Tämä on suoraan Raamatusta laskettua aikaa.

Kun noiden laskelmien mukaan ensimmäinen ihminen on luotu likiarvona noin 4000 vuotta eaa, niin miten selitetään se, että tiede osoittaa neoliittikaudella, noin 11500 vuotta eaa. eläneen jo ihmisiä?
Kuka heidät loi, vai onko tiede erehtynyt ajanmäärityksissään pahasti?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Neoliittinen_Lähi-itä

Millaisia arveluja asia herättää??
33644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

taas sinua. Tiede ei minusta ole erehtynyt, kuitenkaan se ei täysin poissulje raamatunkaan luomiskertomusta. Kaikellahan on kuitenkin aina ollut oma aikansa, riippumatta siitä, millaiseen muotoon se on raamattuun painettu. Toisaalta oma järki sanoo siihen, jotta mitään Jumalaa ei ole sinällään ollut olemassa, vaan ihminen on itsessään jumaluus ja se näkyy kaikessa elävässä organismissa ... sitten taas miettii sitä, että voiko tämä kaikki elämä maapallolla olla vain mikään sattuma.

Äänestä
  • mitään häiritse, itsehän kyselin muiden ajatuksia ottamistani "faktoista"..

    Äänestä

  • Luomiskertomus ei voi olla edes teoriassa mahdollista noin lyhyessä aikataulussa eikä geenitutkimukseenkaan perustuen maailman kansat voi olla lähtöisin kahdesta ihmisestä varsinkaan noin lyhyellä aikataululla.

    Vedenpaisumus ei myöskään ole teoriassa mahdollista ja sille voidaan katsoa Raamatunmukainen aika helposti kun siitä olisi noinkin lyhyt aika.

    Ja jos yksi asia ei pidä paikkaansa Raamatussa niin silloin voi olettaa ettei moni muukaan asia pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Luomiskertomus ei voi olla edes teoriassa mahdollista noin lyhyessä aikataulussa eikä geenitutkimukseenkaan perustuen maailman kansat voi olla lähtöisin kahdesta ihmisestä varsinkaan noin lyhyellä aikataululla.

    maapallo oli jo olemassa ties kuinka kauan ennen Aatamin luomista. Tuo aikamääritys jota tuossa tutkaillaan, alkoi Aatamista.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Luomiskertomus ei voi olla edes teoriassa mahdollista noin lyhyessä aikataulussa eikä geenitutkimukseenkaan perustuen maailman kansat voi olla lähtöisin kahdesta ihmisestä varsinkaan noin lyhyellä aikataululla.

    Vedenpaisumus ei myöskään ole teoriassa mahdollista ja sille voidaan katsoa Raamatunmukainen aika helposti kun siitä olisi noinkin lyhyt aika.

    Ja jos yksi asia ei pidä paikkaansa Raamatussa niin silloin voi olettaa ettei moni muukaan asia pidä paikkaansa.

    olettamuksen/olettamusten kautta, ei voine rakentaa ehdotonta totuuttakaan. Olen vain leikkinyt sillä ajatuksella, että ne voisivat nivoutua kuitenkin yhteen jollain tavoin. Naiivia vai?:)

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    olen joskus sanonut, että meidän jumalatietämyksemme on yhtä varma, kuin että
    määrittelet 5 miljoonan valovuoden päässä olevan tuntemattoman planeetan sisuksen koostumuksen 10 kilometrin syvyydestä sen pinnan alta..

    ( : = () !!

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Luomiskertomus ei voi olla edes teoriassa mahdollista noin lyhyessä aikataulussa eikä geenitutkimukseenkaan perustuen maailman kansat voi olla lähtöisin kahdesta ihmisestä varsinkaan noin lyhyellä aikataululla.

    Vedenpaisumus ei myöskään ole teoriassa mahdollista ja sille voidaan katsoa Raamatunmukainen aika helposti kun siitä olisi noinkin lyhyt aika.

    Ja jos yksi asia ei pidä paikkaansa Raamatussa niin silloin voi olettaa ettei moni muukaan asia pidä paikkaansa.

    nykyajan "kirjauskovaisuus". Heti VT:n alussa on kaksi luomiskertomusta ja muualla pari muuta - ilmiö joka ei ollut ongelma eikä harvinainen vanhemmissa, enemmän suulliseen traditioon kuin kirjallisiin teksteihin perustuvissa kulttuureissa ja jonka "ongelman" kanssa osattiin elää. Nykyinen "kirjauskovaisuus" siitä tekee ongelman; ei osata elää vaihtelevan, rikkaan ja ajan&paikan mukaan muuttuvankin tradition kanssa tätä päivää tässä näin vaan juututaan johonkin kirjaimeen.

    Äänestä

  • tuossa on kirjoitti:

    tekee siitä asiasta pelkän tarinan jolla ei ole totuuspohjaa.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    tekee siitä asiasta pelkän tarinan jolla ei ole totuuspohjaa.

    päämääräämättömästi entisenlaisenaan? Kaikki muuttuu alati, me ihmiset muutumme, ympäristömme muuttuu, etc.

