Jos olisi mahdollista niin eroaisin kirkosta uudelleen, niin vapauttavalle se tuntui päästä kaksinais moralismin, uskonikeen ja toisille ihmisille pahan tahtomisen kuristusotteesta jota hihhulit muille toivovat. Minä tuomitsen jottei minua tuomittaisi... Siitä ylevät uskovaiset elävät ja hengittävät, tuomitse, tuomitse ja ole paha toiselle. Amen
Kahdesti
amen
4304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kävin sunnuntaina tapani mukaan kirkossa. Viikolla allekirjoitin 16-vuotiaani eroakirkostalapun. Purin siihen allekirjoitukseen kaikki antipatiani kirkkoa kohtaan. Seuraavana sunnuntaina menin taas kirkkoon.
Hei tiedätkö, ei ihmisten kirkossa pidä olla yhtään sen yksimielisempiä kuin ihmisten eduskunnan isossa salissa. Kirkossa ihmisiä yhdistää usko ja/tai rakkaus Jeesukseen. Eduskunnassa ihmisiä yhdistää usko ja/tai toivo demokratiaan.
Jos kirkkoon kuuluu noin 80% kansasta, kirkon mielipiteet seuraavat jonkinlaisella viiveellä kansan keskimääräisiä mielipiteitä, aivan niin kuin eduskunnan säätämät lait myötäilevät kutakuinkin keskiverto suomalaisen ajatuksia.
Itse koen ajatuksineni olevani aika kaukana keskiverrosta niin kirkossa kuin politiikassakin, ja kieltämättä keskivertokin joskus ärsyttää minua, saati sitten keskiverron tuolla puolen olevat uskonsisaret tai demokratian veljet. Tiedostan ja hyväksyn kuitenkin sen, kuinka ihmisyhteisöt toimivat. Kuulun kirkkoon Jeesuksen tähden ja annan itselleni luvan tulkita Raamattua niin kuin tulkitsen.
Ei pidä sekoittaa hihhuleita kirkon väkeen.
Yleensä uskoon tullut eroaa kirkosta. Niin tein itsekin. Ja syynä oli siis uskoon tuleminen.
Kirkossa ei paljoakaan ole ns. hihhuleita eli oikeita, tosissaan olevia uskovia.
...Ihmisiä yhdistää vain ja ainoastaan kirkollisvero. Suuri osa kirkon jäsenistä on suorastaan ateisteja, vielä suurempi osa epämääräisempiä kristinuskon oppeihin uskomattomia. Niin kauan kun kirkko on ensisijaisesti varojenkeruulaitos, on turha kuvitella että sen jäsenyydellä olisi mitään tekemistä yhteisen uskon kanssa.
"kaksinais moralismin, uskonikeen ja toisille ihmisille pahan tahtomisen..." niin kuin itsekin tiedät, mikään näistä ei pidä paikkaansa. Siispä provosi epäonnistui pahasti. Sinunkin kannattaa ottaa todesti Raamatun ohje: "Kunnioittakaa kaikkia ihmisiä".