    Minä taidan tältä illalta jo kohta lopettaa, kun itsestäkin alkaa jo tuntumaan, jotta on ns. vastarannankiiski joka asiassa:) ... sorry:). Minä olen vain tälläinen, kun pohdiskelen asioita aina monesta suunnasta ja eri kanteilta. En vain voi itselleni mitään.

    Noinhan pitääkin ajatella kuten sinä.

    Kyseenalaistaa ja kritisoida huonoja perusteluita.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    tekee siitä asiasta pelkän tarinan jolla ei ole totuuspohjaa.

    kokemustaan (johon voi kuulua myös yliluonnollisten asioiden tai sellaisina pidettyjen tavalla tai toisella kokemista) mm. (suullisina ja kirjallisina) tarinoina. Aika näyttää miten ne kestävät kulutusta ja minkälainen on niiden totuuspohja mm. ns. tieteelliseltä kannalta.

    Kun Raamattua lukee historialliskriittisestä näkökulmasta (eli tekstien kerrostumia, kehitystä ym. myös seuraten) siitä tulee itseasissa paljon puhuttelevampi ja syvällisempi teos kuin "sellaisenaan" lukiessa. Astuu tavallaan keskelle raamatuntekstin historian mittaiseen dialogiin mm. jumalauskosta/-uskoista. Samaa he, tekstien kirjoittajat ja heidän aikansa lukijat, ovat miettineet silloin kuin me nyt, oman aikansa – erilaisten ja muuttuvienkin – tietämyksen, kulttuurin ym. valossa, puitteissa ja rajoissa. Se on ehkä se "totuuspohja" - ihmisen melko normaali halu (tarve?) ymmärtää itseään ja maailmaansa.

    Ymmärrettävästi tuo näkökulma ei välttämättämättä aseta tiettyä uskonnollista näkemystä / uskoa ehdottomasti oikeaksi, mitä ehkä itse tarkoitit tuolla totuuspohjan puuttumisella ja mistä syystä jotkut voivat kokea sen itselleen ja uskolleen uhkaavanakin.

    Äänestä

Hei

Raamatussa on monia aikalaskelmia joita on voitu tehdä.
Tai ei niitä nyt niin hirveästi ole, mutta jokunen.

Kyllä eri herrat toki voivat jonkun kymmenen vuotta erehtyä laskelmissaan, mutta toki 4000 vuotta noin on luomisesta Kristukseen Raamatun aikalaskelmien mukaan.

Sen tiedän että tiedemiehet eivät hyväksy vedenpaisumusta.
Silloin tapahtui suuria mullistuksia, maat ja mantereet muuttivat muotoaan, itse asiassa maat ja mantereet muodostuivat silloin, onkin sanonnut että oli vain yksi maa ja yksi manner sitä ennen.
Tietysti vettä tuli kuin saavista kaataen, mutta valtavat maanjäristykset myös.
Siihen saakka oli maa saanut kosteutensa maan lähteistä, mutta systeemi muuttui ja vesi alkasi tulla taivaasta.

Tällöin myös tietysti kaikki nuo maankuoreen liittyvät asiat meni pikkusen puurot ja vellit sekaisin, mm. kaikki eläin- ja kasvikunta hautautui, ja sillä jätteellä, kuoleilla ihmisillä, eläimillä ja kasvikunnalla, me ajamme autoa, lämmitämme taloja ja käytämme teollisyydessa, eli öljy, "musta kulta," oil, olja på svenska.

Nuo radiohiilimittaukset vai miksikä niitä nyt kutsutaan eivöt siis puhu totta.

On ollut aina tiedemiehiä jotka periaatteessa kieltävät kaiken mikä Raamatussa lukee ja hakevat vastaukset vaikka väkisin muuten, mutta on myös tiedemiehiä ja argeologeja jotka ovat uskovaisia eikä heillä ole ongelmia.

Mm. kehitysoppi on vain yhden miehen visio ja aika alkukantaista ajattelua sen ajan tiedon mukaan, onhan Einstainin elämisestä aikaa jo, ja tiedetty hölläkän pölläkkää vielä tieteestä, mies on muuten komeasti haudattu oikein Lontoon tuomiokirkon sisälle. Ansaitsee varmasti kunnian tulla kirkon sisälle haudatuksi, heh, vaikka ei nauramista.

Tiede on todistanut että biokemialliset prosessit ovat mahdottomia niistä oloista, eli elämän synty biokemiallisesti täysin mahdoton teoria.
Kehitysoppi vaatii siis paljon suurempaa uskoa kuin luominen.

Tutustu yhteen mielenkiintoiseen aikalaskelmaan.
Se vie mielenkiintoisiin asioihin Danielin näystä jotka hän ei itse ymmärtänyt, mutta sanoi sen selviävän ajan lopulla, ja näin kävi 1800 luvulla vasta.

AIKAPROFETIA 2300 ILTAA JA AAMUA
Monet profeetat saivat suuria totuuksia Jeesuksesta välitettäväksi ihmiskunnalle. Olemme onnekkaassa asemassa ihmiskunnan historiassa, kun voimme lukea valmista Raamatun kirjakokoelmaa.

Kun profeetta Daniel sai Jumalan ilmoitusta lopun ajoista, hän oli ymmällä ja uupunut. (Dan 8:27) Hän ei voinut ymmärtää saamaansa ilmoitusta. Siksi enkeli Gabriel ilmestyi hänelle ja opetti Danielia. (9:21-22) 8 luvussa aikaisemmin oli jäänyt selittämättä aikakysymys tarkemmin. (8:13-19) Dan 9 luvussa kerrotaan Jerusalemissa olevan maanpäällisen pyhäkön hävittämisestä, että myös aikajaksot tarkemmin.

Enkeli selitti: "Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty (alkup. "leikattu jostakin") Sinun kansallesi." Tämä kertoo että 70 vuosiviikon aikajakso on osa jotakin pidempää aikajaksoa. (9:24) Raamatun aikaprofetioissa "yksi päivä" merkitsee yhtä vuotta käytännössä. Tulemme huomaamaan että 70 vuosiviikkoa, joka oli erityisesti juutalaisille kuuluva aika, (7x70=490 vuotta) on osa 2300 aikajaksoa Raamatun profetiassa. 70 ja 2300 alkoivat yhtä aikaa. "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan. -Niin kauan että 2300 iltaa ja aamua on kulunut, sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (8:13- 14)

70 vuoden aikajakso alkoi kun annettiin käsky Jerusalemin jälleenrakentamisesta. Jos nyt selvitämme milloin käsky annettiin, pääsemme aikalaskelman lähtöajankohtaan. "Sinun tulee tietää ja ymmärtää; siitä ajasta jolloin se sana lähti liikkeelle, Jerusalemin entiselleen palauttamisesta ja rakentamista koskevan sanan lausumisesta, on voidellun hallitsijan tuloon 7 vuosiviikkoa ja 62 vuosiviikkoa rakennetaan kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat ajat tulevat." (9:25) Jerusalem oli raunioiksi hävitetty. Kansa oli joutunut pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan tottelemattomuutensa vuoksi. Persian kuningas Artaxerxses Longimanus antoi tällaisen käskyn syksyllä vuonna 457 ekr. Tämä määrää siis 2300 vuoden aikaprofetian laskelmien lähtöajankohdan. (Esra 7:11-26, 4:7-22) Huomaamme miten varma tämä vuosiluku on kun kaikki loksahtaa paikoilleen.

70 vuosiviikkoa (490 v.) koskee Juudan kansaa. (9:24-27)

69 vuosiviikkoa (483 v.) vei Messiaan toiminnan alkuun jolloin Johannes kastoi Jeesuksen.

70 vuosiviikon keskellä (vuonna 31) Jeesus ristiinnaulittiin

70 vuosiviikon päättyessä opetuslapset lähtivät julistamaan evankeliumia pakanoille, kun juutalaiset olivat ensin torjuneet evankeliumin.

Vapahtajan kuoleman jälkeen jäi vielä 3,5 vuotta Israelille annettua armonaikaa. Ristinkuolema tapahtui keväällä 31 jkr, ja tämä 3,5 v. aika ulottuu syksyyn 34 jkr. Evankeliumia julistettiin juutalaisille, mutta kansa ei ottanut sitä vastaan. He kivitivät Stefanuksen (Apt 6:8-15) ja torjuivat armon sanoman v. 34 jkr. Vainot alkasivat. Kansalle säädetty aika päättyi, ja evankeliumi annettiin pakanoille jotka tekisivät sen hedelmiä. (Matt 21:42-43, 1 Piet 2:9)

Loppuaika mitä jää 2300 vuodesta tuo vuoteen 1844. Tällöin Raamatun mukaan "pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa." (8:14) Koska maallinen pyhäkkö oli lakannut olemasta temppelin esiripun revettyä kahtia (Matt 27:50-51) Jeesuksen kuollessa ristillä, ja koska maallinen pyhäkkö oli vain vertauskuva taivaallisesta pyhäköstä, on selvää että varsinainen ihmiskunnan pyhäkkö on taivaassa. (Hebr 8-9) Jeesuksen kuollessa ristillä avautui suora tie taivaaseen, eikä synnin poistamiseen tarvittu enää monimutkaista uhripalvelusjärjestelmää.

Jeesus Kristus meni kaikkein pyhimpään todelliseen pyhäkkötelttaan (Hebr 8:2) oman verensä kautta (9:12) Hän on ylin pappi temppelipalveluksessa kaikkein pyhimmässä, on meillä Jeesuksen veren kautta pääsy kaikkein pyhimpään rukoustemme välityksellä. (10:19) (7:9-10,13-14, 27-28)

Lisää aiheesta:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Osasto: "profetiat"

Jumalan siunausta Sinulle
jari laurila

Äänestä
  • Tuo mitä lainasit on entisen ateistin William Millerin tekemä harhaksi osoittantunut laskelma 22.10.1844

    Tässä lisää siitä

    http://www.jeesusonherra.se/adventismi.htm

    >>>>> KAIKKI ALKOI MILLERIN VÄÄRISTÄ LASKELMISTA

    William Miller oli laskenut vastoin Raamattua (Matt 24:36) päivämääriä Kristuksen toiselle tulemiselle. Jokainen kristittyhän on odottanut Jeesusta tulevaksi Hänen taivaaseen nousustaan lähtien, mutta juuri tuo tarkkojen päivämäärien ennustaminen oli väärin. Laskettu päivä oli 21.3.1843 ja kun mitään ei tapahtunut 21.3.1844 ja taas 22.10.1844. Tuohon mennessä oli milleristejä jo noin 50.000 ja päälle vielä ne, jotka seurasi pelon, jännityksen tai muun syyn takia mukana.

    Miller oli maanviljelijä ja vapaamuurari, joka sodassa kiinnostui Raamatusta. Hänellä oli niin heikot historian tiedot, ettei hän ei tiennyt noiden Danielin kirjan (Dan 8:14) kohtien, joita hän käytti laskelmiinsa, kuvanneen tapahtumia jo ennen Kristuksen syntymää.

    Syyrian kuningas Antiokos IV Epifanes ryöstätytti temppelin ja asetti sinne pakanallisen Zeus-epäjumalan kultin ja hävitti Vanhan Testamentin kirjoitukset vuonna 168 eKr, josta 2300 vuorokauden, eli 6 vuoden ja 100 päivän, kuluttua makkabilaissotien seurauksena Antiokos V Eupator 162 eKr antoi juutalaisille luvan Mooseksen lakien ja omien tapojensa noudattamiseen.#2

    Tästä samasta asiasta voi lukea historiankirjoista: Makkabealaiskirje 1 ja 2. Temppelin takaisin valtaamisen, pakanoiden saastutuksen sieltä pois heittämisen ja temppelin uudelleen käyttöön vihkimisen muistoksi juutalaiset viettävät vieläkin joka vuosi joulun aikoihin Hanukka-juhlaa. Hanukka on juutalainen jokavuotinen juhlapäivä.
    200 eKr juutalaiset elivät Israelin maassa, jota Syyria kontrolloi. 180 eKr Antiokus IV Epifanes tuli valtaan ja ryöstätytti Jerusalemin temppelin, juutalaisia tapettiin ja juutalaisen uskonnon harjoitus tuli laittomaksi. 167 eKr Antiokos määräsi Zeus-jumalan alttarin nostettavaksi temppeliin. Pappi Mattatias ja hänen viisi poikaansa kapinoivat Antiokusta vastaan. Yksi pojista, Juuda, tuli johtajaksi Mattatiaksen kuollessa 166 eKr. Temppeli saatiin vapautettua ja otettua uudelleen käyttöön. Rakennettiin uusi alttari saastuneen tilalle ja tehtiin uudet astiat. Kahdeksan päivää juhlittiin alttarin käyttöönottoa. Juutalaisten talmudissa kerrotaan, että rituaaliesineitä oli häväisty ja he ottivat rituaalein puhdistettua oliiviöljyä ja sytyttivät menorahin vihkiäkseen temppelin uudelleen ja vaikka öljyä oli vähän se ihmeen kautta paloi 8 päivää, kunnes uutta saatiin puristettua ja valmistettua. Siksi juutalaiset sytyttävät kynttilän juhlan joka iltana.

    Mutta Miller otti mitä tahansa lukemia ympäri Danielin kirjaa saadakseen laskelmat omaan aikaansa. Hän muutti 2300 vuorokautta vuosiksi ja alkoi mätkiä Danielin kirjan lukusanoja mitä ihmeellisimpiin muodostelmiin päästäkseen omaan aikaansa laskelmiensa kanssa. Tässä koko sekava ihmismielen tuote, jolla ei tee mitään, mutta olkoot se varoittavana esimerkkinä siitä, mitä saadaan aikaan, kun toimitaan ihmisviisaudessa vastoin Raamattua:

    Daniel 9:24-27:n seitsemänkymmentä viikkoa eli 490 vuotta, hän katsoi leikatuksi 2300:sta vuorokaudesta, koska tämä oli ainoa ajanjakso, joka oli mainittu kahdeksannessa luvussa, eli 70 oli osa 2300:a. 70 viikon ajanjakso alkoi silloin, kun annettiin Jerusalemin jälleenrakentamista koskeva käsky ja tämä käsky on Esran 7:12-26, joka tuli täydellisemmäksi vuonna 457 eKr Persian kuningas Antakserkseksen antamalla käskyllä. Tähän 457 eKr lisäämällä 7 vuosiviikkoa sekä 62 vuosiviikkoa = 69 vuosiviikkoa eli 483 vuotta Miller sai vuoden syksyn 27 jKr, jolloin ajatteli Johanneksen kastaneen Jeesuksen. Vuodesta 27 jKr vuoteen 34 jKr Jeesus esitti evankeliumin juutalaisille ensin itse ja sitten opetuslastensa välityksellä eli tämä aika oli 70 vuosiviikon viimeinen viikko. "Juutalaisille säädetyt 70 viikkoa eli 490 vuotta päättyivät, kuten olemme nähneet, vuonna 34 jKr." Nyt kun 70 viikkoa eli 490 päivää leikataan 2300 päivästä jää jäljelle 1810 päivää. Kun vuoteen 34 jKr lisätään 1810 vuotta tullaan vuoteen 1844 jKr. #3

    Kuten tiedetään Jeesus ei tullut tuona älyttömän laskelman 22.10.1844 päivämääränä. Kun tuo viimeinen pettymys tuli, hajaantuivat milleristit pettyneinä ja eikä ihme, sillä monet olivat jakaneet omaisuutensa pois luullen tulevansa temmatuiksi taivaaseen tuona päivänä. Ja päälle vielä häpeä, kun olivat julistaneet väärää päivämääräänsä ja halveksineet niitä, jotka eivät eksyneet. Miller kyllä itse katui vääriä laskelmiaan.

    Äänestä

  • kuinka kukaan enää voi puhua tällaista puppua.Raamatun alkukertomukset ovat muinaista tarinaa, mitä ei tiedetty, sille tarinoitiin selitys.
    "On ollut aina tiedemiehiä jotka periaatteessa kieltävät kaiken mikä Raamatussa lukee ja hakevat vastaukset vaikka väkisin muuten, mutta on myös tiedemiehiä ja argeologeja jotka ovat uskovaisia eikä heillä ole ongelmia. " Tiede ei kiellä Raamattua, Koraania, tai Vedakirjoja, niillä vain ei tieteellisessä tutkimuksessa ole ohjearvoa vaan ne ovat pelkkiä tutkimuksen kohteita, mutta niillä "tiedemiehillä ja arkeologeilla" jotka sekoittavat uskon ja tieteen, on ongelmia. Muilla ei ei ole.

    Kehitysoppi ei ole yhden miehen visio vaikka yksi mies sen ensin keksi, Einsteinia ei ole haudattu minkään kirkon sisään, hän eli meidän aikanamme jolloin tiede jo oli tutkimuksissaan edennyt pitkälle, muuten ei olisi voinut olla tätä Einsteinia.

    " Tiede on todistanut että biokemialliset prosessit ovat mahdottomia niistä oloista, eli elämän synty biokemiallisesti täysin mahdoton teoria." Väärin.
    "Kehitysoppi vaatii siis paljon suurempaa uskoa kuin luominen. " Tiede ei vaadi uskoa lainkaan jos pitää vain uskoa, ei ole kyse tieteestä.

    Danielin kirja kertoo seleukidienin ajasta, mutta voihan sen seikan jättää huomiotta, on varmasti kovasti jännää tehdä niitä kaikenmaailman laskelmia: loppu tulee silloin ja silloin, uups, ei tullutkaan, mutta tulee ihan varmasti tuolloin tai tuolloin...

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Tuo mitä lainasit on entisen ateistin William Millerin tekemä harhaksi osoittantunut laskelma 22.10.1844

    Miller ymmärsi vain osan, otti ensiaskeleen yrittää tulkita profetiaa ja teologiaa, hyvä yritys, mutta meni osin ja ratkaisevastikin harhaan.

    Ellen G White selitti profetian loppuun ja kertoi missä Miller meni vikaan.

    Ei tämän kummempi asia tämä. Yksinkertainen juttu.

    Proftetia vaatii hiukan vaivannäköä ja iakaa valjetakseen kirjoituksien tutkijalle.
    Rehellisyyttä ja vilpittömyyttä.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    kuinka kukaan enää voi puhua tällaista puppua.Raamatun alkukertomukset ovat muinaista tarinaa, mitä ei tiedetty, sille tarinoitiin selitys.
    "On ollut aina tiedemiehiä jotka periaatteessa kieltävät kaiken mikä Raamatussa lukee ja hakevat vastaukset vaikka väkisin muuten, mutta on myös tiedemiehiä ja argeologeja jotka ovat uskovaisia eikä heillä ole ongelmia. " Tiede ei kiellä Raamattua, Koraania, tai Vedakirjoja, niillä vain ei tieteellisessä tutkimuksessa ole ohjearvoa vaan ne ovat pelkkiä tutkimuksen kohteita, mutta niillä "tiedemiehillä ja arkeologeilla" jotka sekoittavat uskon ja tieteen, on ongelmia. Muilla ei ei ole.

    Kehitysoppi ei ole yhden miehen visio vaikka yksi mies sen ensin keksi, Einsteinia ei ole haudattu minkään kirkon sisään, hän eli meidän aikanamme jolloin tiede jo oli tutkimuksissaan edennyt pitkälle, muuten ei olisi voinut olla tätä Einsteinia.

    " Tiede on todistanut että biokemialliset prosessit ovat mahdottomia niistä oloista, eli elämän synty biokemiallisesti täysin mahdoton teoria." Väärin.
    "Kehitysoppi vaatii siis paljon suurempaa uskoa kuin luominen. " Tiede ei vaadi uskoa lainkaan jos pitää vain uskoa, ei ole kyse tieteestä.

    Danielin kirja kertoo seleukidienin ajasta, mutta voihan sen seikan jättää huomiotta, on varmasti kovasti jännää tehdä niitä kaikenmaailman laskelmia: loppu tulee silloin ja silloin, uups, ei tullutkaan, mutta tulee ihan varmasti tuolloin tai tuolloin...

    Jaa,
    Einstein taisi olla matikkanero, kuka se kehitysopin isä olikaan, en muista.

    Tarinaa mikä tarinaa itse kullekin.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Hei

    Miller ymmärsi vain osan, otti ensiaskeleen yrittää tulkita profetiaa ja teologiaa, hyvä yritys, mutta meni osin ja ratkaisevastikin harhaan.

    Ellen G White selitti profetian loppuun ja kertoi missä Miller meni vikaan.

    Ei tämän kummempi asia tämä. Yksinkertainen juttu.

    Proftetia vaatii hiukan vaivannäköä ja iakaa valjetakseen kirjoituksien tutkijalle.
    Rehellisyyttä ja vilpittömyyttä.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    sellainen fakta, että se on ihmisoppi.

    selitti? Tai - omia sanojasi Milleristä soveltaen - "otti ensiaskeleen yrittää tulkita jne."? Eikö hänen laskelmiensa mukaan Jeesus ole jo tullut v. 1844? Nimittäin taivaalliseen temppeliin suorittamaan tutkivaa tuomiota kun ei "oikeasti" tuona vuonna odotetusti tullutkaan?

    http://en.wikipedia.org/wiki/Ellen_G._White

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Jaa,
    Einstein taisi olla matikkanero, kuka se kehitysopin isä olikaan, en muista.

    Tarinaa mikä tarinaa itse kullekin.

    Siunausta
    jari laurila

    Darwin.

    Eipä tässä silti kannata sortua pilkkua viilaamaan:).

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    sellainen fakta, että se on ihmisoppi.

    Raamattuko ihmisoppia?

    Höh.

    Käsi sydämelle ja ymmärrät mistä kohdallasi kysymys itse, jos ei Raamatun profetiat maistu.
    Minulle ei tarvitse selittää, selitä Jumalalle rukouksessa.

    Aikuisella miehellä pitää olla sen verran jo järkeä päässä ja ymmärrystä.

    terv. jari-setä

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • Ellen G White kirjoitti:

    selitti? Tai - omia sanojasi Milleristä soveltaen - "otti ensiaskeleen yrittää tulkita jne."? Eikö hänen laskelmiensa mukaan Jeesus ole jo tullut v. 1844? Nimittäin taivaalliseen temppeliin suorittamaan tutkivaa tuomiota kun ei "oikeasti" tuona vuonna odotetusti tullutkaan?

    http://en.wikipedia.org/wiki/Ellen_G._White

    Millerin erehdys oli että hän odotti Jeesusta 1844.

    Tutki Raamattua, sieltä nuo kaikki jakeet löytyvät ja aikalaskelmat.

    Vaatii hiukan vaivaa, mutta rehelliselle ja vilpittömälle tutkijalle aukenevat tavaalliset asiat kyllä.

    Muutoin voi vaihtaa vaikka hevosurheilupalstalle.

    EGW kumosi Millerin teorian, ja oikaisi asian, ja selitti asian loppuun.

    Miller pääsi pikkusen hajulle yrittäessään selittää profetiaa, mutta jäi yritykseksi.

    Et kai Sinä nyt vakavissasi luule että Millerin teoriaa Advenrtikirkossa puolustetaan tai että EGW puolusti.

    Miller oli hurskas mies, ja ei häntä toki alta lipan laitettu uskossaan.

    Lutherkin luuli Jeesuswken tulevan aikanaan.
    Tosi tämäkin.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Raamattuko ihmisoppia?

    Höh.

    Käsi sydämelle ja ymmärrät mistä kohdallasi kysymys itse, jos ei Raamatun profetiat maistu.
    Minulle ei tarvitse selittää, selitä Jumalalle rukouksessa.

    Aikuisella miehellä pitää olla sen verran jo järkeä päässä ja ymmärrystä.

    terv. jari-setä

    Siunausta
    jari laurila

    William Millerin on hänen oma keksimä laskelma, joka meni pieleen, kuten menevät muutkin ihmisennustukset.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    William Millerin on hänen oma keksimä laskelma, joka meni pieleen, kuten menevät muutkin ihmisennustukset.

    Aikalaskelma vuodesta 1844 yhdistettynä Dan.8:14 jakeisiin kuuluu näin: Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua, sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa.

    Laskelma on oikea laskipa sen kuka hyvänsä, sillä siihen perustuu muutkin Danielin aika ennustukset historiallisessa tulkintasuunnassa.

    Sanoma koskee pyhäkön ennalleen asettamista, eikä Jeesuksen tulemista, niinkuin monet tulkitsivat.

    Mikä pyhäkkö sitten asetettiin jälleen oikeuteensa 1844 ja mikä oli menettänyt merkityksensä.
    Maallinen pyhäkkö menetti merkityksensä esiripun revetessä kaikkein pyhimmässä Jeesuksen ristinkuoleman täyttyessä.

    Taivaallinen pyhäkkö asetettiin jälleen oikeuteensa kun Jeesus meni taivaalliseen pyhäkköön rukoilemaan aina meidän puolestamme. Tämän pyhäkön oli valmistanut Jumala eikä ihminen.

    Taivaallinen pyhäkkö oli olemassa jo Mooseksen aikana taivaassa, jonka vertauskuvallisen pyhäkön Mooses rakensi maan päälle. Molemmissa pyhäköissä Ylimmäinen pappi suoritti palvelustehtäviään ja on uskottavaa, että 1844 palvelutehtävä sai uuden merkityksen taivaallisessa pyhäkössä.

    Dan.8:14 avaa ovet tutkia myöskin vanhan ja uudenliiton pyhäkön palvelutehtäviä toisiinsa ja ymmärtää sovitustapahtumaa, sekä vertauskuvallisessa, että todellisessa tapahtuma ketjussa.

    Päivämääriin on turha takertua, sillä vuosilukumme on muutamia vuosia virheellinen, mutta se ei muuta kuvaa historiallisesta Raamatun tulkinnasta.

    Äänestä

  • old_profile_46402 kirjoitti:

    arvailuilla ole mitään merkitystä, sillä minä uskon mitä Jeesus opetti:

    Matt. 25:13
    Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

    Kaikki ihmistulkinnat Danielin kirjastakin ovat humpuukia, onhan se on käytännössä todettu.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    William Millerin on hänen oma keksimä laskelma, joka meni pieleen, kuten menevät muutkin ihmisennustukset.

    Toki Miller meni pieleen.

    Yritys hyvä, ja osasi selittää kyllä siihen saakka että 1844 vei aikalaskelmat eittämättä, mutta käsitti 1844 väärin kun kuvitteli Jeesuksen tulevan.

    Vuosien laskeminen meni siis oikein, mutta asiassa erehtyi 1844 suhteen.

    Siihen aikaan oli tavallista nuo lopun ajan laskelmat, kumma kyllä, vaikka Raamattu sanoo selvästi ettei aikaa ja hetkeä tiedä siis tarkalleen laskea kukaan, ei edes Poika.

    Lutherkin luuli elävänsä kun Jeesus tulee.

    Kyllä tuo aikaslaskelma Raamatusta on, ja Danielin profetia jonka Daniel sanoi selviävän vasta ajan lopulla, ja minä olen varma että tuo hetki oli 1800 luvulla.

    EGW selitti profetian oikein, missä Miller oli onnistunut vain siihen saakka että 1844 vuodet vei ja jotakin merkittävää silloin tapahtui.

    Tapahtui toki !
    Profetia selvisi!
    Se oli suurii hetki 1844 !
    Eläköön ! Hyvä Suomi, vaikka meni tällä kertaa pikkusen Englannin tai Amerikan hyväksi, missä nyt olikin !

    Joo älä isoo miäs epääle Raamatun seleviä asioota.

    ole ihmisen tehtävä kirjoitella tarinoita Jumalan sanan perusteella?

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    ole ihmisen tehtävä kirjoitella tarinoita Jumalan sanan perusteella?

    Avaa Raamattusi.

    Minulle piisaa jo.

    Kiitän keskustelusta.

    1 Tess 5:20-23.

    Saat luulla ja ajatella mnitä lystäät minun puolestani, jos ei tiedon hankinta kiinnosta, älä minulle valita.

    En voi ongelmallesi mitään, ettet välitä lähestyä asiaa asiallisella tavalla.

    Kun minä olin vahva uskossani en pelännyt tutkia, tiesin ettei minua harhaan viedä.

    Pääasia että on vilpitön

    Ummista silmäsi Raamatun profetioilta jos tahdot.
    Pääasia että teet sen hyvällä omalla tunnolla Herran edessä.

    Kaikki opilliset asiat ja erilaiset tulkinnat eivät toki ole pelastuskysymyksiä.

    Pelastuskysymhyksiä niistä tulee jos lähtee riitelemään ja vihaamaan niiden tähden.
    Ei tässä toki riidellä.

    Minulle ei tarvitse enää vakuuttaa ettei tuo asia huvita, uskon jo, ja en asiaa harmittele, tee mitä lystäät luet Raamatusta ao. tai et.

    vain, että jokainen "proteetta", jota Jumala ei ole lähettänyt, sen ennustukset eivät toteudu. Daniel oli Jumalan profeetta, mutta William Miller ei. Ja onhan niitä samanlaisia tarinankertojia ollut, mm. Rutherfood ym.

    Minä tiedän Raamattua avaamattakin, että Miller ja Rutherford olivat molemmat väärässä. Usko mitä Jeesus sanoi, Hän on totuus.

    Kukaan ei ole väittänyt Milleriä profeetaksi.

    Kysymys on ollut vain Raamatun aikalaskelmista.
    Nehän lukee isoilla kirjaimilla Raamatussa, ja jokainen raamatuntutkija ovi niitä harrastaa.

    Ne on kyllä löydetty jo kaikki, että turha vaiva etsiä lisää.

    1800 luvun alkupuolella oli yksi selviämättä, mutta selvisi.

    Daniel itse sanoi että se selviää vasta lopun aikana, ja niin kävi nk. Daniel ja Raamattu kertoi käyvän.

    Tuohan on vain Raamatullinen totuus ja lukee siellä samansuuruisilla kirjaimilla kuin muutkin.

    Kysymys on Sinun kohdallasoi ennakkoluuloistasi myös, ja väärästä informaatiosta kaiketi.

    Ymmärrä tämä.

    Toivon että pystyin auttamaan.

    Tutki asia.

    Noista kirjoittamistani teksteistä löytyy Raamatunkohdat.
    Asia on hiukan vaikea, ja minun sepustuksistani tarvitse liikaa välittää, katso Raamatunkohdat, minua ei uskoa tarvitse.

    Mitä tulee EGW:n, hön oli hengellinen kirjailija ja vaikuttaja, hurskas nainen, jolla oli profetian hengen lahja.
    Hän oli ihmisenä sen tiedon varassa mitä oli 1800 luvulla, mutta se mikä oli profetian ilmoitusta oli, ja siihen on suhtauduttava Raamatun ohjeen mukaan näin; 1 Tess 5:20-23.

    http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
    Osasto: "profetiat."

    siihen Jumalan sanan ilmoitukseen, joka varoittaa vääristä profeetoista. Sekä Miller että Rutherfood, ja moni muukin on ennustanut aikoja ja aikamääriä, jolloin pitäisi joku ennalta nimetty asia tapahtua.
    Koska niin ei ole tapahtunut, ei kyse ole Jumalan lähettämästä profeetasta, vaan tavallisen ihmisen uteliaisuudesta Raamatun profetioitten tulkintaan.
    Ja ne tulkinnat tähän mennessä ovat kaikki epäonnistuneet. Siksi niitä ei pidä uskoa Jumalan totuutena, eikä varsinkaan tehdä niistä uskonkappaleita.
    Jeesus itse varoitti ihmiskäskyistä ja opeista, sillä Hän tiesi niitä tulevan.

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    Darwin.

    Eipä tässä silti kannata sortua pilkkua viilaamaan:).

    Hiljattain oli Historia-lehdessä juttua Darwinista, sen mukaan Darwin joutui julkaisemaan tutkimuksensa aiottua aiemmin koska joku muu tutki samoja asioita ja aikoi ilmeisesti julkaista oman tutkimuksensa. En muista mainittiinko tuota toista jutussa nimeltä. Mutta Darwin siis ehti ensin ja vain hänet muistetaan.

    Äänestä

  • antti.h kirjoitti:

    Wallacea? Kävin lukaisemassa äsken wikipedian sivuston Darwinista ja siinä mainittiin myös mm. hänet etupäässä saman evoluutioteorian tiimoilta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hirvas kirjoitti:

Selasin vanhaa Bibliaa, joka oli painettu v. 1923 Sortavalassa Suomen sisälähetysseuran toimesta. Alkusivuilla oli aikalaskelma, joka alkoi Aatamista ja päättyi Kristukseen.

Laskelmat olivat tehneet Luther, sekä lyhennetyt nimet Calv. ja Calov. Luther päätyi aikalaskelmassaan 3970 vuotta, Calv. 3947 vuotta ja Calov. 4000 vuotta. Siis ero suurimmillaan 53 vuotta. Tämä on suoraan Raamatusta laskettua aikaa.

Kun noiden laskelmien mukaan ensimmäinen ihminen on luotu likiarvona noin 4000 vuotta eaa, niin miten selitetään se, että tiede osoittaa neoliittikaudella, noin 11500 vuotta eaa. eläneen jo ihmisiä?
Kuka heidät loi, vai onko tiede erehtynyt ajanmäärityksissään pahasti?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Neoliittinen_Lähi-itä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Neoliittinen_Lähi-itä

Millaisia arveluja asia herättää??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu